Ei pidä provosoitua kun provosoidaan

 Hiljattain kuollut presidentti Mauno Koivisto hurmasi naisia hiljaisella huumorillaan (suomalaisethan eivät tykkää suulaista tyypeistä) ja otsakiehkurallaan ollessaan pääministeri. 

Yksi Koiviston elämään jääneistä tokaisuista on "Ei pidä provosoitua kun provosoidaan!"  Tuolloin (60-70 -luvuilla) provosoiminen onnistui ehkä tv-väittelyissä.  Jos kyse oli kirjoituksesta lehdessä, aika toimi provosoidun hyväksi, ja seuraavana päivänä uudelleen luettuna "herja" ei ehkä ollutkaan niin paha, ja vastaus voi olla hallittu. 

Ei pidä provosoitua kun provosoidaan


Toisin on nyt. Sosiaalisessa mediassa haastattelut ja lausunnot leviävät minuuteissa, ja vastaus saattaa tulla välittömästi. Mikä joissakin tapauksissa on virhe.  Koskaan ei pitäisi vastata vihastuneena tai ärsytettynä, koska kyse saattaa olla nimenomaan pyrkimys ärsyttää, "trollaus". 

Pirkko Saisio antoi haastattelun, missä hän pahoitteli suomalaisen keskustelun ajatumista kahtiajakoon. 

Välittömästi tuli vastaus.  
Saisio oli mennyt "äärioikeston ansaan".
 
Seuraavassa muutamia poimintoja Saision haastattelusta. 


"Tosiasiassa miljoonat maailmassa, esimerkiksi monet islaminuskoiset, eivät näe modernien, suvaitsevaisten eurooppalaisten maailmankuvassa mitään tavoiteltavaa."

 ”Monet asiat ovat tapahtuneet Suomessa aivan liian nopeasti, ja se vaikuttaa asenteisiin. Esimerkiksi maahanmuutosta odotetaan valmiita, jäsenneltyjä käsityksiä, mutta miten sellaisia voisi olla? Monia ihmisiä yksinkertaisesti pelottaa, ja se tulkitaan rasismiksi.”

”Vasta itseään arvostava osaa ottaa vaikutteita vastaan, suvaita ja oppia uutta.”

Miten tällaista argumentointia vastaan  voi väittää? 

Punnittua puhetta.  

Montako mahaa on lehmällä?

Poor man wanna be rich,
Rich man wanna be king,
And a king ain't satisfied,
'til he rules everything.


Suomen mediassa (myöskin ns. sosiaalisessa mediassa) jaettiin hiljattan klippiä, missä tulevalta maatalosuministeriltä kysyttiin, montako mahaa lehmällä on. Paljon karjaa omistava ministeri vastasi väärin. 

Muistan kuinka aikoinaan ihmeteltiin, miten liikenneministerillä ei ole edes ajokorttia. 

Suomessa oli aikoinaan, sotien jälkeen, puolustusministerinä mies, joka oli tunnettu pasifisti, Yrjö Kallinen.
Kun häneltä kysyttiin, miten hän tuli toimeen korkeiden upseerien kanssa, hän totesi, että heidän kanssaan ei ollut mitään ongelmia, vaikeampaa oli usein siviilien kanssa.

Oletammeko me, että ns. tietyn alan  asiantuntija on aina paras vaihtoehto?
En minä ainakaan haluaisi Suomen (tai minkään muun  maan) liikenneministeriksi esimerkiksi entistä rallin maailmanmestaria. 
Yhtä hölmöä on olettaa, että sosiaaliministerin pitää olla nainen, "naiset kun luonnostaan ovat lempeämpiä kuin miehet".

Amerikkalaiset ovat miltei aina luottaneet presidenttiin, joka on ollut varakas, jopa miljonääri. Se, että on on onnistunut kokoamaan suuren omaisuuden, osoittaa amerikkalaisten mielestä, että henkilö osaa johtaa maata kohti yhä suurempaa vaurautta (tai palauttaa sen).

USA:ssa on nyt presidenttinä mies, joka haluaa johtaa maata miltei diktatorisesti. 

 Bruce Bringsteen laulaa: 
Poor man wanna be rich,
Rich man wanna be king,
And a king ain't satisfied,
'til he rules everything.

Kun kingin tilalle vaihtaa sanan president, ollaan ns. asian ytimessä.

Sama tuntuu tapahtuvan  myös Suomen naapurissa, Venäjällä.  KGB:n mustaan nahkatakkiin aikoinaan  pukeutunut eversti on nyt jonkinlainen uusi tsaari, joka yhdessä oligarkkien kanssa johtaa maata. 

Hiljattain edesmennyt presidentti Mauno Koivisto oli todellinen demokraatti, joka purki sitä presidenttivaltaista rakennetta, joka oli hänen edeltäjänsä Urho Kekkosen perintöä.  Jotkut Suomessakin  kaipaavat edelleenkin "voimakasta johtajaa". Esimerkit kahdesta suurvallasta eivät todellakaan näytä siltä , että tämä on hyvä vaihtoehto.