Tulivuori ei iske tulta

Yksi fb-kavereistani sanoi jotenkin siihen suuntaan, että ei ole kiva, kun huomaa "virheen" lukemansa kirjan tekstissä. "Ford Mondeo ei ole takavetoinen auto." 
 Eihän se ole.

 Eikä Vespa ole Viaggio vaan Piaggio.  Eikä skootterissa ole vaihteita.

Nuo skootteria koskevat huomiot eivät kuitenkaan ole ne tärkeimmät syyt, miksi  lukemani Vares-kirja Tulivuori ei taaskaan oikein maistunut.  Kirjailija on ehkä kehittynyt, ja kerronta toimiikin  ajoittain ihan komeasti, perinteiseen dekkarityyliin.

Mutta mutta. Vares kavereineen heittää edelleen humalan ja krapulan inspiroimaa typerää läppää. Niin Turussa kuin Puerto de la Cruzissakin, Teneriffalla. Samaan tyyliin, kuin amerikkalaisessa sit comissa. Joka herjan jälkeen kai lukijan pitäisi hekotella samaan tapaan kuin ne nauhalta tulevat naurajat telkussa?  

 Tässä vaiheessa kai pitäisi olla lyhyt referaatti juonesta.

 Älkääs nyt naurattako. No. Sanotaan nyt vain, että Vares menee tutkimaan entisen kimmakaverinsa murhaa, toilailee, dokailee ja kuluttaa aikaansa, paneskelee joutessaan niin suomalaista tytärtä kuin äitiäkin, melkein tulee tapetuksi. 

Tosi kewl. 

Suomen Turussa kuulema voi osallistua  baarikierrokselle, jossa voi tutustua  "Vareksen" suosimiin juottoloihin. (Ilmeisesti maksua vastaan?!)

Taidan pysyä poissa.

JK. Jospa hieman selitän.   Kirjassa on noin 400 sivua. Jos siitä karsisi pois jokseenkin turhan  kännäämis- ja naiskenteluosaston, jäljelle ehkä jäisi parisataa melko tiukkaa dekkaritekstiä.  Mutta; sittenhän se ei enää olisi Jussi Vares -dekkari?




 Reijo Mäki: Tulivuori
 Kustannusosakeyhtiö Otava
 Helsinki 2016
 Seven

Aurinkorannikko - herkkusuun paratiisi.

Kävin tänään ostoksilla - nykytyyliin 
pitäisi kait sanoa:  shoppailemassa .

Ensin divariin: itse ostin kymmenkunta pokkaria, vaimo muutaman vähemmän.  

Sitten pariin  suomalaiskauppaan: niistä Reissumiestä, karjalanpiirakkaa, nakkeja, lihapiirakkaa, Väinämöisen pompannappeja.  Venäläisestä puodista maustekurkkuja (maailman parhaita!). Lidlistä ei tarvinnutkaan sitten ostaa kuin jugurttia ja sämpylää ja jotain muuta "pientä" kuten Head&Shoulders -shampoota ym. Ja toki pari olutta...

Ruokaostoksia tehdessä tuli mieleen, miten paljon ruokatottumukseni ovat vuosien myötä muuttuneet. Kun joskus aikoinaan Suomessa  ruoka oli minulle miltei  vain  "polttoaine" (jota tarvitsin tosi paljon, koska hölkkäsin, hiihdin, pyöräilin, kävin salilla jne.),  se nykyisin on jotakin paljon enemmän. 

Lieneekö ikääntymisen merkki? Kun synnymme, ensimmäisten kuukausien ajan se on tärkein asia.  Ravinto. Unen lisäksi.  Ja vanha totuushan on, että vanhetessamme ikäänkuin menemme sinne "kelan" tai "nauhan" alkuun. 

Aurinkorannikolla on yhä enemmän pohjoismaisia ja suomalaisia kauppoja ja ravintoloita.  Suomalaisessa ravintelissa en ole käynyt. En kaipaa suomalaista ravintolaruokaa, joka toki on  - niin täällä kuin Suomessa - korkeatasoisempaa kuin joskus aiemmin (sen olen huomannut Suomessa käydessäni). Ns. seisova pöytä eli buffet voisi hyvinkin olla hyvä valinta täälläkin. Kaupoista sen sijaan olen ostanut suomalaisia tuotteita.

 "Kahta en vaihda, Turun Sinappia ja kalsareita!"  Tuo slogan voisi olla totta, facebookissa kiertäneen uutisen mukaan suomalainen mies käyttää samoja alushousuja vuosia (toki pesee tai pesettää - ainakin toivottavasti - useammin...). Nykyisinhän Turun Sinappi kuulema tehdään Puolassa. Auran Sinappi tuli tilalle.

Aurinkorannikolla on tunnetusti tuhansia ravintoloita, kaikkien makuun. Britit voivat mennä syömään jotakin tyypillisesti brittiläistä, kuten chicken tikka masalaa...eli intialaista, tai kiinalaista. 

Täällä voi toki mennä myös Burger Kingiin, jonottamatta. Amerikkalaiset fast food -ravintolat kun ovat - valitettavasti - rantautuneet tännekin jo kauan sitten. 

Tietysti löytyvät myös pizzapaikat (ja muut italialaiset), kebab-paikat jne jne. 

Parasta ehkä ovat kuitenkin

tapas-ravintolat.  Kolme- neljä annosta

"tapaksia" vastaa täyttä ateriaa.  Palan painikkeeksi tietysti tuoppi olutta. 

Varmasti voi ilman epäilyä sanoa, että Aurinkorannikko on gourmét-paikka. No, valitettavasti sen huomaa myös sieltä, missä vyötäröni joskus sijaitsi...

Tervetuloa nautiskelemaan!  Ellet jo ole täällä...

Vapauden kaiho soi!

Olen päättänyt, että toiminnan aika on viimeinkin koittanut!

Olen aikeissa muuttaa Fuengirolan Los Pacosiin, jossa on jo viisi tuhatta (5000) suomalaista. Pohjoismaisia paikkakuntia lukuunottamatta tämä on suurin suomalainen siirtokunta maailmassa.

Sen jälkeen aion agitoida ihmisiä hankkimaan oikeuden itsehallintoon, muodostamaan Los Pacosin Suomalaisen Autonomisen alueen, jonka lopullisena tavoitteena on täyden itsenäisyyden saavuttaminen, ja viime kädessä liittyminen Suomeen sen merentakaiseksi siirtokunnaksi.  

Tämän jälkeen on tarkoituksena toimia siten, että toinen suuri suomalaisalue Fuengirolassa, Los Boliches, muodostaa liiton Los Pacosin kanssa, ja molemmat tulevat osaksi Suomen valtiota. 

Oma konsulaatti  tullaan avaamaan piakkoin.

Vapun päivänä on tarkoitus järjestää suuri suomalainen antifasistinen suurmielenosoitus Fuengirolan Plaza de la Constitucionilla. Odotan sinne vähintään tusinaa isänmaallista suomalaista, pukeutuneina Kiekkoleijonien paitaan ja suomalaista olutta ja/tai lonkeroa  mukanaan. (Vahvaa humalatilaa tulee silti välttää, koska siitä espanjalaiset eivät pidä.)

Espanjansuomalaisten  on tullut aika ottaa valta omiin käsiinsä!   EI nöyristelylle! 

Laatua ja "laatua." Eli onko mies "omasta maasta" aina paras vaihtoehto?

Monta kertaa täällä Aurinkorannikolla  näkee ilmoituksia, joissa sanotaan "British quality","Nordic standard" tai "suomalaista laatua".

Tarkoittavatko em. sanonnat, että ne ovat jotenkin parempia paikallisiin nähden? Ilmeisesti.  Ainakin näin on luultavasti tarkoitus.

Oma kokemukseni "brittiläisestä laadusta" ei välttämättä tue sitä käsitystä, että se olisi parempaa kuin espanjalainen, sen enempää Espanjassa kuin Britanniassakaan, missä olen ollut myös useita kertoja. Britit itsekin  ovat erityisesti huolissaan "cowboy builders"- miehistä. Ne kun yleensä ottavat kohteekseen ns. ikäihmisiä, joiden kattoja tai seiniä he "korjaavat" ilman aihetta, ja sikahinnoilla. Tai vaihtavat keittiön kalusteet ylihinnalla ja surkealla ammattitaidolla. Tai aloittavat työn, keräävät rahat, ja katoavat. Matkapuhelin - yllätys yllätys - numeroa ei ole olemassa tai se ei ole tavoitettavissa. Näin Britanniassa, mutta myös Espanjassa.

Mielelläni uskoisin, että suomalaisten ammattitaito ja  -ylpeys riittäisi takaamaan rakentamisen ja korjaamisen laadun.   Suomalaisilla on kyllä hyvä maine  Espanjassa..   Toisaalta, kun rakentaminen kuumenee, melkein kuka tahansa pääsee "raksalle duuniin". Niin Suomessa kuin muuallakin.  Muistuu mieleen vitsi, kuinka poika oli ollut päivän työssä rakennuksella, ja kun isä kysyi, miten päivä meni, poika sanoi että hyvin, pomokin kehui hyväksi mieheksi. "Ihanko totta!" kysyi isä.
"Joo, se sanoi ´älä hyvä mies lyö vatupassilla naulaa!"

Espanjalainen rakennustapa on erilainen suomalaiseen verrattuna. Hyvin suuri osa työstä tehdään edelleen  käsin. Elementtejä ei juurikaan käytetä.  Tiilestä tehdyt seinät ovat ohuita, ja päästävät äänen läpi.  Etelä-Espanjassa rakennuksia ei varusteta talvea varten; myöskään kesän kuumuutta vastaan ei tehdä tarpeeksi.  Kunnon eritystys pitäisi kylmän poissa talvella, kuumuuden poissa kesällä. Aurinkoenergiaa pitäisi käyttää enemmän.

Olen asunut Espanjassa nyt puolitoista vuosikymmentä. Koskaan en palellut Suomessa talvella  talon sisällä yhtä paljon   kuin täällä. Lattiat ovat kylmät talvella, kesällä  ilmastointi on kallis ja siksi monet eivät sitä käytä, vaikka sellainen olisi. Meillä ei ole.

Espanjalainen rakennustapa ja -laatu eivät ehkä yllä suomalaiselle tasolle.  Ne ovat (mielestäni) kuitenkin hyvinkin vertailukelpoiset brittiläiseen tasoon.  Tärkeintä on varmistaa, että rakentaja on hoitanut kaikki luvat ja muut rakentamiseen liittyvän byrokratian oikein.  Ja että kaupan on vahvistanut rehellinen ja oikea viranomainen.  Näin myös, jos kysymyksessä on käytetty asunto tai talo, joka on myynnissä (eikä siis uusi).

Monet uskovat, että oman maan kansalainen ei petä. Valitettavasti, siihenkään ei kannata luottaa.  Suomalaisuus ei takaa sitä, että kauppa on riskitön. Erityisesti suomalaisten Espanjaanmuuton alkuvuosina muutama vuosikymmen sitten. Kirja nimeltä Muuttolinnut on, vaikkei kirjallisesti kovin korkealle ylläkään, tästä varoittava esimerkki.

Varovaisuus on siis tarpeen.  Järki kannattaa pitää mukana.   Ja käyttää asiantuntijoita.    Silloin unelmista tulee totta, ei painajainen.

Blogi blogista

Joskus ihan ensimmäisessä blogissani noin vuosi sitten olin ihmettelevinäni (hieno suomalainen sana, ich-met-tele-vi-nanny) kuka vielä haluaa kirjoittaa ja lukea blogia. No, varmaan blogejani lukeneet ovat ihmetelleet varsinkin tuota edellistä. Kun kerroin eräällä espanjansuomalaisten sivustolla blogistani, tuli vastauksena melko tylyä tavaraa. Joku todella ihmetteli "miten kukaan jaksaa lukea niitä miljoonaa blogia".
No, en minäkään jaksa, miljoonaa nimittäin.
Seuraan muutamaa vakituisesti, joitakin satunnaisesti ja joitakin vain jos jostakin löytyy linkki, syystä tai toisesta.

Vantaassa on sittemmin vettä virrannut, kuulema. Samoin varmaan monessa muussakin joessa.
Nyt, muutamaa kirjoitusta myöhemmin kiinnostaisi tietää keitä ne lukijat ovat.
Ei pelkästään sukulaiset (jotka muodostaisivatkin jo melko ison joukon) koska hekin ovat kertoneet "silloin tällöin" tsekanneensa.

Blogger.com -sivusto tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet paitsi kirjoittaa, mutta myöskin esim. tilastoja.
Kirjoittaja voi tsekata kuinka monta lukijaa on vieraillut sivustolla, mitä on luettu jne. mutta myöskin mistä maasta.

Kirjoitan suomeksi, joten olettaa sopii että lukijat ovat suomalaisia.
Maista tavallisimpia ovat tietysti (Suomen lisäksi) Ruotsi ja Espanja. Sitten seuraavat
Ranska, Venäjä, Saksa  ja Hollanti, Portugali, Yhdysvallat.  Hieman eksoottisemmalta kuulostavat Singapore, Brasilia, Nigeria (!) Italia ja Tsekki.

Blogin lukeminen on vapaaehtoista, ja vakituiseksi lukijaksi kirjautuminen tietysti myös.
Mielelläni kuitenkin  haluaisin tietää, ketka blogiani (niiden sukulaisten ja facebook-tuttujen lisäksi)  lukevat.
En pelkästään uteliaisuudesta, vaan siksi että osaisin kirjoittaa asioista jotka mahdollisesti kiinnostavat.
Kiinnostaako Espanja (koska täällä asun), halutaanko henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvaa tietoa?
Entä musiikki? Kommentit Suomesta, sellaisena kun sen näen "ulkopuolelta"?  Kirjat? Elokuvat?  Kommentit uutisiin, maailmantapahtumiin?

Vaikka olenkin Espanjan Eno, en halua rajoittua kirjoittamaan pelkästään tämän "uuden kotimaan" asioista.
Muistuttaisin vielä että en ole musiikki- tai kirjallisuuskriitikko. En sosiologi. En "edes" journalisti. (Huom. Mahdollisten journalistien  ei ole syytä ymmärtää väärin...)

Kirjoitukseni ovat vain henkilökohtaisia kommentteja asioista jotka ovat tärkeitä tai sitten eivät.
Jos tämä herättää ajatuksia ja halua kommentteihin, niin osoitteeni on rane@myself.com.
Vaikka esim. niin monet kirjailijat, muusikot ja taiteilijat  (joihin toki en itseäni vertaa!) sanovat tekevänsä työtään "itselleen", varmasti jokainen haluaa palautetta. Hyvää tai huonoa. Mutta, toivon mukaan, rakentavaa.

Palaillaan asiaan. Ja - usein - sen viereen.

-Eno

Siestaa ja sisua

Aurinkorannikolla ilmestyvien suomalaislehtien mukaan paikallisesta  suomalaisväestöstä ollaan tekemässä sosiaalitieteellinen tutkimus. Eirkoistutkija Paula Könnilä (KT, YTM) jakaa noin tuhat kyselylomaketta 16-90 -vuotiaille Aurinkorannikon suomalaiselle. Tutkimuksen taustalla on mm.  professori Antti Karisto Siirtolaisinstituutista. Haastatteluun pääsee 46 ihmistä.

Lomakkeet laaditaan erikseen nuorille, työikäisille ja ikääntyneille. Alaikäisten vanhemmilta pyydetään suostumus kyselyyn/haastatteluun.  Tutkija kertoo haluavansa tehdä haastattelut  "ilman nauhuria ja mahdollisimmnan rennossa ympäristössä".

Könnilä toteaa ettei eri ihmisiltä kannata kysyä samoja kysymyksiä. Nuorilta hän haluaa kysyä esim. suhteista muihin rannikon nuoriin ja sosiaalisesta mediasta. Yrittäjiltä taas mm. erikoisosaamisesta ja mahdollisista kontakteista  Suomeen,. Ikäihmisten kohdalla taas kiinnostavat mm. mahdolliset kielivaikeudet  ja terveys- ym. palvelut.
Tutkimuksen valmistumisen odotetaan kestävän parisen vuotta.

Ennen kyselyiden aloittamista Könnilä aikoo "testauttaa" lomakkeet muutaman paikallisen asukkaan avulla.
Lopulliset lomakkeet  toimitetaan vastaanottajille ensi syksyn aikana. Tutkijan käytössä on lisäksi aikaisemmin koottua aineistoa.
Erikoistutkija Eila Könnilä on asunut itse ajoittain Aurinkorannikolla ja toiminut  sosiaali- ja terveysalan harjoittelijoiden ohjaajana.

Suomessa esitettiin TV:ssä jokin aika sitten dokumenttia Aurinkorannikolta. Koska taustalla oli paikallinen ilmaisjakelulehti, se tuntui keskittyvän paljolti yritystoiminnan esittelyyn ja toisaalta haastatteli ihmisiä usein ravintoloissa.
Tämän tutkimuksen uskon tuovan paljon monipuolisemman kuvan meistä ulkosuomalaista aurigossa. Olemme sitten niitä "muuttolintuja", yrittäjiä, tai täällä pysyvästi asuvia.

Jokin vuosi sitten luin kirjan Muuttolinnut, jonka kirjoittaja on Erkki J. Vepsäläinen. Kirja on uusi (2007) painos teoksesta joka on julkaistu joskus vuosia sitten eri nimellä.
Kirja on fiktiivinen teos Aurinkorannikon suomalaisyhteisön alkuajoista. Kirjailija sanoo että jokaisella henkilöllä on vastineensa todellisuudessa. Muuttolinnut-kirja kertoo siitä, mistä kaikki alkoi: näin syntyi uusi siirtokunta . Aluksi oli Malagan lähellä sijaitsevan Fuengirolan kalastajakylässä iso tyhjä maapläntti, jonne suomalaiset alkoivat rakentaa lomakylää maanmiehilleen: Los Burros oli syntynyt. Kirja todistaa että usko siihen että maanmies ei petä, ei pidä paikkaansa. Suomalainen huijasi usein suomalaista. Osansa vaikeuksiin toi myös valuuttapolitiikka; tuohon aikaan suurien rahasummien vienti ulkomaille ei ollut laillista. 

Los Burros on todellisuudessa Los Pacos. Tuo kaupunginosa on nykyisinkin miltei kokonaan "suomalainen. 

Kirjan kiinnostavin osa ( ainakin minulle) on kuitenkin Fuengirolan ja lähiympäristön suuri tulva 1989, jolloin vuorilta  rankkasateiden tuomavesimassa tuhosi kaupunkia ja vaikutti myös asumani pueblon rakenustöita.

Historiikki kirja ei ole, eikä sen kirjallisista arvoista juurikaan voi puhua. Toki sen jaksaa lukea läpi, mitä monesta omakustanteenta ei voi sanoa.

Olen asunut Mijas Costalla kohta 14 vuotta.  En tunne montaakaan suomalaista; muutaman pariskunnan jotka asuvat parin kilometrin säteellä. En ole nuori, mutta ne suomalaiset, jotka tunnen, ovat selkeästi ikäluokkaa joka syntyi ja eli ennen minua.  Toisaalta, ne nuoret ihmiset, jotka ovat täällä yrittäjinä, ovat myös  eri ikäluokkaa.  Olen kai väliinputoaja. Mutta toisaalta. Olen aina ollut jonkinlainen yksinäinen susi.

Odotan kyllä tuloksia. Ihan kiva tietää millä tavalla ihmiset kokevat elämänsä täällä.

Itse näen itsenäisyyden näin...

"- Miksi sinut kauas karkoitin?
  - Kauempaa näät ehkä paremmin?"

Näin lauloivat suomalaiset Jarkko ja Laura monesti kultaiseksi kutsutulla 60-luvulla. Silloin alettiin olla Suomessakin kansainsvälisiä. Sodanvastaisuus oli muotia. Ja yhä enmmän Vietnamin sodan laajennettua.
Tuo vanha sanonta kaukaa näkemisestä  voi pitää joskus paikkansa.

Olen ollut poissa Suomesta pian kaksi vuosikymmentä . Kun seuraan maan uutisia, mikä internetin ja television 24/7 -kanavien ym. kautta on yhä helpompaa, en voi sanoa että näkisin silti todella hyvin entisen kotimaani elämään ja ilmiöihin. Pikemminkin päin vastoin.
Maa tuntuu muuttuneen hurjaa vauhtia.
Eikä välttämättä parempaan suuntaan.

Joskus ircin aikoina ihmiset kertoivat joillakin kanavilla kuinka Suomi on menossa hurjaa vauhtia kohti ns. kovia arvoja. "Köyhät kyykkyyn". Ajattelin silloin että ehkä kysymys on vain heidän omista mielipiteistään.
Keskustelut siskojeni ja veljieni kanssa todistivat että mitään radikaalia muutosta ei ollut (ainakaan vielä) tapahtunut. No worries?

Vuosia on kulunut. Maahanmuuttajia vastaan taisteleva puolue sai suuren vaalivoiton. Onko kyseessä siis "äärioikeistolainen, populistinen puolue" kuten esim. Espanjan (ja koko muun Euroopan)
 uutisissa on annettu ymmärtää? Tuskin. Perussuomalaiset itse kutsuvat itseään ei-sosialistiseksi työväenpuolueeksi.  Jätetään se heitto saksalaisesta "työväenpuolueesta" (Arbeiterpartei) sikseen.
Eivät perussuomalaiset natseja ole. Vain (useimmiten) vähän koulutusta ja sivistystä saaneita ihmisiä jotka pelkäävät tulevaisuutensa vuoksi.

Voiko ylipäänsä  olla patriootti, arvostaa maata, kansaa ja kulttuuria olematta natsi tai äärioikeistolainen?
Varmasti. Neuvostoliitossa kutsuttiin Toista Maailmansotaa nimellä Suuri Isänmaallinen Sota.  No, taitaa olla jotakin mitä tuskin kannattaa verrata nykyaikaan?

Miten sitten itse koen suomalaisuuden, isänmaan, isänmaallisuuden?

Monet suomalaiset täällä Espanjassa  kokevat voimakkaasti itsenäisyyspäivän juhlallisuudet, jotka sattuvat samaan aikaan kuin paikallinen Dia de la Constitution eli perustuslain päivä mitä on vietetty Espanjan palattua demokratiaan Francon diktatuurista. Useat Aurinkorannikolla elävät ihmiset ovat eläneet ajan milloin Suomen tulevaisuus itsenäisenä valtiona oli vaakalaudalla. Toki ymmärrän heitä.

Olen elänyt miltei  koko elämäni maassa joka on demokraattinen. Suomessa.  Missä ihmisiä ei ole laitettu vankilaan poliittisten mielipiteiden tai "väärän" uskonnon vuoksi. Isäni on taistellut sekä talvi- että jatkosodassa.
Miksi, kuitenkin, tunnen että kun juhlitaan itsenäisyyttä, ei juhlita sitä tavalla joka (minun mielestäni) on se paras? Miksi ei juhlita itsenäisyyttä karnevaalin tapaan vaan valutetaan kyyneliä niiden puolesta jotka antoivat  elämänsä?  Kaikki kunnia heille, tietysti. Ehkä voisimme kuitenkin  julistaa Juhannuksen  (tai minkä tahansa kesäviikonlopun?) toiseksi juhlaksi Vapaalle, itsenäiselle, modernille Suomelle? Kylmä, räntäsateinen joulukuun kuudes tuskin on mikään Ilon Päivä.

Älkääkä edes yrittäkö kertoa minulle että itsenäisyys EI olisi  iloinen asia.  Sehän on! Nauttikaa siitä. Kukin tavallanne. Nostan kaljani (espanjalaisen) Suomelle. Kippis!

Sääntöja ja säätöjä

Kun suomipoika tai -tyttö muuttaa Espanjaan, seurauksena on jonkinlainen kulttuurishokki. Tai, jos sana kuulosta liaan rankalta, niin ainakin melkoinen elintapojen ja arvostuksien törmäys.
Usein tuo muutos on kait pikemminkin positiivinen: aurinko paistaa, ihmiset näyttävät iloisemmilta kuin siellä kotimaassa (ainakin jos verrataan väkeä Suomen   marraskuun räntäsateissa paikallisen parinkymmenen asteen lämmöstä nauttiviin espanjalaisiin).
 Erilaisuus kiehtoo. Positiivisia asioita tuntuu olevan paljon enemmän kuin niitä negatiivisia, joita tuskin huomaa.  Aluksi. Sitten alkaa löytyä ärsyttäviäkin asioita.
 Espanja, se eteläinenkin, on muutakin kuin aurinkoa, merta ja mukavia ravintoloita.

Aurinkorannikko ja koko Andalusia on se osa Espanjaa jonka koko olemassaolo perustuu pitkälti turismiin ja vierasmaalaisten olemassaoloon. Siksi ulkomaalaisia joskus kohdellaan silkkihansikkain.
Ulkomaalaisiin nurjasti suhtautumista olen kohdannut lähinnä vain rakennusmiesten taholta,jotka hekin ovat  usein muita kuin espanjalaisia. Pohjoismaalaisia pidetään usein rikkaina; jos jollakin on varaa asuntoon Espanjassa ja toiseen kotimaassa, ihmisen täytyy olla rikas.  Tänä päivänä se ehkä onkin totta, halpojen talojen ja asuntojen aika Espanjassa on ohi, vaikkakin lama on laskenut hintoja jyrkästi.

Elintapojen ja asenteiden erilaisuus ei välttämättä ole ongelma. Suomalainen(kin) oppii ettei niitä kuuluisia hihoja kannata polttaa turhan takia. Kesällähän niitä ei t-paidassa edes ole..

Vaikeinta minulle on ollut hyväksyä se tosiasia että Espanjassa on sääntöjä joista pidetään kiinni ja niitä joista kukaan ei tunnu välittävän, ja ulkomaalainen ei juuri koskaan tiedä mikä on mikä.

Pari esimerkkiä.
. Tuntemani suomalainen rakennutti jokin vuosi sitten talon kauniille paikalle täällä Riviera del Solilla.
. Kaikki meni hyvin. Kunnes joku kaupungin virkamies (rakennustarkastaja tai vastaava) huomasi että paikallisen puhelinyhtiön pykäämä rakennelma oli jalkakäytävällä ja "blokkasi" puolet siitä. Se piti siirtää. Kun kuulema pyörätuolilla (esim.) ei pääse ohi...No, talon omistaja sanoi että koska se on puhelinyhtiön tekemä, heidän pitää se siirtää. Soitto puhelinyhtiöön, joka totesi etteivät he sitä tee. Se on kaupungin asia.
No, lopulta Suomen mies päätti tehdä työn itse. Teki sen, asia kunnossa.

Muutama sata metriä tästä talosta on toinen omakotitalo. Se remontoitiin jokin vuosi sitten, ja  seurauksena kadulta ajetaan autotalliin mikä on pari metriä katutason alapuolella. Ainoa ongelma on että ns. luiska alkaa pari-kolmekymmentä senttiä jalkakäytävää alempaa!  Mitä tapahtuu jos joku näkövammainen tms. ei huomaa pudotusta? Puhumattakaan siitä pyörätuolipotilaasta?! Onko tätä koskaan tarkastettu?
Eivätkä nämä erikoiset luiskarakennelmat ole (valitettavasti) kovinkaan harvinaisia.

Oma lukunsa on sitten posti. Joskus vaaditaan esim. pakettia noudettaessa  henkilöllisyyden todistaminen, toisinaan taas ei.
Ovatko nämä asiat maailman tärkeimpiä? Varmasti eivät. Toisaalta, ehkä olen vain tottunut siihen että säännöt ovat olemassa ja että niitä noudatetaan.

Espanja ja espanjalaiset ovat varmasti eri maata kuin me suomalaiset.  Silti, en hetkeäkään kadu, että asun täällä. Mikään paikka maan päällä ei ole paratiisi.  Ja kuka sinne paratiisiin haluaa, muutenkaan? Sieltähän lentää ulos kuin leppäkeihäs, ja vain ja ainostaan siitä syystä että syö omenan jostakin ihme puusta!

Tapaksia Mihaksessa...

Oman armaan Suomenmaamme kieli on tunnetusti kaunista ja sointuvaa.
Kun tuhmalle lapselle sanotaan: "Älä rääkkää sitä kissaa!" hän vastaa:" Enhän minä rääkkääkkään!"
Ja taas juhannuksesta voidaan kertoa tarinaa:
  -  Kuka kokoo kokon?
   - Kokko!
   - Koko kokonko?
 -  Kokko kokoo koko kokon.
 -  Kokkoko kokoo KOKO kokon?
  .- Kokko Kokko! Kokoo koko kokon! OK?
 -  OoKoo!

Nimien taivutus on sitten oma lukunsa.
Aurinkorannikolla on pieni ja suht. hyvin massaturismin kurimuksessa säilynyt kaupunki Mijas.

Suomalaisten suussa meno kylään (kaupunkiin) taipuu usein "mennä Mijakseen". Se on naapuri Fuengirolalle missä on suuria suomalaisten asukkaiden miehittämiä  alueita kuten Los Boliches ja Los Pacos - monet viettävät talvikaudet Espanjassa, jotkut ovat jäänet pysyvästi.
Minun mielestäni kyllä  pitäisti mennä Mijasiin. (Nimi muuten lausutaan Mihas).

Koko Espanjassa taas syödään pieniä annoksia eli Lontoon kielellä snackeja, suomeksi kai huikopaloja tai välipaloja joiden monikkomuoto on tapas. Puhekieleen suomeksi  on muodostunut nimitys tapakset, sana tapa kun suomeksi on jotain muuta. Tapojahan meillä kaikilla on...Hyviä ja huonoja.

Erisnimien taivutus suomenkielessä  vaihtelee: Sanomme että USA:ssa on Kansasin (ei Kansaksen) osavaltio. Emmen myöskään puhu Los Angeleksesta vaan Los Angelesista.  Sen sijaan kieleen on jo istunut sanonta Elviksestä, ei Elvisistä. Jotkut nimet taipuvat, jotkut eivät, ja vakiintunut käytäntö määrää.

Kuinka tärkeitä nämä asiat sitten ovat? Älkää  minulta kysykö! Jo nyt on minua "kehuttu" kielipoliisiksi!

Sen kuitenkin tiedän että tapaksista  tykkään kuin se kuuluisa henkisesti häiriinynyt (huom. poliittisesti korrekti ilmaus!) siitä puurosta. Siitä huolimatta että siinä puurossa  kuulema on liikaa hiilihydraatteja...vai onkos, jos se on kokojyvä- ?
No jos siihen laittaa ison voisilmän niin siitähän tulee terveellistä, kolesteriarvot kun kuulema voi unohtaa...(?)

Juhani "Juice" Leskinen sanoi jossakin viiimeisistä haastatteluistaan (löytyy jostakin Tuubistakin) että Suomen kieli on upea kieli. Olen samaa mieltä. Se on tuntemistani kielistä (5) kaikkein täsmällisin ja tarkoin, eikä helposti anna aihetta väärinkäsityksiin, mikäli niin halutaan.  Britit usein leikkivät sanoilla. Lehdistö harrastaa erilaisia kompia. Toisaalta, monesti sana tai sanat voidaan ymmärtää väärin, ne täytyy tavata kirjain kirjaimelta. Suomessa tätä tarvetta ei ole.

Voisitkos esimerkiksi sanoa asian selvemmin kuin tämä Juicen oivallus:
Nyt on iloinen Einari se
Kun pyörä ei narise.

Hyvä Suomi!

P.S. Jos asut Suomessa ja tulet joskus Aurinkorannikolle, käy Mijasissa! Ja kokeile niitä tapaksia!

Jos taas jo olet täällä, nauti molemmista. Siitä huolimatta mitä nimiä, ja miten, käytät.












-

Peltilehmä ja muut nelipyöräiset ystävämme

Maailmanlaajuisen laman suurimpia kärsijöitä Euroopassa ovat maat joiden teollisuusaste on alhainen ja joiden talous perustuu suuresti turismiin ja/tai ulkomaalaisiin jotka asuvat joko pysyvästi tai osan vuotta maassa. Tällaisia maita ovat Välimeren maat: Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali.
Näistä maista joittenkin taloudelliset lamat johtuvat osittain huonosta taloudenpidosta ja pankkien holtittomasta lainanannosta.  Näin ilmeisesti on kyse etenkin Kreikassa, missä ollaan selvästi eletty yli varojen.

Espanjan talous on ollut myös ns. kuralla. Turismi on elpynyt hitaasti, ja se buumi jolloin uusia asuntoja rakennettiin ja myytiin hurjaa vauhtia on ohi. Vielä muutama  vuosi sitten täällä Andalusiassa, tarkemmin Aurinkorannikolla ja Mijas Costalla, saatoin parvekkeelta nähdä  samanaikaisesti neljäkymmentä (!) nostokurkea, tiet olivat iltaisin täynnä pois ajavien rakennusmiesten autoja, ruuhkat olivat jatkuvia.

Jäljellä ovat enää ne ulkomaalaiset, jotka ovat hankkineet asuntonsa/talonsa jo muutama vuosi sitten, uusia asukkaita tulee hitaasti. Lama-aikanakin on olemassa varakkaita ja rikkaita, ja  heille aika on hyvä; hinnat ovat romahtaneet muutaman vuoden huippulukemista. Monet eläkkeellä oleavat britit ovat kuitenkin  palanneet maahansa kun  heikko kurssi on vienyt ostovoimaa punnalta. Espanja ei muutenkaan enää ole todella halpa maa vaikkakin  esim. pohjoismaihin verrattuna hinnat ovat paljon alhaisemmat.

Etelä-Espanja ja Andalusia erityisesti joutuu yhä enemmän perustamaan toimeentulonsa turisteihin. Britit, saksalaiset, pohjoismaalaiset, amerikkalaiset tulevat yhä Espanjaan ja Aurinkorannikolle; vaikka kilpailijoiksi ovat nousseet mm. Kroatia ja muutama muu entinen Jugoslavian osavaltio vanhojen kilpailijoiden (Italia, Kreikka, Turkki) lisäksi, on maa säilyttänyt hyvin asemansa turistien suosikkina. Syynä ehkä se että Espanjalla on pitkä perinne turismista ja se on kehittyneempi maa kuin esim. Kroatia. Maan maine paikkana missä voi syödä ja juoda hyvin, nauttia musiikista ja auringosta ja jos kiinnostaa, myös tutustua maan vanhaan historiaan ja nähtävyyksiin, on jotain mitä on vaikea panna paremmaksi. 

Espanjalaisten ihmisten (erityisesti etelässä) uskomattoman kärsivällinen ja ystävällinen asenne ulkomaalaisia kohtaan ei myöskään varmasti ole pahitteeksi. Maassa ovat vierailleet milloin roomalaiset, milloin maurit (arabit), Napoleonin joukot. "Ulkomaalaisiin" on siis totuttu, joskin hieman eri tavalla kuin nykyisin...
Kun kävin espanjankielen tehokurssia, nuori nätti opettaja tuntui uskovan että kaikki pohjoismaalaiset ovat - jos eivät rikkaita -  niin ainakin varakkaita. Ihminen jolla on varaa paitsi omaan kotiin omassa maassaan, myös asuntoon tai taloon Espanjassa täytyy olla vauras...Tällä hetkellä asia ehkä näin onkin. Halpojen asuntojen aika etelässä on ohi.

Vanhan sanonnan mukaan kolikolla on aina kaksi puolta. Espanjalaisen ystävällisyyden ja sallivuuden pimeämpi puoli on se että ulkomaalaisten edesottamuksia ei aina oteta tarpeeksi vakavasti. Auton voi usein melko huolimattomasti parkkeerata laittomaille paikalle tai jättää lappuliisan tiketin maksamatta; sakkoa ei peritä oikeusteitse. Minun kokemukseni Ruotsista on toinen: pysäköimme auton Tukholman satamassa parkkipaikan ulkopuolelle nurmikentälle mikä oli silloin täynnä autoja. Gröna Lundista palatessa olivat muut autot kadonneet, meidän automme ei. Tuulilasissa oli sitten sakkolappu...

Toki Espanjassakin voi saada sakot ja pahimmassa tapauksessa vika paikalle parkkeerattu auto on viety pois.
Grua on vienyt auton paikkaan josta sen saa ulos maksamalla kuljetusmaksun ja sen lisäksi annetaan vielä sakko. Näin etenkin  esim. markkinoitten tai muun suuren tapahtuman aikana.  Kovin usein näin ei tapahdu, ja yleensä parkkeerattu auto on ollut liikennettä haittaamassa tuntien ajan. Hiustenhalkomisesta ei poliisia voi ainakaan syyttää.


Pysäköinnin valvonnan puutetta monet varmasti pitävät ainoastaan hyvänä asiana. Kukapa siitä tiketistä ilahtuisi?  Espanjalainen piipahtaa puotiin ostamaan pikaisesti jotakin, laittaa hätävilkut päälle kun "tuplapysäköi" eli pysäköi kadun varressa olevan auton rinnalle. Täytyy myöntää että olen oppinut tuon tavan itsekin, tosin yleensä joko minä tai vaimo odottaa autossa ja siirtää auton jos poliiisetä käskee. Eli ajaa korttelin  ympäri ja pysähtyy samaan paikkaan jos ei ketään näy...tai jonnekin hieman kauemmaksi ja odottaa soittoa. Parkkihalliinkaan kun ei esim. muutaman minuutin vuoksi viitsisi mennä.

On kuitenkin toinen liikennettä ja erityisesti ulkomaalaisia koskeva asia joka ei ole varmasti kenenkään etujen mukainen.

Espanjan lain mukaan maassa residenttinä eli  vakituisesti  asuvan on rekisteröitävä auto Espanjan autorekisteriin ja vakuutettava auto paikallisesti. Tilapäisesti eli vain osan vuotta (esim. muutaman viikon kerrallaan)  maassa asuva voi pitää autonsa oman maansa rekisterissä ja vakuutuksen voimassa.  Aika minkä jälkeen rekisteröinti on tehtävä on muistaakseni vain 60 vrk. Ne jotka esim. asuvat talvikaudet "rannalla", näin tekevätkin.  Nämä asiat kannattaa selvittää jos suunnittelee muuttamista maahan osavuotisesti tai pysyvästi.  Tietoa löytyy helposti mm. netistä.

Eteläisessä Espanjassa on varmasti satoja ellei tuhansia laittomia kulkuneuvoja. Pääsääntöisesti kyseessä ovat Iso-Britanniassa rekisteröidyt autot. Joidenkin autojen tuulilasi kertoo että katsastusaika on mennyt ohi jopa vuosia sitten - tämähän merkitsee ettei autolla myöskään välttämättä  ole voimassa olevaa vakuutusta. Vielä useammasta laittomasta autosta puuttuu tuo dokumentti kokonaan.  Melkoisen outoa on että liikenteessä näkee brittirekisterissä olevia pakettiautoja joissa on jonkin firman maalaukset: auto on mitä ilmeisemmin pysyvästi käytössä Espanjassa, ja jopa ammattimaisessa käytössä!

"Alkusasukkailla" eli espanjalaisilla on laittomia autoja luultavimmin yhtä paljon kuin yleensä maan kansalaisilla eri maissa. 

Meitä suomalaisia on usein kutsuttu  (hieman naureskellen, ja monesti maanmiestemme suulla) Euroopan Unionin mallioppilaiksi; me kun kuulema teemme kaiken viimeisen päälle oikein, ja lempioppilaan tapaan jopa vielä enemmänkin. Mitä tulee liikennesääntöjen noudattamiseen ja laillisuuteen, tuo "kuuliaisuus" tuskin on pahe. Katsastamaton, rekisteröimätön auto on riski liikenteessä, kukaan ei voi taata se teknistä turvallisuutta, ja vakuutuksen puuttuminn tekee onnettomuustapauksessa syyttömän aseman turhan vaikeaksi.

Onko poliisin ilmeisen välinpitämätön suhtautuminen tahallista (turisteja ja ulkomaalaisia paijataan) vai vain välimerenmaan ihmisten luontaista löysäranteisuutta? Sitä en tiedä. Toivoisin vain että jos/kun jotakin sattuu liikenteessä, vastapuoli on liikkeellä laillisella kulkuneuvolla. 

Kun sairaalasta leikkauksen jälkeen päästyäni  kuulin lääkäriltä että liikkuessa kannattaa olla varovainen kun elimistö on vielä toipumassa ja tikkeja ja muuta ovat sisuskalut täynnä, en malttanut olla sanomatta että mitenkäs sitten jos sattuu vaikka liikenneonnettomuus. Lääkäri heitti vain huulta ja totesi että kannattaa yrittää olla ajamatta kolaria vähään aikaan!  No, noudatin neuvoa, ja onnistuinkin, useamman vuoden.  Olen  edelleen päättänyt yrittää olla törmäilemättä, tulee liikenteessä vastaan sitten rehellinen suomalainen tai epärehellinen britti tai kuka hyvänsä.

Muutakin kuin flamencoa ja baila baila- diskoa eli mitä voi kuulla aurinkoisella rannikolla

Aurinkorannikolla ja koko Etelä-Espanjassa on tuhansittain pienempiä ja suurempia ravintoloita, baareja ja kahviloita. Useissa ravintoloissa on tarjolla elävää musiikkia. Sitä flamencoakin ON tarjolla, esittäjinä yleensä gitanot eli mustalaiset. Joissakin tapauksissa musiikkia on hieman "laimennettu" ulkomaalaisten turistien ja muiden vieraiden makuun paremmin sopivaksi.  Flamenco kun aidoimmillaan ja alkuperäisimmillään luultavasti on hieman liian rankka kokemus rantalomalaiselle. Flamencolle läheistä sukua on sevillanas-tanssille. Monet nuoretkin tanssivat tätä, iloista tanssia, joka kuuluu erityisesti fiestoihin.

Turisteja viihdyttää  usein kahden tai kolmen kitaraa soittavan ja laulavan miehen ryhmä, ja materiaali on tietysti lähes kaikille jo valmiiksi tuttu: Malagenia, Besame Mucho, Guantanamera,  Angelitos negros, La Cucaracha, Canta no llores, Donde Estan Tus Ojos Negros eli suomalaisittain Onnestain on puolet sinun. ...ja sekaan sitten ehkä jokin uudempikin latinohitti.  Toisinaan taas ravintolassa vierailee yksinäinen trubaduuri, joka soittaa hetken, kerää sitten hattuunsa kolikoita ja poistuu, mahdollisesti seuraavaan kapakkaan. Tänä päivänä vieraileva muusikko voi olla liikkeellä yksin, ehkä kitaran kanssa, ja taustat tulevat karaokesoittimesta.

Markkinoilla voi jälleen olla yksi tai useampi soittaja, joskus kokonainen yhtye Latinalaisesta Amerikasta. Katusoittaja on useimmiten nuori, usein ulkomaalainen nuorimies kokemuksia keräämässä. Nykyisin näkee ja kuulee myös Itä-Euroopasta lähtöisin olevia pelimanneja joko viulun tai harmonikan kanssa...ja voi olla varma että kappale Mustat silmät soi jossakin vaiheessa. Venäläiset romanssit ja kansanlaulut (Kalinka!) ovat tietysti myös suosittuja.

Aurinkorannikoilla on luonnollisesti suuri joukko discoja joiden musiikki on lähes sataprosenttisesti  mekaanista eli tiskijukan soittamaa ei-elävää musiikkia.      
Suomalaisissa ravintoloissa on usein suomalaisia muusikoita ja monet tunnetut  suomalaiset artistit vierailevat vuoden mittaan pitämässä pienen loma/työ- jakson, kuten esim. Reijo Taipale, joka on vieraillut täällä useana vuonna.   Eläkkeelle siirtynyt suomalaisväestö suosii nuoruutensa idoleita. Jari Sillanpää konsertoi  Fuengirolassa marraskuussa. Toki  hieman nuorekkaampaakin suomalaismusiikkia löytyy, ainakin yksi suomalaisravintola tarjoaa rockia, Costa Ganes on yksi yhtyeistä, ja nimi kertonee millaisesta rytkeestä on kysymys. Samassa paikassajärjestetään  myös vapaampimuotoista jammailua viikonloppuisin.

Blues ja tietyntyyppinen rock on suosittua etenkin brittiläisten keskuudessa. Nyt jo muutaman vuoden ajan on Mijasin kaupungissa järjestetty blues-festivaali, jonka yleisön keski-ikä lienee sama kuin vaikkapa Rolling Stonesien konserteissa. Jam sessioita järjestetään monissa pienissä klubeissa, ja "lauteille" voi kiivetä kuka tahansa soittotaitoinen. Musiikkina on vapaamuotoinen blues/rock -jammailu ja fiilis korkealla.

Mijas Blues.

► ◄

Marbella järjestää vuosittain jazz-festivaalit ja myös Mijasissa on jazzia kuultu jopa viikon ajan livenä. Muutama vuosi sitten vieraili Ray Charles, tänä vuonna  Tom Jones. 

Malagan kaupungissa Teatro Cervantesissa kuullaan joka kesä maailmankuuluja tähtiä, tänä vuonna mm. John Mayallia.  Vuosien mittaan teatterissa vierailleiden artistien lista on pitkä ja komea: Van Morrison, Marianne Faithfull, Bill Wyman´s Rhythm Kings, Herbie Hancock. Tässä ainoastaan muutamia.

Kaikki "tähdet" eivät kyllä ole todellisia tähtiä. Muutama vuosi sitten Benalmadenassa oli baari jonka omistaja väitti olleensa alkuperäinen jäsen kuuluisassa amerikkalaisessa  Drifters-yhtyeessä. Ns. kaupunkilehti kirjoitti miehestä, ja epäilykseni heräsivät heti. Tarkistin asian eikä  nimeä löytynyt sen enempää netistä kuin mistää rockin tietosanakirjastakaan. Lisäksi mies puhui täyttä roskaa: hän totesi mm. että he olivat ensimmäinen mustaihoinen yhtye uudella Atlantic-levymerkillä, kun jokainen vähänkin (mustaa) musiikkia tunteva tietää että merkki oli perustettu nimenomaan "mustaa" musiikkia kustantamaan, joukossa mm. Ray Charles, ja vasta vuosia myöhemmin julkaisi valkoisten laulajien musiikkia!  Kirjoitin lehteen oikaisun jota ei julkaistu...Taisi hävettää...Kirjoitin e-mailin myöskin senaikaisen Drifters-yhtyeen sivuston pitäjälle joka sanoi ettei asialle voi tehdä mitään. Sittemmin on viimeinenkin aito ja alkuperäinen jäsen siirtynyt manan majoille. Drifters-nimen laillisesti omistava yhtye on silti edelleenkin olemassa...Yhtyeen ura on niin pitkä  ja  jäsenten joukko on niin suuri että yksi blogi-kirjoitus täyttyisi helposti.

Monenlaista muuta supertähden kumminkaimaa ja laukunkantajaa tietysti löytyy. "Artisti  NN on soittanut mm. Eric Claptonin kanssa". Ehkä jossakin autotallissa kun pojat vasta harjoittelivat, tai jossakin jamitilaisuudessa aamuyön tunteina...

Oma lukunsa ovat sitten erilaiset Tribute to ....artistit. Rat Pack eli Frank Sinatra, Dean Martin, Sammy Davis tuntuu olevan kova sana. Samoin kunnianosoitus (?)  Rod Stewartille...lista on pitkä. Maailman eniten impersonatoreita on ilmeisesti Elviksellä. Muutaman pitkän huurteisen tai muun janojuoman jälkeen kopio ilmeisesti menee (melkein) täydestä ja nostalgia tekee biiseistä vastustamattomia...

Musiikkia löytyy kaikkeen makuun. Niin aitoa espanjalaista, brittiläistä, suomalaista kuin kopioita maailmantähdista, niin elävistä kuin kuolleista.  Jos matka tännepäin on suunnitelmissa, kannattaa ottaa netistä selville josko jotakin todella mielenkiintoista olisi tarjolla.  Jotakin kuulemisen ja näkemisen arvoista löytyy varmasti.

Espanjan eno edelleen going strong?

Joskus kauan(?) sitten blogia (tai nykyisin pitäisi kai sanoa reilusti plokia?) aloittaessani laitoin motoksi espanjansuomalaisen ajatuksia jne. Tuo espanjansuomalainen tarkoittaa  että olen Suomen kansalainen (edelleenkin) mutta vakituinen asuinpaikka on Espanja.

En ole jakanut aiheitani tiukasti eri alueisiin; jotkut toiset kirjoittajat  ovat näin tehdessään ehkä halunneet helpottaa lukijan valintoja. Kaikki kun eivät esim. ole musiikki- tai urheiluhulluja tai kiinnostuneita kirjallisuudesta tai politiikasta. Ruoka ja syöminenkään ei kaikkia kiinnosta, ainakaan niistä lukeminen, jne. Voi siiis valita vain sen mikä todella kiinnostaa.

En kuitenkaan  ole keskittynyt kirjoittamaan pelkästään ulkomailla ja tarkemmin sanottuna siis Espanjassa asuvan henkilön näkökulmasta. En myöskään ole halunnut rajata aiheita, koska, kuten ne mahdolliset pari-kolme lukijaani(?) ovat havainneet, ajatukset ja kirjoitukset voivat rönsyillä eri elämän alueille. Ajatus katkeaa mutta teksti jatkuu..

Mahdollisesti  jotkut  haluaisivat mielellään lukea enemmänkin kokemuksistani Espanjasta ja espanjalaisista. Matkatoimistojen ja jopa matkakirjojen ja tv-ohjelmien kun on tapana kertoa enimmäkseen  vain positiivisia asioita jopa tekstimainontaan saakka. Toisaalta, sensaatiolehdistö ja jotkut tv-ohjelmat tekevät myös kauhujuttuja petetyistä turisteista,  huijaavista kauppiaista ja jopa hotellivirkailijoista, varkaista ja ryöstöistä.  Yksi brittien Aurinkorannikosta käyttämä nimi on Costa del Crimen eli Rikosrannikko. Tuosta hieman myöhemmin.


Olen blogeissani kirjoittanut mm. liikenteestä, rantojen luki-luki-miehistä, flamencosta, espanjalaisten suhtautumista ulkomaalaisiin (lähinnä turisteihin), ¨mañana¨-asenteesta, eli aika vähän Espanjasta. Toki monet muutkin (kuten esim. koirani Billyn kokemukset) sivuavat tiukasti aihetta.

Nyt kun olen asunut pysyvästi (muutamaa korkeintaan n. kuukauden kestänyttä poissaoloa lukuunottamatta) 12 vuotta maassa, voisi olla aika tarkastella onko, ja jos niin miten, kulunut aika on vaikuttanut suhtautumiseeni nykyiseen, uuteen kotimaahani.

Alkua voisi nimittää vaikka kuherruskuukaudeksi.  Uudessa maassa kaikki oli kiehtovaa, niin kovin erilaista.  Naiset, nuo ihanat olennot, olivat (anteeksi vain, sinisilmä -punaposki- kellankultatukka -suomalaiset!) eksoottisuudessan kiehtovia ja ah niin kauniita!  (Huomautettakoon että olin ja olen yhä tukevasti avioliitossa.)
Musiiikki, ruoka, ravintolat. Ihmiset jotka eivät tuntuneet nukkuvan koskaan (paitsi iltapäivällä sen tunnin-parin siestan). Kyky nauttia elämästä. Tuntui että kuka tahansa saattoi ottaa kitaran tai ainakin laulaa estoitta, tanssia, pitää hauskaa.  Ilman sitä rohkaisuryyppyä. Fiesta voidaan jäjestää lähes milloin vain!

Kuukausien ja vuosien myötä toki löytyi sellaisiakin asioita jotka eivät miellyttäneet.
Ihmiset tuntuivat tupakoivan joka paikassa. Jopa lentokenttien tupakointi kielletty-kylttien alla. Joissakin virastoissa ja toimistoissa levisi sininen savu. Uusi tupakkalaki, joka on tämän vuoden alusta Euroopan tiukimpia, on sittemmin onneksi muuttanut tilanteen.  Postin virkailijat olivat happamia (harvinaista missään muualla). Kauppojen myyjät juttelivat toisinaan keskenään eikä aina näyttänyt olevan kiire palvelemaan asiakasta. Torikauppiaat eli markkinoiden myyjät taas ovat lievästi sanottuna aktiivisia myymään ja osaavat yleensä muutaman sanan kieltä kuin kieltä.

Andalusiassa roskaaminen on yleistä - jotkut tuntuvat heittävän esim. rakennusjätteitä minne tahansa, ja koko jätehuolto on suhteellisen huonosti järjestetty moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Jäteastiat ovat usein ilman kansia. Sinänsä hieman outoa, sillä espanjalaiset (lähinnä siis naiset) pitävät kunnia-asianaan että kodit ovat siistejä.  Monet ihmiset - joukossa varmasti turisteja ja muita ei-espanjalaisia - heittävä talousjätteitä paikkoihin mitkä on tarkoitettu puutarhajätteille - basura járdin.

Liikenne oli jo aiheena aikaisemmin. Todettakoon siis vain lyhyesti, että kuten tämän vuoden kesäloma-aikojen tilastot jälleen  osoittavat, liikenneonnettomuudet  ja -kuolemat ovat edelleen valitettavan yleisiä. Espanjalaiset kun ovat tunnetusti hanakoita ajamaan vauhdikkaasti, ja näin etenkin nuoret miehet.

Aurinkorannikolla ja muualla Etelä-Espanjassa asuu paljon varakkaita ihmisiä; työelämän jättäneitä entisiä yrittäjiä yms. Hienot huvilat houkuttelevat huumeidenkäyttäjiä ja muita rikollisia helpon käteisrahan tai nopeasti rahaksi muutettavan omaisuuden toivossa.  Murrot ja varkaudet ovat melko yleisiä. Omaan asuntoommekin yritti  vuosia sitten murtautua (ja onnistui jo pääsemään parvekkeen kautta sisälle) murtovaras. Koirien haukunta pelästytti kuitenkin onneksi varkaan, joka jätti jo nappaamansa sylimikron sohvalle! Nyt pysyy parvekkeen ovi tiukasti kiinni ja vartiointifirman varoituksen pitäisi pitää rosmot loitolla.
Rikolliseen toimintaan osallistuvat ovat usein muualta tulleita ulkomaalaisia: latinalaisesta Amerikasta, Romaniasta ja entisestä Neuvostoliitosta. Monet brittirikolliset tunnetusti piilottelevat Aurinkorannikolla, ja useat ovat sekaantuneet huumebisneksiin.  Poliisi saa heitä kiinni usein pelkästään rutiinitarkastuksissa.  Marbellassa tapahtui  taannoin jengien välinen ammuskelu aivan mafia-tyyliin.  Brittien Rikosrannikko-nimi kolahtaa siis osittain (brittien) kin omaan nilkkaan.
Varkaista ja muista rosmoista huolimatta, normaali rehellinen ihminen voi liikuskella rannikolla varsinkin päiväsaikaan turvallisin mielin. Laukustaan (naiset) ja lompakostaan tai kukkarostaan (miehet) kannattaa pitää huolta. Liikaa alkoholia ei kannata maistella eikä ainakaan liikuskella missään epämääräisillä kujilla keskiyön jälkeen. Tämähän pätee miltei mihin maailmankolkkaan tahansa.

 Yksi asia, mistä en ole koskaan oppinut pitämään tai edes ymmärtämään, on monien paikallisten ihmisten mutta myös turistien ja ulkomaalaisasukkien kiinnostus, jopa into härkätaisteluihin.  Hemingway, suuresti ihailemani kirjailija,  oli intohimoinen härkätaiselujen ihailija  Ne on nyttemmin  kielletty Kataloniassa, missä niitä on aikaisemmin järjestetty Andalusian ohella.

 Espanjan kulttuuri on vanha. Maan kulttuuri, jopa kieli, on omaksunut paljon  arabimaailmasta kauan  Se on rikkaus. Etelä-Espanjalle ominainen   flamencomusiikki on hyvä esimerkki arabivaikutuksesta. Espanjan talouselämässä monet arabisyntyiset yrittäjät (kuten vaimoni isä) ovat olleet ja ovat arvostettuja korkean työmoraalinsa vuoksi.  Espanja on monikulttuurinen maa. Maahan tulee jatkuvasti muuttajia Afrikasta, lähinnä Marokosta. Kaikki eivät onnistu sopeutumaan yhteiskuntaan, joten toki ongelmiakin on.

Andalusian arkkitehtuurissa kuten taiteessa yleensäkin näkyy yhä arabimiehityksen vaikutus. Talot ovat kauniita, ja kaaret ja koristelu ovat upeita. Maurien aikana maanviljelys ja muu elinkeinoelämä kehittyivät nopeasti.

Kaikenkaikkiaan, Espanja (ja puhun nyt nimenomaan Andalusiasta, missä asun ) on paikka johon on helppo rakastua. Historiallisista syistä maan arkkitehtuuri ja kulttuuri on rikasta ja suhtautuminen erilaisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin on  hyvin suvaitsevaa ja (toisinaan, tarvittaessa) vähintäänkin kärsivällistä.  Kun tähän kaikkeen vielä lisätään miltei aina siniseltä taivaalta paistava aurinko ja mainio ruoka ja juoma...   Mailman paras jalkapallojoukkuekin on.  Mitä voisi puuttua? Väärin!  Jopa ruisleipää, suomalaista olutta, lenkkimakkaraa,  ja  (eh....) sitä lonkeroakin saa suomalaiskaupoista ja jopa joistakin paikallisista supermarketeista...Joten,  jospa vaikka lomalle, tai jopa asumaan? Que sera sera!

Sattuipa hauskasti matkalla Suomeen.

Jokunen vuosi sitten kun olin matkalla Suomeen täältä Espanjasta, jouduin vaihtamaan konetta Barcelonassa. Jo Malagan lentokentällä olin kuullut jonkun melko kovaan ääneen kertoilevan suomeksi  kokemuksistaan Espanjasta ja espanjalaisista.

Se pajon puhuttu mañana-meininki oli puhujan  mukaan,  jos ei nyt ihan kokonaan puppua,  niin ainakin suuresti liioiteltua. Hänen kokemuksensa kun ns. bisneksen teosta kertoivat aivan toista: asiat viranomaisten ym. kanssa sujuivat kuulema sutjakammin kuin Suomessa!
Vilkaisin miestä lähemmin ja toden totta: siinähän oli yksi Suomalaisen urheilun legendoja!

Kun astuimme ulos koneesta ja kävelimme Barcelonan lentoasemalla koneen vaihtoon, tuppauduin miehen seuraan. Jatkolennon lähtöön oli aikaa.  Herrasmies tuntui olevan ihan mukava, puhuimme urheilusta ja hän jopa maksoi kahvini.  Kyselin mm. dopingista ja sen yleisyydestä. Tuskin  oli yllätys että urheilusankari, kutsutaan häntä vaikka herra X:ksi,  kielsi koskaan käyttäneensä mitään, ja oli sitä mieltä että ns. doping-käryt ovat antaneet huippu-urheilusta liian synkän kuvan, jota skandaalilehdistö ruokkii.

Koska tiesin että arvon herra X:n menneisyyteen kuuluu toipuminen alkoholismista uskoon tulemalla, en malttanut olla kysymättä miten hän kokee oman itsensä, onko hän nyt parempi ihminen kuin joskus ennen. Ei kuulema ole, vaikka Jeesus on hänet pelastanut, ja  hänen syntinsä ovat anteeksi annetut. Ihminen on ja pysyy syntisenä.
En malttanut olla provosoimatta vaan kysyin että miten on, jos esim. pettäisin vaimoani, antaisiko Jumala senkin anteeksi. Kyllä, kuulema.  Usko tuo armon, ja armoon kuuluu anteeksianto.

Siinä jutellessa kävi ilmi että entisen urheilusankarin bisnekset sujuvat hyvin: koska hän on virallisesti eläkkeellä, hän ei maksa veroja Espanjaan. Ja mikä vielä parempi, ei myöskään Suomeen, kun on residentti (toki eläkkeestä menee vero).  Ja ilmeisesti hänen oma, mittatilaus-Jumalansa hyväksyy tämänkin...
En voinut välttyä ajatukselta että se asioiden helppo ja nopea sujuminenkin saattoi olla muustakin kuin hyvästä tahdosta johtuvaa. 

Erosimme ystävinä. Menimme koneeseen ja lento Suomeen jatkui. En nähnyt häntä enää uudelleen. Minun ja herra X:n maailmat leikkasivat, mutta vain lähinnä fyysisellä tasolla.  Toki arvostan miehen saavutuksia urheilijana, ja varmasti hän myöskin henkilönä on aivan sympaattinen. Minun muutenkin melko skeptisiä  ja sekavia käsityksiäni  uskosta, uskonnoista ja uskovista ihmisistä  tämä hieman hämmentävä tapaaminen ei ainakaan parantanut.

Suomalainen, eurooppalainen, EU-kansalainen, maailmankansalainen?

Kun olin nuori joskus vuosikymmeniä sitten, Eurooppa ja maailma olivat varsin erilaiset kuin tänä päivänä. Jos suomalainen halusi mennä työhön tai opiskelemaan pohjoismaiden ulkopuolelle, se merkitsi byrokratiaa, lupia, passeja etc.
Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, me melko paljon 2. maailmansodan jälkeen syntyneet, post-hippi-sukupolvi tunsimme olevamme enemmän "kansainvälisiä" kuin mikään aikaisempi sukupolvi.

Osa meistä hurahti äärivasemmistolaisiksi, jopa taistolaisiksi. Useimmat halusivat (naivisti?)  uskoa rauhaan ja rakkauteen ja rockenrolliin. Amerikasta ja Brittien saarilta tuli paras musiikki.
Nyt kun olen vanhempi, koko pakka on muuttunut. Suomi on EU:n jäsen, rahamme on euro. Itse olen muuttanut pysyvästi Espanjaan. Mihin on kadonnut, vai onko se kadonnut, kansainvälisyys?  Lähes jokaisessa unioniin kuuluvassa maassa on puolue tai puolueita jotka vastustavat eurojäsenyyttä. Yleensä nuo puolueet edustavat (vanhan) poliittisen kartan äärilaitoja. Suomessa Perussuomalaisia on kutsuttu ei-sosialistiseksi työväenpuolueeksi. Vaikka tiedänkin että minua voidaan syyttää ns. hitler-kortin käyttäjäksi, muistuttaisin että Saksan natsipuolue oli nimeltään Kansallissosialistinen TYÖVÄENPUOLUE.

Missä itse olen, suomaisena, joka asuu ja elää pysyvästi Espanjassa? Olen edelleenkin suomalainen, tunnen voimakkaasti kun suomalainen joukkue tai yksittäinen urheilija saavuttaa jotakin, mutta tunne on (miltei) sama kun Espanja voittaa euroopanmestaruuden ja/tai maailmanmestaruuden vaikkapa jalkapallosssa.

Tunnen paljon nuoria ihmisiä joille sana "isänmaallinen" on kirosana. Muistan kuinka kodissani itsenäisyyspäivänä laitettiin ehkä kynttilä ikkunalle, mutta isänmaa oli "porvareitten" sana. Isäni(kuten äitini) oli sosialidemokraatti, jolle demokratia, ihmisoikeudet,tasa-arvo,  meni kaiken edelle. Olimme suomalaisia. Mutta Suomi ei ollut tasa-arvoinen maa.  Se vaati työtä.

Itse en  milloinkaan  ole kokenut olevani nationalisti. Jos sanon olevani patriootti, se tarkoittaa että rakastan  ja arvostan niitä hyviä asiota mitä suomalaiset ovat aikain saatossa saavuttaneet. Jos tunnen voimakkaasti kun esim.  siniristilippu nousee  urheilussa salkoon voiton merkiksi, se ei merkitse että vihaisin ketään tai uskoisin että me (tai kukaan muukaan) edustaa mitään korkeampaa, parempaa, sivistyneempää kultuuria tai rotua.

Uskon todella että esim. Euroopan Unionissa on tilaa monenlaiselle kulttuureille, eri kielille, erilaiselle ajattelulle. Ja, mitä meidän ei koskaan pitäisi unohtaa: Jokainen ihmiselämä on arvokas. Me kaikki olemme ihmisiä, tällä samalla planeetalla. Ei ne (me?) hipit ihan väärässä olleet, rauha ja rakkaus on parhautta. Eikä se vaadi edes huumeita...

Puhuminen on hopeaa...

Vuoia sitten, aurinkoisena ja lämpimänä helmikuun iltapäivänä menimme, vaimoni ja minä, melko lähellä sijaitsevaan chiringuitoon eli merenrantaravintolaan lounaalle.
  Näissä ravintoloissa parasta syötävää ovat erilaiset mainiot kalaruuat,mutta toki löytyy vaikkapa hampurilaisia ja ranskanperunoita niille jotka niitä kaipaavat. 
Kello oli noin 2 ip eli normaali ruokailuaika etenkin eteläisessä Espanjassa.

Ulkona olevissa pöydissä istui melkoinen joukko erimaalaisia ihmisiä, useimmat syömässä. Yhdessä pöydässä juotiin kahvia. Menimme sisälle - en ole oikein koskaan tuntenut oloani kotoisaksi rantaravintolan ulkona. Mereltä saattaa tuulla, ja tulee tunne että ruoka on hiekkaa täynnä.

Odottelimme jonkin aikaa tarjoilijaa tulevaksi, ja vaimo piipahti jonnekin ohittaen kahvittelevan seurueen.

"Olipas siinä lihava  nainen!" kuului pöydästä ihan selvällä suomen kielellä.  Kukaan ei tähän mitään lisännyt ja niin seurue, kaksi miestä ja kaksi naista, jatkoi juttujaan.

 "Sinähän puhut espanjaa," kysyi toinen naisista toiselta.  Saatuaan myöntävän vastauksen hän pyysi naista sanomaan mitä olisi esimerkiksi  "Artolla on auto".
"Arto hay un coche", kuului vastaus. Minun oli vaikea pitää ns. pokka.

Vaimo tuli takaisin, tarjoilijakin tuli ja saimme tilata kala-annoksemme mitkä, kuten tavallista, olivat mainiot.

Kahvittelevat maanmieheni (ja -naiset) saivat laskun ja poistuivat maksettuaan ohittaen pöytämme. Mietin, olisiko pitänyt toivottaa suomeksi hyvää päivänjatkoa ja katsoa miten se vaikuttaa.
 No, sitten ajattelin että mitäpä suotta pilaamaan eläkeläisten (ehkä lomalaisten) päivää.

Jokaisessa jutussa pitää kai  olla ns.opetus. Mikä tämän jutun opetus on, jääköön lukijan pääteltäväksi. 
Joskus ehkä kannattaisi pitää ns. mölyt mahassaan?



Niin, ja se lause Artolla on auto on muuten espanjaksi Arto tiene un coche. Arto hay un coche taas väittää että Arto on auto, tosin verbi on väärä eli espanjalainen ei taitaisi edes ymmärtää.
 Turistioppaan fraasisanastolla ei kieltä opi...

P.S. Se "lihava nainen" on nyt (2019) melko lailla hoikempi...