Kuplavolkkarista sähköautoon ja muihin innovaatioihin.

Joskus kauan sitten (60-luvulla luultavasti)  oli televisiossa mainos, jossa poika katseli tiellä lähestyviä autoja: Volkkari, Volkkari, Volkkari, ÄITI!  Äidin auto oli - tottakai - myös "kupla".

Toisen Maailmansodan jälkeen Suomessa oli paljon rajoituksia tuonnissa. Yksi alue oli autot.   Tuontiautot tulivat  Neuvostoliitosta ja Itä-Euroopan maista: Moskvitsh,  Pobeda, Skoda.  IFA ja EMW (itäisessa Saksassa eli DDR:ssä valmistettu BMW). 

Vuoden 1954 lopussa Suomen yleisimmät henkilöautomerkit olivat Ford (11 633 kpl), Chevrolet (5 146 kpl), Volkswagen (3 946 kpl), Škoda (3 513 kpl) ja IFA (2 882 kpl). 

Tuonti vapautui vasta vuonna 1962, mutta valuutan poisviennin rajoittamiseksi säädettiin väliaikainen  autovero. Joka yhä edelleen on voimassa.

Kuusikymmentäluvulla brittiautojen suosiota kasvatti ralliteillä menestyvä Morris Mini. 

Samalla vuosikymmenellä Suomeen tulivat japanilaisautot, jotka saivat melkoisen markkinaosuuden edullisen hinnoittelun ja (tuohon aikaan) runsaan varustelun ansiosta.  Kesti vuosia, ennekuin jotkut hyväksyivät "riisipussit" autoiksi.
Neuvostoliitossa alettiin valmistaa Fiat 124 -malliin perustuvaa Ladaa, josta tuli lähinnä halvan hintansa vuoksi yksi Suomen eniten myydyistä autoista 1970-luvulla.  Traktoria mukavuudeltaan muistuttava kulkuneuvo oli monille maalaisisännille selkeä vaihtoehto joskus vaikeakulkuisille hiekkateille. Joillekin toki myös ideologinen valinta...

Seitsemänkymmentäluvulta lähtien auto on ollut Suomessa lähes jokaisen sitä haluavan hankittavissa, vielä 50- ja 60-luvuilla se oli lähinnä varakkaiden kulkupeli. Tuolloin joukkoliikenne eli lähinnä bussiliikenne toimi vielä tehokkaasti niin paikkakuntien sisällä kuin niiden välilläkin.

Auto on useimmille tänä päivänä "vain" kulkuväline.  Joidenkin autolehtien enemmän tai vähemmän kieli poskessa tekemien huomioiden perusteella on kuitenkin ilmeistä, että joillekin se on jotakin enemmän. 

Ranskalaisen auton omistajaa on pidetty snobina tai hienostelijana, Volvo taas  (osittain syystäkin) on turvallinen mutta hieman tylsä perheauto. Bemarikuljettajan ja kondomin yhtäläisyyksiä vertaava vitsi taas kertoo ehkä (muiden) asenteista ("Mitä yhteistä on kondomilla ja Bemarilla?") 

Japanilaisen auton omistaja on väritön tavis.  Maasturilla ajava taas on röyhkeä tyyppi.  

Korealainen auto on "halpis", italialainen (urheiluautoja ja muutamaa muuta kallista merkkiä lukuunottamatta) on yleensä FIAT, joka on pröystäilemätön ajoneuvo eli vain kulkuneuvo.

Auton värilläkin on merkitystä. Harmaa tai vihreä on huomaamaton, punainen taas sopii urheilulliseen menoon, ja iso limusiini pitää luonnollisesti olla musta. 

Kaikesta teknisestä kehityksestä huolimatta (tietotekniikan ja muun elektroniikan lisääntyminen) autotekniikka  on viime vuosiin asti säilynyt hyvin pitkälle samanlaisena. Ilmaston muutos on saanut ihmiset ja viranomaiset (ja sitä kautta autonvalmistajat)  kiinnostumaan erilaisista vaihtoehdoista perinteisen polttomoottorin korvaamisesta luontoa vähemmän kuormittavilla ratkaisuilla.

Ongelmia silti riittää.   Kaupunkien ruuhkat ja pysäköintivaikeudet. 

Espanjalaisille auto on lähinnä kulkuväline. Yksityisautoilu on lisääntynyt vuosi vuodelta. Samoin liikenneruuhkat.  Siksi skootteri on etenkin nuorille parempi vaihtoehto.

En ole koskaan ollut mikään "petrol head". Eli auto ja ajaminen ovat olleet minulle vain ajoittain (kuten aikoinaan lomamatkoilla) huvia, ja minusta oli aikoinaan Suomessa  hauskaa pestä ja puunata sitä omaa peltilehmää viikonloppuisin omakotitalon pihamaalla. (Nythän se taitaa olla kiellettyä useimmissa maissa?) 

Itse asiassa uskoin kauan, etten ikinä hankkisi autoa. Naimisiin menon jälkeen ja lasten tultua auto tuntui jokseenkin välttämättömältä, varsinkin kun tyttärilläni oli varhaisesta teini-iästä lähtien paljon harrastuksia.  

Espanjassa (ainakin Andalusiassa) joukkoliikenne on hyvin järjestettyä ja edullista.
Olimme jossakin vaiheessa ilman omaa autoa, ja varsinkin kauppareissut olivat hankalia, vaikka monet liikkeet toimittavatkin tavarat kotiin, joissakin tapauksissa ilmaiseksi, mikäli loppusumma on tarpeeksi suuri.

Tänä päivänä annan vaimon olla kuski, mikäli hän vain joutaa.

Minustako vegaani?! eli viimein valssi Titanicilla

Noin vuosi sitten kirjoitin blogissani Minustako kasvissyöjä? 
 Pohdiskelin tuolloin asiaa.  Olin jo pitkään syönyt melko kasvisvoittoista ravintoa.
Nyt, vuotta myöhemmin, suostuin vaimon ehdotuksesta syömään vegaaniruokaa yhden kuukauden ajan. Syyskuun 2018.

Vaimo uskoo, että nykyiset vaivani, nivelreuma ja kihti (joista viimemainittu jo nyt on lääkityksellä hyvin hallinnassa), voivat helpottaa. Ehkä korkeahko verenpaine, johon otan lääkkeitä, voisi myös alentua ilman lääkitystä.

Tarkoitus on ottaa myöhemmin verikoe, joka voisi osoittaa kaiken tuon todeksi. Toivon mukaan.
Vaimo itse saattoi lopettaa tyyppi 2 diabeteksen lääkityksen sen jälkeen kun hän alkoi vegaaniksi.

Monet ihmiset pitävät veganismia johonkin skientologiaan
tai muuhun uskonnolliseen huuhaahan verrattavana  muotijuttuna.

Sitähän se ei todellakaan ole.  Kaukana siitä.
Vegaanit eivät halua käyttää eläimiä hyväkseen, sen enempää ruokana kuin esim. vaatteiden tai kenkien materiaalina. (Minulla on muuten melkoinen kokoelma nahkatakkeja ja -pureroita ja muita asusteita, kuten liivejä.)

Kuukausi näyttää, mitkä ovat tulokset.
Voi olla, että palaan entiseen: syön edelleen kananmunia, siipikarjaa. Ehkä silloin tällöin ratkean syömään jopa saksalaista bockwurstia...se kun on niin hyvää.

Yksi asia on kuitenkin jo nyt varma. Kasvisenemmistöisen ruokavalion vuoksi oma  terveyteni on jo nyt parantunut. En kaipaa punaista lihaa, en haikaile rasvaista pekonia.  Grillimakkara silloin tällöin kyllä maistuisi. On olemassa mm. vegaanimakkaroita, ja erityisesti vegaanihampurilaiset ovat erinomaisia. Leikkeleitäkin löytyy, ja monenlaisia ei-maitopohjaisia "juustoja". Vegaanimakkarasta puuttuu se "napsahdus" kun kuori murtuu...

En todellakaan  julista mitään evankeliumia ruuan ja syömisen suhteen.

Jokaiselle, joka haluaa olla rehellinen, lienee kuitenkin selvää, että olemme tehneet suuria virheitä ruuan tuotannossa. Lihan teollinen tuotanto on aiheuttanut ja aiheuttaa ilmaston muutosta. 

 Saattaa olla, että (kuten jotkut sanovat) juna on todellakin  jo lähtenyt asemalta. Ehkä punaisen lihan syönnin lopettaminen suuressa mittakaavassa ei enää estä maapalloa tuhotumasta ilmastonmuutoksen vuoksi. 

Suomalainen tuotantohan toki onkin eri juttu. Onko?

Jokainen ihminen uskoo mihin haluaa. Ehkä me haluamme tanssia sen viimeisen valssin Titanicilla?  Ja nauttia mehevän pihvin tai kyljyksen, ennenkuin alus uppoaa.  Minä en.

 

Oisko ilmassa jotakin?

En tiedä, olenko se "vain minä", kuten sanotaan.
Joskus tuntuu, että on päiviä, jolloin kaikki ovat hyvällä tuulella.
Sanovat huomenta ja hymyilevät. Kysyvät que tal eli mitä kuuluu.
Sitten taas joinakin päivänä naapuri näyttää menevän ohi, sanomatta sanaakaan. 
Sama jatkuu - koiraansa kävelyttävä puolituttu ei ole huomaavinaan.  Kaupan tyttö, joka yleensä hymyilee, ei ole ystävällinen.
Ihmettelet, onko ilmassa jotakin.  Uutiset eivät ole kuitenkaan  kertoneet mistään katastrofista, verojen korotuksesta tai uudesta leikkauksesta.

Näin yksilötasolla.

Mutta onko mahdollista, että kansallisella ja kansainvälisellä tasollakin on jonkinlaisia "aaltoja"?  Kymmenen tai parinkymmenen vuoden välein kun vaikuttaa tulevan "pahoja fiiliksiä". 

Kylmä sota on ohi. 

Vaan eipäs koittanutkaan ihana rauhan ja rakkauden aika. 
Sotaa ei juuri kukaan tunnusta haluavansa. Silti pieniä tai isompiakin  konflikteja syntyy kaiken aikaa.  Lähi-idän sodat jatkuvat. Terrorismikin jatkuu. 


Kun Neuvostoliitto romahti ja sen mukana ns. itäblokki, maailman tilanne näytti muuttuvan yhtäkkiä peremmaksi.

Ns. maltilliset vasemmistopuolueet ilmeisesti odottivat, että entisissä kommunistimaissa heillä olisi mahdollisuus päästä valtaan.  Ja toden totta, moni kommunistipuolue olikin ykskaks sosialistinen puolue. Tai jotakin muuta hyväksyttävää. Entiset puolueaktiivit käänsivät takkinsa. Nyt oltiinkin kaikki demokraatteja. Ja kansa äänesti, näillä ihmisillä kun oli ainoina kokemusta politiikasta ja taloudesta.

Terävimmät takinkääntäjät huomasivat tilaisuutensa, ja ostivat valtion omaisuutta pilkkahintaan, ihmisillä kun ei ollut taitoa tai halua ns. yrittämiseen. Venäjällä joka oli tärkein ja vaurain osa Neuvostoliittoa, syntyi ns. oligarkia. Poliitikkojen (entisten kommunistijohtajien) ja bisnesmiesten epäpyhä liitto.  Venäjän toivottu demokratia on vaipunut lähes täydelliseen diktatuuriin, ja samaa on tapahtunut useissa muissakin entisissä neuvostovaltioissa.

Läntisissä maissa (Euroopassa) oikeistolaiset, jopa fasistiset ja kansallissosialistiset liikkeet ovat vahvistuneet, osittain EU:n vastustamisen ja pakolaisten tulon myötä. 

USA valitsi presidentiksi äärikonservatiivisen öykkärin, joka on osoittanut halveksuntansa demokratiaa kohtaa erottamalla useita itselleen epämieluisia henkilöitä. Lisäksi hän veljeilee toisen "epädemokraatin", Vladimir Putinin kanssa. 

Suomessa Perussuomalaisten puolue hajosi, mutta ne "peruspersut" jatkavat, johtajinaan avoimen rasistinen puheenjohtaja ja evoluution kieltävä varapuheenjohtaja.

Olisikohan ilmassa sittenkin

jotakin muutakin kuin se kuuluisa lämpeneminen? Jotakin, mikä vaikuttaa terveeseen järkeen ja ajatteluun? 

Billy, maalma ja minä

Minulla on koira. Hänen (ei sen) nimi on Billy.
Oikeastaan Billyn nimi on William. Nimi oli annettu jo silloin, kun adoptoimme (vai adoptoiko Billy meidät?)  koiranpennun  Triple-A:n eli 'Amigos' of Abandoned Animals kautta. 

Billy (vaimoni kutsuu häntä Willyksi) on nyt  16-vuotias. Edelleen osa  jokapäiväistä elämää.  Toivottavasti vielä kauan. Mutta ei ikuisesti.

Katselen mielelläni ohjelmia, joissa autetaan eläimiä löytämään uusi koti. Monet (kuten Billy) ovat ns. sekarotuisia eli niiden rahallinen arvo on melkein nolla.  "Rotukoiran" tai -kissan  arvo taas voi olla hyvinkin korkea.

Monissa tv-ohjelmissa myös näytetään mm.  kalliita leikkauksia, millä lemmikin elämä voidaan pelastaa. Tavallisten ihmisten rakkaita lemmikkejä. Mutta joskus myös  mm. hylättyjä, nälkiintyneitä ja sairaita koiria. Kissoja.  Joskus jopa hevosia. Usein pesu ja ruokinta auttaa.

Supermarketit ns. rikkaissa maissa (ja myös Espanja on nykyisin maailman mittakaavassa  "rikas maa") ovat täynnä  lemmikkien muonaa. Usein metrikaupalla hyllyjä.

Samaan aikaan suuri osa ihmiskuntaa kärsii suoranaisesta nälästä ja puhtaan veden puutteesta.

Onko siis moraalitonta ostaa lemmikilleen (maailmanlaajuisesti ajatellen) kallista ruokaa, viedä lemmikkiään eläinlääkärille saamaan kallista hoitoa?  Maksaa leikkauksista?  Minusta ei ole.

 Jos voisin, haluaisin muuttaa maailman sellaiseksi, ettei kenenkään tarvitsisi elää köyhyydessä. Pelätä sotaa. Mutta, ettei myöskään eläinten tarvitsisi kärsiä turhaan.

Maailmaa en voi muuttaa. En poistaa köyhyyttä, en lopettaa eläinten joskus julmaa kohtelua.
Annan euron tai 50 senttiä  supermarketin luona olevalle  kerjäläiselle,  Siitä huolimatta, että on paljon ihmisiä, jotka  sanovat, että jotkut heistä  on lähettänyt kerjäämään jonkinlainen mafia joka kerää osan rahoista. Tai että he ovat vain laiskoja pummeja. Työnvieroksujia. Täysin arvottomia.

 Ilmaston muutos on voinut muuttaa maapallon lämpötilaa ylöspäin.
Onko maailma kuitenkin  muuttunut kylmemmäksi? Henkisesti. Mikä on muuttanut meidät ihmiset niin kylmiksi, ettemme näytä välittävän lähimmäisistämme?     Myös eläimet ovat lähimmäisiämme.  Kuten ihmiset,  ihonväristä tai taustasta huolimatta.