Neron heikkoudet eli Miksi Jeppe juo.

Toimittajia ja kirjailijoita on usein pidetty ihmisinä joilla, työn luonteesta johtuen, on mahdollisuus elää varsin "vapaata elämää", ilman kellokortteja. Se taas on tuonut mahdollisuuden nauttia elämästä lähes vailla  rajoituksia. Suomessa se tarkoittaa usein samaa kuin alkoholin nauttimista ilman seuraavan aamun aikaista herätystä, esimerkiksi.

60-luvun suomalaisten kirjailjoiden tapana oli istua kapakoissa.  Syy oli selvä: siellä kun ns. tavallinen kansa mutta myös ns. älyköt istuivat. Keskustelun taso vaihteli. Kulutetusta alkoholista ja seurakunnan koostumuksesta riippuen.

Jotkut kirjailijat halusivat olla ns. älykköjen paikoissa, toiset taas "kansan parissa", Se tosin saattoi tarkoittaa, kuten esim. Jorma Ojaharjun kohdalla  - hänen omien sanojensa mukaan  -"juon koska haluan olla samalla tasolla kuin muut pöydän ympärillä".
Vaatimattomuus ei suurta miestä vaivannut. Myöhemmin  Ojaharju raitistui ja saavutti arvostusta mm. ns. Vaasa-trilogian kautta.

Hannu Salama, Pentti Saarikoski. Alpo Ruuth.  Oli muodikasta olla vasemmistolainen, ja juominen oli jonkinlainen protesti "porvarillista" yhteiskuntaa kohtaan. Tosin Salama ja Ruuth tulivatkin työväenluokasta, mutta miesten  suhtautuminen politiikkaan ja elämään yleensä oli varsin erilainen.

Myös toimittajat istuivat kapakoissa.  Ehkä eivät Suomen Kuvalehden, Seuran tai Apu-lehden.
Mutta aivan varmasti Hymyn.


 Lehden  kulta-aika sijoittunee 60-luvulle ja 70-luvun alkuun.
Tuolloin sitä pidettiin räväkkänä, usein  ns. hyvän maun ylittävänä, sensaatiohakuisena julkaisuna.
Lehti ei kuitenkaan julkaissut esim.  pornografista aineistoa (ainakaan tämän päivän kriteerien mukaan). Muutenkin tuon ajan aineisto vaikuttaisi tämän päivän lukijasta meko kesyltä.

Yksi lehden "tähtireporttereista" kuusikymmentäluvulla oli Veikko Ennala. Mies, jonka isä halusi tehdä hänestä Suomen presidentin. (Syntynyt muuten kotikaupungissani, Mäntässä.) Antamalla hänen lukea klassikoita, mutta myös pakottamalla elämään hyvin spartalaista elämää.  Voisi ehkä verrata Paavo Väyryseen, joka itse  kuulema päätti haluavansa presidentiksi ollessaan vielä  alakoulussa.

Ennalasta tuli toimittaja sodan aikana. Hän toimi sotakirjeenvaihtajana. Ja sodan jälkeen  toimittajana useissa paikallislehdissä.. Sitten tuli aika Hymy-lehden toimittajana. Tätä ennen Ennala kirjoitti mm. Apu-lehteen.

 Ennalaa pidettiin  Hymyn toimittajana  "likasankojournalistina". . Toimittaja Sakari Virkkunen kirjoitti Suomen Kuvalehden numerossa 1/1970:
»Niin kauan kuin Ennalan tapaiset miehet kirjoittavat, ei ole toivoa, että aikakauslehtitoimittajain sosiaalinen arvostus kohoaisi.»

Hänen tapansa kirjoittaa olikin kieltämättä usein sensaatiohakuista, mutta suurin syy itseoppineen toimittajan halveksintaan lienee ollut ajalle tyypillinen tekopyhä asenne kaikkeen "rumaan" ja "siveettömään".

Ennala ei kuvia kumarrellut.
Ennala kirjoitti seksistä, prostituutiosta, alkoholismista.  Kaikista asioista joista "kunnon ihmiset" olivat kiinnostuineita mutta tunnustivat lukevansa vain satunnaisesti.
Siitä huolimatta Hymylehden painos oli suurimmillaan 520 000 kappaletta.

Ennalan elämää kuvaa vuonna 1978 julkaistu elämäkerta Neron heikkoudet. Se kertoo miehestä joka itseironisesti  uskoi että hänen osakseen olivat kyllä tulleet neron heikkoudet mutta eivät lahjat.

Kuinka paljon ajat ovat muuttuneet? Tänä päivänä "mikään ei ole pyhää". Muslimit voivat kyllä yhä uhata kuolemalla oman  uskonsa ja/tai Mohammedin  "häpäisijöitä". Kristityt hyväksyvät kaiken mikä on taloudellisesti kannattavaa. Kukaan ei valita pornosta tv:ssä, musiikkivideotkin ovat usein lähinnä  pehmopornoa. Jos sellaista olisi näkynyt 60-70 -lukujen TV:ssä, yleisönoasastot olisivat olleet täynnä paheksuvia kirjoituksia, joku olisi tehnyt kyselyn eduskunnassa.

Veikko Ennala eli pari-kolmekymmantä vuotta liian aikaisin. Oliko hän nero? Ehkä ei. Hyvä ja ennakkoluuloton sanankäyttäjä.  Levätköön rauhassa.

Tänä päivänä  uutisia tehdään jos ei mitään sensaatiota ei ole. Lautta jonka upotesss  ihmisiä kuolee on jotakin millä myydään päivälehtiä. Aikakauslehtiä  ja viikkolehtiä varten täytyy löytyä jotakin muuta. Julkkuja, avioeroja. Mikä on muuttunut?  Ennala ja kumppanit auttoivat ihmisiä tajuamaan  että monet uskomukset olivat pelkkää tekopyhyyttä, ennakkoluuloja. Ehkä hyötyen taloudellisesti,sensaatiohakuisesti. Tuskin Ennala kuitenkaan  kuoli rikkaana miehenä?


Mutta sitten siihen "perimmäiseen kysymykseen" miksi niin monet taiteilijat, muusikot, luovat ihmiset juovat?
Miksi Jeppe juo?  Koska todellisuus on liian kova tai rankka kestää? Tai elämä on liian tylsää?  En minä tiedä. Jos tietäisin ja voisin kertoa maailmalle, minusta tulisi luultavasti miljonääri. Mietitään siis kaikki tykönämme.  Tai sitten unohdetaan koko juttu. Mikä taitaa olla paras vaihtoehto. Minullakin kun taitaa olla vain ne neron heikkoudet.

Otettaisko sille? Kippis!

Ojos marrones

Ruskeat silmät katsovat rninua täynnä kiintymystä. Nuo kauniit silmät näyttävät pyytävän minua sanomaan ne muutamat ihanat sanat.

Ja sanonhan minä, viimein.
-OK, let´s go Billy!

Niin sitä sitten mennään, iltapäivän (illan) lenkki.
Matkalla tavataan tuttuja. Ihmisä, koiria. Koirat nuuskivat, hyppivät, pyörivät niin että remmit menevät solmuun.
Me ihmiset puhumme ilmoista, uutisista, kuulumisista,  ja - tietysti - koirista. Koirat hoitavat ns. luonnolliset tarpeensa. Matka jatkuu. Kunnes tulee seuraava tuttu pari vastaan. Ja niin edelleen.

Maailma on täynnä koiria ja niiden isäntiä ja emäntiä. Täällä Espanjassa tuntemistani  ihmisistä suuren osan olen oppinut tuntemaan  yhdestä syystä: rakkaudesta koiraan. Koiran omistajat puhuvat lemmikeistään, nuoret perheet jälkikasvustaan eli lapsistaan. Molemmat ovat - tietysti - aivan ainutlaatuisia: älykkäitä, kauniita, ihania.

Valitettavasti kaikki koiranomistajat eivät hoida lemmikkejään niille kuuluvalla rakkaudella ja huolenpidolla. On ihmisiä jotka kohtelevat karvaisiä kavereitaan väkivaltaisesti tai välinpitämättömästi.  Miksi he ovat ylipäänsä lemminkin tai useampia ottaneet, en ymmärrä. Tunteakseen olevansa hallitseva, voimakas?

En myöskään ymmärrä ihmisiä jotka eivät huolehdi koiransa jätöksistä. Kakkaa löytyy liian usein nurmikoilta, jalkakäytäviltä, jopa autojen parkkipaikoilta. Ainoa mitä tarvitaan on pieni muovipussi johon poimia jätös. Sitten pussi roskiin.  Monin paikoin on  olemassa  tähän tarkoitukseen jopa  vartavasten omia roskiksia.

Pari viikkoa sitten luin yhdestä  paikallisesta (Aurinkorannikko)   ilmaisjakelulehdestä että parinkymmenen kilometrin päässä kodistani Mijas Costalta sijaitsevassa Marbellan kaupungissa tulevat voimaan uudet asetukset koirien jätöksistä; omistaja joka ei huolehdi niiden siistimisestä voi joutua maksamaan huomattavan sakon. Tällaiset säännöt on tietysti joka paikkakunnalla, nyt perittävät summat ovat vain entistä suuremmat, erityisesti jos paikka on esimerkiksi lasten leikkipaikka tai uimaranta.
Joskus "hyvinä aikoina" Marbellan kaupungissa näkyi eräänlaisella skootterilla ajavia henkilöitä, (tai henkilö)  jotka poimivat jätökset keräysastiaan. Moiseen ylellisyyteen kaupungilla nykyisin tuskin on varaa.

Sakon suuruudella ilmeisesti halutaan pelottaa ihmiset  noudattamaan siisteyttä. Puutteena on tietysti se että esim. iltaisin kiinnijäämisen riski tuskin  on suuri. 

Koirien jätöksien jättäminen esim. lasten mutta myös aikuisten käyttämille yleisille tai yksityisille alueille ei ole pelkkä haju- ja esteettinen haitta. Se on myös terveysriski.
Jokaisen koiranomistajan täytyy tämä ymmärtää. Kysymyksessä on vain mitä suurin välinpitämättömyys ja röyhkeys joka pilaa kaikkien koiranystävien mainetta.

Olen muuten siinä onnellisessa asemassa, että oma koirani Billy (William, Willy, Silly-Billy, rakkaalla lapsella on monta nimeä) haluaa aina hoitaa tarpeensa jossakin piilossa; useimmiten paikassa missä on pitkää heinikkoa tai pensaita.

Kun nyt ruskeisa silmista aloitettiin niin lopetaanpa samalla aiheella:
http://youtu.be/958N7YBMmwc

Blogi blogista ja hammas hampaasta - tai ainakin paikka parhaasta

Edellisessä blogissa vertailin eri kansallisuuksien tapaa reagoida eri asioihin ja ilmiöihin eli laajemmin sanottuna ns. kansallisuonnetta. Maailman tappiin asti voidaan peistä taittaa siitä onko sellaista edes olemassa. Yksilöitä kun olemme ja käytöstä ja olemusta muovaavat monen monet seikat, ei vähiten ns. sosiaalinen tausta ja esim. koulutus, perheen vaikutuksesta puhumattakaan. Työpaikkakin varmasti vaikuttaa. Rekkakuskin käytös ei ehkä ole samankaltaista kuin vaikkapa myyntimiehen tai pankinjohtajan. Ankara ilmasto, pitkä talvi voi masentaa.
Samoin uskon että jos  suomalainen pellavapää muuttaisi varhaislapsuudessa vaikkapa Italiaan, hänestä tulisi mitä luultavammin yhtä puhelias ja vilkas kuin ne tummasilmäiset kaverit lastentarhassa ja myöhemmin koulussa.

Olipa syy mikä tahansa, meille suomalaisille on jostakin syystä syntynyt tapa reagoida negatiivisiin asioihin voimakkaasti, ja välttää toisaalta voimakkaita ilonpurkauksia. Tämä on todettu mm. joissakin kansainvälisissä tutkimuksissa, joihin en valitettavasti voi antaa linkkiä kun en sellaisia tiedä.
Unohdetaan silti se hokema räkänokasta ja tyhjännaurajasta. Toki suomalaiset osaavat hauskaa pitää ja ns. heittää läppää. Varsinkin parin huurteisen jälkeen joka toinen kuvittelee(?) olevansa varsinainen koomikko ja terassin hauska veikko.

Alunperin tuo ajatus eri kansallisuuksista ja eritoten meidän suomalaisten reaktioista  lähti siitä kun piipahdin sivustolle nimeltä espanja.org. Laitoin sinne keskustelupalstalle parikin vinkkiä blogistani ja jäin odottamaan.

Ja tulihan niitä, kommenteja. Joku valitti ettei blogissa nyt juurikaan Espanjaa käsitelty (olin sanonut että asun Espanjassa ja kirjoittelen blogissa Espanjasta. En sanonut että VAIN Espanjasta.
"Olihan siinä noita mainoksia" kuului toinen argumentti.

Joku toinen säesti kyselemällä paljonko ja kuka noista mainoksista saa rahaa. Sanoin ettei niistä mitään kerry, turha kadehtia, ainoa joka hyötyy on sivuston omistaja. Totesin että jos ei mitään positiivista ole sanottavana on turha heittää ilkeitä kommentteja. No, tähän tuli tietty vastaus että pitää kestää kritiikki...Varmasti kestänkin jos se koskee kirjoitusta, ei mitään muuta.
.
No, turha sitä oli pitempään jatkaa, jankutusta. Kun kuulema en osaa edes kirjoittaa kun en ole ammattikirjoittaja (en ole esim. julkaissut yhtään näytelmäkäsikirjoitusta(!). Hyvä kirjoittaja kun (kuulema) koukuttaa lukijan eikä vain jaarittele.


"Taitava kirjoittaja voi luoda hyvät kulissit, kiertää kuin kissa kuumaa puuroa varsinaista ydinkysymystä viittaamatta siihen sanallakaan. Ja loppujen lopuksi lukija melkein älähtää ääneensä "mutta entä se ydin". Johdattelu on onnistunut."

Jaaha. Minä kun luulin että blogissa kirjoittaja kirjoittaa juuri siitä ja sillä tavoin kuin itse haluaa. Ei blogi ole mikään salapoliisiromaanin käsikirjoitus jossa jännitys kohoaa sietämättömälle tasolle ennen loppuhuipennusta. Toki monikin lukija voi melkein älähtää ääneen: mene jo asiaan. Silloin EN mielestäni ole onnistunut...

Jotkus kommentoijat ihmettelivät miten kukaan jaksaa lukea noita blogeja.  Kun sanoin että onhan siellä laskuri mistä näkee käynnit ja luetut kerrat  niin kuulin että  "niin, minäkin kävin siellä kaksi kertaa: "ensimmäisen ja viimeisen, enkä lukenut". Tuo lukema kun kuulema ei kerro että blogi on todella luettu...No ei toki.  Olettaisin että ainakin muutama sivulla käynyt on jopa lukenut. Miksi mennä blogiin jos on jo päättänyt olla lukematta?!

Lisää kannustavia kommentteja:  
"Ja kuka näitä kuutta miljoonaa blogia joita pelkästään Suomesta löytyy, viitsii lukea, kirjoitukset niissä kiinnostavat lähinnä kirjoittajaa itseään, ei muita.
Kirjoittajilla on yleensä kova pätemisen tarve ja vakava puute itsekritiikin suhteen"   (blogin kirjoittajan valitsema fontti).

 Bloigit ovat kuulema yhtä turhia kuin vaikkapa Facebook. "Turhuuden turhuus kaikki on...."

"Meitä tasapäisiä kirjoittajia sitten on miljoonittain, sinä, minä ja Hentun Liisa, jotka kirjoitamme koulussa opitulla tavalla alkulauseen, kuivan asian käsittelyn ja nousujohteisen loppulauseen. Usko pois, ei me lukijoita mukaamme saada. Meidän kannattaa pysyä keskustelijoiden sakissa vain, vaikka siellä eivät mainosvalot vilkukaan."

Me pieniä ollaan ja kainoja vaan....Kummasti se "mainostaminen" on rassannut...Ja se että joittenkin hiekkalaatikolle on tullut uusi kakara.


Noiden espanja-org- keskustelijoiden sakissa en taida viihtyä.Kiitos vaan kutsusta.
Nukke pois leikistä ja kotia!
Kun siinä edellisessä jutussani kerroin sen vitsin  eri kansallisuuksista, se suomalainen ominaisuus oli että liikaa miettii mitä muut ajattelevat. Taidan itse nyt syyllistyä siihen samaan? Mitenkäs se entinen pappi sanoikaan... :)
Mutta: Suomalaisilla on myös mitä ilmeisimmin  uskomaton "taito" ja tarve väheksyä muita, tyyliin "kukahan toikin luulee olevansa". Muistanpa kuinka joskus nuorna miesnä senaikaisen tyttöystävän kanssa tanssiessani tuli joskus rinnakkaisluokalla ollut juopunut vetämään turpiin kun kuulema makeilin liikaa...


No, loppuhuipennukseksi  aiheeseen ainakin jotenkin sopiva juttu (jota jopa todeksi väitetään).
Saha oli syttynyt palamaan (jostain syystä varsinkin lamakaudet ovat erityisen vaarallista aikaa tässä suhteessa) ja  paikalle oli hälytetty kahden naapurikunnan  VPK:t. Toisten letkumiesten tulo kesti jostain syystä, ja kun se saapui paikalle, oli tuli  saatu jo aisoihin.
Myöhässä olleen VPK:n palopäällikkö katseli happaman näköisenä palopaikkaa ja totesi: "Väärin sammutettu!"

Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Jaaritellaan taas joskus toiste? Yleisön pyynnöstä huolimatta!

Taas tekee niin mieli Pariisiin...

Johdanto:

Amerikkalainen, ruotsalainen, saksalainen ja suomalainen mies olivat eläintarhassa.
He pysähtyivät apinahäkin eteen, kun amerikkalainen keksi kysyä mitä he miettivät katsoessaan apinoita.
Amerikkalainen idean keksineenä sai aloittaa. - Tuli mieleen että tekeeköhän tällaisella eläintarhalla paljonkin rahaa?
Saksalainen kertoi pohtivansa että onkohan tällaisen eläintarhan pitäminen kuinka kallista ja kuinka paljon aikaa siihen menee.
Ruotsalainen taas sanoi olevansa huolissaan siitä pidetäänkö eläimistä huolta kunnollisesti.
Suomalainen oli suosista jäänyt viimeiseksi. - No entäs sinä, Pekka?
- No, minä mietin että mitähän nuo apinat oikein ajattelevat minusta, kun katselevat noin pitkään...

Joskus vuosia sitten kun kerroin tämän vitsi vaimolleni, hän ei oikein tajunnut sitä.

- Ovatko suomalaiset noin itsekeskeisiä? hän kysyi.
Selitin ettei tästä ole kysymys, vaan siitä että meillä on ilmeisesti liikaakin tapana miettiä mitä  muut meistä ajattelevat: naapurit, työtoverit, ventovieraat ihmisetkin. Itsetuntokaan ei aina ole kovin korkealla.
Kun muutamaa vuotta myöhemmin kysyin, joko hän (oltuaan suomalaismiehen kanssa naimisissa useita vuosia) tajusi vitsin, hän myönsi näin olevan. Ihan tuulesta temmattu tuo juttu ei siis ole. Varmasti turhan usein olen miettinyt mitä ihmiset mahtavat mistäkin ajatella.

Ovatko eri kansalaisuuksista olemassa olevat stereotypiat oikeutettuja? Onko niiden taustalla jotakin todellista?
Kun kävin espanjankielen intensiivikurssia joskus kauan sitten, oli koulun (jossa oli useita eurooppalaisia kansallisuuksia) ilmoitustaululla jostakin kopioitu parodia kansallisuuksista. Tarkkaan en muista kaikka mitä se sisälsi mutta ainakin sellaisia "kuvailuja" kuten:  ujo kuin amerikkalainen,  vaatimaton  kuin ranskalainen, täsmällinen kuin espanjalainen, pidättyväinen  kuin italialainen, raitis kuin venäläinen, suurpiirteinen kuin saksalainen, puhelias kuin suomalainen.

Erilaisuuksia kansojen välillä voi tuskin selittää geeniperimällä. Varmasti pitkälti ympäristö, kulttuuri, historiakin, muokkaa meistä mitä olemme. Ilmasto on varmasti suuri vaikuttaja: joskus miettii kuinka pohjoismaalaiset jaksavat elää maassa jossa suuren osan vuotta on pimeää, märkää tai jäätävän kylmää.
Kun vettä vihmoo tai lunta sataa, maailma on pimeä ja kylmä, ei varmasti tee mieli jutella mukavia naapurin tai tuttavan kanssa kadulla. Olutterassit ovat muisto vain.

Toisaalta, miksi ruotsalaiset näyttävät selviävän (yhdessä norjalaisten kanssa) kaamoksesta paremmin kuin me suomalaiset? Du gamla du fria  Ruotsi on tietysti ollut itsenäinen jo 1000-luvulta saakka.
Suomen alistettu asema Ruotsin ja Venäjän alaisuudessa vuosisatojen ajan ei riitä  selitykseksi; norjalaiset ovat olleet täysin  itsenäisiä  miltei yhtä lyhyen ajan.  Tosin Norjan kuningaskunta on ollut olemassa jo vuosisatoja, ensin Kalmarin unionissa ja sitten valtioliitossa Ruotsin kanssa.

Muistan lukeneeni joskus tutkimuksesta missä selvitettiin eri kansallisuuksien eroavaisuuksia tunteiden ja niiden osoittamisen suhteen. Suomalaisista todettiin että heille (meille) on ominaista negatiivisten tunteiden voimakkuus ja ja niiden näyttäminen. Tämä tuskin on mikään yllätys. Suomalaiset eivät ole tunnettuja räiskähtelevinä, iloisina ihmisinä. Edellä kertomallani espanjankurssilla muuan tanskalainen oppilas totesi jotakin mitä en voinut kiistää: Kun suomalainen lähtee seurasta, hän usein vain ikäänkuin liukenee pois, siinä missä monet muut huolehtivat että jokainen seurassa tulee hyvästeltyä. Usein jopa poskisuudelmin naisille. Suomalainen kun ei halua tehdä numeroa itsestään...vai lieneekö ujoutta?

 Stereotypiat sikseen, yhdentyvässä Euroopassakin tavat ja etiketti  ovat yhä riippuvaisia maan kulttuurista ja sille ominaisista käyttäytymismalleista. Aiheesta on kirjoitettu myöskin erilaisia oppaita: on hyvä tietää mikä on hyväksyttävää, toivottavaa tai toisaalta ei-toivottavaa tietyssä maassa ja kulttuurissa.

Donde fueres haz lo que vieres, sanoo espanjalainen sananlasku, joka suomeksi kuuluu Maassa maan tavalla, englanniksi When in Rome, do as Romans do. Muistetaanpa tämä. Ehkä poskisuudelmat Suomessa olisivatkin liioittelua?  Taitaa olla parempi tyytyä vaikka kättelemään niin ei jouduta puhumaan nyrkeillä aviomiehen tai poikaystävän kanssa.
Toisaalta, kun Suomeenkin tulee ihmisiä erilaisista kulttuureista, lienee tarpeen ainakin yrittää ymmärtää heidän tapojaan ja käyttäytymistään.

Muuten, en ole koskaan käynyt Pariisissa. Mieli tekee silti, taas.

Tyhmä, laiska ja köyhä?

Joskus ei voi olla miettimättä kuinka paljon oikeastaan on totta siinä erityisesti poliittisen oikeiston ja rikkaiden ihmisten väitteessä että köyhyys johtuu vain ihmisen omasta laiskuudesta  ja tyhmyydestä. Laiskuus kun todellakin tuntuu liiankin usein yhdistyvän tyhmyyteen tai ainakin johtavan tyhmiin tekoihin.

Pelkkää laiskuutta kun on sellainenkin  ainakin minua rasittava tapa täyttää roskapöntöt tai -kontit niin että etummainen pursuu yli ja seuraava on puolillaan ja (jos sellainen on) kolmas on täysin tyhjä. Vain koska se etummainen on se lähin, tai, kuten valitettavan usein täällä, sen kansi on auki tai kadonnut aikain kuluessa.


Turhaa nipotusta, vai? Ei välttämättä, koska ylitäytetystä roskiksesta putoavat usein ne päällimmäiset roskapussit  alas josta kissat, koirat tai pulut ja lokit  repivät ja levittelevät ruuuanjätteitä ympäristöön.

Täällä Etelä-Espanjassa ei kierrätystä ole viety läheskään yhtä pitkälle kuin vaikkapa Saksassa. Pullonpalautuspaikkoja  on lisätty,  mutta muovin yms. keräämiseen tarkoitettuja ei käytetä tarpeeksi vaan esim. muovipullot ja juomapurkit joutuvat usein tavallisen roskan mukaan. Pullonpalautusta ja/tai purkkien palautusta kauppoihin ei ole. Toki ravintolat ym. lähettävät tyhjät korit takaisin, yksityishenkilön kohdalla näin ei tapahdu.

Paperinkeräys  ainakin täällä Mijas/Mijas Costalla lisääntynyt. Keräyspaikkoja on lisätty kiitettävästi.
 Ainakin takavuosina mm.  urheiluseurat Suomessa keräsivät rahaa paperinkeräyksellä. Täällä vastaavanlaista toimintaa ei näytä olevan.

Oma lukunsa ovat keräyslaatikot joissa lukee Basura jardin / Garden rubbish (tosin se viimeinen sana on kaikissa (!) kirjoitettu rubish). Joidenkin mielestä ilmeisesti matka-TV on puutarhajätettä, ehkä sitä on siellä katsottu vaikkapa muovituolissa istuen, niitäkin kun sieltä löytyy. Ja ihan tavallista talousjätettä, tottakai. Ja useimmiten vain siksi että tuo vihreä "laatikko" on lähimpänä. Tyhmää.

Oma lukunsa ovat sitten ihmiset jotka viskovat tyhjät purkit ja pullot "pitkin mäkiä". Rikkinäisiä pulloja onneksi näkee harvoin, ihmiset kun eivät juurikaan juopottele ulkona, nuorten ns. botellón-harrastusta lukuunottamatta. Sitä tapahtuu enimmäkseen vain suuremmissa kaupungeissa.
Botellón, (iso pullo espanjaksi) on  joidenkin espanjalaisten nuorten tapa,   jossa he kokoontuvat viikonloppuisin ulkona juomaan  alkoholia vaihtoehtona baarille tai klubille. Baarien ikäraja on 18 vuotta, eikä sitä  nuoremmille pitäisi alkoholia myydä myöskään kaupassa. Sosiologit määrittelevät sen: "Joukko  16 ja 24 vuoden välillä olevia nuoria kokoontuu ensisijaisesti juomaan alkoholia jonka he ovat aiemmin ostaneet päivittäistavarakaupasta, kuuntelemaan musiikkia ja tanssimaan. Lauantai- tai sunnutaiaamuna torit voivat sitten  olla melkoisessa kunnossa. Lähistöllä asuvat tuskin ovat kovin ihastuneita meluisaan nuorisoon joka "bailaa" aamun tunneille saakka. 
 
Sanottakoon vielä että tuo otsikko ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi siten että nimenomaan köyhät ihmiset olisivat pahimpia roskien käsittelyssä. Taitaa pikemminkin olla päin vastoin.   "Me pieniä ollaan ja kainoja vaan..."

Maailman pelastajaksi minusta ei ole enkä koskaan ole siihen pyrkinytkään. Toivoisin vain että ihmiset voisivat ajatella mitä ja miten toimivat. Kuinka moni nauttii omasta kodista joka on likainen, epäsiisti läävä? Miksi luontoa ja kaikkien yhteistä ympäristöä ei voitaisi kohdella yhtä hyvin?

Hyvia tapoja tarvitaan!

Espanjalaiseen ruokakulttuuriin kuulu rauhallinen (no, ei ehkä mitä tulee keskusteluun...) ja kauan kestävä ruokailu perheen ja/tai ystävien kanssa.  Pikaruoka hampurilais- ja pizzapaikkoineen on vasta muutaman viime vuosikymmenen mukanaan tuoma ilmiö.
Toki eräänlainen "pikaruoka" on Espanjassakin tunnettu. Kun ihmiset haluavat mennä haukkaamaan jotakin pikkunälkään, ratkaisuna voi olla tapas.

 
Espanjan sana la tapa tarkoittaa kantta tai peittoa. Niinpä uskotaan yleisesti että pieni ruoka-annos joka tarjoiltiin pieneltä lasikannelta pikemminkin kuin lautaselta on tästä saanut nimensä. Lasi laitettiin viini- tai  sherrylasin päälle, jolloin kärpäset eivät päässeet erityisesti makeaa sherryä maistelemaan.

 Tapa  on hyvin tavallinen Andalusiassa, missä se voi toimia joko ns. aperitiivinä eli alkupaloina mutta myös yhä useammin myös aterian korvikkeena. Monet ravintolat myyvät mielellään kokoelman "tapakseja", kuten me suomalaiset niitä kutusumme, vaikkapa viiden tai kuuden alennetulla yhteishinnalla, jolloin niistä todellakin tulee jo täysi ateria.

Mitä sitten voi ja kannattaa valita jos huikoo (vai hiukooko?). Ainakaan valittavista ei ole puutetta.
-    Venäläinen salaatti (ensalada rusa)   eli  tonnikalaa, vihanneksia, oliiveja ja majoneesia.
      Rasvaista mutta hyvää.                   .
-    Lihapullat  (albondigas), tarjoillaan usein ranskanperunoiden kanssa (3-4 pullaa, pieni annos perunoita.
-   Patatas bravas eli lohkoperunat, tarjoillaan mausteisen kastikkeen ja/tai majoneesin kanssa.
-   Tortilla eli perunamunakas, ei pidä sekoittaa meksikolaiseen tortillaan.
-   Boquerones en vinagre eli etikkaiset sardellit.
-   Boquerones fritos, paistetut sardellit.
-   Chorizo, mausteinen sianlihasta tehty makkara.
-   Calamares fritos, paistettua mustekalaa.
-   Jamon serrano, kinkku.
Listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin. Herkkusieniä, sipulirenkaita, simpukoita, juustoa.

Palan painikkeeksi voidaan sitten valita maun mukaan joko olutta, viiniä, vettä, colaa tai muuta virvoitusjuomaa. Maitoa ei kukaan tunnu ravintolassa juovan. Sellaisen pyytäminen saattaisi saada aikaan melkoisen silmienpyörityksen, jos kyseessä on aikuinen ihminen.
"Tapaksia" tarjoillaan usein nykyisin myös muissa kuin alkuperäisissä espanjalaisissa ravintoloissa. Esim. monet brittiläiset kahvila-ravintolat ovat ottaneet ne tarjoiltavikseen. Iltapäivän kääntyessä illaksi ei ehkä ole tarpeeksi nälkä kokonaiseen ateriaan, ja varsinkaan lomalainen ei halua syödä itseään "ähkytäyteen", aikaa kun ei haluta tuhlata siestaan ja nukkumiseen.
Paikalliset ihmiset taas syövät ehkä mielellään "jotakin pientä", pelkän juomisen sijaan - tarpeellinen tapa joka monen suomalaisturistinkin olisi hyvä oppia.

Itse korvaan mielelläni lounaan eli suomalaisittain päiväruuan muutamalaa tapaksella.  Kaupungilla liikkuessa tai matkalla se on varmasti parempi keino pitää verensokeri kunnossa kuin hampurilaisravintola. Ja monipuolinen valikoima herkkuja saa veden kielelle ja tarjoaa useampia makuelämyksiä kuin yksi suuri ateria.

Turmiolan Tommin tarina: Hirveetä kattoo!

Kun joskus melkein ihmisikä sitten olin nuori poika ja kansakoulun alakoulussa (nykyisin peruskoulun ala-aste), meillä oli vuosittain Raittiuskilpakirjoituksia.  Meidän piti lukea kammottavia kertomuksia isistä, jotka olivat ihan kunnon suomalaisia miehiä mutta joilla oli hirvittävä pahe: himo viinaan! Tuo himo tarkoitti että jos mies oli vaikkapa tehtaan työläinen, perjantaina (taisi olla silloin lauantaina)  tilipussin saatuaan hän meni ja osti VIINAA, ja sitten kun se oli juotu, harhaili ties missä etsien lisää, kunnes koko tili oli enemmän tai vähemmän tuhottu.

Kotona odotti hyvä ja kaunis ja nuhteeton vaimo ja sinisilmäiset pellavapäiset lapset.
Kun krapulainen haiseva isä lopulta saapui, hän pyhästi vannoi ettei moinen ikinä tapahtuisi uudelleen. Eikä se tapahtunutkaan, ennen seuraavaa tilipäivää.  Jouluna sama mies joi itsensä tolkuttomaan humalaan, riiteli, heitti koko perheen lumihankeen. Todellinen hirviö. Ja kaiken syy oli tuo hirmuinen myrkky: alkoholi.
Ihmekö että me kirkassilmäiset viattomat lapset vannoimme ettei meistä KOSKAAN tulisi tuollaisia.
En edes muista kuinka monta kertaa voitin tuon raittuskirjoituskilpailun. (Kehuu taas. lat.huom.)

Nyt olen hieman vanhempi. Ikuinen raittiuslupaus särkyi jo ehkä 15 vuoden vanhana.

Olenko nyt se hirviö joka pahoinpitelee lapset ja vaimon. No en. Mutta en myöskään "sylje lasiin". Voisin kai kutsua itseäni "kohtuulliseksi käyttäjäksi". Alkoholisti juo koska se on pakkotoimintaa, usein tajuttomuuteen saakka. Juoppo juo koska nauttii siitä, kuuntelee musiikkia, menee kavereiden tai vaimon (tyttöystävän-poikaystävän) kanssa ulos, heittää "pari huurteista".

Suomalaiseen, evankelis-luterilaiseen kulttuuriin kuuluu vahva synnintunto. Kaiken mikä tuottaa iloa täytyy olla syntiä (tai sitten se on laitonta tai lihottaa...) Saksalaiset juovat olutta litrakaupalla ja laulavat noita kamalia Brüderlein trink -juttujaan...venäläinen juo vodkaa...miksi meille suomalaisille hauskanpito (en puhu kännissä örveltämisestä!) olisi kielletty? Ymmärrän että osalle ihmisistä alkoholi ON ongelma, jopa lääke joka sisältää alkoholia voi laukaista viikkoja kestävän putken. Mutta, useimmat meistä,  eiköhän sovita että ei  tehdä ongelmaa asiasta jos ei sitä ole olemassa? Kippis!

Sanat ovat symboleita - sanovat.

Luin jokin aika sitten blogia joka kuulema on yksi luetuimpia Suomessa. Kirjoittajan blogeista osuin yhteen jossa tamä ihmetteli (?)  miksi sana neekeri on "paha sana". Hän kun kuulema on elämässään tuntenut monta, eikä sana ole hänen mielestään se kummoisempi kuin vaikka savolainen tai intiaani. On kyllä totta että esim.
Martin Luther King (disambiguation)  käytti sanaa negroes  .
Tällöin elettiin vielä kuusikymmenlukua ja paljon on muuttunut sen jälkeen.

Vuosien kuluessa sanat negro ja colored ovat  saaneet hyvin kielteisen merkityksen kun taas sana black (musta) on arvovaraukseltaan positiiivinen. James Brown, tunnettu amerikkalainen soul-laulaja teki kappaleen I´m black and I´m proud. Nina Simone puolestaan lauloi Young, gifted and black.
Nykyisin  käytetään  usein sanaa African-american, samoin sanan intiaani tilalle on tullut native American.

Tunnnetulle ja kokeneelle  sanankäyttäjälle sanojen  sävyjen ja merkityksien pitäisi olla selkeä asia. Ruotsalaiset puhuvat venäläisistä nimellä ryssarna. Suomalainen vastine ryssä on haukkumasana. Emme yleensä myöskään käytä sanoja polakki tai japsi. Suomenruotsalaisen nimitys hurri on lähinnä humoristinen ja jenkki taas lähinnä neutraali.
Lapsille opetetaan  "kiltit" sanat kuvaamaan esim. vessakäyntiä ja tiettyjä ruumiinosia. Lääkärikään ei käytä ns. kansanomaisia nimityksiä vaan lähinnä latinaan tai tiukasti kirjakieleen kuuluvia ilmaisuja  ihmisen intiimeistä alueista. Ja niin edelleen.
Jos meidän tulee poistua seurasta, esim. britit käyttävät joskus ilmaisua little boys´ room tai ladies´ room. Suomalainen voi sanoa (ainakin tutussa seurassa) menevänsä vessaan, tai ainoastaan sanoa poistuvansa hetkeksi.

Kokonaan eri juttu ovat sitten ns. sosiaaliset mediat, internet, missä sanojen ja sävyjen merkitys korostuu kun ns. ruumiin kieli, kasvojen ilmeet jne. puuttuvat. Ironia, sarkasmi, huumori voivat olla kaksiteräinen miekka. 
Samoin sanat ja sanonnat voidaan käsittää täysin väärin tai  viesti voi mennä ns. yli hilseen tai hihat palaa...vaan tästä ehkä toisella kertaa. Enköhän tässä vääntänyt rautalangasta mallia jo tarpeeksi.

Pientä puhetta vai turhaa löpinää?

Vuosia ennen Facebookia ja Twitteriä monet internet-käyttäjät kokoontuivat erilaisille kanaville IRC:ssa.
 http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_Relay_Chat

Myös minä tutustuin kyseiseen ilmiöön kun innnokas nuori ¨nörtti"  näytti minulle miten voin tutustua kyseiseen ilmiöön. Käyttö muuttui mIRCin  (  http://www.mirc.com/)    myötä yhä helpommaksi.

Ilmeistä oli että käyttäjäkunta oli enimmäkseen nuorta, koululaisia ja opiskelijoita. Myös silmäänpistävää oli että suomalaisten osuus vieraskielisillä kanavilla (kieli yleensä englanti) oli varsin suuri.  Kielitaito tosin ei joskus sisältänyt juurikaan muita kuin sanoja joita englanninkielessä (jolle on ominaista jos jonkinlaiset kiertoilmaisut) kutsutaan four-letter-words....suomessa tuo sanasto jostakin sattuman oikusta on useimmiten viisikirjaimista.
Toki IRC-kanavia löytyi myös vartttuneille ihmisille. Oli kanavia jotka keskittyivät tiettyy aiheeseen mutta suurin osa uskoakseni olivat eräänlaisia juttelupaikkoja joissa keskustelu saattoi tulla hyvinkin kiivaaksi tai sitten olla varsin olematonta.

Itse päädyin  mm. suomalaiselle kanavalle (olin tuolloin jo muuttanut Espanjaan) jossa suuri osa "jäsenistä" oli joko aloittelevia tai wanna-be-kirjailijoita, kirjallisuuden opiskelijoita tai muuten kirjoista ja kirjallisuudesta kiinnostuneita. Viihdyin kanavalla useita vuosia, kunnes lähdin kun tuntui että joku tai jotkut kanavan ihmisistä halusivat rajoittaa ihmisten oikeutta valita aiheensa. Tiukkapipoisuus ei miellyttänyt.  Vierailin monella muullakin kanavalla jolta löytyi monia mielenkiintoisia persoonia. Jotkut ovat nyt facebook-kavereita, jotkut ovat kadonneet .

Kun vielä vierailin useammallakin "nuorten kanavalla" kävin usein  keskustelua termistä small talk . Monet suomalaiset nuoret sanoivat että sellainen höpö-höpö on turhaa. "Suomalainen sanoo mitä tarkoittaa ja puhuu vain kun on asiaa!"  Olin eri mieltä.  Ja nykyisin enemmän kuin koskaan.
Tiedän kyllä että kun espanjalainen kysyy "¿Que tal? ei hän odota että vastaaja kertoo koko viimeaikaisen sairaskertomuksensa.  Jos sitä tai muita viime tapahtumia alkaa kertoilla voi olla että kysyjä on kaukana. Ystävien ja tuttavien kesken toki kuulumiset vaihdetaan.   Kun olin espanjan kurssilla, muuan tanskalainen irvaili että suomalainen on sellainen että se vain yhtäkkiä on kadonnut seurasta, sanomatta hyvästiä. Siinä missä espanjalainen antaa poskisuudelmat ja lupaa pitää yhteytttä (mikä usein on pelkkää puhetta, toki), suomalainen vetää matalaa profiilia.  Mutta kumpi tapa poistua on miellyttävämpi sille joka jää?  Puhumattakaan että tavattaessa muistettaisiin hymy ja ehkä kysyms Mitä kuuluu?

Vaimoni  joka on toiminut  pari vuosikymmentä kiinteistövälittäjänä sanoi että suomalaiset eivät aina  ole kovinkaan miellyttäviä asiakkaina. Heillä tuntuu olevan aina kiire, he eivät jouda kahville, rupattelemaan ja hieromaan kauppaa. Hymyä tuskin irtoaa ja heillä tuntuu olevan koko ajan  pelko tulla huijatuksi.
Sanoisin että edellä mainitun kuvan syntyyn suurelta osin  (ehkä suurin)  on juuri tuo "suomalainen puhuu vain kun on asiaa" -asenne. Sitä kireää pipoa voisi hieman löysätä, ehkä heittää kokonaan pois. Ainakaan täällä Aurinkorannikolla se on suurimman osan vuotta turha päähine.

Suomalainen käyttäytyy kesäaikaan myös kotimaassa välittömämmin kuin talven harmaudessa tai syksyn loskakeleillä. Kokemuksesta uskaltaisin sanoa että useimmat täällä Andalusiassa asuvista maanmiehistä ja -naisista ovat  ainakin osittain omaksuneet paikallisille ihmisille ominaisen tavan ottaa asiat rennommin, useimmat suomalaiset joita tapaan ovat ystävällisiä ja juttua riitää "vanhasta maasta"  ja siitä miten tänne on päätynyt asumaan tai miten loma on sujunut.  Se pienten ja näennäisesti merkityksettömien sanojen käyttökin tuntuu onnistuvan paremmin kuin kylmässä pohjolassa.

"Räkänokastakin mies tulee vaan ei tyhjän naurajasta" kuuluu vanha suomalainen   sanonta.  No, tyhjälle ei kannata välttämättä nauraa mutta hymyillä kannattaa ja puhua puuta heinää jos siltä tuntuu. Minusta kun tuntuu juuri siltä miltei kaiken aikaa....

Puhuminen on hopeaa...

Vuoia sitten, aurinkoisena ja lämpimänä helmikuun iltapäivänä menimme, vaimoni ja minä, melko lähellä sijaitsevaan chiringuitoon eli merenrantaravintolaan lounaalle.
  Näissä ravintoloissa parasta syötävää ovat erilaiset mainiot kalaruuat,mutta toki löytyy vaikkapa hampurilaisia ja ranskanperunoita niille jotka niitä kaipaavat. 
Kello oli noin 2 ip eli normaali ruokailuaika etenkin eteläisessä Espanjassa.

Ulkona olevissa pöydissä istui melkoinen joukko erimaalaisia ihmisiä, useimmat syömässä. Yhdessä pöydässä juotiin kahvia. Menimme sisälle - en ole oikein koskaan tuntenut oloani kotoisaksi rantaravintolan ulkona. Mereltä saattaa tuulla, ja tulee tunne että ruoka on hiekkaa täynnä.

Odottelimme jonkin aikaa tarjoilijaa tulevaksi, ja vaimo piipahti jonnekin ohittaen kahvittelevan seurueen.

"Olipas siinä lihava  nainen!" kuului pöydästä ihan selvällä suomen kielellä.  Kukaan ei tähän mitään lisännyt ja niin seurue, kaksi miestä ja kaksi naista, jatkoi juttujaan.

 "Sinähän puhut espanjaa," kysyi toinen naisista toiselta.  Saatuaan myöntävän vastauksen hän pyysi naista sanomaan mitä olisi esimerkiksi  "Artolla on auto".
"Arto hay un coche", kuului vastaus. Minun oli vaikea pitää ns. pokka.

Vaimo tuli takaisin, tarjoilijakin tuli ja saimme tilata kala-annoksemme mitkä, kuten tavallista, olivat mainiot.

Kahvittelevat maanmieheni (ja -naiset) saivat laskun ja poistuivat maksettuaan ohittaen pöytämme. Mietin, olisiko pitänyt toivottaa suomeksi hyvää päivänjatkoa ja katsoa miten se vaikuttaa.
 No, sitten ajattelin että mitäpä suotta pilaamaan eläkeläisten (ehkä lomalaisten) päivää.

Jokaisessa jutussa pitää kai  olla ns.opetus. Mikä tämän jutun opetus on, jääköön lukijan pääteltäväksi. 
Joskus ehkä kannattaisi pitää ns. mölyt mahassaan?



Niin, ja se lause Artolla on auto on muuten espanjaksi Arto tiene un coche. Arto hay un coche taas väittää että Arto on auto, tosin verbi on väärä eli espanjalainen ei taitaisi edes ymmärtää.
 Turistioppaan fraasisanastolla ei kieltä opi...

P.S. Se "lihava nainen" on nyt (2019) melko lailla hoikempi...