Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jokerit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jokerit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. syyskuuta 2014

Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi!








Joku valitti torstai-iltana Facebookissa, että YLE Puhe lähettää suorana KHL:n pelistä selostusta (Jokerit - Dinamo Minsk) eikä "eurooppalaista CHL-kiekkoa", missä oli monta suomalaista joukkuetta pelaamassa.  Kommenttien mukaan "tämähän ei ole mikään yllätys, YLEenhän mennään jäsenkirjalla." Ryssä-sanakin mainittiin. 

 Siis, eh? Joiltakin on tainnut jäädä huomaamatta, että Neuvostoliittoa ei ole ollut pitkään aikaan. Vai tarkoittikohan Jokerien jäsenkirjaa? 

Olen lukenut otsikon sanonnan  ryssistä ja paistamisesta sosiaalisessa mediassa (facebook ym) viimeisten puolen vuoden/vuoden aikana varmaankin  useammin kuin kuulin tai luin kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen sitä ennen. 

Ensimäisen kerran kuulin sen joskus lapsuudessani. Monta vuosikymmentä sitten siis. Välillä se tuntui miltei unohtuneen. Suomella ja Neuvostoliitolla  kun oli "ystävällismieliset suhteet", YYA-sopimus, ja presidentti Urho Kekkonen tuntui hoitavan vaikeatkin tilanteet Suomen etujen mukaisesti. 

Saksan yhdistyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen saivat aikaan YYA-sopimuksen raukeamisen tarpeettomana vuonna 1992.   




Venäjän demokraattinen kehitys ei ole ollut ongelmatonta. 
Viimeisimmät tapahtumat  Ukrainassa ja muissa Venäjän naapurimaisa osoittavat, että Venäjällä ilmeisesti ei ole todellista pyrkimystä olla vaikuttamatta  maihin ympärillään.

Samaan aikaan Suomessakin näyttävät asenteet koventuneen. 

Joillekin Venäjä on yhä vihollinen, siitä huolimatta, että kommunismilla ei enää pelotella.  

Tuntuu, että Venäjä ja venäläiset ovat monelle lännessä ja Suomessa mysteeri. Myytti. Jonkinlainen täysin ennustamaton, pelottava maa ja kansa. Kansa, jota on helppo manipuloida, joka haluaa vahvoja johtajia. Sivistymätön, brutaali.  Ryssä!

Minä en halua paistaa ketään, en venäläistä, en suomalaista. En ole kannibaali. Enkä syö muutakaan lihaa liiemmin. 

 En kyllä  usko, että ihminen on arvioitavissa pelkästään siksi, että on syntynyt tiettyyn kansaan tai etniseen ryhmään. Silmien, hiusten, ihon väri on vain pintaa. 

Venäjällä on tällä hetkellä johtaja, joka pelaa kovaa peliä.  Mihin se johtaa, emme tiedä.  En kuitenkaan tahtoisi tiedemiesten mittaavan hänen kalloaan tai tulkitsevan hänen poskiensa muotoa arvioidessaan, mikä on hänen pyrkimystensä takana.  

Jos paistetaan voissa, valitaan jotakin muuta kuin naapurimaan kansalaisia?  Ja yritetään selvittää asiat asioina.  Oli sitten kysymys vaikkapa "vain" jääkiekosta.  



tiistai 30. huhtikuuta 2013

Oi aika toukokuun...

Suomalaisilla on (vapun riehasta selviytymisen/selviämisen jälkeen) kaksi mahtavaa elämystä tulossa samassa kuussa: Eurovision laulukilpailut ja jääkiekon MM-kisat.




Eurovision laulukilpailussahan maanosan parhaat (+ Israel) maat kisaavat voitosta esittämällä yleensä englanniksi kansallista diskomusiikkia tai mahtipontisia balladeja. Lopulta yleensä jokin entisen itä-Euroopan maa voittaa, mikä erityisesti Iso-Britannian mielestä on verinen vääryys; sehän perustuu ihmisten äänestykseen.  Suomella ei yleensä ole mahdollisuuksia, suomalaiset antavat uskollisesti äänensä muille  pohjoismaille, jotka taas jakavat äänensä muille pohjoismaille kuin Suomelle. Ranskaa puhuvat maat jakavat äänensä keskenään. Jne.

Suomen mahdollisuudet menestyä jääkiekossa ovat ehkä hieman paremmat. Ensinnäkään vastustajia ei ole yhtä monta kuin euroviisuissa, eikä voittajaa valita demokraattisesti vaan vahvimman oikeudella.

Jokakesäistä kiekkohuumaa on nostatettu taas karmealla kiekkotunnarilla. Jos se ei (viimeistään) saa kiekosta innostumatonta inhoamaan lajia, niin sitten ei mikään.



Huumaa nostattamaan on ilmeisesti saatu ainakin maksukanaville harvapuheinen  Antero Mertaranta. Mies on tiettävästi saanut Suomen Kebabmyyjien Liiton kultaisen arvomerkin työstään sen jäsenten hyväksi. Tosin liiton pj. kuulema merkkiä antaessaan huomautti, että suurin osa Suomessa myytävästä kebabista myydään erilaisissa ravintoloissa, ei kioskeista." Mitenkään Mertsin työtä väheksymättä" hän totesi, ojentaessaan kultaisen merkin sekä kortin, jonka omistaja saa ikuisen 50 % alennuksen liittoon kuuluvien yritysten tuotteista.




Huumaa laskemaan  taas ovat intoutuneet Miehet Huipulla. Kalervo "Hymypoika" Kummola, Jääkiekkoliinton puheenjohtaja, ja monitoimimies, hauska velikulta Hjallis Harkimo ovat suurinpiirtein sanoneet ettei kisoihin valitulla rupusakilla ole mitään jakoa kisoissa. He ovat jyrkin sanoin paheksuneet miehiä, jotka vain juoksevat (no, luistelevat) rahan perässä, ja unohtavat velvollisuutensa armasta kotimaataan kohtaan. "Ensin kyllä ollaan tulossa maajoukkueeseen mainetta kasvattamaan, sitten kun on päästy NHL:ään suuriin rahoihin käsiksi, ei enää kiinnosta muu kuin raha!" toteaa Hartwall-areenan rakennuttaja Jokerit-kiekkojoukkueen omistaja ja 17 yhtiössä mukana olevat Harkimo.
,
Laulukuoroon on liittynyt myös yleensä varsin vaitonainen Juhani "Tami" Tamminen, maineikas entinen pelaaja ja nykyinen valmentaja. "Aurinkokuninkaana" nykyisin tunnettu Tami arvosteli myös hänelle epätavallisen  kovin sanoin pelaajia, jotka eivät halua suorittaa kansallista velvollisuuttaan isänmaan maineen ja menestyksen puolesta.

Että silleen. Kun noin viisaat miehet noin viisaita puhuvat, eiköhän meidän taviksien kannata uskoa, ettei torilla tavata. Nekään, jotka osaavat jo lukea suoraan.

Bates Motel