Kuuntelen Tomppaa...

 Vuotta 1968 on jälkeenpäin usein kutsuttu Hulluksi vuodeksi.
Vietnamin sota oli kuumimmillaan, samoin sen vastustus. 
Opiskelijat mellakoivat Pariisissa, myös Suomessa Vanha vallattiin. Amerikkalainen kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King murhattiin, samoin demokraattien presidenttiehdokas Robert Kennedy.

Tsekkoslovakian "Prahan kevät", yritys lieventää kommunistipuolueen valtaa, murskattiin Varsovan liiton  joukkojen miehityksellä. 

Musiikin puolella Suomi jäi jaetulle viimeiselle sijalle Euroviisuissa. Espanja voitti.

Suomalaisten single-levyjen rintaman vuonna 1968 pystyi murtamaan vain Tom Jonesin Delilah. Huhtikuun myyntilistan kärjessä. 


 Miltei kaikilla nuorilla oli tuona kesänä valkoiset tai kitin väriset farkut. Muotia edesauttamassa lienee ollut suosittu tv-sarja Mission Impossible eli Vaarallinen tehtävä.
 Sarja sai Golden Globe -palkinnon vuonna 1968, ja sen näyttelijät saivat useita Emmy-palkintoja.

 Tuona kuumana kesänä 1968 ei voinut välttää Delilah-kappaleen kuulemista radiosta päivittäin. Ellei "Tompan" niin sitten Tapani Kansan laulamana.

Minä itse kuuntelin enimmäkseen rockia. Oikeaa musiikkia.  Rolling Stones oli onneksi palannut  psykedeliakokeiluista (pikemminkin -sekoilusta) perusrockiin: Jumpin´ Jack Flash. 
Ja muuta  oikeaa musiikkia olivat mm.  Cream, Jimi Hendrix. John Mayall. Elvis (enimmäkseen alkuaikojen tuotanto), blues.  No, toki  jazz myös.  Myöhemmin reggae, maailmanmusiikki, klassinenkin.

Toki Jonesin laulu oli kieltämättä  mahtavaa kuultavaa.   Parhaimmillaan  mm. Delilah- ja  Green Green Grass of Home -biiseissä. Viimeksi mainittua,  tarinan mukaan, tarjottiin joskus myös mm. Elvikselle, joka hylkäsi sen.  Jonesin versiota ennen kappaleen oli levyttänyt mm. kanrtimusiikkiin siirtynyt entinen rockari Jerry Lee Lewis. Vasta Tom Jonesin versiosta tuli varsinainen megahitti.

70-luvun puolivälistä lähtien Jonesin suosio laski.  80-luvulla mies levytti (monien ikääntyvien mieslaulajien tapaan) paljon country-musiikkia, pääsemättä korkealle listoilla. Hiljaiseloa jatkui  80- ja 90-luvuilla,  muutama kappale (kuten versio Princen kappaleesta Kiss, vuonna 1988)  nousi korkealle listoille.


Tom Jones teki todellisen  come backin levyttäessään  vuonna 1999 albumin Reload .
 Levyllä on duettoja useiden artistien kanssa. Albumista tuli Tom Jonesin menestynein albumi. Se myi maailmanlaajuisesti yli 6,5 miljoonaa kappaletta.

Vasta tuolloin  aloin ottaa miehen tosissaan. 60-luvun showt olivat olleet jokseenkin korneja; Jones lopetti TV-showt jollakin rock medleyllä, yrittäen liikkua kuin alkuaikojen  Elvis.   Jokseenkin heikoin tuloksin.

"Uusi" Tom Jones oli kypsä laulaja. Ei pelkkä "crooner".

Paula Koivuniemi laulaa kuuntelevansa Tomppaa:

¨ Tuo ääni fiilistä tihkuu ei ihme että naiset hihkuu
se täyttää autoradion Tom Jones vielä vedossa on
musiikki muistoja kantaa
voi Walesin Tiikeri lohtua antaa"  

Kyllä minäkin kuuntelen Tomppaa. Jopa niitä vanhoja kappaleitakin (en vaihda radioasemaa, jos kuulen). 
Vaikka nostalgia ei kuulema olekaan kuin ennen? 

"Tom Jones vielä vedossa on". On se.  

Tom Jones ja korvamato

 Brittiläisessa TV-ohjelmassa pyydettiin joskus vuosia sitten laulajalegenda Tom Jonesia kertomaan jokin hauska juttu show-maailmasta ja/tai itsestään. Löytyihän sellainen.

Mies meni britanniassa psykiatrille, kertoi olevansa huolissaan mielenterveydestään, kun niin usein kesken päivän  tuli jonkin laulun sanat mieleen, ja varsin usein Tom Jonesin kappaleen. 
Tohtori kuunteli, lohdutti sitten: "It´s not unsusual!"  

Joskus kun herään aamulla, mielessä soi jokin kappale. Olen ehkä "kuullut" sen unessa.  Valitettavan usein samaa tasoa Finnhits- tai That´s what I call music-kokoemissa (muuten tämä viimemainittu kokoelma on  nimeltään  tasan päinvastoin kuin itse ajattelen). 
Vielä pahempaa, jos heti aamusta radiossa (jota tosin aika harvoin aamulla kuuntelen) soi jokin "renkutus".
 Minkäs teet, kun joskus nuo biisit vain  jäävät ns. korvamadoksi päähän. 

Ja sitten alkaa ehkä  miettiä, mitä se sanoitus ihan oikeasti tarkoittaa.

.Turhaa touhua?

Voi olla.  Useinhan sanoitukset ovat tasoa: tykkäsin niin susta, mut nyt on elämä ilman sua ihan..k*sta...tai jotain sinne päin. Ja: miks menit pois kun sun kanssas niin kivaa olla voinut ollut ois. Illoin, milloin, silloin...

 Suuresti arvostamani, viime vuonna  edesmennyt Peter von Bagh 
 oli parhaiten tunnettu elokuvakriitikkona. Hän oli kuitenkin kiinnostunut myös populaarikulttuurista ylisummaan, mukkaanluettuna suomalainen pop- ja iskelmämusiikkki. Hän oli ilmeisesti se joka lanseerasi fraasin iskelmästä  kansakunnan kollektiivisena muistina.  

Mutta ovatko iskelmäsanoitukset sen arvoisia, että niitä kannattaa - jopa pitää - analysoida? Kertovatko ne jotakin todellista elämästä, yhteiskunnasta, maailmasta ja maasta? Ajasta?

Tässä hiljan kuuntelin (musiikin suhteen) tyypillistä "oldies but goodies"- tyyppistä, suomalaista radioasemaa netin kautta. (Terveisiä vaan Radio Autereelle. Kanava toki lähettää paljon muutakin, ja ilmeisesti on paljolti kuvassa  eli äänessä mukana mm. Mäntän Kuvataideviikkojen aikana.)

Virve "Vicky" Rosti  lauloi Sata salamaa -biisiä. 
 Vain sata salamaa iskee tulta,
ja koko elämä räjähtää..
Ei rakkautta voi riistää multa toivo jäljelle jää..

Siis...hetkinen. Mitkä sata salamaa? Miten se elämä räjähtää? 

Myöhemmin Vicky kertoo "vievänsä turvaan tämän rakkauden". Turvaan mistä? Keneltä?  

Ja näitähän riittää. Nerokkaita sanoituksia.Vaikkapa kappale  Sade. Laulajana Markku Suominen.

"satoihan eilenkin
kun sut jälleen kohtasin
ja hiustes kastuvan näin,
sen muistan jälkeenkinpäin"

Siis...eh. muistan sen jälkeenkin päin, siis mitä tapahtui eilen? Hyvä muisti!


Seuraavaksi takavuosien suursuosikki Dingo:

 "Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja se minua niin ravistaa
Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon
kun talon aution kanssasi jaan
ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon."

Ravistaa todella pahasti, aivovaurio uhkaa!

Dingon lisäksi Suomen Porista on tullut toinenkin suosittu yhtye: Yö.   Yhtyeen sanoitukset ovat saaneet jokseenkin ristiriitaisen vastaanoton. Joillekin "syvälliset" sanoituksen ovat kolahtaneet
 kuin tuhat wattia, joillekin niistä on (ainakin kuvaannollisesti) tullut syyhyä...

"Nuo naiset marketeissa kärryineen ja miehet kantabaareissaan Nuoruuden lähteestä kai haaveilee ja tuska laimenee, tai miten vaan. Taas hetken lähempänä kuolemaa ei haihdu tuska milloinkaan Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa Tuo tuska kiinni saa kenet vaan... Tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa..."

Kansakunnan kollektiivinen muisti. Tai miten vaan.
Mutta korvamato on korvamato. Ne kaikkein ärsyttävimmät(kin)  biisit tuntuvat sinne tarttuvan.  Korvaan. Jos kohta joskus ihan kivatkin biisit. 

******

 No, ei tämä nyt hassumpi ole: Dingo ja Yö.