King is dead, long live the king.

Tätä kirjoittaessani (16. elokuuta 2017) Elvis Presleyn kuolemasta on kulunut tasan 40 vuotta.  Suurin piirtein kaksi kertaa se aika, kuin rock and rollin kuninkaaksi nimetty laulaja oli kanssamme, tekemässä levyjä ja antamassa konsertteja. 

Nimi rock and rollin kuningas oli toki markkinointia. Samaan tapaan kuin Rolling Stonesia on kutsuttu nimellä Greatest rock´roll band in the world.  
Joskus aikoinaan toinen rockandroll -legenda Jerry Lee Lewis sanoi:  Elvis might be the king, but I am the best. 
Joidenkin mielestä rockin todellinen kuningas oli maaliskuussa  2017 kuollut Chuck Berry.

Elviksen rääkätty sydän petti lopulta. Vuosia jatkunut piristeiden  (niitä hän ilmeisesti oppi käyttämään asepalveluksessa Saksassa) ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö oli lopulta liikaa. Ironista kyllä, Elvis vihasi "huumeidenkäyttäjiä". Hän sai jopa presidentti Nixonilta tunnustuksen (kun itse kärtti sitä) joulukuussa 1970 kiitoksesti työstä huumeiden käytön vastustamiseksi. 

Viimeisessä taltioidussa konsertissa rankasti ylipainoinen laulaja yrittää parhaansa, vaikka ääni ei tahdo riittää ja hengitys ei kulje. 
Aikaisempina vuosina Elvis onnistui aina ennen kiertueita laihduttamaan ja kuntoutumaan.
. 

Elviksen merkityksestä populaarimusiikin ja -kulttuurin kehitykseen on erilaisia mielipiteitä. Joidenkin mielestä (kuten näyttelijä  Marlon Brando) Elvis oli vain "copy cat" joka varasti mustan musiikin ja teki laimeita  kopioita aidoista kappaleista.  

Suurin osa kritiikistä nykyisin  myöntää, että Elviksen alkuaikojen levytykset ottivat  vaikutteita sekä mustasta rhythm and bluesista että  valkoisesta country-musiikista ja tekivät siitä lähes  ainutlaatuista.  Sun Records -levy-yhtiön taiteilijakaarti oli muutenkin laadukas. 

Myöhemmin Elvis (varsinkin muutettuaan suurelle RCA-yhtiölle) alkoi lähestyä mainstream poppia, mutta teki silti monia merkittävia levytyksiä myös armeijan jälkeen. 
Presleyn manageri, omatekoinen "eversti" Parker laittoi miehen tekemään hölmöjä Hollywood-elokuvia, joiden musiikki oli lähinnä tyhjänpäiväistä.

Vuonna 1968 Elvis teki "TV-Specialin", mikä merkitsi miehen paluuta huipulle.  Kiertueita, myöhemmin showt Las Vegasissa. 

Elviksestä v. 1973 eronnut Priscilla Presley (he olivat naimisssa vuodesta 1967) on hyödyntänyt legendaa, ja "kuninkaan" levyjä on myyty moninverroin enemmän miehen kuoltua kuin hänen elinaikanaan. Itse asiassa, ennen kuolemaansa Elvis oli miltei unohdettu, eilispäivän  tähti. 

Maailma on täynnä Elvis-kopioita, joita ajoittain etsitään jopa kilpailuissa. Valitettavasti useimmat keskittyvät miehen myöhemmän kauden eli Las Vegasin tyyliin. 

Eliviksen kuolinpäivänä 16. elokuuta , samoin kuin hänen syntymäpäivänään  8. tammikuuta, eri tv-kanavat muistuttavat miehestä, shoppailukanavat kuten QVC myyvät äänitteitä ja kaikkea mieheen liittyvää ns. memorabiliaa eli muistoesineitä. 

Elvis Presleyn elämästä on julkaistu useita kirjoja. Suositeltavin on Peter Guralnickin  kirjoittama kaksioisainen elämäkerta, josta on ollut saatavissa myös yhteennidottu pokkariversio.

Kuningas elää?

Elvis 50-luvulla

Kohta on Suomessa jälleen loppiainen. Espanjassa se on Dia de los Reyes eli Kolmen kuninkaan päivä. Silloin maassa jaetaan myös vasta joululahjat. Katolisen maan tapaan.

 Kolme kuningasta (monissa maissa, mukaan lukien Suomi, heitä kutsutaan itämaan tietäjiksi tai viisaiksi miehiksi) kävivät kunnioittamassa uutta juutalaisten kuningasta joskus parituhatta vuotta aiemmin.

Kuningas  syntyi myös vuonna 1935. Vaikka kukaan ei huomannut mitään erikoisempaa  ennen vuotta 1956. Tammikuun 8. vuonna 1935 ei syttynyt tähteä taivaalla.  Rockin tuleva kuningas  oli kuitenkin syntynyt.

Tietenkin monet epäilivät miehelle annetun arvonimen oikeutusta viisikymmentäluvulla.  Valkoinen poika, joka kuulostaa "mustalta". Varastaa mustien musiikin!  Moni on myöhemminkin kyseenalaistanut Elviksen kuninkuuden. "Oikeaksi" rockin kuninkaaksi on ehdotettu milloin Chuck Berryä, milloin Little Richardia...tai Jerry Lee Lewisis, joka kuuleman  mukaan joskus sanoi: "Elvis may be the King, but I´m the best!"

Tänä päivänä on edelleen olemassa  afrikkalais-amerikkalaisia (ja myös valkoihoisia) , joiden mielestä Elvis oli vain "copy cat". Kalpea kopio. "Todistuksena" on mm. Elviksen alkuaikojen tuottajan, Sun Recordsin omistajan Sam Phillipsin toteamus, että jos hän "vain löytäisi valkoisen pojan, joka kuulostaa mustalta, hän voisi tehdä miljoona dollaria". Todistellaan myös, ettei Elvis 
kirjoittanut  itse kappaleitaan. Ei kirjoittanut (vaikka hänet mainitaankin osallisena joissakin levykansissa ja luetteloissa), mutta kuka sanoo, ettei vaikkapa arvostettu oopperalaulaja ole uskottava, kun hän laulaa "vain"  toisen kirjoittamaa musiikkia? 

Väittely Presleyn  merkityksestä onkin mielestäni turhaa. Hänen alkuaikojen levytyksensä osoittavat, että mies pystyi ottamaan minkä tahansa laulun; bluesia, countrya, viihdettä, ja tekemään siitä omansa. Monet valkoihoiset laulajat tekivät siistittyjä cover-versioita (kuten vaikkapa Pat Boone). Elvis ei siistinyt vaan usein jopa lisäsi intensiteettiä. 

Myöhemmin Elvis meni lähemmäksi keskiverto pop-musiikkia. Hänen tekemänsä elokuvat ovat useimmiten lähinnä tuskallista katsottavaa, ja musiikki lähinnä (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta)  tyhjänpäiväistä.

Yksi Elviksen tyhjänpäiväisistä elokuvista. Blue Hawai.

Vuonna 1968  Elvis teki legendaarisen Come back specialiksi  nimetyn paluun TV-studioon, ja sen jälkeen vuosien ajan kiertueita ympäri USA:ta. 

Elvis TV-Special

Tarina kertoo, että tv-tuottaja laittoi Elviksen seisoskelemaan Sunset Boulevardille vilkkaana aikana. Harva tunnisti miestä. Tuskin kukaan pyysi nimikirjoitusta. Hysteriaa herättänyt tähti tuntui olevan vain entinen tähti. Jotakin oli siis tehtävä.

TV-ohjelma, missä Elvis esiintyi  pukeutuneena mustaan nahkaan ja esitti "livenä"  mm. alkuaikojensa musiikkia oli menestys.  Uudet esiintymiset ympäri Amerikkaa seurasivat.  Mies kiersi useiden vuosien ajan ahkerasti esiintymislavoja.  Päätyen crooneriksi Las Vegasissa. Viihdyttäjäksi, joka lähinnä  parodioi alkuaikojen rock-aikaansa. Viimeiset vuodet olivat täydellistä alaspäinmenoa. 

Elvis Las Vegasissa.

Tänä päivänä Elvis on legenda. Hänen levyjään on myyty kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin hänen elämänsä aikana. 

Jokaisena Elviksen syntymäpäivänä (kuten myös kuoleman päivänä)  lukuisat tv-kanavat ja internet-portaalit myyvät kaikenlaista Elvis-memorabiliaa eli keräilykamaa. Usein aivan turhaa tavaraa. Kukaan tuskin tietää, montako erilaista musiikkikokoelmaa  on myynnissä.

Minulla on luultavasti kaikki "kunnollinen" Elvis-materiaali. 50-luvun Sun-levytyksistä 60-luvun armeijasta paluuun "Elvis is Back"-materiaaliin, ja lopulta vuoden -68 Come back- ja 70-luvun klassikoihin. 60-luvun alun jälkeen mies levytti paljon tarpeetonta elokuvamusiikkia.  

Elvis elää. Musiikissa, jonka hän jätti meille. Valitettavasti hänestä on tehty miltei pelkkä  tavaramerkki.  Vaimo, joka kerran jätti hänet, kerää rahat. 

Talis est vita.
Tällaista on maailman meno.