Viimeisten aikojen viisaat

Minulla on tuttu ( tai voisi kai sanoa kaveri),
 joka joskus väitti uskovansa, että Elvis on yhä elossa.  
Sosiaalisessa mediassakin jaetaan kuvaa partaisesta miehestä, joka todellakin näyttää siltä, miltä Elvis Aaron Presley voisi näyttää nykyisin. Hän olisi täyttänyt tammikuussa 83 vuotta.



Sama kaverini myös uskoo, että hallitukset ovat vastuussa huumeiden myynnistä (ei ainoastaan esim. Kolumbiassa, vaan kaikkialla maailmassa).

Ja yhä parempaa/pahempaa seuraa: Vatikaani hallitsee prostituutiota. Kaikkialla maailmassa. Viimeiset kolme paavia ovat kuulema tästä vastuussa...
No, mies on entisestä neuvostotasavallasta,  Latviasta. Ehkä se selittää jotakin? 


Amerikassa (USA) on ryhmä ihmisiä, joka uskoo, että maapalloa ei ole, vaan litteä lätty. Heillä on myös oma sivusto netissä.

Suomen presidentin vaaleissa olisi joittekin mielestä voittajan pitänyt olla Laura Huhtasaari, joka  tosiasiassa   kuulema  sai yli 70 prosenttia äänistä.  Vaalit olivat epärehelliset, numeroita muutettiin. 

Koko maailmaa ilmeisesti hallitsevat voimat, joita ei voi vastustaa kukaan. Se on jonkinlainen juutalais-kommunistinen, yhdessä muslimien kanssa toimiva, valkoisen rodun ja länsimaisen sivistyksen tuhoa haluava epäpyhä allianssi.

Jotta me, valkoinen ylivertainen rotu,  voimme selviytyä, meidän tulee varustautua foliohatuilla, koska nämä pahuuden voimat hyökkäävät kimppuumme armottomasti, manipuloiden aivojamme. 

Aikaa ei ole hukattavissa! Kyseessä on länsimaisen sivistyksen selviytymistaistelu! Oletko valmis? 

King is dead, long live the king.

Tätä kirjoittaessani (16. elokuuta 2017) Elvis Presleyn kuolemasta on kulunut tasan 40 vuotta.  Suurin piirtein kaksi kertaa se aika, kuin rock and rollin kuninkaaksi nimetty laulaja oli kanssamme, tekemässä levyjä ja antamassa konsertteja. 

Nimi rock and rollin kuningas oli toki markkinointia. Samaan tapaan kuin Rolling Stonesia on kutsuttu nimellä Greatest rock´roll band in the world.  
Joskus aikoinaan toinen rockandroll -legenda Jerry Lee Lewis sanoi:  Elvis might be the king, but I am the best. 
Joidenkin mielestä rockin todellinen kuningas oli maaliskuussa  2017 kuollut Chuck Berry.

Elviksen rääkätty sydän petti lopulta. Vuosia jatkunut piristeiden  (niitä hän ilmeisesti oppi käyttämään asepalveluksessa Saksassa) ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö oli lopulta liikaa. Ironista kyllä, Elvis vihasi "huumeidenkäyttäjiä". Hän sai jopa presidentti Nixonilta tunnustuksen (kun itse kärtti sitä) joulukuussa 1970 kiitoksesti työstä huumeiden käytön vastustamiseksi. 

Viimeisessä taltioidussa konsertissa rankasti ylipainoinen laulaja yrittää parhaansa, vaikka ääni ei tahdo riittää ja hengitys ei kulje. 
Aikaisempina vuosina Elvis onnistui aina ennen kiertueita laihduttamaan ja kuntoutumaan.
. 

Elviksen merkityksestä populaarimusiikin ja -kulttuurin kehitykseen on erilaisia mielipiteitä. Joidenkin mielestä (kuten näyttelijä  Marlon Brando) Elvis oli vain "copy cat" joka varasti mustan musiikin ja teki laimeita  kopioita aidoista kappaleista.  

Suurin osa kritiikistä nykyisin  myöntää, että Elviksen alkuaikojen levytykset ottivat  vaikutteita sekä mustasta rhythm and bluesista että  valkoisesta country-musiikista ja tekivät siitä lähes  ainutlaatuista.  Sun Records -levy-yhtiön taiteilijakaarti oli muutenkin laadukas. 

Myöhemmin Elvis (varsinkin muutettuaan suurelle RCA-yhtiölle) alkoi lähestyä mainstream poppia, mutta teki silti monia merkittävia levytyksiä myös armeijan jälkeen. 
Presleyn manageri, omatekoinen "eversti" Parker laittoi miehen tekemään hölmöjä Hollywood-elokuvia, joiden musiikki oli lähinnä tyhjänpäiväistä.

Vuonna 1968 Elvis teki "TV-Specialin", mikä merkitsi miehen paluuta huipulle.  Kiertueita, myöhemmin showt Las Vegasissa. 

Elviksestä v. 1973 eronnut Priscilla Presley (he olivat naimisssa vuodesta 1967) on hyödyntänyt legendaa, ja "kuninkaan" levyjä on myyty moninverroin enemmän miehen kuoltua kuin hänen elinaikanaan. Itse asiassa, ennen kuolemaansa Elvis oli miltei unohdettu, eilispäivän  tähti. 

Maailma on täynnä Elvis-kopioita, joita ajoittain etsitään jopa kilpailuissa. Valitettavasti useimmat keskittyvät miehen myöhemmän kauden eli Las Vegasin tyyliin. 

Eliviksen kuolinpäivänä 16. elokuuta , samoin kuin hänen syntymäpäivänään  8. tammikuuta, eri tv-kanavat muistuttavat miehestä, shoppailukanavat kuten QVC myyvät äänitteitä ja kaikkea mieheen liittyvää ns. memorabiliaa eli muistoesineitä. 

Elvis Presleyn elämästä on julkaistu useita kirjoja. Suositeltavin on Peter Guralnickin  kirjoittama kaksioisainen elämäkerta, josta on ollut saatavissa myös yhteennidottu pokkariversio.

Too old to rock´n´roll but too young to die...

"Too old to rock and roll" oli Jethro Tull -yhtyeen yhdeksäs studio-albumi.

Se oli folkia ja rockia yhdistelevän yhtyeen proggressiiviseksi rockiksi kutsuttuun genreen kuuluva albumi. Yhtyeen nimi viittaa historiaan . 

Kyseessä oli eräänlainen konseptialbumi. Se kertoi
 kuvitteellisesta rock-starasta, joka koki vanhenevansa, 
itse asiassa albumi oli eräänlainen musikaali. Albumi sai
 melko nuivat arvostelut, ja myös myynti oli vähäistä 
aikaisempiin albumeihin verrattuna. Bändin huippukausi 
osuu 60-70 -luvuille. Huippu linee LP Aqualung 
vuodelta 1971. Huilisti Ian Anderson jatkaa nykyisin 
sooloartistina.

Venäläinen runoilija ja laulaja Vladimir Vysotski puolestaan
lauloi "Runoilijoissa" kuinka mm. Pushkin, suuri venäläinen runoilija, kuoli jo 37-vuotiaana. Kuten "oikean" runoilijan
 pitää...
Vysotskikin  kuoli sitten kuitenkin itsekin 42-vuotiaana,
 runoilijalle sopivasti mm. runsaan alkoholinkäytön vuoksi.

Monet lahjakkaat ihmiset  ovat kuolleet liian aikaisin. 
Lista on niin pitkä, että sitä on turha edes kokonaan  toistaa.
   Jimi Hendrix, Brian Jones.  Jim Morrison,  Janis Joplin.
 Amy Winehouse . 27 vuotta tuntuu olevan kohtalokas 
ikä rock-tähdelle.

Toki viisikymmentäluvulla moni rock-tähti kuoli
 tapaturmaisesti, tunnetuin on  "the day when music died", 
Don McLeanin laulu
 jonka  sanoituksessa säkeellä ”The Day the Music Died” 
viitataan vuoden 1959 lento-onnettomuuteen, jossa 
menehtyivät Buddy Holly ja  Ritchie Valens sekä 
The Big Bopper. 

Monet muut rock- ja soul-laulajat kuolivat aikoinaan liikenne-
 tai lento-onnettomuudessa. 
Elvis Presley kuoli ollessaan 42-vuotias. Bob Marley  
vain 36-vuotias. "Kingin" levyjä on hänen kuolemansa
 jälkeen myyty paljon enemmän kuin hänen eläessään.

Listaa voitaisiin jatkaa ns. maailman tappiin. Tänä päivänä
 rock-starojen kuolemat ovat melkein jokapäiväisiä, ja
 "normaaleja"

Toisaalta, jotkut tuntuvat jatkavan ja jatkavan.
 Rolling Stones tekee tänä vuonna  (2017)  
No filter -kiertueen.
Sosiaalisessa mediassa on (ehkä aiheellisesti) kysytty:

 millaisen maailman me jätämme Keith Richardsille? 

One Night of Sin eli kuinka kapinallista se rockenroll olikaan?

Vuonna 1955 tuli elokuvateattereihin lännessä elokuva Nuori kapinallinen.  Se oli nuorena kuolleen James Deanin kuudes elokuva. 

Elokuvan alkuperäinen nimi oli Rebel without a Course, eli Kapinallinen ilman syytä. Nimi kertoo paljon tuon ajan asenteista.

Amerikkalaisen nuorisokulttuurin syntymäaikana pidetään nimenomaan viisikymmentälukua.  Puhuttiin generation gapista eli sukupolvien kuilusta. 

Marlon Brando  oli jo ollut nuorisoidoli vuoden 1953 elokuvan Hurjapäät (The Wild One) suosion myötä. Hänen moottoripyöräjenginsä elokuvassa antoi nimen rockbändille  The Black Rebel Motorcycle Club.

Marilyn Monroen elokuvissa (kuten myöskään edellä mainituissa elokuvissa ei soinut rock and roll. 

Rock and roll -elokuvat olivat luku sinänsä. Yleensä halvalla budjetilla tehtyjä, "juonta" tarpeeksi pitämään kappaleet yhdessä. Don´t knock the Rock, Hot Rod Gang, Let´s Rock, Rock Around the Clock, Shake Rattle And Roll, The Girl Can´t  Help It.

Elvis teki elokuvia, mutta Jailhouse Rock -elokuvan lisäksi hänen elokuvansa eivät juurikaan sitältäneet todellista rock and rollia.

Elvis oli uransa alkuaikoina "kapinallinen", joka keikutti lanteitaan ja sai tytöt villeiksi. Todellisuudessa, kuten mm. musiikkiohjelmia tv:ssä juontanut  Ed Sullivan todisti, Elvis oli "kunnollinen nuori mies".

Mitä sitten oli rock and rollin kapinallisuus? Ehkä yhden vastauksen antaa One Night -kappaleen historia.  
 Smiley Lewis levytti kappaleen nimellä One Night of Sin vuonna 1956, ja se menestyi hyvin R&B-listoilla. 
Elvis levytti kappaleen vuonna 1957, mutta laulun "rohkeat sanat" olivat liikaa RCA-levy-yhtiölle. Elviksen alkuperäinen levytys julkaistiin vasta 1983, kauan hänen kuolemansa jälkeen.
"Siististä  versiosta"  (One nitght) sen sijaan tuli yksi Elviksen suurimmista hiteistä. 

Rock and rollin "kapina" on aina ollut lähinnä "aikuisten" vastenmielisyyttä kovaäänistä musiikkia kohtaan.
Tämäkin on sittemmin muuttunut, kun monet meistä "geriatrisista hipeistä" luukutetaan oman aikamme ja vähän uudempaakin rockia niin että luonto raikaa.

Ja usein tuntuu, että tämän päivän nuoret ovat paljon konservatiivisempia kuin me vanhat? 

I love rock and roll!  

Kuningas elää?

Elvis 50-luvulla

Kohta on Suomessa jälleen loppiainen. Espanjassa se on Dia de los Reyes eli Kolmen kuninkaan päivä. Silloin maassa jaetaan myös vasta joululahjat. Katolisen maan tapaan.

 Kolme kuningasta (monissa maissa, mukaan lukien Suomi, heitä kutsutaan itämaan tietäjiksi tai viisaiksi miehiksi) kävivät kunnioittamassa uutta juutalaisten kuningasta joskus parituhatta vuotta aiemmin.

Kuningas  syntyi myös vuonna 1935. Vaikka kukaan ei huomannut mitään erikoisempaa  ennen vuotta 1956. Tammikuun 8. vuonna 1935 ei syttynyt tähteä taivaalla.  Rockin tuleva kuningas  oli kuitenkin syntynyt.

Tietenkin monet epäilivät miehelle annetun arvonimen oikeutusta viisikymmentäluvulla.  Valkoinen poika, joka kuulostaa "mustalta". Varastaa mustien musiikin!  Moni on myöhemminkin kyseenalaistanut Elviksen kuninkuuden. "Oikeaksi" rockin kuninkaaksi on ehdotettu milloin Chuck Berryä, milloin Little Richardia...tai Jerry Lee Lewisis, joka kuuleman  mukaan joskus sanoi: "Elvis may be the King, but I´m the best!"

Tänä päivänä on edelleen olemassa  afrikkalais-amerikkalaisia (ja myös valkoihoisia) , joiden mielestä Elvis oli vain "copy cat". Kalpea kopio. "Todistuksena" on mm. Elviksen alkuaikojen tuottajan, Sun Recordsin omistajan Sam Phillipsin toteamus, että jos hän "vain löytäisi valkoisen pojan, joka kuulostaa mustalta, hän voisi tehdä miljoona dollaria". Todistellaan myös, ettei Elvis 
kirjoittanut  itse kappaleitaan. Ei kirjoittanut (vaikka hänet mainitaankin osallisena joissakin levykansissa ja luetteloissa), mutta kuka sanoo, ettei vaikkapa arvostettu oopperalaulaja ole uskottava, kun hän laulaa "vain"  toisen kirjoittamaa musiikkia? 

Väittely Presleyn  merkityksestä onkin mielestäni turhaa. Hänen alkuaikojen levytyksensä osoittavat, että mies pystyi ottamaan minkä tahansa laulun; bluesia, countrya, viihdettä, ja tekemään siitä omansa. Monet valkoihoiset laulajat tekivät siistittyjä cover-versioita (kuten vaikkapa Pat Boone). Elvis ei siistinyt vaan usein jopa lisäsi intensiteettiä. 

Myöhemmin Elvis meni lähemmäksi keskiverto pop-musiikkia. Hänen tekemänsä elokuvat ovat useimmiten lähinnä tuskallista katsottavaa, ja musiikki lähinnä (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta)  tyhjänpäiväistä.

Yksi Elviksen tyhjänpäiväisistä elokuvista. Blue Hawai.

Vuonna 1968  Elvis teki legendaarisen Come back specialiksi  nimetyn paluun TV-studioon, ja sen jälkeen vuosien ajan kiertueita ympäri USA:ta. 

Elvis TV-Special

Tarina kertoo, että tv-tuottaja laittoi Elviksen seisoskelemaan Sunset Boulevardille vilkkaana aikana. Harva tunnisti miestä. Tuskin kukaan pyysi nimikirjoitusta. Hysteriaa herättänyt tähti tuntui olevan vain entinen tähti. Jotakin oli siis tehtävä.

TV-ohjelma, missä Elvis esiintyi  pukeutuneena mustaan nahkaan ja esitti "livenä"  mm. alkuaikojensa musiikkia oli menestys.  Uudet esiintymiset ympäri Amerikkaa seurasivat.  Mies kiersi useiden vuosien ajan ahkerasti esiintymislavoja.  Päätyen crooneriksi Las Vegasissa. Viihdyttäjäksi, joka lähinnä  parodioi alkuaikojen rock-aikaansa. Viimeiset vuodet olivat täydellistä alaspäinmenoa. 

Elvis Las Vegasissa.

Tänä päivänä Elvis on legenda. Hänen levyjään on myyty kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin hänen elämänsä aikana. 

Jokaisena Elviksen syntymäpäivänä (kuten myös kuoleman päivänä)  lukuisat tv-kanavat ja internet-portaalit myyvät kaikenlaista Elvis-memorabiliaa eli keräilykamaa. Usein aivan turhaa tavaraa. Kukaan tuskin tietää, montako erilaista musiikkikokoelmaa  on myynnissä.

Minulla on luultavasti kaikki "kunnollinen" Elvis-materiaali. 50-luvun Sun-levytyksistä 60-luvun armeijasta paluuun "Elvis is Back"-materiaaliin, ja lopulta vuoden -68 Come back- ja 70-luvun klassikoihin. 60-luvun alun jälkeen mies levytti paljon tarpeetonta elokuvamusiikkia.  

Elvis elää. Musiikissa, jonka hän jätti meille. Valitettavasti hänestä on tehty miltei pelkkä  tavaramerkki.  Vaimo, joka kerran jätti hänet, kerää rahat. 

Talis est vita.
Tällaista on maailman meno.