Minulla kesti vuosia, ennenkuin "hyväksyin" ns. e-kirjan.
Monen muun tavoin ajattelin, että vain paperille painettu kirja oli se oikea. Kirjaa voi haistella, sivuja käännellä.
Lopulta ostin Kobe-lukijan, jolla pystyy lukemaan useampia eri formaatteja. (Toki kirjaa voi lukea mm. tabletilla tai läppärilläkin.)
Tähän mennessä olen lukenut 79 e-kirjaa, mihin olen käyttänyt melkein 700 tuntia.
Kun toisen silmäni kaihi leikattiin, jälkihoito-ohjeessa sanottiin, että tv:tä voi katsella, tietokonetta käyttää ja lukea kohtuudella.
En kyllä tiedä, mikä on kohtuullista, mutta joka tapauksessa tämä, ja yhä useampien ihmisten esimerkki (mm. oma vaimo) houkutteli kokeilemaan myös ns. audio- eli kuunneltavaa kirjaa.
Olin kyllä kuunnellut parikin kirjaa cd-levyltä, jotka eräs FB-ystäväni minulle joskus aiemmin ystävällisesti, pyytämättäni lähetti (kiitos uudelleen sinulle, S.R., jos luet tätä).
Audiokirjan lukemiseen tarvitaa ns. app,
eli ohjelma, joka on ilmainen. Sen voi ladata puhelimeen, jos haluaa käyttää puhelinta kuuntelemiseen. Kuulokkeet ovat tarpeen.
Sitten tilaamaan itse "kirjaa".
Audiokirjan ostaminen käy yhtä vaivattomasti kuin e-kirjankin. Minä ostan kirjani Elisa Kirjasta.
Tilasin pari "tarjouskirjaa".
Yksi niistä oli Antti Tuurin Taivaanraapijat.
Taivaanraapija on rakentajien käyttämä nimi, joka nykysuomella on yhtä kuin pilvenpiirtäjä. Kymmenien, jopa satojen metrien korkeudessa, ilman turvavarusteita kapeilla metallipalkeilla keikkuvat suomalaiset, jotka "ovat valmiita mihin työhön tahansa, josta maksetaan hyvin" ja "intiaanit, jotka eivät pelkää kuolemaa".
Suomalaisilla on oma kielensä. Haalilla eli salilla (hall) käydään tanssimassa, rakennuksella on kraana eli nosturi (crane), metallipalkkejä yhdistäviä niittejä kuumennetaan ja heitetään, ja kiinniottaja on kätseri (catcher).
Vuosi on 1907, ja Kauhavalta kotoisin oleva Jussi Ketola on muuttanut kymmenien tuhansien suomalaisten tavoin New Yorkkiin, Ameriikkaan taaloja vuolemaan. Hän päätyy pilvenpiirtäjälle monen suomalaisen ja parin "intiaanin" seuraan. Hän on mieluummin sata-parisataa metriä maan yläpuolella, kuin Hudson-joen alla maata kaivamassa.
Ketola on jäyhä pohjalainen, joka tuntuu kuitenkin kovasti viehättävän naisia. "Poikatalon" eli työmiehille huoneita vuokraavan asuntolan leskirouva houkuttelee miestä talonmieheksi ja vihjaa, että muutakin tehtävää löytyisi. Ketola ei ole kiinnostunut, semminkin kun suomalaiset työkaverit kertovat, että rouvalla on näitä potentiaalisia sulhasmiehiä jo riittänyt aiemmin, ja lisäksi nainen on vanha, "ainakin nelikymppinen".
Myöhemmin löytyy Jussille nuorempikin seuralainen, mutta asiat eivät mene ihan suunnitellulla tavalla, kun naisen entinen poikaystävä väittää olevansa yhä kihloissa tytön kanssa. Ketola saa myös kokea, ettei tuon ajan Amerikassa ollut sijaa armeliaisuudelle, vain vahvat menestyvät.
Mielenkiintoisen osan kirjasta muodostaa Matti Kurikan osuus romaanissa. Kurikka oli yrittänyt eräänlaisen ihanteellisen kommuunin perustamista ensin Australiassa ja sittemmin Yhdysvalloissa, mutta kumpikin epäonnistui.
Viipurin Sanomien entinen päätoimittaja, myöhemmin Suomessa Työmies-lehden päätoimittaja, samanaikaisesti sosialisti, teosofi ja itsenäisyysmies (hän suunnittelee mm. rahan keräämistä punakaartille Suomeen) Kurikka ei juurikaan saa Ketolaa innostumaan luennoidessaan New Yorkissa. Ketola kyllä liittyy niin Raittiusseuraan kuin Kurikan "looshiin" nimeltä Antero Vipunen, hän on jo kotona Suomessa nähnyt isällään mm. Blavatskyn kirjoja.
Taivaanraapijat on viides, itsenäinen osa Tuurin kehutussa Äitini suku -sarjassa, jossa kerrotaan Yhdysvaltoihin muuttaneiden suomalaisten tarinoita. Olen aiemmin kuunnellut romaanin Kylmien kyytimies, missä samainen Ketola on hevosineen osallisena (pakotettuna) kansalaissodassa, kuolleiden kuskaajana.
