Kuuntelen Tomppaa...

 Vuotta 1968 on jälkeenpäin usein kutsuttu Hulluksi vuodeksi.
Vietnamin sota oli kuumimmillaan, samoin sen vastustus. 
Opiskelijat mellakoivat Pariisissa, myös Suomessa Vanha vallattiin. Amerikkalainen kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King murhattiin, samoin demokraattien presidenttiehdokas Robert Kennedy.

Tsekkoslovakian "Prahan kevät", yritys lieventää kommunistipuolueen valtaa, murskattiin Varsovan liiton  joukkojen miehityksellä. 

Musiikin puolella Suomi jäi jaetulle viimeiselle sijalle Euroviisuissa. Espanja voitti.

Suomalaisten single-levyjen rintaman vuonna 1968 pystyi murtamaan vain Tom Jonesin Delilah. Huhtikuun myyntilistan kärjessä. 


 Miltei kaikilla nuorilla oli tuona kesänä valkoiset tai kitin väriset farkut. Muotia edesauttamassa lienee ollut suosittu tv-sarja Mission Impossible eli Vaarallinen tehtävä.
 Sarja sai Golden Globe -palkinnon vuonna 1968, ja sen näyttelijät saivat useita Emmy-palkintoja.

 Tuona kuumana kesänä 1968 ei voinut välttää Delilah-kappaleen kuulemista radiosta päivittäin. Ellei "Tompan" niin sitten Tapani Kansan laulamana.

Minä itse kuuntelin enimmäkseen rockia. Oikeaa musiikkia.  Rolling Stones oli onneksi palannut  psykedeliakokeiluista (pikemminkin -sekoilusta) perusrockiin: Jumpin´ Jack Flash. 
Ja muuta  oikeaa musiikkia olivat mm.  Cream, Jimi Hendrix. John Mayall. Elvis (enimmäkseen alkuaikojen tuotanto), blues.  No, toki  jazz myös.  Myöhemmin reggae, maailmanmusiikki, klassinenkin.

Toki Jonesin laulu oli kieltämättä  mahtavaa kuultavaa.   Parhaimmillaan  mm. Delilah- ja  Green Green Grass of Home -biiseissä. Viimeksi mainittua,  tarinan mukaan, tarjottiin joskus myös mm. Elvikselle, joka hylkäsi sen.  Jonesin versiota ennen kappaleen oli levyttänyt mm. kanrtimusiikkiin siirtynyt entinen rockari Jerry Lee Lewis. Vasta Tom Jonesin versiosta tuli varsinainen megahitti.

70-luvun puolivälistä lähtien Jonesin suosio laski.  80-luvulla mies levytti (monien ikääntyvien mieslaulajien tapaan) paljon country-musiikkia, pääsemättä korkealle listoilla. Hiljaiseloa jatkui  80- ja 90-luvuilla,  muutama kappale (kuten versio Princen kappaleesta Kiss, vuonna 1988)  nousi korkealle listoille.


Tom Jones teki todellisen  come backin levyttäessään  vuonna 1999 albumin Reload .
 Levyllä on duettoja useiden artistien kanssa. Albumista tuli Tom Jonesin menestynein albumi. Se myi maailmanlaajuisesti yli 6,5 miljoonaa kappaletta.

Vasta tuolloin  aloin ottaa miehen tosissaan. 60-luvun showt olivat olleet jokseenkin korneja; Jones lopetti TV-showt jollakin rock medleyllä, yrittäen liikkua kuin alkuaikojen  Elvis.   Jokseenkin heikoin tuloksin.

"Uusi" Tom Jones oli kypsä laulaja. Ei pelkkä "crooner".

Paula Koivuniemi laulaa kuuntelevansa Tomppaa:

¨ Tuo ääni fiilistä tihkuu ei ihme että naiset hihkuu
se täyttää autoradion Tom Jones vielä vedossa on
musiikki muistoja kantaa
voi Walesin Tiikeri lohtua antaa"  

Kyllä minäkin kuuntelen Tomppaa. Jopa niitä vanhoja kappaleitakin (en vaihda radioasemaa, jos kuulen). 
Vaikka nostalgia ei kuulema olekaan kuin ennen? 

"Tom Jones vielä vedossa on". On se.  

Holokaustin suuri valhe.

Tänään (27. tammikuuta) on vietetty kansainvälistä holokaustin muistopäivää. 

Uutisten mukaanSuomessa on jaettu lapsille monisteita, joissa on kerrottu, että koko holokaust on valhe, jolla Suomea halutaan muuttaa "monikulttuuriseksi".  Opettajat jakavat valheellista tietoa.
 http://static.iltalehti.fi/uutiset/21026434_uu.jpg

Joillakin suomalaisilla sivustoilla on myös kerrottu, ettei kansallissosialismi ollut rasistinen  liike.

Mistä nämä menneisyyden haamut tulevat?

Onko se paljon kehuttu suomalainen koululaitos ja sivistys, jota on kehuttu maailmanlaajuisesti, epäonnistunut?

Vai onko tämänlaisen fasistisen liikkeen (ainakin näennäinen) kasvu vain syytä paljonpuhutusta maahanmuutosta?

Sosiaalinen media on periaatteessa ja enimmäkseen hyvä asia.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sen käyttö suo mahdollisuuden myös erilaisten äärimmäisliikkeiden ehkä liiankin suureen näkyvyyteen.

Voisin liittää tähän esimerkkejä täysin uskomattomista linkeistä.
En halua kuitenkaan jakaa niitä.  Voin vain todeta, että vuosikymmen tai pari mitään tällaista ei olisi voitu jakaa, missään mediassa. Kirjoittajia olisi pidetty joko pelleinä tai mielenvikaisina.
Kuten valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin .

Nyt Suomessa on useita ryhmiä, jotka puhuvat kansallissosialismista todellisena vaihtoehtona. Jotkut toki avoimesti kertovat sionismista, juutalaisten johtamasta maailmanjärjestyksestä. Toiset taas varoittavat islamista.

Rasisteja he eivät ole. Vain isänmaallisia.

Jos olisin uskova, sanoisin: Luoja meitä noilta isänmaallisilta ihmisiltä suojelkoon! 

Hyvää iltaa, metsien miehet!

Hyvää iltaa, metsien miehet! 
Näin alkoi yksi 60-luvun suosituimpia Yleisradion ohjelmia. Metsäradio. 

Ohjelman tunnuskappaleena oli pitkään Oskar Merikannon sävellys Vielä niitä honkia humisee laulunäytelmästä Tukkijoella, jonka jälkeen juontaja lausui "Hyvää iltaa, metsien miehet."
Se oli tarkoitettu ns. metsureille, mutta ilmeisesti monet muutkin kuuntelivat sitä, koska musiikki oli sitä, mitä ns. kansa halusi kuulla; iskelmää, humppaa.

 Sana "jätkä" oli tavallaan pilattu. Metsäradion järjestämän kilpailun tuloksena otettiin käyttöön vanhentuneeksi katsottujen metsätyömiehen ja jätkän tilalle nimitys metsuri vuonna 1967.
Alkuun sana tuntui joistakin oudolta, ehkä liian läheiseltä sanaan soturi.  Nykyisin sana on vakiintunut. 

Kuusikymmentäluvun Suomi oli jonkinlainen lintukoto.  Maa, jossa ongelmat ratkaistiin rauhanomaisesti, missä pahoja ongelmia ei ollut olemassa. 

Brita ja Eikka lauloivat joskus silloin laulun Mitä opit koulussa tänään. Alkuperäiseen  Pete Seegerin tekstiin perustuen laulu kertoi siitä, miten meidän tulee uskoa, että poliitikot toimivat meidän kaikkien parhaaksi. "Opin sen että vapaus vallitsee, että hyvät miehet meitä hallitsee. Että kaikki ne valitaan uudestaan, eikä huonoja miehiä ollenkaan." 

Tänä päivänä monet tuntuvat uskovan, että "joskus silloin" kaikki oli paremmin.  Urho Kekkonen olisi sanonut: Te saatanan tunarit!
Ja kaikki ongelmat olisi voitu ratkaista. 

Kuulun ikäluokkaan, jonka aikuisiästä suuri osa oli "Kekkosen aikaa".  Jonkun mielestä UKK oli se "sivistynyt despootti" tai "Suomen pelastaja". Jotkut taas puhuvat Kekkoslovakiasta... Idänkauppa joka tapauksessa veti. "Punaiset vuorineuvoksetkin" olivat tyytyväisiä.

Mielestäni Urho Kaleva Kekkonen oli vahva persoona, joka pystyi murskaamaan vastustajansa.  Joka käytti kieltämättä "Venäjä-korttia" häpeämättä hyväkseen.  Uskon kuitenkin, että hänen motiivinsa olivat puhtaat.   Suomen, isänmaan etu.

Tänä päivänä UKK:n aikoja tuntuvat haikailevan jopa hänen aikaisemmat arkkivihollisensa  (Vennamo) perilliset, Perussuomalaiset.  

En kaipaa wanhoja aikoja. Kenenkään ei pitäisi.  Vaikka ei uskoisikaan  Britan ja Eikan laulua. Joka, tottakai, on ironiaa.

Soldiers of Odin, Hijos de Putin?

Kun olin nuori, ei vanhemmillani ollut varaa ostaa minulle prätkää. No, totta puhuen, en edes uskaltanut pyytää.
Isolla veljellä oli joskus 60-luvulla ostettu Jawa.  Osti sen ollesaan Suomessa työssä Saksan reissun jälkeen. Veli muutti takaisin Saksaan. On siellä vieäkin.

Jawa jäi kellariin. Kaverin kanssa laskettiin tankista bensaa mopoon, jonka olimme vaihtaneet  kaverini varastamaan fillariin.  No, käryhän siitä kävi, sain merkinnän rikosrekisteriin.  Tyhmä kun olin, myönsin, että vaihtokaupassa tiesin kaverini polkupyörän varastetuksi.  Näytin vanhemmalta, kaverin myyjä tiesi olevan alaikäinen eli alle 15 vuotta. Minä siis vaihdoin mopon ns. päikseen.  Ihan hyvin olisin voinut sanoa, että uskoin, että fillari oli laillisesti hänen.  Sinä vaiheessa kun poliisit hoitivat hommaa.

 Myöhemmin taisi pikkuveli myydä Jawan jollekin, joka otti moottorin cart-autoon.

Elämääni tuo ei muuttanut. Kuten ei sekään, etten saanut esim. sitä piikki-Hondaa. Mopoja minulla oli sitten myöhemmin, ja pitkät hiukset liehuen ajeltiin kesällä, tietysti ilman kypärää.
 Kaverini ajoi pari vuotta myöhemmin jonkun muun mopolla kolarin, minkä seurauksena oli kuukauden tajuttomana, eikä sen jälkeen ikinä ollut  entisensä.  Joi itsensä hengiltä ennen 60. syntymäpäivää.

Nyt kun Suomessa hieman yli kaksikymppiset keräävät jonkinlaisia suomalaisuuden puolesta taistelevia, puolisotilaallisia joukkoja, en voi olla ajattelematta, että toisina aikoina  nämä joukot olisivat voineet olla esim. moottoripyöräjengejä.   

Olisiko niin, että nämä  "Odinin sotilaat" eivät ole pystyneet ostamaan sitä Harrikkaa tai "edes"  japanilaista prätkää, millä osoittaa maskuliinisuuttaan? 

Nuoren miehen elimistö kun  on täynnä testosteronia. Ylimääräinen energia täytyy purkaa.   Valitettavasti  se joskus purkautuu väkivaltana.  Jotkut neropatit jopa sanovat , että jotkin väkivaltateot johtuvat siitä ettei tekijällä ole tyttöystävää. Eli (suomeksi sanottuna) kun ei ole saanut. Siis...no, sitä...jopa Norjan massamurha olisi voinut jäänyt tapahtumatta, jos Anders Behring Breivik ei olisi ollut luuseri.  Uskoo ken tahtoo.


Me kaikki (?) haluamme yksinkertaisia vastauksia, selityksiä.  Maailma on kuitenkin  monimutkainen paikka.  Joillekin suora toiminta riittää; toiset  haluavat kysellä, etsiä, löytää. Suomalaisten "katupartioiden" tarkoitus ei ilmeisesti olekaan löytää yhteistä kieltä. "Ei käytetä väkivaltaa, jos siltä tuntuu". 

Onneksi. Toivottavasti "ei siltä tunnu". Vaikka jonkun iho olisi hieman tummempi kuin se tammikuun valkoisenkalpea suomiväri. 


 Espanjankielinen ns. alatyylin ilmaisu on Hijo de puta...siitä on tietyistä syystä tullut muunnos hijos de Putin. 

Portugal kotimaa on Ninan...

"...Setúbal nimi kaupungin..."
Menneiden vuosien iskelmän mukaan "mieleen köyhän ja rikkaankin mietteet kuumat tuo Ninan uumat." Hän kun pesee pyykkiä joenvarrella yhdessä muiden tyttöjen kanssa.

Eipä koukattu Setúbaliin matkalla pohjoisempaan Portugaliin.  Tuskin  kukaaan   siellä enää käsin pyykkiä rannassa pesee, taitaa olla tuo Ninakin  jo iso-isoäiti. 
Penelan pikkukaupunki oli taas kohteena.  Vaimon sisko kun asustelee siellä.

Olen kirjoittanut pienestä kaupungista ja sen näkymistä jo parikin kertaa, joten nyt on aika keskittyä muuhun.

 Kirjasto! Se löytyy toki näinkin pieneltä (alle 6000 asukasta) kaupungista. Varmasti osittain siksi, että paikkakunnalla on useita kouluja.  Portugalilaiset eivät ole ilmeisestikään varsinaisesti lukukansaa (naapuriensa espanjalaisten tapaan), mutta toki kirjasto löytyy.


Ja ihan laadukas, sanoisin.

Yleisnäkymä aikuisten lainausosastolta. Kello kymmeneltä on hiljaista.

 

 

Lastenosasto

Suoskki löytyy...

CD-levyjä.

Aikakauslehtiä

Telkkareita on kaksin kappalein

Toinenkin suosikki...

Romaanit on jaettu portugalilaisiin ja ulkomaisiin

 Koululaisten ja opiskelijoiden lomalla ollessa kirjastossa oli hiljaista. 

Internetin käyttäjiä oli neljä

Kirjastossa oli käymässä noin kello kymmeneltä aamulla vain neljä asiakasta, kaikki olivat tietokoneilla, joita oli puoli tusinaa. Ainakaan aamupäivisin ei aikaa tarvinnut näköjään varata, eikä käyttäjältä vaadittu esim. lainauskorttia tai muuta henkilöllisyystodistusta. 

Musiikkia ei voinut kuunnella, ei myöskään katsella videoita. Lainattavia CD- ja DVD-levyjä toki löytyy.

Vieraskielistä kirjallisuutta en löytänyt. Hieman erikoiselta tuntui sen sijaan kaunokirjallisuuden jako alkuperämaan mukaan; portugalilaiset olivat omassa paikassaan, käännöskirjallisuus omassaan. 

Kirjastossa on luonnollisesti käytössä kansainvälinen luokitusjärjestelmä tietokirjapuolella, ja valikoima oli suurehko. 
Koska virkailijat eivät puhuneet englantia eivätkä espanjaa, juttelu ei oikein ottanut luonnistuakseen. Esim. kirjojen kokonaismäärää en kysellyt enkä esimerkiksi  kirjaston käyttömääriä ym. 

Penela on pieni paikkakunta, asukasmäärä himpunverran alle 6000.
Palvelutaso on siihen nähden yllättävän korkea: kirjasto, uimahalli, jalkapallostadioni.