Hyvää iltaa, metsien miehet!
Näin alkoi yksi 60-luvun suosituimpia Yleisradion ohjelmia. Metsäradio.
Ohjelman tunnuskappaleena oli pitkään Oskar Merikannon sävellys Vielä niitä honkia humisee laulunäytelmästä Tukkijoella, jonka jälkeen juontaja lausui "Hyvää iltaa, metsien miehet."
Se oli tarkoitettu ns. metsureille, mutta ilmeisesti monet muutkin kuuntelivat sitä, koska musiikki oli sitä, mitä ns. kansa halusi kuulla; iskelmää, humppaa.
Sana "jätkä" oli tavallaan pilattu. Metsäradion järjestämän kilpailun tuloksena otettiin käyttöön vanhentuneeksi katsottujen metsätyömiehen ja jätkän tilalle nimitys metsuri vuonna 1967.
Alkuun sana tuntui joistakin oudolta, ehkä liian läheiseltä sanaan soturi. Nykyisin sana on vakiintunut.
Kuusikymmentäluvun Suomi oli jonkinlainen lintukoto. Maa, jossa ongelmat ratkaistiin rauhanomaisesti, missä pahoja ongelmia ei ollut olemassa.
Brita ja Eikka lauloivat joskus silloin laulun Mitä opit koulussa tänään. Alkuperäiseen Pete Seegerin tekstiin perustuen laulu kertoi siitä, miten meidän tulee uskoa, että poliitikot toimivat meidän kaikkien parhaaksi. "Opin sen että vapaus vallitsee, että hyvät miehet meitä hallitsee. Että kaikki ne valitaan uudestaan, eikä huonoja miehiä ollenkaan."
Tänä päivänä monet tuntuvat uskovan, että "joskus silloin" kaikki oli paremmin. Urho Kekkonen olisi sanonut: Te saatanan tunarit!
Ja kaikki ongelmat olisi voitu ratkaista.
Kuulun ikäluokkaan, jonka aikuisiästä suuri osa oli "Kekkosen aikaa". Jonkun mielestä UKK oli se "sivistynyt despootti" tai "Suomen pelastaja". Jotkut taas puhuvat Kekkoslovakiasta... Idänkauppa joka tapauksessa veti. "Punaiset vuorineuvoksetkin" olivat tyytyväisiä.
Mielestäni Urho Kaleva Kekkonen oli vahva persoona, joka pystyi murskaamaan vastustajansa. Joka käytti kieltämättä "Venäjä-korttia" häpeämättä hyväkseen. Uskon kuitenkin, että hänen motiivinsa olivat puhtaat. Suomen, isänmaan etu.
Tänä päivänä UKK:n aikoja tuntuvat haikailevan jopa hänen aikaisemmat arkkivihollisensa (Vennamo) perilliset, Perussuomalaiset.
En kaipaa wanhoja aikoja. Kenenkään ei pitäisi. Vaikka ei uskoisikaan Britan ja Eikan laulua. Joka, tottakai, on ironiaa.
Näin alkoi yksi 60-luvun suosituimpia Yleisradion ohjelmia. Metsäradio.
Ohjelman tunnuskappaleena oli pitkään Oskar Merikannon sävellys Vielä niitä honkia humisee laulunäytelmästä Tukkijoella, jonka jälkeen juontaja lausui "Hyvää iltaa, metsien miehet."
Se oli tarkoitettu ns. metsureille, mutta ilmeisesti monet muutkin kuuntelivat sitä, koska musiikki oli sitä, mitä ns. kansa halusi kuulla; iskelmää, humppaa.
Sana "jätkä" oli tavallaan pilattu. Metsäradion järjestämän kilpailun tuloksena otettiin käyttöön vanhentuneeksi katsottujen metsätyömiehen ja jätkän tilalle nimitys metsuri vuonna 1967.
Alkuun sana tuntui joistakin oudolta, ehkä liian läheiseltä sanaan soturi. Nykyisin sana on vakiintunut.
Kuusikymmentäluvun Suomi oli jonkinlainen lintukoto. Maa, jossa ongelmat ratkaistiin rauhanomaisesti, missä pahoja ongelmia ei ollut olemassa.
Brita ja Eikka lauloivat joskus silloin laulun Mitä opit koulussa tänään. Alkuperäiseen Pete Seegerin tekstiin perustuen laulu kertoi siitä, miten meidän tulee uskoa, että poliitikot toimivat meidän kaikkien parhaaksi. "Opin sen että vapaus vallitsee, että hyvät miehet meitä hallitsee. Että kaikki ne valitaan uudestaan, eikä huonoja miehiä ollenkaan."
Tänä päivänä monet tuntuvat uskovan, että "joskus silloin" kaikki oli paremmin. Urho Kekkonen olisi sanonut: Te saatanan tunarit!
Ja kaikki ongelmat olisi voitu ratkaista.
Kuulun ikäluokkaan, jonka aikuisiästä suuri osa oli "Kekkosen aikaa". Jonkun mielestä UKK oli se "sivistynyt despootti" tai "Suomen pelastaja". Jotkut taas puhuvat Kekkoslovakiasta... Idänkauppa joka tapauksessa veti. "Punaiset vuorineuvoksetkin" olivat tyytyväisiä.
Mielestäni Urho Kaleva Kekkonen oli vahva persoona, joka pystyi murskaamaan vastustajansa. Joka käytti kieltämättä "Venäjä-korttia" häpeämättä hyväkseen. Uskon kuitenkin, että hänen motiivinsa olivat puhtaat. Suomen, isänmaan etu.
Tänä päivänä UKK:n aikoja tuntuvat haikailevan jopa hänen aikaisemmat arkkivihollisensa (Vennamo) perilliset, Perussuomalaiset.
En kaipaa wanhoja aikoja. Kenenkään ei pitäisi. Vaikka ei uskoisikaan Britan ja Eikan laulua. Joka, tottakai, on ironiaa.
