Poika nimeltä Päivi

Jotkut romaanit alkavat jotensakin näin: "Ehkä kaikki alkoi silloin, kun..."  tai:  "Jälkeenpäin olen miettinyt, milloin kaikki oikeastaan sai alkunsa."  (En muuten muista lukeneeni koskaan kirjaa, joka alkaisi "Oli synkkä ja syksyinen yö"...tuli vain mieleen.)

Mistä alkoi nykyisin lähes päivittäinen keskustelu seksualisuudesta, vapaudesta päättää omasta seksuaalisuudestaan, jopa kieltäytyä  tekemästä mm. monissa lomakkeissa vaadittua valintaa             (  ) nainen   (  ) mies. On vaadittu oikeutta valita esim. (  )  ei ilmoitettu.  Tai  (   ) muu.

Kun Venäjän painostus homoseksuaaleja kohtaan tuli laajemmin tunnetuksi lännessä, monet alkoivat "tunnustaa väriä". Sateenkaaren värit tulivat eräänlaiseksi vapauden symboliksi. Suomalaisen ministerin kannanotto tällä tavalla oli joistakin ihmisistä väärin.  Gay Pride -mielenosoituksiahan on ollut toki jo paljon kauemminkin.

Suomessa odotetusti kristilliset piirit  ja  arvokonservatiivinen Perussuomalaiset ovat olleet avointa homoseksuaalisuuden hyväksymistä vastaan. Tasa-arvoinen avioliittolaki sai paljon vastustusta myös Suomessa. Espanjassa laki tuli voimaan jo 10 vuotta sitten.

Olen monesti keskustellut (vai pitäisikö jopa sanoa väitellyt) ihmisten kanssa tyttöjen ja poikien kasvatuksesta ja kasvamisesta naisiksi ja miehiksi.  Joidenkin mielestä tytöt kasvatetaan kilteiksi ja sopeutuvaisiksi, kun taas pojille annetaan paljon enemmän vapauksia.

Tosi on, että monet  äidit haluavat tehdä pikku tyttärestään prinsessan, pukea pinkkiin, vaunutkin luultavasti ovat pinkit, ja myös  se eka kolmipyörä. Nukkea hoidetaan pienestä asti.

Poika taas puetaan siniseen, kolmipyöräkin on melko varmasti  poikien väriä. Auto on luultavasti ensimmäinen leikkikalu. Poika ei kuitenkaan ole prinssi. Hän on vaikkapa palomies tai poliisi tai rekkakuski.

Lapset oppivat vanhemmiltaan ja muilta aikuisilta. Jos ja kun pieni tyttö näkee äidin tai naapurin tädin hoitavan vauvaa, tuskin on mikään ihme, että hän myös haluaa hoitaa omaa "vauvaansa".  Äiti ehkä opettaa kattamaan pöytää. Tekemään "naisten töitä".
Poika taas näkee isän ehkä korjaavan autoa, polkupyörää, kodinkonetta. Isällä on työkalupakki, täynnä mielenkiintoisia tavaroita. Isä vie pojan potkimaan palloa. Ehkä opettaa vuolemaan puukolla.

Näitä voi väittää stereotypioiksi, mutta ovatko ne?

Uutinen kertoi, että neuvolakortin väri muuttui neutraaliksi, vihreäksi. Ei enää punaista/pinkkiä tytöille, sinistä pojille. Tätä vastaan tuskin kenelläkään on mitään?

Ruotsissa on kuuleman mukaan suunniteltu neutraalia muotoa hän-pronominille. Suomihan on tässä suhteessa neutraali: meillä ei ole eri sanaa naiselle ja miehelle (tai tytölle ja pojalle).  Minusta tämänkaltainen tasa-arvo EI ole hyvä asia, esim. joskus lukiessa ei tiedä kumpaa sukupuolta henkilö on. Myöskin kerronnan kannalta on sujuvaa, kun esim. avioparista voidaan käyttää esim he - ja she -muotoja. Kääntäjän täytyy käyttää muuta sanaa: jännityskirjoista on tuttu tilanne, kun vaikkapa epäillystä käytetään alkukielellä  he- sanaa, ja joku kysyy: mistä tiedämme että hän on mies. (Kääntäjän on ollut pakko käyttää suomeksi mies-sanaa).

Jotkut tasa-arvon kannattajat (?) eivät kuulema ymmärrä, miksi pitää käyttää muotoa "naiskirjailija" tms. kun taas miespuolisesta ihmisestä vastaavaa muotoa ei käytetä. Ehkä näin.
Mutta, jatketaanpa eteenpäin. Pitäisikö  sitten esimerkiksi  urheilussa olla sama laji kaikille, ei erikseen miehille ja naisille?
Pitäisikö nimet muuttaa sukupuolineutraaleiksi, jolloin ihmisen nimestä ei voi päätellä sukupuolta?
Joitakin tällaisia  nimiähän on jo olemassa. Ne ovat kuitenkin poikkeuksia.

Ennenkuin joku syyttää minua asioiden sotkemisesta, minun täytyy sanoa, että olen tässä puhunut monista asioista, jotka kaikki liittyvät kuitenkin sukupuoleen ja sukupuolisuuteen.   Tiedän varsin hyvin, että esim. sukupuoli-identiteetti ei ole kaikille selkeä asia.  Tarkoitus ei ole provosoida, ei ärsyttää. Päin vastoin, toivon, että asioista voidaan keskustella. Suomalainen keskusteluilmasto ei valitettavasti  juuri nyr vaikuta kovinkaan hyvältä.  Ihmiset tuntuvat linnoittuneen omiin bunkkereihinsa. Toivottavasti olen väärässä!

Hyvät, pahat ja homot.

Suomalaisen ministerin sateenkaarilipun heilutus ylitti uutiskynnyksen muuallakin kuin Suomessa. Suhtautuminen on Suomessa  - luonnollisesti - riippunut paljolti  poliittisesta näkemyksestä.  Suomen ulkopuolella moinen on nähty urheana tekona; olisiko Suomi, lopultakin nousemassa kyykkyasemasta, Äiti Venäjän, aikaisemmin Neuvosto-Venäjän,  mielistelystä.

Suomalaiset homofobiset ihmiset, etunenässä - luonnollisesti - perussuomalaiset ja heidän kannattajansa, ovat tietysti tuominneet tuollaisen käytöksen. Homoseksualismi kun heidän mielestään on joko sairaus tai perversio. Jotakin mitä herra nähköön ei saa puolustaa.

Politiikan asiantuntijat (?) taas ovat pähkäilleet, onko ministerin soveliasta ottaa kantaa kyseiseen asiaan.

Tavallinen tallaaja, kuten minä, taas ajattelee, ettei  esim. kynsien maalaaminen ole välttämättä poliittinen kannanotto. Joten sen kaltaisten tekojen kielto ei ole perusteltu. Ihmisoikeuksiahan puolustavat kaikki, paitsi erilaiset äärityhmät. Näin demokraattisissa maissa. 

Poliitikollakin on mielestän oikeus oman mielipiteen ilmaisemiseen. Se ei välttämättä edusta puolueen virallista kantaa. 

Venäjä on maa, joka siirtyi tsaarinajasta kommunismiin ja sen jälkeen harvainvaltaiseen pseudo-demokratiaan, jossa Vladimir Putin ja hänen hovinsa hallitsevat, ja poliittiset vastustajat laitetaan joissakin tapauksissa vankilaan epämääräisin perustein.
Näenkin viimeaikojen mielenilmaisujen takana enemmän kuin seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien vaatimisen. Kyse on demokratiasta ylipäänsä, tai pikemminkin sen puutteesta. 

Kun palataan urheilijoihin ja tuleviin kisoihin Venäjällä, jokainen urheilija saa tietenkin päättää oman suhtautumisensa. Boikotoimisen vaatiminen tuntuu kohtuuttomalta. Urheilija, joka on tehnyt työtä vuosia menestymisensä eteen, haluaa osallistua. Se suotakoon. 

Urheilujohtajien vaatimus, etteivät urheilijat saa ilmaista mitään poliittista kisojen aikana, on ehkä oikeutettu. Luulen, että Venäjän johto (niin poliittinen kuin urheilujohtokin) on varmasti jo kiusallisen tietoinen siitä, mitä Venäjän hallinnosta ajatellaan maan ulkopuolella. 

Olisikohan mahdollista, että jonakin päivänä eläisimme maailmassa, missä ne asiat, mitä teemme makuuhuoneessa (tai vaikka suuteleminen kadulla) on jokaisen oma valinta?  Eikä siihen tarvita lakeja eikä asetuksia, ei viranomaistan valvontaa.  Ja siksi toisekseen, miksi näistä asioista pitää nostaa haloota?  

Sateenkaari vie taakse satujen...

Tänään julkaistiin seuraava tieto: UUTISET URHEILU

"Suomen olympiakomitea kieltää kilpailijoilta sateenkaarikynnet."

Kun olin nuori poika, pahin herja, mitä voi kuulla oli: Homo!

Jo varhaisessa vaiheessa pojat (miksi ne olivat aina poikia?) oppivat homottemaan ja huorittelemaan, luulen, että monet eivät aina (vielä) edes tienneet, mitä sanoivat.

Minä olen aina ollut ns. hetero. Yhdellä irc-kanavalla laskin leikkiä, ja sanoin, että olen "niin hetero, että  jotkut varmaan ajattelee, että olen tylsä". Sarkasmi ei purrut - minulle sanottiin, että loukkasin niitä, joille seksuaalinen status tai rooli  ei ole selvä.

Kuusikymmentäluvulla Suomessa väännettiin vitsiä ruotsalaisista: Ne kuulema muuttaa kansallishymninsä siihen, missä sanotaan: Meit´ oli poikia raitilla viis, oli tyttöjä kans mut ei välitetty niist.

Omat julkiset  "kotihomot" hyväksyttiin: Muutama näyttelijä, taiteilija. Oliko homoseksuaalisuus yhtä kuin olla herkempi kuin "tavallinen" mies? 

Seitemänkymmentäluvulla maailmalla  oli trendikästä olla ainakin bi-. David Bowie.  

Kasarilla Boy George. 

Entä tänä päivänä? 

Muutos on ollut todella suuri.  Tuntuu, että tv:n esiintyjistä suurempi osa kuin se noin 1 prosentti (mikä vaihtelee maittain 0,6 ja 2 välillä) ihmisistä, jotka "myöntävät" olevansa homoseksuaaleja ) päätyy noihin show-ohjelmiin tai esiintyjiksi.  

Suomalainen ministeri Paavo Arhinmäki osoitti selkeästi, mitä hän ajattelee Venäjän nykyisestä politiikasta. 

Kun sanotaan, ettei ministerin pidä ottaa kantaa epävirallisesti, se ei pidä paikkaansa. Jos (ja kun) esim. brittiläinen vihreiden kansanedustaja ottaa osaa mielenosoitukseen, joka (tosin suurelta osin poliisin käytöksen vuoksi) muuttuu lievästi väkivaltaiseksi, tilanne on ehkä  toinen. 

Jos minulla olisi hattu, nostaisin sitä Paavolle. Sille fiksummalle niistä kahdesta sen nimisestä  poliitikosta...

Suomen olympiakomitea on joukko ihmisiä, joista elämä meni ohi.

Bye bye. 

En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea

Oscar Wilde (16. lokakuuta 1854 Dublin – 30. marraskuuta 1900 Pariisi) syntyi epäonnekseen aivan liian aikaisin.

Omasta erinomaisuudestaan ja neroudestaan vakuuttunut mies ei lopulta päätynyt juhlituksi sankariksi, vaikka olikin aikanaan  menestynyt romaani- ja näytelmäkirjailijana.

Miksi? Koska, vaikka avioitui ja sai kaksi lasta, Wilde oli pikemminkin homoseksuaali. Ja hänen aikanaan se oli sekä rikos että - ennenkaikkea - suuri häpeä.

Kuten wikipedia kertoo, Wilde päätyi "siveettömyydestä" vankilaan, minkä jälkeen viktoriaaninen yhteiskunta hylkäsi hänet, ja hän päätyi eräänlaiseen maanpakoon Ranskaan, unohdettuna ja hylättynä. 
Hänen veitsenterävä älynsä, viiltavä sarkasminsa elää hänen lausunnoissaan, joko hänen itsensä sanomana tai hänen roolihahmojensa kautta.

En malta olla ajattelematta, miten Oscar Wilde menestyisi tämän päivän maailmassa. Homoseksualismi ei ole enää rikos, monissa maissa samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. 
Joskus jopa tuntuu, että homoseksualismi on etu, esimerkiksi  useat tv-hahmot ovat avoimesti gay-ihmisiä.

Oscar Wilden (ilmeisesti) itsetietoinen olemus ja muodikas, keikarimainen vaatetus (tämän päivän muotiin sopeutuneena) olisi varmaankin  tehnyt miehestä talk show- ja tosi tv- ohjelmien tähden. 
Paljon mieluummin kuuntelisinkin hänen teräviä  kommenttejaan, kuin erilaisten big brother- bimbojen typeryyksiä.

Kukaan meistä (valitettavasti) ei voi valita aikaa, milloin olemme tällä maapallolla.  Olen varma, etten haluaisi olla elänyt Wilden aikakaudella. Sen sijaan toivoisin, että hän todellakin olisi elänyt paljon paljon myöhemmin. 

Otsikko on muuten yksi hänen "lohkaisujaan", minkä tunnen olevan melkein oma tunnuslauseeni. 

Joukossa tyhmyys tiivistyy - vai onko vain niin että jotkut näkevät ja ymmärtävät muita enemmän?

"Vanhaan kotimaahani" Suomeen ollaan taas perustamassa (oikeastaan jo perustettu)  uutta puoluetta. No, esimerkiksi Hollannissa (Alankomaat), jonka väestö on noin 17 miljoonaa,
 on parlamentissa olevien puolueiden lisäksi saman verran sen ulkopuolella, eli yhteensä pitkälti yli 20.

Eli viiden miljoonan Suomeen varmasti mahtuu lisää.  Miten olisi Karppaajien Puolue (KAPU), Suomen Itsenäisyyden Puolustajien  Puolue (SIPPI), Besserwissreiden Oikeistolainen Ohjelma Puolue (BOOP), Kielipoliisien Puolue (KIEPPI), Kaikkien Alojen Asiantuntijoiden Suuri Unioni (KAASU). Noin niinkuin alkuun.

 No, pysytäänpä asiassa. Jos pystytään. 

Joka tapauksessa Suomeen on syntymässä  Jouko Pihon johtama  Suomen Laillisuuspuolue (SLP).
Virallisesti puolue on jo olemassa. Tukijoita haetaan.

Jouko Piho näki kertomansa mukaan  kerran  unen, missä Jumala sanoi hänelle: "You are gonna be the leader of Finland."
 Miksi Jumala puhui englantia, en tiedä. Ehkä ei halunnut sanoa:" Sie werden der neue Führer sein!"

Toisaalta, tietäen kuinka monta maata ja kansallisuutta maailmassa on, ei ole ehkä kohtuullista vaatia  Suomen kaltaisen pienen maan kielen taitamista edes kaikkivaltiaalta. Tai sitten Jumala ajatteli, ettei Pihon ilmoitusta tarvitse kääntää jos se annetaan maailmankielellä.

Entinen opettaja Jouko Piho on tunnettu kolumnisti. Kuten edeltä voi päätellä, varsin selvillä merkittävyydestään Suomen, Euroopan ja koko maailman tasolla.

Piho on ( tätä kirjoittaessani) viimeisimmässä blogissaan kertonut homoja parantaneesta amerikkalaisesta psykiatrista. Mies itse on ollut kuolleena jo 7-8 vuotta. Miksi siis nyt? Koska homofobiaa ja -vihaa lietsotaan juuri nyt . Homoseksuaalisuus on Pihon mielestään sairaus, joka voidaan ja pitää parantaa. Ja ilmeisesti pitää parantaa.

Piho on verrannut Suomea Israeliin, eli ihmeisesti olemme toinen valittu kansa. Suomi on hänen näkyjensä (uniensa) mukaan yhdistyvä Viron ja muiden suomensukuisten kansojen kanssa, lisäksi (hänen mukaansa) Suomen ja Saksan tulevaisuus on paljolti yhteinen. 

Kun Saksa on EU:n kantavia voimia, ja kun  Pihon ja uuden puolueen tärkeimpiä tehtäviä taas  on saada Suomi eroamaan EU:sta, yhteistyö voi olla melko vaikeaa. Vai onkohan Suomen tulevalla johtajalla aikomuksena saada myös Saksa eroamaan, vai peräti hajoittaa koko yhteisö? 

"EU on nimittäin tulevan Antikristuksen diktatuurivallan esiaste eikä Suomen pitäisi olla osa tuota tulevaa pimeyden imperiumia. Ne Suomen poliittiset johtajat, jotka johdattivat Suomen Euroopan ytimeen, veivät Suomen pahuuden ytimeen."

"Meillä suomalaisilla on vielä yksi erityinen syy tukea Israelia ja rukoilla sen rauhan ja menestyksen puolesta. Syy on se, että suuri osa suomalaisista on geneettisesti israelilaisia eli Jaakobin pojan Isaskarin jälkeläisiä. Suomalaisissa on myös Joosefin, Gadin ja Simeonin jälkeläisiä. Me olemme siis osa niistä 10 kadonneesta Israelin sukukunnasta, jotka tulevat lopunaikana palaamaan oikeaan isänmaahansa, jolloin Juuda ja Efraim yhdistyvät jälleen."

Tapaamme siis vielä joskus Israelissa, oikeassa kotimaassamme?!

"Nojaamme Raamattuun ja Suomen lakiin. Raamattuun oikein ymmärrettynä ja Suomen lakiin oikein kirjoitettuna ja sovellettuna sekä myös oikein täytäntöönpantuna. "Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro." Aamos 5:24."  
Näin kerrotaan puolueen ohjelmasta.

Herra meitä suomalaisia armahtakoon...