Suomalaisen ministerin sateenkaarilipun heilutus ylitti uutiskynnyksen muuallakin kuin Suomessa. Suhtautuminen on Suomessa - luonnollisesti - riippunut paljolti poliittisesta näkemyksestä. Suomen ulkopuolella moinen on nähty urheana tekona; olisiko Suomi, lopultakin nousemassa kyykkyasemasta, Äiti Venäjän, aikaisemmin Neuvosto-Venäjän, mielistelystä.
Venäjä on maa, joka siirtyi tsaarinajasta kommunismiin ja sen jälkeen harvainvaltaiseen pseudo-demokratiaan, jossa Vladimir Putin ja hänen hovinsa hallitsevat, ja poliittiset vastustajat laitetaan joissakin tapauksissa vankilaan epämääräisin perustein.
Näenkin viimeaikojen mielenilmaisujen takana enemmän kuin seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien vaatimisen. Kyse on demokratiasta ylipäänsä, tai pikemminkin sen puutteesta.
Kun palataan urheilijoihin ja tuleviin kisoihin Venäjällä, jokainen urheilija saa tietenkin päättää oman suhtautumisensa. Boikotoimisen vaatiminen tuntuu kohtuuttomalta. Urheilija, joka on tehnyt työtä vuosia menestymisensä eteen, haluaa osallistua. Se suotakoon.
Urheilujohtajien vaatimus, etteivät urheilijat saa ilmaista mitään poliittista kisojen aikana, on ehkä oikeutettu. Luulen, että Venäjän johto (niin poliittinen kuin urheilujohtokin) on varmasti jo kiusallisen tietoinen siitä, mitä Venäjän hallinnosta ajatellaan maan ulkopuolella.
Olisikohan mahdollista, että jonakin päivänä eläisimme maailmassa, missä ne asiat, mitä teemme makuuhuoneessa (tai vaikka suuteleminen kadulla) on jokaisen oma valinta? Eikä siihen tarvita lakeja eikä asetuksia, ei viranomaistan valvontaa. Ja siksi toisekseen, miksi näistä asioista pitää nostaa haloota?
Suomalaiset homofobiset ihmiset, etunenässä - luonnollisesti - perussuomalaiset ja heidän kannattajansa, ovat tietysti tuominneet tuollaisen käytöksen. Homoseksualismi kun heidän mielestään on joko sairaus tai perversio. Jotakin mitä herra nähköön ei saa puolustaa.
Politiikan asiantuntijat (?) taas ovat pähkäilleet, onko ministerin soveliasta ottaa kantaa kyseiseen asiaan.
Tavallinen tallaaja, kuten minä, taas ajattelee, ettei esim. kynsien maalaaminen ole välttämättä poliittinen kannanotto. Joten sen kaltaisten tekojen kielto ei ole perusteltu. Ihmisoikeuksiahan puolustavat kaikki, paitsi erilaiset äärityhmät. Näin demokraattisissa maissa.
Poliitikollakin on mielestän oikeus oman mielipiteen ilmaisemiseen. Se ei välttämättä edusta puolueen virallista kantaa.
Venäjä on maa, joka siirtyi tsaarinajasta kommunismiin ja sen jälkeen harvainvaltaiseen pseudo-demokratiaan, jossa Vladimir Putin ja hänen hovinsa hallitsevat, ja poliittiset vastustajat laitetaan joissakin tapauksissa vankilaan epämääräisin perustein.
Näenkin viimeaikojen mielenilmaisujen takana enemmän kuin seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien vaatimisen. Kyse on demokratiasta ylipäänsä, tai pikemminkin sen puutteesta.
Kun palataan urheilijoihin ja tuleviin kisoihin Venäjällä, jokainen urheilija saa tietenkin päättää oman suhtautumisensa. Boikotoimisen vaatiminen tuntuu kohtuuttomalta. Urheilija, joka on tehnyt työtä vuosia menestymisensä eteen, haluaa osallistua. Se suotakoon.
Urheilujohtajien vaatimus, etteivät urheilijat saa ilmaista mitään poliittista kisojen aikana, on ehkä oikeutettu. Luulen, että Venäjän johto (niin poliittinen kuin urheilujohtokin) on varmasti jo kiusallisen tietoinen siitä, mitä Venäjän hallinnosta ajatellaan maan ulkopuolella.
Olisikohan mahdollista, että jonakin päivänä eläisimme maailmassa, missä ne asiat, mitä teemme makuuhuoneessa (tai vaikka suuteleminen kadulla) on jokaisen oma valinta? Eikä siihen tarvita lakeja eikä asetuksia, ei viranomaistan valvontaa. Ja siksi toisekseen, miksi näistä asioista pitää nostaa haloota?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti