They tried to make me go to rehab eli Kalliit on laulujen lunnaat

 Suomessa pari ns. julkkista poistui keskuudestamme vähän aikaa sitten, ja molemmat saivat runsaasti julkisuutta ja huomionosoituksia poismenonsa johdosta.

Tämä sai minua muistelemaan median ja kuoleman suhdetta laajemminkin.

Yksi rock-maailman kliseistä on ns. 27:n kerho.
Brian Jones (Rolling Stones), Jimi Hendrix, Jim Morrison (The Doors), Janis Joplin. Kaikki kuolivat 27-vuotiaina parin vuoden sisällä 1969-71.  Syynä huumeet ja/tai alkoholi.
(Myös Alan Wilson (Beach Boys) oli 27-vuotias ja kuoli yliannostukseen  samoihin aikoihin, mutta jostain syystä häntä ei ole luettu mukaan.)

Myöhemmin "joukkoon liittyivät" Kurt Cobain (Nirvana) ja Amy Winehouse."They tried to make me go to rehab
I said, no, no, no."

Blueslaulaja ja muusikko  Robert Johnson kuoli (ilmeisesti alkoholiin) 27-vuotiaana 1930-luvulla.

Huumeiden yliannostukseen tai runsaaseen alkoholinkäyttöön on lisäksi kuollut melkoinen määrä muita laulajia ja muusikoita. Lista on valitettavasti liiankin pitkä kirjoitettavaksi.

Suomessa muusikoden "ammattitauti" näyttää taas pikemminkin olleen (ja ehkä edelleenkin on) alkoholismi.

Rauli Badding Somerjoki kuoli 39-vuotiaana, Cisse Häkkinen myös 39-vuotiaana, Albert Järvinen (Hurriganes) 40-vuotiaana (miehellä oli lisäksi piilevä sydänvika) Irwin Goodman (joka oli pitkään ollut raitis)  47-vuotiaana. 
Vesa Enne (elokuvat, Karma-yhtye ym. oli 50-vuotias kuollessaan. Enne  tiettävästi "oppi" alkoholinkäytön jo pikkupoikana elokuvanäyttelijätoveriensa opastuksella.

Juha Vainio (joka myös oli lopettanut rankan juomisensa), kuoli 52-vuotiaana, Juice Leskinen 56-vuotiaana.


 Olli Lindholm (Yö) oli kuollessaan 54-vuotias, eikä hänen kuolemansa ilmeisesti johtunut alkoholin käytöstä, koska mies oli ollut raitis jo vuosikymmeniä. Kirka Babitzin oli kuollessaan  56-vuotias ja syynä äkillinen sairaskohtaus. Kirkan kuolinsyynä ei myöskään ollut rankka alkoholinkäyttö.

Alkoholi on usein ollut syynä myös ex-urheilijoiden ennenaikaseen poismenoon. Matti Nykänen kuoli hiljattain vain 55-vuotiaana.

60-luvulla uransa aloittaneiden rock-muusikoiden poismeno tapahtuu tänä päivänä ns. normaalisti, useimmat kun ovat jo yli 70-vuotiaita.

 50-lukulaisista Chuck Berry kuoli parisen vuotta sitten 90-vuotiaana, Fats Domino 89-vuotiaana. Jerry Lee Lewis on 83-vuotias, Little Richard 86.

Elvis olisi tänään 84. Jotkut uskovat hänen olevan edelleen elossa.
 Entä sitten Keith Richards, riffmeister.  Hän tuntuu elävän ikuisesti. 

Hail hail rock´n´roll delivers me from the days of old! - Chuck Berry

"Ikähän on vain numero!"

Olen varmasti itsekin ollut toistelemassa otsikon väitetettä. Vuosia sitten.

Nykyisin lisäisin kuitenkin: Vain jos  se numero on tarpeeksi pieni. Alkaen vaikka vitosella. Pienemmistä numeroista nyt puhumattakaan.

Kun muutin Espanjaan, olin 48-vuotias (melkein 49).  
Olin terve, painoin alle 80 kiloa, olin kuntoillut parikymmentä vuotta: hölkkää, hiihtoa, pyöräilyä, kuntosalia. Ruoka maittoi, syödä voin mitä ja miten paljon tahansa painon pysyessä vakiona.

Kuntoilu uudessa maassa jäi vähemmälle (osittain siksi, että asfalttipintaisilla kaduilla korkeuserot olivat suuret, eikä pururadasta tms. ollut tietoakaan), mutta pahin oli silti edessä: sydämestä löytyi ylimääräinen ääni: tsekkauksissa ilmeni, että  aortta oli laajentunut. Voisi revetä koska tahansa! 

Parin leikkauksen jälkeen toivuin, mutta  hitaasti. Kuntoiluajat olivat ilmeisesti  ohi.

Koskaan enää en kokisi "runner´s high"- fiilistä. En myöskään  sitä hyvää oloa, mikä seuraa suht. rankkaa fyysistä rasitusta.

Tunnen muutamia ihmisiä, jotka ovat toipuneet syövästä. Kerran. Jopa kahdesti. 

Joku voi sanoa, että kun on ollut lähellä kuolemaa (kuten minä molemmissa leikkauksissani), osaa laittaa ns. arvot kohdalleen. Arvostaa elämää eri tavalla.  Toki arvostan sitä, että olen yhä olemassa, mutta ei tämä ole minusta tehnyt ainakaan parempaa ihmistä. 
Osaanko olla ruikuttamatta turhasta? Hah! 

Sormissa ja polvissa on jäykkyyttä ja kihtikin vaivaa ajoittain, mutta siihen tottuu.
Ja se numero. Se senkun  kasvaa. Joka vuosi. Eikä ole todellakaan pelkkä numero.  

Mutta kasvakoon. Niin kauan kuin menee nollille. 

Lyhyt on ikä ihmisen...

Mennyt vuosi 2016 oli vuosi, jolloin  tunnettujen henkilöiden  rivit harvenivat melkoisesti. Joukossa mm. näyttelijöitä, ohjaajia, muusikoita, laulajia. Normaalia enempää "julkkiksia varmaankaan ei kuollut.  Kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentäluvuilla maineensa luoneet ihmiset vain   ovat tulleet ikään joka alkaa numerolla 7 tai ainakin on lähellä sitä, jotkut ovat saavuttaneet  vieläkin korkeamman iän.

 Melko usein kuulee sanottavan: Ikähän on vain numero.
Olen tähän usein todennutkin, että sitähän se on. Niin kauan kuin tuo numero on tarpeeksi pieni...
Sanotaan myös, että ihminen on niin vanha kuin miksi itsensä tuntee.
Joku on sanonut asiasta näin: Viisitoistavuotiaan mielestä kolmikymppinen on vanha. Kolmikymppisen mielestä viisikymppinen on vanha. Viisikymppisen mielestä viisikymppinen on nuori.

En juurikaan ajatellut omaa ikääni ennenkuin täytin neljäkymmentä.   (Toki 18 oli tärkeä ikä, tietystä syystä.) Nelikymppisenä  oli pakko myöntää että nuoruus oli lopullisesti ohi. 
Toki ikääntymisen oli huomannut siinäkin, että ne, jotka oli tuntenut lapsesta saakka, ajelivat jo autoa tai istuivat kapakassa. 
Pankinjohtajakin saattoi olla jopa omaa itseä nuorempi. Puhumattakaan poptähdistä.

Valitettavasti ikääntymisen huomaa muustakin kuin kalenterista tai peilistä. Terveys ei ole yhtä hyvä kuin ennen, vaikkei vakavia sairauksia olisikaan. Ja valokuvissa näyttää aivan uskomattoman vanhalta! 

Suomalainen lauluyhtye Four Cats  levytti vuonna 1963 kappaleen Suuret setelit, joka oli versio amerikkalaisen, kaupallista folk-musiikkia esittäneen Kingston Trion menestyskappaleesta Greenback Dollar.
Sanoituksessa, jossa laulun "minä" kertoo haluavansa vain olla vapaa ja laulaa, eikä halua koota maallista mammonaa vaan "kumota sen kurkkuunsa" todetaan  lisäksi:  "lyhyt on ikä ihmisen".

Sitähän se on sanottu. Vaikka parikymppisenä elämää tuntuu oleva rajattomasti edessä, eikä (muka) ole edes varma, haluaako sitä vanhaksi eläkään.  
 
Mutta. Sitten kun on vanha, ajattelee, että mitäs, eletään vielä. Jos ei muuta, niin eläkkeen maksajan kiusaksi.   Ja jos kumppani on vielä rinnalla, onhan siinäkin syytä. Ja lemmikeissä, ja musiikissa, ja kirjoissa ja elokuvissa ja ja ja...
"Niin kauan kuin sokeri suussa sulaa!" oli äitevainaalla tapana sanoa. Sokeria en käytä, mutta muuten olen samaa mieltä.  

 
 

Elämän onnennumerot. Enon lyhyet, osa 2

"Lottovoitto on syntyä Suomeen" lauloi suomalainen iskelmälaulaja Kari Tapio Syksyn Sävelessä  vuonna 1990. 
Sanoissa todettiin, että moni onneton sai vai lisänumeron.
Silti laulu ei ole kyyninen eikä satiirinen; " mutta kukka kun puhkeaa tuomeen" saa olon ( ainakin melkein) tuntumaan siltä kuin olisi lottovoittaja. Tai olemaan välittämättä oli tai ei.
Yleisö ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, vaan voittajaksi tuli Rainer Friman kappaleella Se on salaisuus. 

Kuka sanonnan alun perin on lanseerannut, ei ole ainakaan minun 
tiedossani. Muistan kuitenkin ainakin presidentti Urho Kekkosen sitä joskus toistaneen. Ja tokihan Suomi, kaikkine tämän hetken vaikeuksineen on yhä yksi maailman turvallisimmista maista, jossa elintaso maailman mittakaavassa on korkea ja mm. terveydenhoito, koulutus ym. hyvin järjestetty. Esim. Espanjaan verrattuna Suomen sosiaaliturva on hyvä, vaikka takapakkia on mentykin.

Toinen, usein toistettu fraasi on "ikähän on vain numero".
Olen itsekin sitä joskus toistellut, mutta pikemminkin kieli poskessa. Totta tietysti on, ettei ikääntyvän tarvitse näyttää papalta/mummolta, eikä ikä sinänsä rajoita tai muokkaa käytöstä tai määrää musiikkimakua. Rock on! 


Nyt, kun se numero on vuosi vuodelta  yhä suurempi, alkaa tuntua, että fraasi sopii ihmisille, joiden "lukema" on vielä tarpeeksi pieni. 
 Meikäläinen  ei  jaksa (eikä edes halua) valvoa ja juhlia yökausia.
Koiran kävelyttäminen, uinti ja kotityöt riittää.

 Kaikenlaista "remppaakin" tahtoo tulla,
"Vanhuus ei tule yksin" taitaa olla  siis osuvampi?