torstai 30. tammikuuta 2014

Minä Ja Billy. Eno ja koiraherra aurinkorannikon kaduilla.





Koirapoikani Billy, o.s. William Williamsson, ja minä teemme päittäin kolme kävelyretkeä.
Tai, no. 
 Retki taitaa olla hieman liioittelua - aamun pikainen kävely on yleensä päivän lyhin, ja tehty lähinnä koiravaarin vessakäynnin vuoksi. Kun eivät tietääkseni ole kehittäneet WC:tä koirille. Jotkut kissathan kyllä osaavat kuulema käydä pytyllä, jos siihen laitetaan tietynlainen "lisälaite". 


Iltapäivällä taas on vuorokauden pisin "keikka". Kello seitsemältä paikallista aikaa on aurinko laskemassa, ja puoli kahdeksalta  tulee tähän aikaan (tammikuussa) jo pimeys. Kesällähän aurinko mollottaa taivaalla jopa yhdeksään asti.

Illalla huomaa melko oudon asian, mitä tulee espanjalaisiin autoilijoihin. Ajovalojen päälle laittamisessa viivytellään todella myöhään, jotkut ilmeisesti laittavat ne päälle vasta, kun mittareita auton kojelaudassa ei muuten pysty näkemään.  Oma näkyvyys ei ilmeisesti tule edes mieleen? Autoissa ei ole ajovaloautomatiikkaa, ja sen todella huomaa.

Kukaan täällä (ulkomaalaisia ehkä lukuunottamatta) ei käytä heijastinta kävellessään, ja ne harvat pyöräijät, joita näkee (useimmat lapsia) ajelevat yleensä ilman valoja. Supermarketeista (mm.) saa kyllä ostaa vilkkuvia valoja niin pyörän eteen kuin taaksekin. 

Minä kuljen yleensä jonkinlaisen lampun kanssa, lisäksi koiran "remmissä", jossa on sisäänkelaava kahva, on heijastin molemmilla puolilla.

Kuten kaikkialla maailmassa, espanjalaisillakin on tapana vitsailla naapureistaan. Yhden vitsin mukaan Portugaliin myytäviin autoihin ei asenneta (säästösyistä) toimivia vilkkuja, kun niitä ei kuulema kiuitenkaan kukaan käytä. Oman kokemukseni mukaan näin kyllä onkin maanteillä; kaistanvaihdossa vilkkua ei käytetä juuri lainkaan. Ajovalopakkoa maantiellä ei myöskään Portugalissa  ole.
Espanjalaisilla kuitenkaan ei ole juurikaan parempia tapoja. Risteyksestä käännytään  usein ilman vilkkua, vaikka liikennettä olisikin lähellä. "Kyllä minä tiedän, mihin olen menossa, ja muillehan se ei kuulu!" 

Kaikesta huolimatta. Kyllä Espanjassa hengissä selviävät sekä koira että isäntä. Maassa maan tavalla. 

Nyt ulos. Moi! 










lauantai 25. tammikuuta 2014

Kun Paavo Suomen maailmankartalle juoksi...




Kun olin lapsi, kuulin usein fraasin, kuinka Paavo juoksi Suomen maailmankartalle.

Kuka ihmeen Paavo? No, ilmeisesti se ei voinut olla Paavo Väyrynen, joka syntyi 1946. Ei myöskään demaripoliitikko Paavo Lipponen , vaikka olikin jo tarpeeksi vanha tuolloin.

Se Paavo oli tietysti Paavo Nurmi. Varmasti Nurmea ei  ole syyttä arvioitu yhdeksi maailman kaikkien aikojen parhaista urheilijoista. Nuori, vasta itsenäistynyt kansa tarvitsi sankareita. 

Urheilua on aina käytetty poliittisesti ja kansallisesti hyväksi. Kun "Itä-Saksa" halusi näyttää olevansa todellinen kansakunta, yleisurheilumenestys näytteli tärkeää osaa. Neuvostoliitto oli kansojen tasavertainen liitto, ja urheilun piti osoittaa sosialismin paremmuus. 

DDR:n  (eli Itä-Saksan) menestys paljastui perustuvan paljolti dopingiin. Suomen valtava menestys 1970-luvulla ei luultavasti myöskään johtunut pelkästään valmentajien omaksumista ddr-tyylisistä valmennusopeista. Kaikki suomalaiset tietävät, millaista likapyykkiä on pesty  sittemmin mm. hiihdossa. 

Doping ei ole ainoa "paha" asia. Nyt käynnissä olevissa Afrikan jalkapallon mestaruuskisoissa Zimbabwe näyttää jatkavan semifinaaleihin  tätä kirjoittaessani. 

Jos näin käy, maata diktatorisesti johtanut 

Robert Mugabe saa uuden sulan hattuun.


Monet ihmiset sanovat, ettei politiikkaa pidä sekoittaa urheiluun. Ehkä ei. Mutta kautta aikain, poliittiset johtajat ovat ottaneet täyden hyödyn urheilusta. Hitlerin olympiakisat, Moskovan olympiakisat...

Ei minulla ole mitään zimbabwelaisia jalkapalloilijoita vastaan. He pelaavat omasta ja maansa kunniasta.  Ja hyvä niin. Tässä maailmassa, mikä on kaukana ihanteellisesta, vain on niin, että usein väärät ihmiset saavat kunnian ja hyödyn muiden työstä. 

torstai 23. tammikuuta 2014

Kukkahattuja ja puupäitä





Sinä aikana (puolitoista vuosikymmentä) minkä olen ollut pois Suomesta, paljon on muuttunut entisessä kotimaassani.

Henkinen ilmapiiri. Kieli. 

Nämä ovat yhteydessä keskenään, luonnollisesti.

Yksi niistä  termeistä, mitä ei ollut Suomessa asuessani (tai jos oli, sitä ei juurikaan käytetty, tai en muista käytetyn)  on kukkahattutäti.

Kukkahattutäti on tavallaan sukupuoleton henkilö. Tämän arvonimen kun voi saada myös mies. Tasa-arvoa siis parhaimmillaan?

Kukkahattutätejä mollaavat lähinnä perussuomalaiset ja nuoret älyköt. (No, ehkä hieman vanhemmatkin...)

Mielenkiintoista  on, että (varsin erilaisista maailmankatsomuksista huolimatta) noita ryhmiä yhdistää jonkinlainen viha (heidän mielestään) turhaa "moralismia" kohtaan. 

Perussuomalaisten kohdalla se tietysti tarkoittaa kukkahattujen halua ymmärtää maahanmuuttajia ja erilaisuutta, älykköjen kohdalla kukkahattujen väitetty halu rajoittaa yksilönvapautta vaikkapa alkoholi-, tupakka- ja ravintoloiden aukioloaikalainsäädännöllä. 

Ensimmäinen miespuolinen suomalainen kukkahattu oli ilmeisesti Pekka Puupää. Ola Fogelberg eli Fogeli oli sarjakuvahahmon luoja.

Olisiko Pekka Puupää  tänä päivänä henkilö, jota halveksivat niin perussuomalaiset kuin nuoret älyköt? 

Perussuomalaisista (heidän äänestäjistään) varmasti monet ovat nähneet lapsuudessaan  vanhoja Pekka ja Pätkä- filmejä televisiosta. Ja lukeneet sarjakuvaa. 

Jotkut filmeistä, kuten Pekka ja Pätkä neekereinä  voisivat hyvinkin olla osa Perussuomalaisten suomalaisen kulttuurin edistämiskampanjaa.

Älykköjen mielestä sarjakuva voisi olla hauska.  Omalla vanhanaikaisella tavallaan.

Pekan kukkahattu ei ollut merkki moralismista. Itse asiassa sarjakuvalla ja elokuvilla on tuskin mitään tekemistä toistensa kanssa. Minulla oli aikoinaan  muutama noita sarjakuvakirjoja.  Ne olivat hauskoja. Pekka ei itse asiassa ollut mikään puupää (träskalle) vaan ilmeisesti vain hieman hyväuskoinen. Ja pehmis.  Ehkä jopa salaviisas?  Omalla tavallaan. 

Luultavimmin Pekka ei välittäisi kummankaan ryhmän mielipiteistä. Justiinan (vaimo) mielipide riittäisi...

Ja hyvä niin.

Ja jos minulta kysytään (ja vaikka ei kysytäkään) koko kukkahattu-nimittelyn voisi työntää sinne, minne "ei aurinko paista".  

Kaikessa ystävyydessä. 












keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Burkina Faso ei jatka Afrikan cupissa. Ihan totta?!





Burkina Faso hävisi jalkapallo-ottelun afrikkalaisessa  Cup of Nations-  eli Afrikan mestaruusturnauksessa. Se tarkoittaa, että maa ei enää jatka turnauksessa. Entä sitten?

Burkina Faso on yksi maailman köyhimpiä maita.
Jalkapallo on maassa erittäin suosittua, ja paras saavutus on neljäs sija Afikan-cupissa. Maa ei ole koskaan päässyt World Cupiin. Kuten ei ole muuten Suomikaan...

Sellaisille maille
 kuin Burkina Faso menestys jalkapallossa voi avata yksittäisille pelaajille mahdollisuuden todella suuriin rahoihin.  Siinä, missä eurooppalaiset futaajat näkyvät juorulehtien sivuilla omien räikeästi meikattujen "kaunottariensa" kanssa, afrikkalaiset voivat taloudellisesti auttaa omaisiaan. Jotka todella tarvitsevat tätä apua. 

Seuraan jalkapalloa. Minusta se - parhaimmillaan - on parasta, mitä urheilu voi tarjota. 
Monet sanovat, että palkkiot huipputasolla ovat nousseet pilviin. Olen samaa mieltä. 

Ronaldo ei ehkä ole maailman sympaattisin urheilija (tai ihminen), mutta kyyneleet, jotka olivat hänen kasvoillaan, kun mies sai Fifan vuoden jalkapalloilija -palkinnon olivat aitoja. Sama voimakas tunne  on nähty uudelleen ja uudelleen mm.  tennispelaajien kasvoilla suurien voittojen jälkeen. Raha ei ole kaikki. 

Tämän päivän maailma on jakautunut -  enemmän kuin koskaan - köyhiin ja rikkaisiin. Joissakin maissa köyhyys toki voi olla  suhteellista; "köyhällä" voi olla auto, tietokone, kaikki mukavuudet.  Todellinen köyhyys on puutetta perusasioista.  

Siksi toivon aina, että köyhät maat menestyvät urheilussa. Menestys ei auta koko maata tai kansaa. Mutta se voi olla pieni askel eteenpäin.  Ja nostaa esille maita, jotka tarvitsevat huomiota.

Me emme todellakaan elä Maailmankylässä.  Kaukana siitä. 



maanantai 20. tammikuuta 2014

Roskapuhetta!







Iäkäs  nainen Aurinkorannikolla  halusi viedä (monen muun tavoin)  roskapussinsa ulos aamulla. Paikalle sattunut poliisipartio muistutti,  että orgaanisen jätteen jättäminen voi  tapahtua kesällä vain tiettynä aikana (useimmilla paikkakunnilla klo 21 - 24), talviaikaan auringonlaskun jälkeen aina keskiyöhön asti. Tämä kyllää lukee myös sekä espanjaksi että englanniksi roskiksien kyljessä.
 Monissa kaupungeissa tämä sääntö on ollut olemassa  jo kauan, nyt sitä on ilmeisesti alettu soveltaa pienemmillä paikkakunnillakin.

Nainen ei laittanut roskapussiaan roskikseen, vaan  jätti sen hieman myöhemmin jonnekin muualle. Poliisit huomasivat tämän, ja seurauksena oli suhteellisen  korkea sakko.

 Minkäänlaista tiedotusta säädöksien muuttamisesta  en ole nähnyt, roskiksien kylkeen ilmestynyttä  tekstiä lukuunottamatta. Tiedottaminen ei tunnetusti ole maan tapa.

 Espanja on katolinen maa,  joka oli vuosikymmeniä  fasismin ikeen alla. Katolinen usko yhdessä diktatuurin kanssa varmisti, että kaikki oli joko kiellettyä tai pakollista. Espanja   on muuttunut kuitenkin suhteellisen  nopeasti yhdeksi Euroopan (ja koko maailman) vapaamielisimmistä  maista. Maassa  voidaan homoseksuaalit vihkiä aviopariksi. Seksi on muutenkin vapaata, monet sanomalehdet ilmoittelevat mm. avoimesti seksipalveluista.  Kannabiksen polttamisesta ei rankaista, sitä voi jopa laillisesti  kasvattaa omaan tarpeeseen. Alkoholin myynnissä on melko vähän rajoituksia. Toki alle 18 vuotiaille myynti on kielletty. Samoin kauppojen ja supermarkettien alkoholimyynti kello 22 jälkeen.

Kaikki muutos ei tunnu olevan täysin hallittua. Kun vuosikymmenien ajan esim. jätteiden keräämisessä ei tuntunut olevan minkäänlaista järkeä (esim. pullojen tai purkkien palautusta ei ollut järjestetty, ja roskien lajittelu on nytkin vasta alkuvaiheissa), pyrkimys muun Euroopan tasolle tuntuu olevan liian nopeaa tai ainakin  melko huonosti organisoitua. 


Ajatus orgaanisen jätteen keräämisestä iltayön tunteina on varmasti oikea. Kesällä auringossa mätänevä jäte haisee ja voi olla jopa terveysriski. Roska-autot kiertävät varhain aamulla.

 Monet ihmiset heittävät roskansa edelleen aamulla, työhön tai kouluun tms. mennessään. Mahdollisuus joutua siitä kiinni kun on haja-asutusalueella melko pieni. Ihmisten tavat muuttuvat hitaasti, ellei todellista pakkoa ole. Uutisen vanha rouva luultavasti muistaa toimia asetusten mukaan tulevaisuudessa. 

Viime kuukausina roskien keräystä on muutettu Mijasin (mukaanlukien Mijas Costa) alueella: yksityiset taloudet eivät enää omista roskiksiaan, vaan ne on yhdistetty useita taloja ja kortteleita kokoaviksi. Nähtäväksi jää, miten tämä onnistuu vilkkaana turistikautena. Jo aiemmin  kesällä keräyspisteet ovat pursunneet yli.

Tilanteesta, jolloin kaikki jäte (mukaanluettuna lasi- ja muovipullot ym.) menivät samaan roskienkeräysastiaan, harppaus  nykyiseen tilanteeseen on ollut suuri.  Joittenkin ihmisten  tuntuu olevan vaikea tottua laittamaan lasijäte (pullot ym) omaan, muovi- ja pakkausjäte omaansa, keräyspaperi omaan paikkaansa. Lasi- ja muovitavara kierrätetään, eikä se joudu suoraan kaatopaikoille. Keräyspaperi ei ole jätepaperia, kuten sitä ennen kutsuttiin, vaan se käytetään uudelleen.

Oma lukunsa ovat sitten  ne basura jardin -keräyslaatikot, jotka ovat nimensä mukaan tarkoitetut puutarhajätteille. Siitä huolimatta niistä löytyy milloin mitäkin, aina pieniä tv-vastaanottimia (!)  myöten ("tavallisista roskista" puhumattakaan). Siitä huolimatta, että niissä (ainakin täällä Mijasissa) lukee espanjalaisen tekstin Basura jardin lisäksi  Garden rubish (todellakin, yhdellä b:llä) only

Jotenkin se tapa millä muutokset  on tehty,  tuntuu olevan tyypillinen  nimenomaan Espanjalle. Maalle, missä (ainakin pohjoismaalaiselle) asiat tuntuvat olevan usein  menemistä yhtäkkiä äärimmäisyydestä toiseen. Ilman, että suunnittelu on ollut tarpeeksi tarkkaa ja toteutus mahdollisimman järkevä  ja käytännöllinen. Vai olenko vain (taas?) niin "pohjoismaalainen? 


Koirien omistajista suuri osa ei kerää lemminkkinsä jätöksiä. Siitäkään huolimatta, että tuloksena voi olla todella suuri sakko.



Espanja on ihana maa, ja sen ihmiset kaikessa intohimoisuudessaan jäyhän pohjolan pojan mielestä kiehtovia.  Ja, ettei totuus unohtuisi, pahimpia roskaajia ovat usein ulkomaalaiset, jotka tuntuvat (ainakin lomalaiset) jättävän aivonsa narikkaan sinne kotimaahan. Eihän niitä lomalla tarvitse! 




maanantai 13. tammikuuta 2014

Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?



Kun joskus  kauan sitten kävin kauppaopistoa, yksi opettajista kertoi vitsin, jossa oli  enemmän totta  kuin se toinen puoli.

Sen ymmärtääkseen täytyy muistaa, että tuolloin ei ollut olemassa internetiä, matkapuhelimia, tabletteja, i-padeja etc etc. Mikä monelle tämän päivän nuorelle voi olla miltei käsittämätöntä.

Puhelin toki oli ja fax. Sekä lennätin. 

Jutussa suomalainen kenkävalmistaja päätti yrittää laajentaa markkinoita. Kaksi myyntimiestä lähetettiin Afrikkaan, missä heidän piti kartoittaa markkinat maa kerrallaan, jakaen ne keskenään.

Muutaman päivän, ehkä viikon kuluttua toinen faxasi tiedon: "Olen nyt kiertänyt useita maita, ja voin sanoa, että vain hyvin harvat täälläkäyttävät kenkiä. Markkinoita ei yksinkertaisesti ole!"

Seuraavana päivänä tuli toinen faxi, lähettäjänä toinen myyntimiehistä: " Täällä vain harvoilla ihmisillä on kengät! Valtavat markkinat!"

No, Afrikka on varmasti muuttunut paljon noista päivistä. Ei se ole enää alue, missä puolialastomat miehet ja naiset  vain tanssivat ja asuvat olkimajoissa. Ilman kenkiä.

Pointti ei olekaan tämä. Vaan se "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi." Asioilla on aina vähintään kaksi puolta. Katsojasta riippuen.

Monet vastustavat maahanmuuttajia, ne kun joko ovat joko loisia tai vievät työpaikat (ja mikä pahempi; naiset!) 

Kenenkään ei enää pitäisi uskoa mielettämiä väitteitä maahanmuuttajille annetuista suurista rahoista, maksetuista ajokorteista ja loistoautoista. Typeriä valheita.

Entäpä sitten työpaikat?

Esimerkiksi Iso-Britanniassa rakennustyöläisistä ja "remonttireiskoista" suuri osa on puolalaisia tai muualta ns. entisestä Itä-Euroopasta. Myös Suomessa on paljon vierastyövoimaa. Miksi? Koska he tekevät usein työtä halvemmalla kuin paikalliset. Mutta: eivätkös konservatiivisesti ajattelevat ihmiset ole aina sanoneet, että ihmisten pitää sallia tehdä työsopimukset (lue: sopia palkat) yksilötasolla, ilman ammattiliittoja? Ne kun ovat niiden pirun sosialistien käsissä? 

Ihmiset, jotka vastustavat EU:ta, löytävät aina syyn niin tehdä. 

Eurooppa muuttuu kovaa vauhtia. Ammattiliittojen tehtävä on taata "duunarille" kunnon palkka työstä. Kunnolliset työolot. Oli työntekijä sitten omasta maasta tai muualta. Hyvinvointivaltion alasajo on estettävä. Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.




torstai 9. tammikuuta 2014

Samaa sakkia kaikki!








Kiakkovieraiden hihhuloinnista Suomen itsenäisyyspäivänä on yli kuukausi. Greenpeacen "tapauksestakin" on jo kulunut aikaa. 
Jotkut silti jaksavat jatkaa aiheista.

Keskustalainen lehti kirjoitti ihmisistä, joille "tarkoitus pyhittää keinot". Samaan nippuun menivät sitten kiakkovieraat (joiden nimi oli johdettu ryhmästä kuokkavierasjuhlat)Greenpeace ja jopa suomalaiset punaisten puolella taistelleet. " Tampere-talon juhlavieraistakin olisi varmaan löytynyt sen verran miestä, että naisten ja veteraanien mukilointi olisi jäänyt pelkäksi aikeeksi."

Tuossa kolumnissa Greenpeace leimattiin jonkinlaisiksi palkatuiksi vahingontekijöiksi.  Eniten minua loukkasi kuitenkin  tapa, millä kirjoittaja leimasi punaisten puolella taistelleet. Onneksi monikaan ei taida olla elossa ottamassa tuota solvausta vastaan.  Humalassa toikkaroivat kiakkonuoret ja sisällissodan ja sen jälkeiset kauhut kokeneet veteraanit  ovat varsin kaukana toisistaan muutenkin kuin ajalliset lähes sata vuotta. Kirjoittajan mainitsemista 40 000 uhreista suurin osa (punaisista)  kuoli vankiloissa, sodan jälkeen. "Suomessa vuonna 1918 tarkoituksen pyhittämien väkivallantekojen uhrimäärä kohosi lähes 40 000 henkilöön, mitä ei lähestyvissä itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlissakaan voi unohtaa. Eikä varsinkaan Tampereella."

Sisällissota jakoi kansan vuosikymeniksi.  Kun Suomen itsenäisyys oli uhattuna, yhtenäisyys löytyi.  Joittenkin konservatiivien maailmaan kuuluu ilmeisesti tarve ja halu avata jo arpeutuneet haavat.   Onko niin, että maailmassa (ja Suomessa) oikeistolaiset tuulet puhaltavat niin, että Maalaisliitto/Keskustapuolue on tänään pikemminkin Maalaisliitto/Oikeistopuolue?  Perussuomalaiset puhaltavat niskaan? 

En kannata  yleensä ns. suoraa toimintaa, varsinaisesta anarkimista puhumattakaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että jopa hiljattain edesmennyttä, Etelä-Afrikan apartheidia vastaan menestyksekkäästi taistellutta, vuosikymmeniä linnassa virunutta mutta  myöhemmin maan  presidentiksi valittua Nelson Mandelaa nimittivät jotkut (mukaanluettuna Britannian pääministeri Margaret Thatcher) aikoinaan terroristiksi. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija.  Maailma on mustavalkoinen vain niille, jotka eivät halua nähdä asioiden kaikki puolia.

Bates Motel