En juuri koskaan lue arvostelua kirjasta, jonka aion lukea. Usein kyllä lukemisen jälkeen, verratakseni arvostelijan tai ns. tavallisen lukijan arviota omaani. Monesti en edes lue kirjan takakannen tekstiä kokonaan, turhan usein kun sen laatija ei joko tajua tai välitä, että paljastaa liikaa olennaista. Kirjoittaja on (esimerkiksi) ehkä halunnut "yllättää" lukijan erikoisella käänteellä mutta tämän takannen teksti pilaa. Näin varsinkin ns. dekkareissa.
Alkaessani lukea Jan Guillounin kirjaa Pahuus en malttanut olla lukematta ensin takakannen tekstiä ja sen jälkeen googlaamatta lisätietoa kirjoittajasta. Romaanin kun kerrottiin olevan omaelämäkerrallinen. Ei ehkä olisi pitänyt.
Kirjassa Guilloun isä esiintyy sadistina, joka pahoinpitelee poikapuoltaan päivittäin. Tämän väitteen ovat kiistäneet niin Guilloun äiti kuin sisarpuolikin. Myös Guilloun opettajat ovat kiistäneet Pahuus- romaanin todenmukaisuuden ja sanoneet sen olevan paljolti sepitettä.
Toisaalta, esim. opettajien väite "paljolti sepitettä" on vähintäänkin moniselitteinen. Eli suuri osa väkivallasta siis kuitenkin tapahtui?
Wikipedian tiedoissa kerrottiin kirjailijan yhteyksistä erilaisiin äärivasemmistolaisiin liikkeisiin -60 - ja 70 -luvuilla sekä
KGB:hen. Hän oli syytettynä myös ns. IB-tapauksessa ja sai vankilatuomion.
Tekeekö yllämainittu kirjailisjasta vähemmän uskottavan? Monen mielestä varmasti kyllä.
Mitäpä sanoisin sitten itse kirjasta?
Tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin 1950- ja 1960 -lukujen vaihteeseen.
En halua paljastaa liikaa juonta, mutta jonkun verran kerrottakoon. Kirjan päähenkilö on poika nimeltään Eric joka kokee isän aiheettoman, sairaalloisen väkivallan joka ainoa päivä. Poika oppii kestämään pahoinpitelyä itkemättä, koska itku saa isän vain silmittömän, jokseenkin hallitsemattoman raivon valtaan.
Koulussa hänestä tulee ns. kovis. Jengin kingi. Väkivalta ja rahanlainaamnen (lue: koronkiskonta) johtaa lopulta siihen, että Eric erotetaan, ja hänen on mahdollista mennä vain yksityiseen sisäoppilaitokseen (oppikouluun häntä ei enää hyväksytä). Hänen äitinsä myy kalliin taulun, millä pojan jäljellä oleva keskikoulu voidaan maksaa.
Ensimmäinen tunne on helpotus, miltei ilo. Hän on poissa isän kynsistä. Paikka on lisäksi kuin tehty urheilulliselle nuorukaiselle. Urheilupaikat ovat upeassa kunnossa. Eric voi mm. jatkaa lupaavaa uimarin uraansa.
Totuus paljastuu kuitenkin pian. Koulussa on varsin erikoinen kasvatusmetodi: oppilaat hoitavat rangaistukset itse, opettajat eivät niihin puutu. Lopputulos on ilmeinen. Uusi poika saa tuntea simputuksen pahimmillaan. Lukiolaisilla on täysi valta keskikoululaisia kohtaan. Prefektit johtavat, ja heidän johtajansa valitaan näennäisillä vaaleilla. Tätä kutsutaan toverihengeksi. Keskikoululainen kun saa tehdä saman vuosia myöhemmin.
Tarkoituksena on kasvattaa pojista miehiä armeijan ja talouselämän johtoon. Opettajat sulkevat silmänsä väkivallalta. Paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta hekään eivät nosta sormeaan sitä vastaan.
Voimistelunopettaja kannustaa Ericiä, mutta tietää, että hyvä urheilumenestys ei auta häntä välttämättä tulemaan hyväksytyksi. Keskikoululaisen urheilumenestys vain helposti lisää vihaa ja kateutta lukiolaisissa.
Hänen epäillään myöskin olevan "sossu" eli vihattava ja halveksittava sosiaalidemokraatti. Useimmat koulussa ovat ns. paremmista perheistä, joko rikkaita tai aatelissukua. .
Väkivallan kierre jatkuu. Eric ei halua alistua. Ei, vaikka seurauksena on yhä pahempia pahoinpitelyjä, joihin opettajat eivät puutu. Prefektien väkivaltainen vastustaminen merkitsisi välitöntä erottamista. Keskikoululainen saa kyllä joskus myös tapella "reilusti" kun hänet on ensin haastettu: vastassa on kaksi lukiolaista...Ja koko koulu katselee. Lukija odottaa "lopullista ratkaisua". Ja tokihan se tulee...
Onnistuuko Eric käymään keskikoulun loppuun
voidakseen suunnitella lukioon menoa kotikaupungissaan Tukholmassa? Jatkuuko väkivalta loputtomiin? Miten isä suhtautuu mieheksi kasvavaan poikaansa?
Guillou on varsin arvostettu kirjailija niin meillä kuin muuallakin. Hänen romaaninsa ajoittuvat keskiaikaan (kuten Arn Magnusson -kirjasarja), mutta myös uudemmalle ajalle, kuten Carl Hamilton -kirjasarja, joka kertoo omasta ajastamme.
Suuri vuosista -trilogiasta on suomeksi ilmestynyt kaksi osaa.
Pahuus- romaani pohtii väkivaltaa, sen muotoja ja ja oikeutusta Taustalla on mm. tapahtumien aikaan käyty Algerian sota. Onko välivaltaan aina vastattava väkivalla?
Kirja on ensimmäinen romaani, jonka olen lukenut tältä kirjoittajalta. Varmasti ei kuitenkaan viimeinen.
Pahuus-romaanista on myös tehty elokuva.
