kanssa.
Vastaan tuli jossakin vaiheessa nuorehko pariskunta noin 12-vuotiaan tytön kanssa. Tytöstä näki jo melko kauas, että hänen kulkunsa oli melko vaivalloista, ja kun jalkakäytävällä oli epätasainen kohta (niitä täälläpäin riittää vanhahkoilla asuntoalueilla, joskus jalkakäytävän katkaisee esimerkiksi autotallin ajoluiska!) jolloin (ilmeisesti) lapsen vanhemmat auttoivat hänet pahan kohdan yli.
Katsoin tyttöä ja hänen seuralaisiaan, mutta käänsin katseeni pois kohtuullisen ajan kuluttua. En halunnut tuijottaa. Mieleen tuli kummallinen, miltei syyllinen olo.
Kukaan ei halua tuijottaa toista ihmistä, oli syy mikä hyvänsä. Jonkinlainen vamma saa ihmiset kääntämään päänsä pois, mutta ei liian pian, ettei tulisi tunnetta, että ei halua nähdä.
Joskus puhutaan kolmen sekunnin säännöstä; esimerkiksi baarissa pitempi katse kahden ihmisen välillä voidaan kokea flirtiksi tai haluksi tutustua.
Entä sitten tilanteessa, missä näkee esimerkkini tytön kaltaisen ihmisen? Onko edes oikein puhua vammaisuudesta? Kaikelle kun tuntuu olevan tänä päivänä kiertoilmaisu.
George Orwell julkaisi vuonna 1949 kirjan Vuonna 1984, jossa hän kuvaa totalitaarista maata nimeltä Oseania. Mielenkiintoista on - paitsi että "isoveli valvoo" kaikkea ja kyse on selkeästi diktatuurista - että myös kieli on otettu osaksi ihmisten hallitsemista. Uuskieli pyrkii ohjaamaan ihmisten ajattelua haluttuun suuntaan.
Kun vuosi 1984 tuli, voitiin todeta, ettei orwellilainen skenario ollut onneksi toteutunut länsimaissa (Itä-Eurooppa ja Neuvostoliitto olivat aina olleet sitä hyvin lähellä). Päinvastoin, kahdeksankymmentäluvulla lännessä rahaa tuputettiin kaikille, "vanhat" pankkitavat kuten takuut ja vakuudet unohdettiin. Jokaisesta voi tulla rikas ja menestynyt! Seurauksen tietävät kaikki.
Vasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin kadut ovat täynnä kameroita, ihmisten tulemista seurataan mm. kännyköiden käytöllä jne.
Orwellilainen sanoilla manipulointi näyttää tapahtuneen myös pikkuhiljaa. Kaikelle ikävälle on kiertoilmaisu. Siistimpi (?) tai neutraalimpi sana korvaa vammaisuuden tai muun puutteen, esimerkiksi alkoholisti on "sosiaalisesti rajoitteinen", henkilö on mieluummin liikuntarajoitteinen kuin -vammainen jne. Itse olen usein ollut maksurajoitteinen...eihän sitä saa sanoa että on ihan pers ....tai no saa sanoa tietysti että PA. Vanha kiertoilmaisu sekin.
On varmasti oikein, ettei ihmisiä enää viedä vaivaistaloon vaan erilaisiin hoitokoteihin. Ihmiset eivät ole hulluja, joita hoidetaan hullujenhuoneessa.
Osa sosiaali- ja terveydenhuollon termeistä tuntuvat kuitenkin turhan byrokraattisilta ja "siistityiltä". Varsinkin, kun toisaalta mm. sosiaalisessa mediassa monet melskaavat käyttämällä kieltä, jossa - kuten laulussa joskus todettiin - "ruma sana sanotaan niinku se on!"
Yksi viimevuoden suosituimpia blogeja kuului "Jospa lastasi vituttaa?" (En ole ihan varma oliko otsikkko noin, v-sana ainakin siihen sisältyi.) Alatyylinen ilmaisu (onko tämä kiertoilmaisu?) ei mielestäni kuulu asiatekstiin, mitä blogi kokonaisuudessaan oli.
Poliittinen korrektius voi olla - ja usein on - tarpeen. Ikävien asioiden kaunisteleminen uusilla sanoilla tuskin on. Pysyttäisiinkö siis asiassa?
