Entinen juoppo uhoaa viinan kiroista. Huumeista eroon päässyt kertoo (ja varmaan aiheesta) siitä helvetistä, mihin huumeet voivat johtaa. Joskus kirjaimellisesti ojan pohjalla ollut löytää Jeesuksen. Tottahan siitä haluaa kertoa kaikille.
Tupakoin ehkä kolmetoistavuotiaasta asti kymmenkunta vuotta. Ensin yhden tai kaksi päivässä (varastin yleensä isäni askista). Sitten melko paljon myöhemmin askin tai puoli päivässä. Lopetin kymmenisen vuoden jälkeen. Sittemmin olen muutaman kerran kokeillut (muutaman kaljan jälkeen), mutta eipä maistu. Onneksi. En kokenut lopettamista aikoinaan todella vaikeaksi. Siitä huolimatta, että ehkä vuoden ajan näin unia, missä retkahdin polttamaan. Tai jospa se vain tuntuu siltä?
Saarnaajaksi tupakkaa vastaan minä en tunnustaudu.
Siitäkin huolimatta, että monivuotinen naapurini ja ystäväni kuoli jokin aika sitten tupakoinnin vuoksi. Tätä blogikirjoitustani kirjoittaessani en vielä tiennyt hänen kuolevan.
Kuolema järkytti.
Samoin kirja John Grisham: Valamiehet (WSOY 1997).
Kirja kertoo tupakkaoikeudenkäynnistä. Kantaja vastaan tietty tupakkayhtiö. Kolme rasiaa päivässä polttanut mies on kuollut keuhkosyöpään, ja hänen vaimonsa, joka on jäänyt kolmen opiskelevan nuoren yksinhuoltajaksi, hakee korvausta tupakanvalmistajalta.
Grishamin kertojantaidot ovat tallella. Juoni, ja etenkin oikeudenkäynnin seuraaminen voisi olla tylsää, mutta yritykset vaikuttaa todistajien mielipiteisiin (molemmilla osapuolilla on ns. todistajakonsultteja "lukemassa" valamiesten käytöstä, ruumiinkieltä ym) tekevät tarinasta jännittävän.
Tupakkayhtiöllä on myös apunaan henkilö, joka yrittää kaikin keinoin tehdä joistakin valamiehistä epäluotettavia, poimii heidän yksityiselämästään jotakin, millä valamiehen päätökseen voitaisiin vaikuttaa, vaikkapa puolison kautta. Lopulta mies yrittää suorastaan ostaa valamiehet, yhden sen jäsenen kautta.
Puolustuksen todistajat yrittivät vakuuttaa, että nikotiiniriippuvuutta ei ole, ja että jokainen tupakoitsija tietää, että vastuu on hänen itsensä. "Kohtuullinen(?) tupakointi ei ole vaarallista".
Syyttäjäpuoli tuo esille kumoamattomat tilastot tupakan aiheuttamista kuolemista sekä tiedemiesten todistukset tupakan myrkyllisyydestä ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta.
Kirjan juonesta ei sen enempää. Grishamin tuntija varmasti tietää, ettei oikeussalien kuvaaja petä.
Oli lukija sitten tupakoitsija tai "raitis", on järkyttävää tietää, että tupakkayhtiöt ovat jo 1930-luvulta asti lisänneet nikotiinia riippuvuuden varmistamiseksi. Mainonnassa näkyi nuoria, urheilullisia ihmisiä tai machomies. Useat Marlboro-miestä esittäneet näyttelijät ovat kuolleet tupakan aiheuttamiin keuhkosairauksiin.
Suomessa ainakin vielä kuusikymmentäluvulla myytiin (lähinnä) meille koulupojille "Pikku-Bostonia", kymmen savukkeen rasiaa.
Ainoastaan sen tuoma verohyöty valtioille ja (aikaisemmin hyvä lobbaaminen) lienevät syyt, miksi tuosta pahasta tavasta ei ole päästy eroon. Jo kauan, monta turhaa sairastumista ja kuolemaa sitten.
