Bates Motel

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, laulettiin joskus lastenlaulussa.
Monta  ihmeellistä asiaa on 
 myös elokuvissa ja sarjafilmeissä.
Kuten: miksi tehdä uusi versio elokuvasta joka jo on klassikko ja ylittämätön. 

En todellakaan tarkoita uusinta- tai jatkoversioita jostakin Rambosta tai Poliisiopistosta. 
 Suomessa on tehty kolme eri versiota Tuntemattomasta sotilaasta.
Ensimmäinen versio oli  Edvin Laineen ohjaama, 50-luvun suomalaista alemmuuden tunnetta nostava,  nuortenkirjamaista huumoria pursuva seikkailuelokuva suomalaisista korpisotureista, jotka purnasivat, mutta oliva tosipaikan tullen urheita urhoja. Jostain (minulle) käsittämättömästä syystä suomalainen kansallinen yhtiö Yle näyttää filmin joka ainoa itsenäisyyspäivä.

Toinen versio oli ehkä realistisempi, mutta tuskin juurikaan parempi.  Monista katsojista uudempi
 Mollbergin versio ei ollut yhtä isänmaallinen (?).
Viimeisin versio, jota en ole nähnyt, on saanut hyvin kiittävät arviot, ja myös yleisö on ottanut sen omakseen.

Hitchcockin Psychon uusi versio oli taloudellinen ja ennenkaikkea taiteellinen fiasko.

Entäpä sitten  sarja Bates Motel? 

Tuottajien valinta muuttaa Norman Batesin ja hänen äitinsä elämän aika nykyaikaan lienee taloudellinen. Luultavasti Normanin varhainen elämä 40- tai 50-luvulla ei ehkä olisi kiinnostanut nuoria katsojia. Eihän niillä ollut silloin edes älypuhelimia!

Sarja toimii kuitenkin aivan omanaan. Amerikkalaisen sarjafilmin tapaan ruumita tulee kuin liukuhihnalta, eikä Normanin pirstaleinen luonne välttämättä vakuuta, mutta silti sarja pystyy koukuttamaan katsojan. 

Tätä kirjoittaessani sarja yhä jatkuu. 
Oli miten oli, aion katsella sen loppuun.

J.K. Luen myös kirjoja, ja kuuntelen audiokirjoja. No worries. 






 

Tuntemattomat sotilaat

Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi  joulukuussa vuonna 1954. 

Linna lähetti käsikirjoituksen WSOY:lle 26. syyskuuta 1954 ja kirjoitti saatekirjeessään: ”Nyt on kustantajan luo matkalla parikymmentä sellaista miestä, ettei heidän veroistaan joukkoa ole koskaan kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita."

Kirja sai miltei kaikilta kriitikoilta kiittävät arvostelut.
Poikkeuksen teki Toini Havu joka arviossaan, joka oli yksi ensimmäisiä - ellei ensimmäinen, syytti Linnaa henkilöhahmoista, jotka eivät tajunneet (koska olivat ilmeisesti "alemmista yhteiskuntaluokista") sodan todellista merkitystä kansakunnan olemassaolon ja historian suurten linjojen kautta.

  "Tuntematon sotilas on paksu, mutta ei suuri sotaromaani."  Toini Havu, 1954

Linna oli kirjoittanut aiemmin romaanin Päämäärä (1946).
Se oli ilmeisen omaelämäkerrallinen, eikä saanut juurikaan kiitosta sen enempää lukijoilta kuin kriitikoiltakaan.

Toinen romaani Musta rakkaus syntyi Päämäärän tuoman apurahan turvin. Linnan menestys oli myös nostanut hänet "kympiksi" eli työnjohtajaksi Finlaysonilla. 

Kirjailija itse ei esikoisromaaniaan  arvostanut, vaikka se olikin kohtalainen myyntimenestys.

Tuntematon sotilas oli välittömästi myyntimenestys.

Koska olen ollut poissa Suomesta lähes 20 vuotta, minulle tuli yllätyksenä tieto, että Tuntemattomasta sotilaasta oli vuonna 2000 Suomessa julkaistu "sensuroimaton versio". 

Olen nyt lukenut kirjaa, ja voin yhtyä näkemykseen, jonka mukaan kirjasta poistetut osat (ne on painettu kursiivilla) tekevät siitä "todellisemman". Sotilaitten puheet ovat  ajoittain hieman  härskejä, mutta juuri siksi uskottavia.
 Toisaalta, kuten myös on todettu, osa kirjoittajan sotaa moralisoivista kommenteista vaikuttavat lähinnä jälkiviisaudelta. Siinä mielessä poistot ovat vain pikemminkin  parantaneet lopputulosta.

Alkuperäinen Tuntematon  on selkeästi sodanvastainen kirja. Tavallaan  myöhemmin julkaistu Sotaromaani on sitä vieläkin enemmän.  Edwin Laineen filmatisointi teki (alkuperäisestä) kirjasta kuitenkin sellaisen sankaritarinan, minkä vuorosanoja on toisteltu mm.  suomalaisissa kapakoissa ulkomuistista vuosikymmenien ajan. Ehkä toistellaan vieläkin ?

Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan nuorena poikana ja sitten toisen kerran vuosia myöhemmin, ja nyt sen "alkuperäisessä" muodossa. 
Kuten elokuvan, myös kirjan kokee usein eri ikäkausina eri tavalla. 

Sotaromaani on lähes sama kuin  Tuntematon.  Ensinmainitun
kieli on uskottavampaa ja sodan mielettömyys ja epäinhimillinen väkivalta  nousee paremmin esille. Tämä saattaa unohtua joiltakin, joille kyseessä on vain suomalainen sankaritarina. 

Tuntematon sotilas on filmattu nyt kolmesti. Edvin Laineen ohjaama vuonna 1955, Rauni Mollbergin ohjaama vuonna 1985 ja Aku Louhimiehen ohjaama vuonna 2017.

Väinö Linna lunasti paikkansa  suomalaisena kansalliskirjailijana lopullisesti Täällä Pohjantähden alla - trilogialla.  


Väinö Linna: Sotaromaani
WSOY 2000

Fakta homma. Faktaa vai fiktiota?

Kasvoin työväenluokkaisessa perheessä.
Isä teki pitkää päivää kirvesmiehenä.
Pitkän, rankan työpäivän jälkeen tuskin  jaksoi tai ehti usein lukea romaaneja. Työn lisäksi kun oli monta muuta asiaa: politiikka, ay-toiminta ym. Lehtiä toki luki ja elämänkertoja.  
Äitini oli suuren perheen äiti. Vuosiin hänkin tuskin jaksoi lukea paljon. 
Hän  opetti minut ja muut pienet lapset lukemaan.

Joskus myöhemmin hän kertoi, että hänen opettajansa oli kannustanut häntä menemään seminaariin, tulemaan opettajaksi.
Uskallus ei riittänyt, ja hän päätyi olemaan "vain äiti".

En usko, että isäni luki kovinkaan monta romaania, vaikka kodissamme oli kirjahylly täynnä suomalaisia klassikkoja.  
Toki hän luki Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla, varmasti  monta muutakin.
Äitini taas oli innokas  lukija. Kun me lapset lähdimme kotoa, hän keskittyi elämäkertoihin. 

Olen tuntenut elämässäni ihmisiä, jotka sanovat, ettei heitä kiinnosta lukea tai katsella elokuvia. "Toisten ihmisten elämää".
Joku huippujalkapalloilijan vaimo, ex-poptähti tuntuu olevan jopa  ylpeä siitä, ettei ole koulun jälkeen lukenut yhtään kirjaa. Jet set -elämä riittää. 

Joissakin tapauksissa kyllä ymmärrän sen. Kuten vaimoni perheen kohdalla. Irakilainen perhe, joka on muuttanut useita kertoja, jonka isä on virunut vankilassa,  ja  jota on kidutettu. Joka on pelännyt niin omassa kuin vieraassa maassa henkensä puolesta. Isä teki omaisuutensa kolme kertaa. Hänen elämänsä oli kuin suuri seikkailu.

Perhe on jakautunut neljälle maanosalle. Heidän tarinassaan olisi ainesta useampaankin romaaniin tai elokuvaan. 

Tämän rinnalla oma elämäni (josta siitäkään ei puutu mutkia ja muutoksia) vaikuttaa melkein tylsältä.   


En kuitenkaan lue romaaneita, katsele elokuvia, paetakseni tylsää todellisuutta. Dokumenttielokuvat kertovat historiallisista tapahtumista, elokuvat ja romaanit kertovat samoja asioita fiktiona.

Lukemalla ja katselemalla voi tavallaan elää monta elämää yhden elämän aikana.  

Ehkä siinä samalla oppiikin  jotakin? Ainakin sen, että elämää on muuallakin kuin niissä pienissä ympyröissä, jossa jokapäiväinen (joskus tylsältä vaikuttava) elämä pyörii?  Ja että  elämä on moninaista, eikä sitä voi eikä saa laittaa  yhteen, ainoaan oikeaan muottiin.  

Vaimoni on innokas lukija. Vaikka hänen elämäänsä mahtuu enemmän tapahtumia kuin meistä useimpien, hän lukee, katselee elokuvia ja sarjoja.