Olet ilma jota hengitän, olet kaikki, minkä ymmärrän. Kymmen käskyä ja Suomen pääministeri.

Suomen pääministeri syyttää poliitikkoja kahdeksannen käskyn rikkomisesta. 
Linkin lukeminen auttaa. Monelle kun Raamatun kymmenen käskyä eivät ehkä ole ne kaikkein tärkeimmät elämän ohjeet.

"Tahallinen väärinymmärtäminen rikkoo kahdeksatta käskyä.

Poliitikko maallisella kielellä sanottuna valehtelee, kun ymmärtää tahallaan väärin kolleegansa puheet.

Joudun itsekin tuota painia käymään aika usein eduskunnan kyselytuntien jälkeen ja mielelläni soisin, että edustajatoveritkin sitä kävisivät."

Siis. 
Hetkinen. 
Kun poliitikko  oppositiossa

kritisoi ja vastustaa  suomalaisen  kansallisomaisuuden yksityistämistä ja sitä kautta mahdollisuutta tulla myydyksi ulkomaisille sijoittajille, kyse on "tahallisesta väärinymmärtämisestä"?! 

Kun suomalainen terveydenhoito  yksityistetään ja (edelleen) myöhemmin myydään ulkomaisille sijoittajille, sen kritisoiminen on "tahallista väärinymmärtämistä"?  

Jos suomalaiset järvet ja pohjavesi joskus myydään Nestlélle,

en ole yllättynyt. Suomi kokonaisuudessaan tuntuu olevan tarjouksessa.  Vesihän ei Nestlén mukaan ole jokamiehen oikeus.

Koskahan meidän taviksien pitää maksaa ilmasta jota hengitämme?  

Tekisi mieli kysyä pääministeriltä: Muistatko varmasti pyhittää pyhäpäivän?

Älä himoitse lähimmäisesi taloa. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiaan äläkä mitään, mikä kuuluu hänelle. 

Ei ole Jiisus meitä vielä hylänny!

Isäni, joka oli kirvesmies (kuten kuulema Jeesuskin - tai ainakin rakentaja) osasi ulkoa monia Raamatun sanontoja. Neljä vuotta koulua 1900-luvun alussa  opettivat lukemaan, kirjoittamaan  laskemaan, kertotaulun ja (tottakai) uskontoa.

Isäni kertasi usein (lähinnä leikillään)  uskontotunneilla opittuja fraaseja. Jossakin vaiheessa elämäänsä hän osallistui kirkon hallintoon, mutta ymmärsin, että lähinnä vain koska hän tajusi, miten paljon kirkolla oli poliittista ja taloudellista valtaa. 

Kun joskus kahdeksankymmentäluvulla rakensin omakotitaloa, isäni joskus toisteli fraasia: Ei ole Jiisus meitä hylännyt, kun rakentamisessa ilmennyt ongelma ratkesi.   

Isäni halusi  aina parantaa elämän laatua. Ei saada kirkasta kruunua, sitten joskus. Parantaa elämän laatua omalle perheelle, mutta myös muille, työläisille. Siksi hän osallistui aktiivisesti politiikkaan.

Tänä päivänä monet nuoret eivät halua sitoutua mihinkään.  Oppi siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, on mennyt perille.  Politiikka ei kiinnosta. Vain oma menestyminen.

Kuka on työläinen?  Ihminen, joka yrittää elää omalla palkallaan? 

Minä olen ulkona työelämästä. Eläkkeellä. Olin pikkuvirkamies, mutta sielultani työläinen.

Tämän päivän maailmassa on vaikea puhua solidaarisuudesta. ihmisarvosta, tasa-arvosta. Kovat arvot ovat tätä aikaa.  

Taidan olla ulkona tämän päivän elämästä? Ainakaan useita sen arvoja en jaa.

Yhdyssana on yhdyssana: Kansanedustaja on kansan edustaja?

Suomen vaalien tulos ja varsinkin sitä seurannut uusi hallitus on poikinut valtavan määrän kommentteja sosiaalisessa mediassa.

Jo ennen tulosta ja heti sen jälkeen joku ehdotti, että jopa kansanedustajaehdokkaaksi asettumiselle pitäisi asettaa joitakin ehtoja.  "Pitäisi olla perustiedot valtionhallinnosta, lakien valmistelusta jne".

Periaatteessa aivan totta. Mutta kaiken tuon voi oppia. Eikä esim. lakien "teknisen puolen" hallinta ihan välttämätöntä taida olla.

Vanhoina hyvinä aikoina puolueet "kouluttivat" jäseniään: ainakin  vasemmistopuolueilla oli omat opiskelupaikkansa:  kommunisteilla   Sirola-opisto, demareilla Voionmaa-opisto ja Kiljava. Keskustan nuoret samoin kuin Kokoomuksen nuoret nousivat usein koulun tai opiskelun kautta politiikkaan. Joskus puhuttiin halveksivasti poliittisista broilereista. Ainakin politiikan perustiedot ja jonkinsortin tietämys taloudesta ja yhteiskunnasta oli hankittuna. Politiikka kiinnosti nuoria.

Tänään tilanne tuntuu olevan toinen. Politiikkaan tulee ihmisiä pystymetsästä.  Ihmisiä, joiden ainoa "ideologia" voi olla esim.  "maahanmuuttovastainen", "vihreävasemmistoa vastaan".

En minä halua rajoittaa sitä, kuka saa edustaa kansaa. Äänestäjä viime kädessä valitsee.

Ei akateeminen sivistys (jota en toki väheksy!) tee ihmisestä "viisaampaa" kuin ei-akateemisesta. Tieto toki antaa mahdollisuuden nähdä suurempia kokonaisuuksia.

Kun jälleen kerran yksi mieskansanedustaja Suomessa  töpeksi  viimeisen päälle, iltapäivälehdet ja muutkin julkaisut kertoivat auliisti tapahtuneesta.  Miehelle miltei valmiiksi puhuttu ministerin palli karkasi alta. Paheksujien (joita tottakai oli) ja vahingoniloisesti virnistelevien (joita luultavasti oli vielä enemmän) ohella kommenteista löytyi "pojat on poikia" -tyyppisiä reaktioita. Totesi joku jopa ettei voi käsittää miten jonkun pitää olla "yli-inhimillisen virheetön ihminen" jos on kansanedustaja.
Ilmeisesti on yli-inhimillistä käyttäytyä sivistyneesti ja naisia kunnioittavasti?  Puhumattakaan, että avioliitossa olevalta yli viisikymppiseltä mieheltä ja julkikristityltä odottaisi ns. kunnon aviomiehen käytöstä? En moralisoi. Mutta silti kysyn.

Moneen kertaan toistetun hokeman mukaan jokaisella kansalla on sellaiset johtajat kuin se ansaitsee.
Toki monelle suomalaiselle (miehelle)  juopotteleva ja nuoria tyttöjä jahtaava sahanomistaja on jonkinlainen sankari, "hyvä jätkä" tai "äijä".   Olkoon hän siis tällaisten  ihmisten edustaja.  Muiden puolueensa edustajien mukana eduskunnassa nappia painamassa.

Hallituksen ovat nyt  muodostaneet vaalit voittanut Keskustapuolue, ne hävinnyt Kokoomus ja hieman vähemmän ( pari prosenttiyksikköä ja yhden paikan) hävinnyt Perussuomalaiset. (Jotka toki kehuivat jälleen voittaneensa, uudella jytkyllä.)
Ennen vaaleja tehtyjä lupauksia on purettu lähes urakalla, mutta nähtäväksi jää miten EU-myönteinen Kokoomus ja EU-vastainen Perussuomalaiset muuten tulevat toimeen keskenään.  Keskustan linjahan  EU:hun ei ole koskaan oikein selvinnyt.

Sitä saa mitä tilaa, on hoettu moneen kertaan.  Kokoomukselle ns. köyhän kyykyttäminen on aina ollut tuttua. Keskusta taas on  tasapainotellut milloin vasemmalla, milloin oikealla.
Entäpä "Ei-sosialistinen, poliittiseen keskustaan sijoittuva työväenpuolue Perussuomalaiset". Saivatko heidän äänestäjänsä sitä mitä tilasivat tai ainakin luulivat tilanneensa?

Kunnon patrioottina ja isänmaanystävänä toivon vilpittömästi pitkää ikää ja onnistumista uudelle hallitukselle.  Ainakin työtä riittää. 

Kukkahattuja ja puupäitä

Sinä aikana (puolitoista vuosikymmentä) minkä olen ollut pois Suomesta, paljon on muuttunut entisessä kotimaassani.

Henkinen ilmapiiri. Kieli. 

Nämä ovat yhteydessä keskenään, luonnollisesti.

Yksi niistä  termeistä, mitä ei ollut Suomessa asuessani (tai jos oli, sitä ei juurikaan käytetty, tai en muista käytetyn)  on kukkahattutäti.

Kukkahattutäti on tavallaan sukupuoleton henkilö. Tämän arvonimen kun voi saada myös mies. Tasa-arvoa siis parhaimmillaan?

Kukkahattutätejä mollaavat lähinnä perussuomalaiset ja nuoret älyköt. (No, ehkä hieman vanhemmatkin...)

Mielenkiintoista  on, että (varsin erilaisista maailmankatsomuksista huolimatta) noita ryhmiä yhdistää jonkinlainen viha (heidän mielestään) turhaa "moralismia" kohtaan. 

Perussuomalaisten kohdalla se tietysti tarkoittaa kukkahattujen halua ymmärtää maahanmuuttajia ja erilaisuutta, älykköjen kohdalla kukkahattujen väitetty halu rajoittaa yksilönvapautta vaikkapa alkoholi-, tupakka- ja ravintoloiden aukioloaikalainsäädännöllä. 

Ensimmäinen miespuolinen suomalainen kukkahattu oli ilmeisesti Pekka Puupää. Ola Fogelberg eli Fogeli oli sarjakuvahahmon luoja.

Olisiko Pekka Puupää  tänä päivänä henkilö, jota halveksivat niin perussuomalaiset kuin nuoret älyköt? 

Perussuomalaisista (heidän äänestäjistään) varmasti monet ovat nähneet lapsuudessaan  vanhoja Pekka ja Pätkä- filmejä televisiosta. Ja lukeneet sarjakuvaa. 

Jotkut filmeistä, kuten Pekka ja Pätkä neekereinä  voisivat hyvinkin olla osa Perussuomalaisten suomalaisen kulttuurin edistämiskampanjaa.

Älykköjen mielestä sarjakuva voisi olla hauska.  Omalla vanhanaikaisella tavallaan.

Pekan kukkahattu ei ollut merkki moralismista. Itse asiassa sarjakuvalla ja elokuvilla on tuskin mitään tekemistä toistensa kanssa. Minulla oli aikoinaan  muutama noita sarjakuvakirjoja.  Ne olivat hauskoja. Pekka ei itse asiassa ollut mikään puupää (träskalle) vaan ilmeisesti vain hieman hyväuskoinen. Ja pehmis.  Ehkä jopa salaviisas?  Omalla tavallaan. 

Luultavimmin Pekka ei välittäisi kummankaan ryhmän mielipiteistä. Justiinan (vaimo) mielipide riittäisi...

Ja hyvä niin.

Ja jos minulta kysytään (ja vaikka ei kysytäkään) koko kukkahattu-nimittelyn voisi työntää sinne, minne "ei aurinko paista".  

Kaikessa ystävyydessä. 

¡ Y viva España!

Espanjan uutisia ovat viimeisten viikkojen (jopa kuukausien) ajan hallinneet kaksi uutista.

Toisessa on isän epäilty tappaneen lapsensa ja myöhemmin hävittäneen heidän ruumiinsa. Itse mies väittää lasten kadonneen puistosta. Turvakamerat näkivät isän puistossa, ei lapsia.

José Breton

Toisessa Partido Popularin eli Suomen Kansallisen Kokoomuksen veljespuolueen rahasotkut.

Ensimmäisen  jutun oikeuskäsittelyssä syytetty on todettu syylliseksi. Lopullinen tuomio on vielä julistamatta. 
 Espanjassa oikeudenkäynnit ovat julkisia, jopa tv-kamerat (päinvastoin kuin monessa muussa maassa) ovat sallittuja oikeussalissa.
Koko oikeudenkäynnin ajan isä on vakuuttanut syyttömyyttään. 
Tuomion (syyllinen) julistamisen tapahtuessa miehen kasvoilla ei näkynyt minkäänlaisia tunteita. Silmät, jotka tuntuivat katsovan pikemminkin jonnekin kaukaisuuteen tai sisälle omiin ajatuksiin, eivät täyttyneet kyynelistä, kasvot eivät peittyneet käsiin, pettymyksen, epäuskon merkiksi.

Mies oli ostanut pari viikkoa ennen lasten katoamista suuren määrän bensiiniä ja polttopuita. Hän oli kuulema "poltttanut kokossa löytämänsä kuolleen kissan".

Partido Popularin rahastonhoitaja on oikeudessa lahjusten ottamisesta. Kirjanpito osoittaa, että puolue on sekaantunut korruptioon, jossa myös puolueen nykyinen puheenjohtaja on ollut osallisena. 
Pitkään puolueen edustajat puhuivat "poliittisesta ajojahdista". Myöhemmin hoettiin, että kyseessä ovat "manipuloidut valokopiot".

Nyt tietyt sivut kirjanpidossa on todettu aidoiksi.

Luis Bárcenas

Espanjasta on pitkään (ilmeisesti jopa maan sisällä)  ajateltu, että korruptio ja Isojen Poikien kaupat on maan tapa. Varmasti näin on ollutkin, erityisesti Francon diktatuurin aikana. Nyt kansa, joka on vaikeuksissa, ei tällaista enää siedä. 

Nähtäväksi jää, miten pitkälle korruptiosyytteet menevät, ja keiden päitä putoilee.  
Kansa on ilmeisesti  saanut tarpeekseen.

Joskus toivoo, että oli sitten kysymys korruptiosta, poliittisista lehmäkaupoista tai urheilun dopingista, syylliset myöntäisivät tekonsa.  "Ottaisivat täyden vastuun" muutenkin kuin sanoissaan. Niin Suomessa kuin Espanjassakin, koko maailmassa!

Se taitaa olla liikaa vaadittu? 

Olen suomalainen. Mihin pääsee pantteri pilkuistaan?

Kun olin nuori joskus (kauan sitten) ,  ei ollut kovinkaan muodikasta olla isänmaallinen.  Oikeistolaiset ihmiset syyttivät siitä ns. suomettumista. Neuvostoliiton painostuksesta Suomen piti kuulema pitää matalaa profiilia, muuten olisi voitu palata Saksan syliin ja fasismiin. Vasemmistolaisuuteen taas on aina kuulunut kansainvälisyys.
Itse näin asian myös näin: olin nuori, halusin olla "kansainvälinen". Kuuntelin amerikkalaista ja brittiläistä rock/pop - musiikkia. Tango ja suomalainen iskelmä olitvat YÄK. Politiikka ei suuremmin kiinnostanut. Vielä.

Tokihan olin lukenut 10-11 -vuotiaana  Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Se oli jännittävä kirja. Kertoi pienen Suomen ihailtavasta taistelusta monta kertaa suurempaa vihollista vastaan.  En kuitenkaan opetellut ulkoa parhaita paloja, kuten monet koulukaverini  (pojat) kertoivat tehneensä. Tietysti muistin (kuten vieläkin muistan) muutamia henkilöitä: Rokka, Hietanen, Koskela, Lammio, Vanhala.  Ja heidän lausumiaan.
"Khihi-khihi, siellä paloivat ukkoloihe perskarvat, khihi-khihi." (Vanhala).”No kyl mää täl pärjään pual vuat. Kiitoksii vaan kauhian pal” ( Hietanen).

Ei minusta kuitenkaan tullut miestä joka olisi ollut valmis "teit´ isäin astumaan". En halunnut sotilaaksi.  Armeijaan kuitenkin  menin sitten kun käsky kävi. Se oli helpointa.  Ja täytyy (häpeäkseni) myöntää, että turhan usein arvostelin pikemminkin sitä miksi Suomi oli mennyt Saksan rinnalle jatkosotaan kuin että olisin arvostanut  talvisodan uhrauksia. Myöhemmin kyllä tajusin virheeni.  Isäni ja hänen kaltaisensa pelastivat Suomen. Me emme tulleet osaksi Neuvostoliittoa, kuten Viro, Latvia ja Liettua. Emme myöskään joutuneet Neuvostoliiton etupiiriin, kuten monet Itä-Euroopan maat.


Koska minulla oli onni kasvaa vapaassa ja demokraattisessa maassa, isänmaallisuus ja vapaus tai sen puute ei koskaan ollut suuri asia minulle, mutta  jonka tärkeyden tajusin viimeistään sitten   kun olin aikuinen ja vanhenin ja perustin perheen. Katselin jääkiekkoa, ja iloitsin tai murehdin Suomen menestystä. Tai yksittäisten urheilijoitten menestystä tai sen puutetta olympiakisoissa, MM- ja EM- kisoissa. Oli hienoa olla suomalainen, kun menestystä tuli.
 Kävin äänestämässa jokaisessa vaalissa heti kun sain äänioikeuden. Politiikka kiinnosti jo. Uskoin voivani vaikuttaa maan asioihin, omalta pieneltä osaltani. Kukaan ei pakottanut minua omaksumaan vain tiettyä tapaa ajatella. Minua ei pidätetty "väärien mielipiteiden" tai "yhteiskunnalle vaarallisen toiminnan" takia.

Koko nuoruuteni ja varhaisen aikuisuuteni elin  maassa jota myohemmin on usein   nimitetty Kekkoslovakiaksi. Urho Kekkosesta tehtiin eräänlainen  ikoni. Jonkinlainen Maan Isä. Kremlin kanssa hän pelasi jonkinlaista  peliä joka sai Suomen pysymään itsenäisenä, ja  jopa hyötymään ns. idänkaupasta. Ilman syytä ei varmastikaan syntynyt  mm. ilmaus  "punaiset vuorineuvokset". Kauppa kävi, suomalainen laatu yleensä  riitti eikä hinnoista riidelty.  Sisäpolitikassa demarit ja keskusta hallitsivat sulle-mulle -tyyliin. Urho Kekkonen johti Suomea viisikymmentäluvulta eli vuodesta 1956 vuoteen 1982. Joidenkin mielestä hän miltei yksin pelasti Suomen, toisten mielestä taas  hän oli yksi suomettumisen arkkitehdeista. Se kaikkein pahin, itse asiassa.  Mielestäni Kekkonen olikin itsekeskeinen, epädemokraattisesti hallitseva johtaja, miltei diktaattori. Vain hän hyväksyi  poliitikot johtamaan maata ja siksi Kokoomus pysyi oppositiossa.  Mutta, toisaalta, ajat olivat toiset. Ehkä hänen kaltaistaan johtajaa todella tarvittiin, silloin?

Urho Kekkosen valtakauden  jälkeen presidentin merkitys ja valta on jatkuvasti vähentynyt.  Mauno Koivisto jatkoi pitkälti siitä mihin edeltäjä oli maan jättänyt. Martti Ahtisaari valittiin  kansainvälisen kokemuksensa ja hyvän neuvottelijan maineensa vuoksi. Tarja Halonen saa varmasti kiittää valinnastaan  paljolti sitä että naiset huomasivat viimeinkin mahdolliuuden valita naispresidentti.

Nyt elämme uudessa maailmassa. Neuvostoliitto on hajonnut, itäblokkia ei ole. Siitä huolimatta jotkut YYA-ajan poliitikot haluavat yhä olla vallassa. Jopa haluavat  toteuttaa elämänaikaisen unelmansa tulla Suomen presidentiksi. Toisaalta, Perussuomalaisten puolue ja sen menestys lienee oire siitä että monet pelkäävät muutosta, kansainvälistymistä, jopa EU:ta.

Mielestäni suomalaisuuteen (myös  isänmaallisuuteen)  pitää kuulua suvaitsevaisuus, halu ymmärtää ja auttaa lähimmäistä,   taustasta,  ihonväristä tai kielestä välittämättä. Väite että isänmaallisuus tarkoittaisi vain kansallista  itsekkyyttä ja  auttamatta johtaa sotiin ja konflikteihin on asioiden yksinkertaistamista ja liioittelua.
 Monien nuorten kansainvälisyys on ehkä  käytännön sanelemaa: opiskelu ja työ ulkomailla ovat monelle selkeä vaihtoehto. Silti, hekin  varmasti pohjimmiltaan tuntevat olevansa suomalaisia, mutta samalla osa uutta uljasta maailmaa ja Eurooppaa.

Olen isänmaallinen, enkä sitä häpeä. Sana patriootti on mielestäni sille synonyymi ja tarkoittaa sitä että ihminen rakastaa ja arvostaa maata jossa on syntynyt ja jonka arvot on omaksunut, halveksimatta tai vihaamatta ihmisiä joiden ajatusmaailma,  kulttuuri tai  uskonto on toisenlainen.
Nationalisti en tunnusta olevani. Tuo sana kun minulle merkitsee sitä että ihminen pitää itseään ja maanmiehiään ja -naisiaan parempana kuin muut.


Elän Espanjassa. Olen silti ikuisesti  suomalainen. Kun keskustelen ihmisten ( esim. suomalaisten jotka yhä  asuvat Suomessa) kanssa, saan erilaisia vastauksia kysymykseen  millainen on tämän päivän Suomi. Joidenkin mielestä se on mennyt ja menossa huonompaan suuntaan;  "köyhät kyykkyyn". Rasismi ja muukalaisviha kuulema kasvavat. Ammattiyhdistysliikkeen valtaa kavennetaan.  Se yritetään jopa murskata. Jotkut taas sanovat että kysymyksessä on lähinnä  vain median luoma harha.


Vaikka asunkin kaukana entisestä kotimaastani, pyrin seuraamaan maan tapahtumia. Uutisia. Kulttuuria. .Politiikkaa. Viihdettäkin.  Luen suomenkielistä kirjallisuutta, mutta myös englanninkielistä.  Espanjankielen taitoni (valitettavasti) ei riitä nauttimaan täysin  kirjoista, elokuvia ja tv-ohjelmia pystyn seuraamaan (erityisesti uutisia). Uutisia Suomesta on Espanjan mediassa  niukasti; turhan usein ne ovat jotakin akankantoon tai mutajalkapalloon liittyvää "epäuutista". Valitettavasti.

Seurasin  presidentinvaalikeskustelua, ja täytyy myöntää että sen taso oli  mielestäni ajoittain valitettavan huono. Siinä missä  ehdokkaat pysyivät asialinjalla,  julkisuudessa näkyi  todella ala-arvoista loan heittoa.
Toivottavasti vaalien jälkeen palataan takaisin asialinjalle...kuten Veikko Vennamo asian  aikoinaan ilmaisi.

   Vaikuttaa siltä että turhan usein kiinnitetään huomiota asioihin jotka eivät ole, tai  joiden ei pitäsi, olla tärkeitä. Ennen kuin Martti Ahtisaari valittiin presidentiksi, jotkut muistuttivat että hänen poikansa oli siviilipalvelusmies. Miksi se olisi ollut tärkeää?  Jotkut ovat olleet sitä mieltä ettei Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja voi olla siviilipalvelusmies, kuten Alpo Suhonen . NHL:ään hän silti kelpasi. Kukaan ei ilmeisesti kysynyt sotilasarvoa reservissä. Suhonen oli ensimmäinen eurooppalaisssyntyinen valmentaja NHL:ssä 50:een vuoteen. Nytkin siviilipalveluksen suorittanutta miestä epäilivät jotkut huonoksi   johtajaksi. Taas kerran. Ei presindenttiainesta?    Ja julkihomon  valinta olisi monien mielestä ollut katastrofi!



Nyt Suomella on kokoomuslainen presidentti, ensi kerran vuosikymmeniin. Maltillinen porvari?
Venäjällä myös valittiin presidentti. Tulos oli ennalta selvä. Putinin voittoa ei kukaan uhannut.  Mutta, äänestyksen aikana tapahtui väärinkäytöksiä, jotka "eivät kuitenkaan vaikuttaneet lopputulokseen".  Hmm...



Toivon uudelle presidentille Suomessa onnea toimessaan  ja menestystä koko Suomelle. Samoin toivon menestystä Venäjän uudelle johtajalle, ja toivon  että naapurimme Venäjä ja sen kansa oppii myös demokratian säännöt. Suomen, ja koko maailman tulevaisuus riippuu paljolti siitä, muun muassa. 

Sanomalehti, paikallislehti, kaupunkilehti, ilmaisjakelulehti....

Kun vielä elin pienellä paikkakunnalla Pohjois-Hämeessä (nykyisin kai sitä kutsutaan Koillis-Pirkaksi),  siellä ilmestyi ns. ilmaisjakelulehti nimeltä Paikkakuntalainen. Alkuun siinä oli jopa "artikkeleita" : Kun oli talvi, lehti mm. kertoi kuinka tärkeätä oli  hankkia lumilinko. Kuinka ollakaan, samassa lehdessä oli ilmoitus lumilingosta, joka, tietysti, oli tarjoushintaan
 Tietyssä supermarketissa.
Samoin lehdessä oli osa missä kerrottiin yrteistä, vaihtoehtolääkinnästä ym.
Armin Luontaistuotepalsta taisi olla nimenä. Tarviiko sanoa että paikka mistä näitä tuotteita löytyi, oli toisaalla, ilmoituksessa? Ja supermarket oli sama...eli sen  saman Armin supermarket.

Pian lehden ainoa toimittaja ilmeisesti kyllästyi väsäämään juttuja, ja sen jälkeen kokosi pelkät mainokset.
Sama "lehti" näyttäisi olevan olemassa edelleen, nyt myös tietysti nettiversiona,.http://www.paikkakuntalainen.fi/index.php?k=6937.
 Jossakin jutussa lehden julkaisija ja ilmeisesti ainoa toimittaja  kertoi haluavansa kerätä tarpeeksi rahaa että voi vetäytyä eläkkeelle hyvissä ajoin.  Toivottavasti onnistui, ehkä elää nykyisin  Espanjan auringon alla?

Espanjassa ilmestyy myös  monia ilmaisjakelu- tai kaupunkilehtiä.
Tyypillistä niille on että informaatiota (uutinen) ja mainosta usein on vaikea tai jopa mahdoton  erottaa toisistaan. Aivan samoin kuin siellä Suomessa.Tekstimainonta rehottaa.  Kun lehti esim. kertoo tietystä ravintolasta, on arikkeli aina positiivinen,paikan mainos kun  halutaan samaan numeroon ja vielä vastakin. "Kenen leipää syöt," etc.

Espanjan suurimmat lehdet ovat urheilulehtiä. Ihmiset eivät yleensä tilaa lehtiä, oli sitten kysymys sanoma- tai aikakauslehdestä. Ylipäänsä, valitettavasti,  ihmiset jotka elävät Cervantesin kotimaassa, eivät ole mitään himolukijoita.

Onko sitten jotakin merkitystä sillä että ns. ilmaislehdet yhä enemmän valtaavat tilaa tilattavilta, "oikeilta" lehdiltä? Eikö ole vain oikein että ihmiset saavat lukemisensa ilmaiseksi ja lehden kustantamisen maksavat mainostajat?  Miksipä ei. Mutta asia ei ole näin yksinkertainen.  Esimerkiksi Espanjassa ilmestyvät englanninkieliset ja suomalaiset kaupunkilehdet ovat selkeästi oikeistolaisia.  Voisiko muutenkaan olla? Nehän elävät mainoksilla. Yrittäjyyttä kannustetaan, firmoja mainostetaan surutta. Partido Popular eli Kansanpuolue saa huomiota ja uutisointi on aina painottunut tukemaan tätä oikeistopuoluetta.

Toinen asia, ja   vähintään yhtä vakava, on se että näiden lehtien toimituksellinen taso on usein   luvalla sanoen (?) surkea. Erityisesti suomalaisten ilmaisjakelulehtien kielellinen taso on mielestäni  ajoittain  uskomattoman huono. "Toimittajien" tausta on usein  ilmeisesti  lähinnä  kaupallinen. Toki ihan "oikeitakin" toimittajia on  ilmeisesti joukossa.   Haluan huomauttaa tässä (eikä minulla ole mitään sidoksia kyseiseen kustantajaan) ettei tämä koske Ole-kustannus-yhtiötä. He ovat olleet rannikolla pitkään, ja heidän työnsä ansaitsee täyden arvostuksen. Lehdet (Olé -aikakausehti ja Suomalainen Espanjassa -sanomalehti) ovat ammattimaisesti toimitettuja ja luotettavia.

Joka kuukausi, joka viikko lueskelen useita ilmaisjakelulehtiä.  Sekä suomeksi, että (enimmäkseen) englanniksi, viime mainittuja  kun ilmestyy täällä  useita viikoittain.
Niistä löytyy sekä uutisia että uskomaton määrä kolumneja.
Ehkä minäkin haluaisin olla yksi niistä  kolumnisteista joille jopa maksetaan kirjoituksistaan?  Ovatko  pihlajanmarjat happamia? Blogista  kun ei kukaan maksa. Mainoksista huolimatta.( Käytännössä ilmeisesti vain julkkikset, poliitikot ym. yltävät lukijamääriin joka takaa blogille  mainostuloja )  Mutta, ainakin sitten tiedän etten sitä edes ansaitse.  Ja jos kirjoitusten taso ratkaisisi, eivät monet kaupunkilehtien "kolumnistitkaan".

Sana on vapaa. Hyvä niin. Bloggaria ei ainkaan kukaan ilmoittaja rajoita. Joten, ehkä jatkan. Ehkä en. Aika näyttää. Taitaa mahdollisuus olla fifty-sixty....

Aika rajuja juttuja maailmassa tapahtuu...ehkä  niistä sitten vaikka seuraavalla kerralla...?

Sanoista ja symboleista, edelleen

Kirjoitin joskus aikoinaan blogissani tekstin nimeltä Sanat ovat symboleita. Siinä ihmettelin miten jotkut ihmiset joko eivät ymmärrä tai halua ymmärtää sanojen ja nimitysten erilaisia  sävyjä ja merkityksiä.
Luin viimeisimmästä Fuengirolassa ilmestyvästä kaupunkilehdestä kolumnin, missä ymmärtääkseni Raumalta kotoisin oleva entinen (?)  urheilutoimittaja Asko Tanhuanpää  kommentoi "professori Erkki Havansin perussuomalaisille räätälöimää" listaa sopivista ja sopimattomista nimityksistä ja sanoista.
Kolumnisti ihmettelee miksi esim. homo-sanaa eri variaatioineen ole listalla. Hänen nuoruudessaan kun homo "tarkoitti sairasta ja rumaa, kun se nyt tarkoittaa suotavaa  ja somaa".
Tuon jo pitäisi näyttää missä mennään. Ryssäkin on kuulema (edelleen)  ryssä vaikka voissa paistais.

Väännetäänpa rautalangasta. Urheilutoimittaja kun on, kolumnisti ehkä kaipaa esimerkkejä urheilumaailmasta.

"Kestävyysjuoksussa neekerit ovat olleet ylivoimaisia vuosikausia. Naisten puolella taas ryssät ovat hallinneet erityisesti keskipitkiä matkoja, joskus joku polakki on saattanut päästä mitaleille".

"Euroopanmestaruuskilpailuihin saavat nykyisin osallistua myöskin Israelin  jutkut, kun rättipäänaapureiden eli ählämien kanssa kilpaileminen ei onnistu."
Varmuuden vuoksi sanottakoon  että em. tekstit eivät ole suoria lainauksia vaan fiktiivisiä.

Todettakoon vielä lisäksi että oma isäni oli myös rintamalla. Silti en käytä nimitystä ryssä. Nyt kun "demokratia" ja kapitalismi ovat sielläkin vallalla, miksi venäläisiä edelleen pitää vihata?   Eiköhän  (Uusi)Fuengirola voisi ottaa luskan kauniiseen käteen? Tuskinpa taustavoimat Uusi Rauma ja Uusi Suomi käyttävät edellä mainitun laista kieltä?

Demarit kuulema eivä välitä vaikka heitä näin nimitetään.  "Jotain hyvää vasemmalta laidaltakin" (sic). 
Ja vihreä eivät olekaan oikeasti vihreitä vaan punavihreitä...Joopa joo.

Mitenkähän Kokoomus, onko kokkari haukkumasana?

Kaikki muuttuu...paitsi Paavon toive

"Kaikki muutttuu, kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää." Näin Four Cats joskus kauan sitten.
Silloin, kultaiseksikin kutsutulla 60-luvulla tuskin osattiin edes kuvitella sitä vauhtia miten maailma muuttuu nyt, uudella vuosituhannella ja  jo pari vuosikymmentä aikaisemminkin. 
Paavo Väyrynen ennnusti väitöskirjassaan Neuvostoliiton olevan uusi tuhatvuotinen valtakunta ja pani toiveensa siihen pyrkiessään kalifiksi kalifin paikalle eli Urho Kekkosen seuraajaksi.

Kuten tiedämme nyt, näin ei käynyt. Neuvostoliitto romahti, ja samalla hajosi koko itäblokki.
Samalla Paavon itäkortti tuli arvottomaksi.

60-luvulle ollaan silti haikailemassa monella muullakin taholla kuin keskustapuolueessa. Tuolloin sosiaalidemokraatit ja keskusta jakoivat Suomen; ay-liike piti huolen työläisistä, Kepu maanviljelijöistä. Kokoomus oli vihelletty paitsioon, sen kun uskottiin (uskoteltiin) olevan uhka idänsuhteille. 

60-luvulla Suomen lintukotoon iski kyy: Kekkosen arkkivihollinen,  Maalaisliitosta pois potkittu Veikko Vennamo toi "uuden puolueen" eli Suomen Maaseudun Puolueen eduskuntaan ja sai murskavoiton vuonna 1970. Puolueella oli jossakin vaiheessa tärkeä asema maan politiikassa, mutta sen hajoamien kahtia 1972 oli lopun alkua. Taloudelliset sotkut ja sisäiset riidat johtivat suosion romahtamiseen.
SMP:n johto päätti perustaa tilalle uuden Perussuomalaiset-puolueen joka rekisteröitiin vuonna 1995.

SMP säilyi rekisterissä muodollisesti vuoteen 2003. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa perussuomalaiset  saivat  murskavoiton.

Perussuomalaiset on kauniisti sanottuna maahanmuuttokriittinen puolue, EU-kriittinen puolue. Minkä puolesta se on jäänee useimmille epäselväksi.   Jotkut puolueen jäsenet ja kansanedustajat ovat aiheuttaneet melkoista hälyä kommenteillaan, kuten neuvomalla kreikkalaisia tekemään sotilasvallankaappauksen, kansa kun ei ilmeisesti tyhmyyttään näe omaa parastaan eli suostu erilaisiin etuuksien leikkauksiin.

Perussuomalaisten valtuutettu kirjoitti  Uuden Suomen verkkosivulle kommentin, jossa hän puhuu muslimisynnyttäjien tappamisesta. Kirjoitus liittyi uutiseen, jossa kerrottiin teini-ikäisen tytön kuolleen raipaniskuihin Saudi-Arabiassa. Sama kirjoittaja on myös väittänyt että ns. halokaustia on liioiteltu, ja syyttävä sormi osoittaa edesmenneeseen Neuvostoliittoon. Propagandaa, kuulema. Sinänsä aika yllättävä mielipide mieheltä joka on kotoisin  Belgiasta, maasta joka oli natsimiehityksen alla.

Kauan sitten, sillä kuusikymmentäluvulla kesällä paistoi aina aurinko. Maalla lanta haisi ja kärpäset pörräsivät. Maitolaiturit olivat paikoillaan, ja  viikonloppuna kirkonkylän lavalla soi tango.  Mustia naamoja ei näkynyt kuin korkeintaan televisiossa ja neekerin pusun voi ostaa siitä osuuskaupan myymälästä. 
Nuoret nyt kyllä kasvattivat pitkää tukkaa ja kuuntelivat rockin rämpytystä, mutta muuten maassa ja maalla oli rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

"Oi jospa kerran sinne Satumaahan käydä vois...." Niinhän?  

Vaaleista, Ja hieman tummistakin.

"Miksi sinut kauas karkoitin?"
 "Kauempaa näät ehkä paremmin...?"
Jossakin suomalaisessa iskelmässä laulettiin noin aikoinaan.
Itse olen ollut fyysisesti kaukana poissa Suomesta jo vuosia, ja kontaktit ovat olleet lähinnä sähköisen median varassa. Tänä aikana euro on muuttunut valuutaksi, monet uudet maat ovat liittyneet Euroopan Unioniin ja maahan on muuttanut paljon uutta väkeä  sekä EU:sta että muualta maailmasta.
Monet ovatkin minulle sanoneet että Suomi on muuttunut, ja paljon.

Kuinka paljon se todella on muuttunut, riippunee paljolti  ihmisen omista näkemyksistä. Vieraan näköistä väkeä on ehkä naapurissa. Vierasta kieltä kuulee kaupassa ja kadulla.

Siirtolaisuus Suomeen on uusi asia; pikemminkin leivän perään  on lähdetty Suomesta pois. Ruotsiin ja Amerikkaan, Australiaan työn hakuun. Sota-aikana lapset turvaan Ruotsiin.
Suomi oli joskus köyhä maa, Ruotsi rikas. "Raukat vain menköhöt merten taa"....?

Ruotsi otti suomalaiset vastaan 50-luvulla koska työvoimaa tarvittiin. Suomalainen on yleensä vähään tyytyväinen. Oman kielen asemasta ei rettelöity. Seuraava sukupolvi ruotsalaistui, oppi kielen ja tavat. Jotkut eivät maassa viihtyneet; he olivat vain "asumassa" maassa vaikka olisivat viipyneet vuosikymmeniä. Ja olihan se hienoa kurvata sillä laina-Volvolla sinne Itä-Suomen kotipitäjään kesälomilla.
Jotkut suomalaiset eivät onnistuneet. Alkoholinkäyttö oli runsasta, väkivalta leimahti, puukko heilahti.
Ruotsalainen lehdistö sai taas hehkutella: "En finne igen!"
Jotkut päätyivät "Slussenin sisseiksi" siltojen alle.
Kaikenkaikkiaan Ruotsin siirtolaispolitiikka oli ilmeisesti hyvin tehokasta ja järkevää. Muualta tulleille opetettiin maan kieltä, kulttuuria ja historiaa.   Vuosikymmeniä kaikki näyttikin toimivan todella hyvin "kansankodissa".
Tänä päivänä myös Ruotsissa on ulkomaalaisvastaista liikehdintää. Osa siitä on selkeästi uusnatsilaista.

Suomen käydyt eduskuntavaalit  päätyivät Perussuomalaisten murskavoittoon. Se oli odotettu.
"Kansa on kyllästynyt vanhaan johtoon" on puolueen selitys. Suurin häviäjä on Keskustapuolue. Eikä syyttä. Aikoinaan hyvin EU-vastainen puolue oli tukka putkella viemässä maata unioniin ollessaan hallitusvallassa.
Vihreät ja kokoomus kärsivät myös selkeän tappion. Demarit ja Vasemmistoliitto miltei säilyttivät asemansa, mikä ei todista sitä että ns. rasvanahkaduunari (vähenevä luonnonvara!) olisi siirtynyt perussuomalaisten kannattajiin suurin joukoin.

On puhuttu suomalaisten jakautumisesta kahtia. Sananmukaisesti tuo ei tietenkään ole totta; tai jos on niin ainakin 4/5 äänestäjistä kannattaa muita arvoja kuin PerSu.
Kuinka vakavasti tulos pitäisi ottaa? Se että suuri osa kansasta hyväksyy maahanmuuttokielteisen, EU-kielteisen, kulttuuriin ja taiteisiin vanhakantaisesti asennoituvan, aborttia vastustavan puolueen omakseen, on tosiasia. Demokratiassa heillä on siihen oikeus  ja mahdollisuus.
Aikaa ei kuitenkaan voi kääntää takaisin päin; Suomi on EU:n jäsen ja pysyy, ellei koko järjestelmä romahda.
Kultuuri ei voi olla vain maalaustaiteen kultakauden mestareiden arvostamista tai "suomalaista identiteettiä ja kansallistuntoa kohottavaa" kirjallisuutta.
Oma lukunsa ovat selkeästi vihamieliset kirjoitukset joilla maahanmuuttajat leimataan sosiaalipummeiksi ja loisiksi.  Niiden hyväksyminen ehdokkaiden kampanjoihin on  jotakin sellaista mikä ei suomalaiseen poliittiseen elämään ole aikaisemmin kuulunut.
Jopa rikosilmoituksia on tehty perussuomalaisten kampanjoinnista.

Kansa on puhunut. Niinpä. Nyt on tekojen aika. Uhoaminen ja lupsakka(?!) huulenheitto saa riitttää.