Presidentin salaisuus

Luin tässä taas pari pohjoismaista dekkaria. Toinen ruotsalainen, toinen norjalainen.
Nyt on menossa jälleen suomalainen jännäri.
Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (selvimmin ehkä Matti Yrjänä Joensuu, R.I.P.) suomalainen, Sariolan jälkeinen dekkari tuntuu olevan huomattavan "action"-pitoinen.  Siinä missä Joensuun henkilöt olivat ihmisiä, eivät tyyppejä, uusi suomalainen jännäri näyttää pyrkivän amerikkalaista muistuttavaan  kovistyyliin.

Norjalaisen Anne Holtin Presidentin salaisuus (Gummerus, 2007) ei ole, aiheestaan huolimatta, täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
 Norjalaista sukujuurta oleva USA:n presidentti tulee vierailulle sukunsa maahan ja katoaa.
Tilanne on hankala; norjalaiset haluavat hoitaa tilanteen omin voimin, amerikkalaiset tietenkin  tyypilliseen tapaansa taas uskovat omien agenttiensa olevan taitavampia ja kokeneempia tällaisessa tilanteessa.

Ovatko kaappauksen takana terroristit? Iran? Al-Qaida? Vai, voisiko se olla ns. sisäpiirin juttu?

Asia selviää, ja presidentti pelastuu. Anteeksi jos paljastin liikaa, mutta tuskin tämä yllätys oli.

Anne Holt on taitava kirjoittaja, ja hänen kirjoihinsa sisältyy paljon psykologista aineistoa. Niin poliisien kuin konnienkin takana on ihminen, ei stereotyyppi.  Yhden virheen kirjailija kuitenkin mielestäni  tekee tässä nimenomaisessa romaanissaan.  (Vai lieneekö kyseessä piikki ameriikkalaisille? Tuskin, koska madame president oli sentään (?) norjalaista syntyperää) ; hän toteaa että jos kaappaus ei ole Iranin tai jonkin  muun arabimaan suunnittelema..

.No, kun olin Manchesterissa vuosia sitten, kolumnisti, joka on lehden  mukaan historioitsija, sanoi iltapäivälehdessä että "Iran ilmeisesti haluaa olla ensimmäinen arabimaa, jolla on ydinase". Ilmeisesti puoli maailmaa edelleenkin uskoo että jokainen muslimi on arabi, ja jokainen arabi on muslimi.

Eikä mikään ole pahempaa kuin väärä tieto. Mutta sitähän on internetkin pullollaan, ja usein aivan tarkoituksella. 

Boston ja pommiveljekset

Uutiset kertovat, että Bostonin pommi-iskujen takana olleet veljekset on tunnistettu, toinen ammuttu, toinen tätä kirjoittaessani on yhä vapaana.

Uutiset ovat myös kertoneet, että veljekset ovat tsetseenejä. Eli, maasta, jonka asukkaat ovat muslimeja.
Taas islamistien isku? Siltä vaikuttaa.

Koska toinen "epäillyistä" on kuollut, eikä toista ole tavoitettu, ei ole selvillä, mikä on todellinen motiivi.

Tsetsenia  on maa, jolla on hyvin surullinen historia. Venäjä valloitti maan  jo 1500-luvulla. Myöhemmin, neuvostovallan aikana, maa yritti kapinaa  useampaankin otteeseen. Varsinkin Stalinin hirmuhallinnon aikana tsetseenit kärsivät, miltei koko kansa ajettiin maanpakoon  Kazakstaniin.

1990-luvulla Tsetsenia yritti, monen entisen neuvostotasavallan tavoin, tulla itsenäiseksi.  Vuonna 1991, sekavissa oloissa suoritettujen vaalien jälkeen  maa  julistautui  itsenäiseksi 6. syyskuuta 1991.

Venäjä ja Tsetsenia ovat käyneet sen jälkeen kaksi sotaa: vuonna 1995 ja vuonna 1999. Amerikkalaiset eivät ole olleet huolissaan, syytä puuttua venäläisten "ongelmaan" ei ole ollut. Maailman media on keskittynyt näyttämään tsetseeniterroristien karmaisevia tekoja.  Unohtaen, miten Venäjä tuhosi kokonaisia kyliä pommittamalla siviileitä, "terroristeja". 

Tsetseniassa on öljyä. 

Eiköhän se selitä jo melko paljon? 

Ellet ole puolellamme olet meitä vastaan!

Maailman mediassa tuntuu olevan olemassa eräänlainen kilpailu: Mikä on viikon shokki?!

"Hyvinä aikoina" (milloin sellainen oli viimeksi?) shokki oli jonkun Hollywood-staran yhtäkkinen avioero, tunnetun rock-bandin jäsenen ero, jne.

Viimeisin "järkky" oli - tietysti - Bostonin maratonin pommi-isku.
Miksi? Koska siinä kuoli enemmän ihmisiä, kuin missään muualla samalla viikolla. Ei.
Koska haavoittuneita oli enemmän kuin missään muualla. Nope.

Koska se tapahtui USA:ssa, median johtavassa maassa.

Monet ihmiset (minä muiden mukana) ovat muistuttaneet, että samana päivänä Irakissa kuoli yli  50 henkilöä, kun Bostonin kuolonuhrien määrä oli "vain" kolme.  Afganistanissa ja Syyriassa kuoli myös enemmän ihmisiä kuin Bostonissa. Samana päivänä.

Onko sitten oikein verrata kuolonuhrien määrää, määritellä sen perusteella, mikä olisi oikea määrä uutisointia ja kommentteja? On - ja ei. Jokainen väkivaltainen kuolema on väärin.

Miksi sitten ns. länsimaihin kohdistuva terrorismi saa niin suuren huomion? Ei (pelkästään) siksi, että maailman media on amerikkalaisten ja muiden länsimaisten hallinnassa.  Rehellisyyden nimessä on pakko myöntää, että ääri-islamilainen terrorismi pelottaa niitäkin, jotka eivät näe maailmaa mustavalkoisena. Se pelottaa minuakin. Olen naimisissa irakilaisen kanssa, mutta hän tuskin on terroristi?!

Tätä kirjoittaessani ei tiedossa ole, kuka tai ketkä ovat vastuussa Bostonin iskuista.  Se selviää varmasti. Yleensä ääri-islamilaiset ryhmät ovat ylpeitä(!) ilmoittaessaan olevansa vasttuussa. Jotkut, jopa, kun se EI ole totta.

Tämän blogin otsikko viittaa Pepe Willbergin albumiin Niin vähän on aikaa, kappaleeseen Raja, jonka sävelsi Henrik Otto Donner.Teksti on  Aira Sinervon. Se vaatii meitä ottamaan kantaa, koska on pakko valita.  Silloin oli kysymys kapitalismista ja/tai sosialismista.  Aika näytti, ettei näin ollut. En usko, että näin on tälläkään kertaa.

Maailma muuttuu. Annetaan sen muuttua. Eikä annata periksi niille, joiden mielestä se muuttuu vain miekan ja veren kautta!

Tähtilippu palaa taas...

Uutiset ovat jälleen kerran  kertoneet mellakoista kaikkialla ns. muslimimaailmassa. USA:n liput palavat taas, kansa riehuu kaduilla. Mitä uutta? Tätähän tapahtuu aika-ajoin. Vaan miksi juuri nyt?

Näennäinen syy on jokin elokuva tai video. En edes halua tietää mikä. Tehty USA:ssa.

Kun Geoge W. Bush ja Toni Blair julistivat ristretken terrorismia vastaan, tarkoituksena oli löytää ne "massatuhoaseet" mitkä, lännen tiedustelupalvelujen mukaan,  löytyisivät jostakin Irakista.

Niitä ei koskaan löydetty. Silti "koalition" joukot hyökkäsivät suvereeniin maahan, ilman virallista sodanjulistusta.  Irak kuului maihin, joista Bush käytti termiä access of evil.

Mutta. Olihan se sentään kai hyvä että Saddam Husseinista päästäisiin eroon? Vai?   Ja päästiinkin.

Ja jonkin aikaa kaikki olikin hyvin. Muslimit tappoivat vain toisiaan.  Ja yhä tappavat. Jee!

Entä nyt? Ihmisiä kuolee yhä Irakissa, Afgnistanissa, Pakistanissa. Who cares?

Mutta: USA:ssa on tulossa vaalit. USA tarvitsee aina vihollisen. Kun se ei ole enää Neuvostoliitto, niin melkein  mikä tahansa käy.
Helppo juttu;  luodaan  taas jotakin, mikä aiheuttaa liikehdintää muslimimaailmassa. Hullut kiiihkouskovat ovat pian  jälleen osoittamassa uskomatonta vihaansa Amerikkaa ja amerikkalaisia kohtaan.
USA tarvitsee  siis vahvan presidentin, ei mitään mustaa miestä joka voi olla jopa jonkinlainen muslimien ymmärtäjä. Taustakin afrikkalainen!

Amerikkalaisessa kulttuurissa on paljon hyvää;  musiikki, esimerkiksi. Vapaus, ainakin teoriassa, sanoa mitä haluaa. "Amerikkalainen unelma" ei ole pelkkä kupla, mutta on hyvä muistaa, ettei se ole "oikein" ja kaikki muu väärin.
Ja  kuka niille antoi luvan toimia maailmanpoliisina?  Demokratia ei ole vientitavaraa. Ei varsinkaan kun kauniiden puheiden takaa näkyy ahneuden pukinsorkka. Ja, kaiken lisäksi, demokratian sijasta "autetut" maat tuntuvat ajautuvan yhä pahempaan kriisin. 

Eihän tuo MEILLÄ vois tapahtua...

"Norjan tapahtumat" ovat tietysti herättäneet monelaisia reaktioita.  "Miten tällaista VOI tapahtua Pohjolassa, maassa missä on toimiva demokratia, usko siihen että jokaisella on oikeus mielipiteen vapauteen, fyysiseen koskemattomuuteen ja uskonnon vapauteen?"

Tämä on luultavasti ensimmäinen kysymys. Toinen on: Kuka voi tämän asettaa kyseenalaiseksi? Kiiluvasilmäinen muslimiterroristi?
Ei.. Syyllinen on (luultavasti) sinisilmäinen, mutta aivan varmasti valkotukkainen, Norjassa syntynyt maan kansalainen.

Tietysti joku voi sanoa että äärioikeiston liikehdintä on vain puolustautumista. Mutta jos tarkastelee heidän argunmentointiaan,  se on samanlaista kuin natsi-Saksan aikoinaan. Juutalaisten sijaan vain on tullut islam, muslimit.

Yleensä me ihmiset ymmärrämme toisiamme kun joudumme (tai pääsemme) kosketuksiin yksilötasolla.  Vaimoni on syntynyt muslimimaassa. Lempeämpää, parempaa ihmistä en voi kuvitella.  Olen myös lukenut ja nähnyt tv-ohjelmia ihmissuhteistaesimerkiksi  entisessä Jugoslaviassa, missä (ennen sotaa) kukaan ei tuntunut välittävän kuka on kristitty, muslimi tai vaikka pakana! Voitaisiinkohan me joskus olla tilanteessa mistä John Lennon lauloi: Nothing to kill or die for and no religion too.Imagine all the people living life in peace...

 Me, enemmistö. Meidän täytyy uskoa demokratiaan, ihmisten oikeuteen päättää itse omasta elämästään.  Se EI tarkoita linnoittautmista jonnekin menneisyyteen vaan rohkeaa uskoa tulevaisuuteen, missä pelot ja ennakkoluulot täytyy voittaa.  Suomella on arvokas, kallis menneisyys. Eletään niin että myös tulevaisuudessa meillä on jotakin mistä voimme olla ylpeitä.