Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dieetit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dieetit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Vaimoni on vegaani

Vaimoni on ollut vegaani jo jonkin aikaa. Lähinnä siitä syystä, että hänelle tehtiin  leikkaus (sleeve gastrectom englanniksi, suomenkielistä nimeä en löytänyt) jonka tuloksena hän pystyi syömään vain pienen osan siitä, mitä aikaisemmin. Tarkoitus oli pudottaa runsaasti painoa, ja se onnistui. Hän ei katso olevansa vegaani ns. eettisistä syistä, vaikka kammoksuukin mm. nykyistä teollista ruuan tuotantoa. 

Koska nautitun ruuan määrä väheni radikaalisti, sen laadun piti olla hyvä. Tarvittavat proteiinit, vitamiinit jne. piti löytää.

Se johti vegaaniruokaan. 

Vaimo on terveempi kuin koskaan. Samalla olen itsekin tottunut syömään samaa ilmeisesti todella terveellistä ruokaa kuin hän. Painokin on pudonnut ihan huomaamatta.

No, joskus haluan (ja syönkin) makkaraa, pitsaa, enkä ole koskaan lopettanut myöskään kananmunien syöntiä.  Kananpoikaa tekee mieli, ja kalkkunaa. Vaikka tiedän, miten ne "kasvatetaan". Kala kuuluu ravintooni. Maitotuotteet, kuten juustot (pitsaa lukunottamatta) ja jugurtin olen myös hyljännyt. Maitoa en ole juonut vuosikymmeniin, en edes sitä rasvatonta eli "kurria" kuten maalla kasvanut äiti sitä kutsui.

Maailma muuttuu hitaasti. Minulla ei ole kovinkaan monta vuotta aikaa sitä muuttaa.  Vegaaniksi tuskin alan, ja kasvissyöjänäkään en varmasti tule olemaan tiukkapipoinen. 

Olen kuitenkin  ottanut pienen askeleen eteenpäin.  Enkä tunne paljonkaan menettäneeni.
Vaikka kyllä joskus muistelen miten hyvältä maistuivat mm. cheddar ja sinihomejuusto...

perjantai 26. helmikuuta 2016

Mies joka ampui Liberty Valancen



                                                          









Mies joka ampui Liberty Valancen
on lännenelokuvien klassikko.
Elokuva, jota suuret länkkärinimet tähdittävät, ei saanut kovin hyviä arvosteluja aikoinaan, mutta on ajan myötä kohonnut arvostuksessa.

 Sen sanoma on, että kun jokin asia saa tietyn maineen, siitä tulee kultti,  kultista tulee fakta, ja totuus unohtuu. 

 Myöhemmin leffan sanomaa on kierrätetty mm. Lorne Greenen  kappaleessa Ringo. Siitä teki upean version suomeksi  Tapio Rautavaara.

 Niin tarina levisi ympäri maan:
Hän Ringon löi aseellaan.
Ja vuodet vain, näin kerrotaan,
sai aseeni viimein vaikenemaan.
On outoa vain yks’ asia: Miksi
nyt tähteä sheriffin kantaa risti
Ringon?


Monella  oikean elämän alallakin tarpeeksi toistetusta "totuudesta" tulee fakta.
Musiikki on yksi niistä.

Benny Goodman oli taitava muusikko ja mainio orkesterinjohtaja, jonka yhtyeisiin (pieniin ja isompiin) kuului huippumuusikoita.
Silti nimi Swingin kuningas taisi olla enemmän levy-yhtiön markkinoinnin tulosta. 

Elvis Presley sai nimen rockin kuningas hyvin helposti. Monien mielestä turhaan. Elvis oli kuitenkin suosituin rockin alkuaikojen tähdistä, joka tosin siirtyi pian  yhä enemmän balladeihin, countrymusiikkiin ja jopa viihdemusiikkiin eli crooneriksi.
 Jerry Lee Lewisin  kerrotaaan sanoneen joskus 50-60 -lukujen vaihteessa: "Voihan Elvis olla kunkku, mutta minä olen paras! "

Rolling Stonesia alettiin jossakin vaiheessa mainostaa sloganilla Greatest Rock and Roll Band in the World.

Maailman parhaaksi LP-levyksi on ties kuinka monta kertaa valittu Beatlesien Sgt.Pepper´s Lonely Hearts Club Band. 

Paras single on  kriitikkojen äänestyksien perusteella Bob Dylanin  Like a Rolling Stone.  Rolling Stonesien Satisfaction on voittanut myös joitakin äänestyksiä.  Samoin Queenin Bohemian Rhapsody. Viime mainittu on ollut erityisesti ns.  suuren yleisön suosikki, etenkin Britanniassa. 

Maailman parhaaksi elokuvaksi ovat kriitikot valinneet yhä uudelleen Orson Wellesin filmin Citizen Kane.

Maailman parhaaksi elokuvanäyttelijäksi  ovat tulleet eri äänestyksissä valituiksi  Marlon Brando, Jack Nicholson ja Robert de Niro.
Naisista kärkipaikoilla ovat vuorotelleet Katherine Hepburn ja Meryl Streep. 

Maailman paras vitsikin on kuulema valittu. Tässä se on muutettu meille suomalaisille sopivaksi: 

Kaksi ruotsalaista on hirvimetsällä. Toinen heistä lyyhistyy yhtäkkiä maahan ja menee tajuttomaksi. Hänen toverinsa soittaa heti kännykällä hätänumeroon ja sanoo: "Kaverini kuoli! Mitä minä teen?"
Hätänumerosta vastataan rauhoittelevalla äänellä: "Älä hätäile, minä autan. Varmista ensin, että hän tosiaan on kuollut."
Puhelin vaikenee, kunnes kuuluu laukauksen ääni.
Ruotsalainen palaa puhelimeen ja sanoo "Selvä on. Mitä sitten?"

Vitsit ovat kyllä joskus  vähissä sosiaalisessa mediassa. Väitteitä, puolitotuuksia jopa virheellistä tietoa  jaetaan surutta. Aiheina  ruoka, dieetit tai  liikunta. Tutkimukset. Lääkkeet ja lääkärit. Politiikka.
Joskus taas uutiset ja tarkoituksella levitetyt huhut. "Kaupunkilegendat".

  Kun jotakin toistetaan tarpeeksi monta kertaa...niinpä niin.  Ja nimenomaan somessahan sitä tapahtuu.

   Man who shot Liberty Valance
 





keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Sota on jo täällä! Rasvasota.


Armas Suomenmaa näyttää olevan ajautumassa  sotaan. Vuosikymmenien rauhallisen ajan jälkeen.
Tällä kertaa kukaan ei ole yrittämässä maan valtaamista. Ei myöskään syynä ole Euroopan Unionin kriisi joka johtaisi konfliktiin. Kyseessä on maan sisäinen asia. Kuten joskus viime vuosisadan alkupuolella.
Vastakkain eivät ole tällä kertaa punaiset ja valkoiset.
Kyseessä ei ole myöskään perussuomalaisten tai varsinaissuomalaisten kapina laillista esivaltaa vastaan.

Kyseessä on rasvasota.


Kapinakenraaleista näkyvin on tohtorismies T.  Hänen ristiretkensä koululääketiedettä vastaan on saavuttamassa kliimaksinsa.

Joukkojen keräämisessä tärkein argumentti on että ihmisiä on vuosikymmenien ajan johdettu harhaan jakamalla vääristeltyä tai vajavaista tietoa rasvoista ja kolesterolista ja niiden suhteista.
Eläinrasvat eivät olekaan kuulema  epäterveellisiä. Eivät edes ns. kovat rasvat. Kolesteroli on tarpeellista, ja sen alhaallapitämiseksi määrätyt lääkkeet ovat tarpeettomia, jopa vahingollisia. Niiden määrääminen potilaille on lääkäreiden tapa myydä tarpeetonta lääkitystä, ainoana syynä voittojen maksimointi.

En väitä olevani asiantuntija ravinto- ja terveysasioissa. Kaikkea muuta.
Kun minut operoitiin muutama vuosi sitten, minulle kerrottiin millaista ravintoa minun pitäisi suosia, mitä välttää.
Pannassa olivat rasvat, erityisesti eläinrasvat. Punainen liha.
Kukaan ei käskenyt välttää hiilihydraatteja. Toki kautta aikain on sanottu että valkoinen leipä ja hiottu riisi ovat huonompi vaihtoehto kuin täysjyvätuotteet. Näin varmasti onkin.
Teollisesti tuotettu ruoka on aina huonompi vaihtoehto kuin tuore, itse valmistettu. Kasvikset, hedelmät, salaatit kuuluvat terveelliseen ruokavalioon.

Ns. karppaamisen  eli vähähiilihydraattisen dieetin myöta on julkisuuten tullut paljon kirjoituksia missä mm. kehutaan kuinka "tirisevän rasvaisen pihvin avulla laihtuu! " Kananmunia voi syödä mielin määrin, samoin rasvaisia makkaroita. Mutta se leipä, se pitää jättää pois, ehdottomasti.

Kun elää tarpeeksi kauan, tulee epäluuloiseksi kaikelle mikä kuulostaa liian hyvältä olemaan totta. Koska se yleensä sitä  on.  Kahvi, suola, alkoholi.  Kaikki nekin on julistettu myrkyiksi, vain jotta muutaman vuoden kuluttua kaikki tieto kumotaan. Nyt "myrkky" on hiilihydraatti.  Mistähän mahtaa johtua että kaukoidän maissa    liikalihavuus ja sydäntaudit eivät ole yleisiä, riisin nauttimisesta huolimatta? Samoin Välimeren maissa missä valkoista leipää ja pastaa syödään paljon, kansa on varsin tervettä...

Oma luku sinänsä ovat erilaiset pillerikauppiaat jotka (samalla kun arvostelevat lääkäreitä heidän yhteyksistään lääketeollisuuteen) myyvät omia ihmerohtojaan ja pillereitään sikahinnalla.  Vakuuttaen että näiden lisäaineiden käyttö on riskitöntä. Oman kokemukseni mukaan näin ei valitettavasti  ole.  En enää koskaan nauti yhtäkään pilleriä kysymättä lääkäriltäni ensin. Siitä huolimatta että hän on ns. koululääketieteen edustaja eli  ilmeisesti siis korruptoitunut ja ahne persoona...Toivottavasti hänen tietämättömyytensä ei vie minua liian aikaiseen hautaan.



Bates Motel