Ei, ei kannata hermostua, en aio miettiä tuota ilmeisesti joillekin tärkeää kysymystä lähemmin. Vaikka, toisaalta jos sana renttu tarkoittaa itsekeskeistä paskiaista, ilmeistä on, että heidän suosionsa naismaailmassa on yllättävän suuri.
http://youtu.be/iL6oLsikLQo
Sen enempää asiaan paneutumatta tuntuu, että (monilla) naisilla on tarve yrittää tehdä miehestä "parempi".
Se, mikä sai minut ajattelemaan asiaa, on kirjasarja norjalaisesta Harry Holesta (valitettavasti suomenkielistä sivua ei ollut).
Luin minulle ensimmäisen Jon Nesbön kirjoitttaman rikosromaanin muutama vuosi sitten. Se oli nimeltään Lumiukko, seitsemäs sarjassa. Romaani oli hyvin kirjoitettu, juoni kiinnostava (jos kohta ilmeisesti sarjamurhaajia Norjassa tuskin on montaakaan).
Seuraavaksi luin ensimmäisen Harry Hole -romaanin, joka valittiin maassa vuoden parhaaksi jännitysromaaniksi ja vuotta myöhemmin koko Pohjolan parhaaksi. "Lepakkomies" ei vakuuttanut. Se oli, ylistävistä arvoisteluista huolimatta, selkeästi esikoisteos, jossa kirjoittaja ei vielä ollut valmis. Kirjassa on mielestäni turhan paljon väkivaltaa ja machoilua. Ilmeisesti tietty määrä seksiä (tosin ihan "siistiä") oli tarpeen. Harry is a real man!
Kolmas, toista maailmansotaa ja nykyaikaa sivuava Punarinta nousee jo paremmalle tasolle. Kerronta on sujuvaa, jännitys säilyy.
Harry Hole on alkoholisti. Hän ei ole kovinkaan miellyttävä henkilö. Hän mm. toteaa Lepakkomiehessä erään naisen olevan "valtavasti ylipainoinen" ja myöhemmin nimittää naista "läskivuoreksi". Toisaalta, hän vastustaa uusnatsismia ja miettii usein oikean ja väärän loputonta taistelua niin yhtesikunnassa kuin yksilön ajattelussa. Hän näkee, miten monet kolleegat poliisissa pystyvät vaivoin (jos ollenkaan) peittämään rasistiset asenteensa sosiaalidemokraattisessa Norjassa.
Harry Hole on ehkä renttu. Siinä mielessä, että hän ei pysty kontrolloimaan juomistaan.
Hän on myös vahvasti tunteva, ajatteleva mies. Ehkä siksi hänestä on helppo pitää, kaikkine puutteineen ja virheineen.
http://youtu.be/iL6oLsikLQo
Sen enempää asiaan paneutumatta tuntuu, että (monilla) naisilla on tarve yrittää tehdä miehestä "parempi".
Se, mikä sai minut ajattelemaan asiaa, on kirjasarja norjalaisesta Harry Holesta (valitettavasti suomenkielistä sivua ei ollut).
Luin minulle ensimmäisen Jon Nesbön kirjoitttaman rikosromaanin muutama vuosi sitten. Se oli nimeltään Lumiukko, seitsemäs sarjassa. Romaani oli hyvin kirjoitettu, juoni kiinnostava (jos kohta ilmeisesti sarjamurhaajia Norjassa tuskin on montaakaan).
Seuraavaksi luin ensimmäisen Harry Hole -romaanin, joka valittiin maassa vuoden parhaaksi jännitysromaaniksi ja vuotta myöhemmin koko Pohjolan parhaaksi. "Lepakkomies" ei vakuuttanut. Se oli, ylistävistä arvoisteluista huolimatta, selkeästi esikoisteos, jossa kirjoittaja ei vielä ollut valmis. Kirjassa on mielestäni turhan paljon väkivaltaa ja machoilua. Ilmeisesti tietty määrä seksiä (tosin ihan "siistiä") oli tarpeen. Harry is a real man!
Kolmas, toista maailmansotaa ja nykyaikaa sivuava Punarinta nousee jo paremmalle tasolle. Kerronta on sujuvaa, jännitys säilyy.
Harry Hole on alkoholisti. Hän ei ole kovinkaan miellyttävä henkilö. Hän mm. toteaa Lepakkomiehessä erään naisen olevan "valtavasti ylipainoinen" ja myöhemmin nimittää naista "läskivuoreksi". Toisaalta, hän vastustaa uusnatsismia ja miettii usein oikean ja väärän loputonta taistelua niin yhtesikunnassa kuin yksilön ajattelussa. Hän näkee, miten monet kolleegat poliisissa pystyvät vaivoin (jos ollenkaan) peittämään rasistiset asenteensa sosiaalidemokraattisessa Norjassa.
Harry Hole on ehkä renttu. Siinä mielessä, että hän ei pysty kontrolloimaan juomistaan.
Hän on myös vahvasti tunteva, ajatteleva mies. Ehkä siksi hänestä on helppo pitää, kaikkine puutteineen ja virheineen.
