King is dead, long live the king.

Tätä kirjoittaessani (16. elokuuta 2017) Elvis Presleyn kuolemasta on kulunut tasan 40 vuotta.  Suurin piirtein kaksi kertaa se aika, kuin rock and rollin kuninkaaksi nimetty laulaja oli kanssamme, tekemässä levyjä ja antamassa konsertteja. 

Nimi rock and rollin kuningas oli toki markkinointia. Samaan tapaan kuin Rolling Stonesia on kutsuttu nimellä Greatest rock´roll band in the world.  
Joskus aikoinaan toinen rockandroll -legenda Jerry Lee Lewis sanoi:  Elvis might be the king, but I am the best. 
Joidenkin mielestä rockin todellinen kuningas oli maaliskuussa  2017 kuollut Chuck Berry.

Elviksen rääkätty sydän petti lopulta. Vuosia jatkunut piristeiden  (niitä hän ilmeisesti oppi käyttämään asepalveluksessa Saksassa) ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö oli lopulta liikaa. Ironista kyllä, Elvis vihasi "huumeidenkäyttäjiä". Hän sai jopa presidentti Nixonilta tunnustuksen (kun itse kärtti sitä) joulukuussa 1970 kiitoksesti työstä huumeiden käytön vastustamiseksi. 

Viimeisessä taltioidussa konsertissa rankasti ylipainoinen laulaja yrittää parhaansa, vaikka ääni ei tahdo riittää ja hengitys ei kulje. 
Aikaisempina vuosina Elvis onnistui aina ennen kiertueita laihduttamaan ja kuntoutumaan.
. 

Elviksen merkityksestä populaarimusiikin ja -kulttuurin kehitykseen on erilaisia mielipiteitä. Joidenkin mielestä (kuten näyttelijä  Marlon Brando) Elvis oli vain "copy cat" joka varasti mustan musiikin ja teki laimeita  kopioita aidoista kappaleista.  

Suurin osa kritiikistä nykyisin  myöntää, että Elviksen alkuaikojen levytykset ottivat  vaikutteita sekä mustasta rhythm and bluesista että  valkoisesta country-musiikista ja tekivät siitä lähes  ainutlaatuista.  Sun Records -levy-yhtiön taiteilijakaarti oli muutenkin laadukas. 

Myöhemmin Elvis (varsinkin muutettuaan suurelle RCA-yhtiölle) alkoi lähestyä mainstream poppia, mutta teki silti monia merkittävia levytyksiä myös armeijan jälkeen. 
Presleyn manageri, omatekoinen "eversti" Parker laittoi miehen tekemään hölmöjä Hollywood-elokuvia, joiden musiikki oli lähinnä tyhjänpäiväistä.

Vuonna 1968 Elvis teki "TV-Specialin", mikä merkitsi miehen paluuta huipulle.  Kiertueita, myöhemmin showt Las Vegasissa. 

Elviksestä v. 1973 eronnut Priscilla Presley (he olivat naimisssa vuodesta 1967) on hyödyntänyt legendaa, ja "kuninkaan" levyjä on myyty moninverroin enemmän miehen kuoltua kuin hänen elinaikanaan. Itse asiassa, ennen kuolemaansa Elvis oli miltei unohdettu, eilispäivän  tähti. 

Maailma on täynnä Elvis-kopioita, joita ajoittain etsitään jopa kilpailuissa. Valitettavasti useimmat keskittyvät miehen myöhemmän kauden eli Las Vegasin tyyliin. 

Eliviksen kuolinpäivänä 16. elokuuta , samoin kuin hänen syntymäpäivänään  8. tammikuuta, eri tv-kanavat muistuttavat miehestä, shoppailukanavat kuten QVC myyvät äänitteitä ja kaikkea mieheen liittyvää ns. memorabiliaa eli muistoesineitä. 

Elvis Presleyn elämästä on julkaistu useita kirjoja. Suositeltavin on Peter Guralnickin  kirjoittama kaksioisainen elämäkerta, josta on ollut saatavissa myös yhteennidottu pokkariversio.