Toimittajia ja kirjailijoita on usein pidetty ihmisinä joilla, työn luonteesta johtuen, on mahdollisuus elää varsin "vapaata elämää", ilman kellokortteja. Se taas on tuonut mahdollisuuden nauttia elämästä lähes vailla rajoituksia. Suomessa se tarkoittaa usein samaa kuin alkoholin nauttimista ilman seuraavan aamun aikaista herätystä, esimerkiksi.
60-luvun suomalaisten kirjailjoiden tapana oli istua kapakoissa. Syy oli selvä: siellä kun ns. tavallinen kansa mutta myös ns. älyköt istuivat. Keskustelun taso vaihteli. Kulutetusta alkoholista ja seurakunnan koostumuksesta riippuen.
Jotkut kirjailijat halusivat olla ns. älykköjen paikoissa, toiset taas "kansan parissa", Se tosin saattoi tarkoittaa, kuten esim. Jorma Ojaharjun kohdalla - hänen omien sanojensa mukaan -"juon koska haluan olla samalla tasolla kuin muut pöydän ympärillä".
Vaatimattomuus ei suurta miestä vaivannut. Myöhemmin Ojaharju raitistui ja saavutti arvostusta mm. ns. Vaasa-trilogian kautta.
Hannu Salama, Pentti Saarikoski. Alpo Ruuth. Oli muodikasta olla vasemmistolainen, ja juominen oli jonkinlainen protesti "porvarillista" yhteiskuntaa kohtaan. Tosin Salama ja Ruuth tulivatkin työväenluokasta, mutta miesten suhtautuminen politiikkaan ja elämään yleensä oli varsin erilainen.
Myös toimittajat istuivat kapakoissa. Ehkä eivät Suomen Kuvalehden, Seuran tai Apu-lehden.
Mutta aivan varmasti Hymyn.
Lehden kulta-aika sijoittunee 60-luvulle ja 70-luvun alkuun.
Tuolloin sitä pidettiin räväkkänä, usein ns. hyvän maun ylittävänä, sensaatiohakuisena julkaisuna.
Lehti ei kuitenkaan julkaissut esim. pornografista aineistoa (ainakaan tämän päivän kriteerien mukaan). Muutenkin tuon ajan aineisto vaikuttaisi tämän päivän lukijasta meko kesyltä.
Yksi lehden "tähtireporttereista" kuusikymmentäluvulla oli Veikko Ennala. Mies, jonka isä halusi tehdä hänestä Suomen presidentin. (Syntynyt muuten kotikaupungissani, Mäntässä.) Antamalla hänen lukea klassikoita, mutta myös pakottamalla elämään hyvin spartalaista elämää. Voisi ehkä verrata Paavo Väyryseen, joka itse kuulema päätti haluavansa presidentiksi ollessaan vielä alakoulussa.
Ennalasta tuli toimittaja sodan aikana. Hän toimi sotakirjeenvaihtajana. Ja sodan jälkeen toimittajana useissa paikallislehdissä.. Sitten tuli aika Hymy-lehden toimittajana. Tätä ennen Ennala kirjoitti mm. Apu-lehteen.
Ennalaa pidettiin Hymyn toimittajana "likasankojournalistina". . Toimittaja Sakari Virkkunen kirjoitti Suomen Kuvalehden numerossa 1/1970:
»Niin kauan kuin Ennalan tapaiset miehet kirjoittavat, ei ole toivoa, että aikakauslehtitoimittajain sosiaalinen arvostus kohoaisi.»
Hänen tapansa kirjoittaa olikin kieltämättä usein sensaatiohakuista, mutta suurin syy itseoppineen toimittajan halveksintaan lienee ollut ajalle tyypillinen tekopyhä asenne kaikkeen "rumaan" ja "siveettömään".
Ennala ei kuvia kumarrellut.
Ennala kirjoitti seksistä, prostituutiosta, alkoholismista. Kaikista asioista joista "kunnon ihmiset" olivat kiinnostuineita mutta tunnustivat lukevansa vain satunnaisesti.
Siitä huolimatta Hymylehden painos oli suurimmillaan 520 000 kappaletta.
Ennalan elämää kuvaa vuonna 1978 julkaistu elämäkerta Neron heikkoudet. Se kertoo miehestä joka itseironisesti uskoi että hänen osakseen olivat kyllä tulleet neron heikkoudet mutta eivät lahjat.
Kuinka paljon ajat ovat muuttuneet? Tänä päivänä "mikään ei ole pyhää". Muslimit voivat kyllä yhä uhata kuolemalla oman uskonsa ja/tai Mohammedin "häpäisijöitä". Kristityt hyväksyvät kaiken mikä on taloudellisesti kannattavaa. Kukaan ei valita pornosta tv:ssä, musiikkivideotkin ovat usein lähinnä pehmopornoa. Jos sellaista olisi näkynyt 60-70 -lukujen TV:ssä, yleisönoasastot olisivat olleet täynnä paheksuvia kirjoituksia, joku olisi tehnyt kyselyn eduskunnassa.
Veikko Ennala eli pari-kolmekymmantä vuotta liian aikaisin. Oliko hän nero? Ehkä ei. Hyvä ja ennakkoluuloton sanankäyttäjä. Levätköön rauhassa.
Tänä päivänä uutisia tehdään jos ei mitään sensaatiota ei ole. Lautta jonka upotesss ihmisiä kuolee on jotakin millä myydään päivälehtiä. Aikakauslehtiä ja viikkolehtiä varten täytyy löytyä jotakin muuta. Julkkuja, avioeroja. Mikä on muuttunut? Ennala ja kumppanit auttoivat ihmisiä tajuamaan että monet uskomukset olivat pelkkää tekopyhyyttä, ennakkoluuloja. Ehkä hyötyen taloudellisesti,sensaatiohakuisesti. Tuskin Ennala kuitenkaan kuoli rikkaana miehenä?
Mutta sitten siihen "perimmäiseen kysymykseen" miksi niin monet taiteilijat, muusikot, luovat ihmiset juovat?
Miksi Jeppe juo? Koska todellisuus on liian kova tai rankka kestää? Tai elämä on liian tylsää? En minä tiedä. Jos tietäisin ja voisin kertoa maailmalle, minusta tulisi luultavasti miljonääri. Mietitään siis kaikki tykönämme. Tai sitten unohdetaan koko juttu. Mikä taitaa olla paras vaihtoehto. Minullakin kun taitaa olla vain ne neron heikkoudet.
Otettaisko sille? Kippis!
