No tulihan se - vihdoinkin.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen saavutusta päättyneissä kisoissa on hehkuteltu varmaan jokseenkin riittävästi. Siksipä en edes yritä analysoida syitä ja seurauksia mikä sai aikaan tämän, useimmille varmasti rehellisesti sanottuna melkoisen yllättävän saavutuksen.

 Yleisesti ottaen toteasin että menneet kisat osoittivat että ero ns. suurien, perinteistest kiekkomaiden ja "uusien" kiekkomaiden välillä näyttää kaventuneen edelleen, syynä luonnollisesti se että parhaat pelaajat miltei maasta kuin maasta pelaavat kovissa ammattilaisjoukkueissa ympäri maailman. Supertähtiä vilisevät joukkueet putosivat yksi toisensa jälkeen ja Ruotsin ei ole varmasti koskaan nähty romahtavan nyt nähdyn lailla.

Ammattilaisurheiluun kuuluu suuri raha. Pelaajien siirtosummat ja palkkiot joukkuepeleissä ovat televisio- ja internetaikana nousseet pilviin. Myöskin yksilölajeissa kuten yleisurheilu, tennis ja jopa hiihto, mäkihyppy, ampumahiihto, ansiot ovat miltei käsittämättömän suuria.

Olympiakisat ja maailmanmestaruuskisat missä urheilija ei edusta vain itseään vaan maataan ovat urheilun suola. Urheilijat tuntuvat löytävän aivan uutta puhtia suorituksiinsa.
 Espanjan saavutettua jalkapalloilun maailmanmestaruus, oli selvää että siitä puhuttaisiin päivittäin viikkojen ajan. Liput liehuivat kuukausia talojen ja asuntojen parveikkeilla.  Suomen juhlinta kiekkokullan jälkeen jatkunee kauan.

 Urheilu on kyllä käytetty myös progandistisesti, esim. Neuvostoliiton ja itä-Euroopan urheiljoiden menestyksen piti osoittaman sosialismin paremmuus. Natsi-Saksan urheilijat halusivat osoittaa valkoisen rodun ylemmyyttä. Yksi maailmanhistorian kuuluisimmist nyrkkeilyotteluista Max Schmelingin ja Joe Louisin välillä kuuluu samaan kategoriaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Max_Schmeling

Vuosia sitten puhuttiin paljon jalkapallohuliganismista. Englantilaiset fanit olivat jopa pannassa useissa maissa. Nämä humalaiset tappelijat halusivat vain häiriötä, ilonpito ja reilu kannatus olivat kaukana.
Yhtä uskomattomilta kuulostavat uutiset Haaparannasta; tappeluita, Ruotsin lipun polttamisia.  Tällainen käytös ei urheiluun kuulu.

YLE näytti suorana lähetyksenä Kiekkoleijonien kotiinpaluun. Muutamat pelaajista (ja yksi valmentajista!) näyttivät olevan melkoisen liikuttuneessa tilassa. Eikä kysymyksessä ollut vain tunnekuohu vaan pikemminkin ehkä jokin muu kuohuva. No. On päiviä jolloin paljon voi antaa anteeksi. Asialliseksi humalaista solkkaamista ja kaatuilemista suorassa koko maailmassa internetin kautta nähtävissä olevassa ohjelmassa ei voida pitää.

Kaikesta huolimatta, nostan lakkia Leijonille. Hieno saavutus, pojat! Älkääpä antako fanien odottaa seuraavaa kultaa yhtä kauan kuin nyt tehtiin!