My Name is Earl...sorry....Bill.

Mun nimi on Billy. Tai oikeastaan se on William. Niinkuin prinssi William, sanoo iskä. Ja iskä tietää IHAN kaiken! Tuo William-nimi annettiin mulle kun mut otettiin ensin äidiltä pois ja sitten vaan laitettiin johonkin ulos. Koska olin ihan pieni niin en ihan kaikkea muista mutta jotenkin sitten jotkut kiltit ihmiset minut sitten otti hoiviinsa sellaiseen iiisooon taloon missä oli muitakin koiranpentuja. Siellä mulla oli yks kiva kaverikin jolle oli annettu nimeks Yoggi. Sen kanssa juostiin ja leikittiin päivät pitkät. Ihan kivaa aikaa se oli.

Mun iskä ei ihan oikeesti ole mun iskä. Sitä ihan oikeeta en ole koskaan nähnytkään ja äiskästäkään en kyllä muista mitään, kun mut laitettiin pois niin pienenä.  
Kun vähän kasvoin niin ne otti mulle kaverin joka oli melkein kuin mun sisko. Sen nimi oli Noor ja ne sanoi että se on cavalier king charles spaniel. Minä olen kais jonkinlainen terrieri, mun iskä sanoo. Se kans sanoo että ei sillä ole väliä mitä rotua on, oli sit ihminen (niinkuin se) tai koira.

Tää Noor tykkäs kauheesti leikkiä pallolla vaikka olikin tyttö. Minä olen poika enkä tykkää juosta pallon perässä. Iskä aina kattelee telkkarista jalkapalloa ja jääkiekkoo ja tennistä ja vaikkamitä ja toisinaan hihkuu ja toisinaan manailee. Kumma juttu. Ei se mua kiinnosta yhtään. Mut ihmiset onkin aika kummallisia joskus. 
Sen sijaan musta on kiva kun me mennään kävelylle ja varsinkin kun mennään uusiin paikkoihin missä on uusia tuoksuja. Muuten kyllä tykkään elämästä missä asiat menee tutulla tavalla.

Aamulla kun tuntuu siltä että on aika nousta, alan odottaa että iskän ja äidin makkarista kuuluu jotakin mistä voisi päätellä että ne ovat hereillä. Silloin haukahdan hieman, joskus itkaisen vähän, ja yleensä iskä silloin tulee ja päästää minut makkariin. Nuolen äidin naamaa ja heilutan häntää. Sitten iskä menee suihkuhuoneeseen, vaihtaa ulkovaatteet ja ulos mennään. Pee-mailit täytyy lukea tarkkaan, vessajutut hoitaa ja pieni lenkki tehdä. Sitten aamupalalle.

Sitten ei olekaan juuri kummempaa tekemistä ennen iltapäivää, joten otan pieniä torkkuja, joskus jos joku tulee oven taakse haukun niinkuin kunnon vahtikoiran tulee.
Ihmiset ne touhuaa kaikenlaista pitkin päivää. Itse otan melko rauhallisesti, vain silloin jos iskä käskee, mennään kävelemään tai muuten jonnekin käymään.
Iltalenkin jälkeen on aika syödä kunnolla. Joskus on kiva kun joku antaa jotakin sama ruokaa mitä ihmiset syö. Jotenkin se vaan maistuu paremmalta kuin omat koirankeksit.

Sitten taas hieman lepäillään ja iltamyöhällä vielä tehdään pieni vessalenkki. Sitten päivä onkin pulkassa, niinkuin iskä sanoo. Nukkumaan menen jo hyvissä ajoin eli kymmeneltä, kuulema. Itsellä kun minulla ei kelloa ole enkä sitä tarvitsekaan.  Noin se päivä yleensä menee. Turvallista ja rauhallista, yleensä. Iskä sanoo ettäa espanjankielessä on kuulema sellainen sanonta kuin humor de perros, koiranmieli. Se kuulema tarkoittaa että on pahalla päällä. Minä ainakaan en ole oikeastaan koskaan pahalla päällä. Häntää heilutan ja aina olen iloinen kun näen rakkaan ihmisen tai tutun ihmisen tai koiran. Saisivat muuttaa tuon sanonnan vaikka kissan mieleksi. Monet  niistä kun ovat tosi ilkeitä. Sähisevät ja kynsivät jos lähelle menee.

Iskä tämän lupasi kirjoittaa ylös kun minulle tietokoneet ja muut ei ole tuttuja enkä niistä kauheasti perusta.  Hyvää jatkoa vaan kaikille ihmisille ja kaikille lemmikkikoirille. Nyt taidan mennä ottamaan nokoset, iskä luultavasti vie minua taas ulos hiukan myöhemmin.

Terv. Billy.

P.S. Iskä yhteen aikaan aina katteli sellasta ohjelmaa  telkkarissa  kuin My Name Is Earl ja nauraa hekotteli...kais se sit oli jotenkin hauska?