Jörn Donner taas sanoi, että Suomi on niin pieni maa, että sinne mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan.
Voi hyvinkin olla. Se yksi ajatus voi olla vaikkapa skarppaaminen tai jääkiekon väkivaltaisuus.
Netissä "hiljaiset suomalaiset" ovat auliisti kertoneet mielipiteitään nuoren kiekkoilijan "torppaamisesta". Jotkut ovat sanoneet että nuoren junnun vain pitää pitää päänsä ylhäällä, ja varoa. Toisessa ääripäässä on puhuttu nuoreen mieheen, alaikäiseen lapeen, kohdistuneesta väkivallasta.
Joskus aikoinaan olin hockey fan. Se eka, ja myös toka maailmanmestaruus tuntuivat olevan, ja vieläkin ovat, mahtava juttu. Enää en ole niin varma, olenko kiekkofani. Miksi?
Muistan vielä ne ajat, jolloin jääkiekko oli taitopeli.
Neuvostoliitto - Tsekkoslovakia...
Joskus mm. suomalaisessa TV:ssä aikoinaan kiekkoa pelanneet suomalaiset "ikämiehet" kertoivat, kuinka ennen pelattiin kiekkoa, ei taklattu turhaan.
Alpo Suhonen, ansioitunut jääkiekkovalmentaja sekä Suomessa että NHL::ssä, on aina puhunut jääkiekkoilun parhaiden puolien säilyttämisen puolesta.
Jääkiekkoilu ilmeisesti sopii suomalaiseen ajatteluun, "sielunmaisemaan". Elämässäkin onnistuakseen, täytyy joskus olla kova. Eikä helposti antaa periksi. Tarkoituksellinen vahingoittaminen tai kostaminen ei kuulu sen enempää urheiluun kuin elämään yleensäkään. . Toki tunteet joskus kuumenevat jääkiekon kaltaisessa kontaktipelissä, mutta tuomareiden pitää hallita tilanteet, eikä pelin pidä sallia muuttua yhä väkivaltaisemmaksi.
Viimeksi, kun olin Suomessa (elokuussa 2012) näin joitakin kundeja, joilla oli tatuoitu selkeästi fasistisia tunnuksia yhdessä suomalaisen jääkiekkotunnuksen kanssa.
Minulla on suomalainen jääkiekkopaita. Suomalainen siniristi-t-paita. Olen (luultavasti?) edelleen kiekkofani.
Miks? Emmie tiä!
No. Onhan se lätkä tietysti parhaimmillaan jännittävää viihdettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti