Jarkko ja Laura sarkasmin syvin olemus

Luin suomalaisen kirjailijan blogia, jonka joku oli välittänyt.  Se, että kyseessä oleva kirjailija ei ole ollut koskaan suosikkini, ei ole tärkeää.  Miksi ei, vaatisi toisen kirjoituksen, mihin taas en näe aihetta.

Kirjailija/blogisti kommentoi ns. kansan reaktioita istuvan presidentin muotokuvaan.  Tyyliin: jos joskus 50-luvulla on nähnyt kopion Taistelevista metsoista, ei se tee ihmisestä taidearvostelijaa. 

Yhden kommentoijan mukaan, tämä oli sarkasmia, ironiaa, mikä voi olla joskus, kuulema, vaikea ymmärtää. Minä en ymmärtänyt, olen siis tyhmä? 

"Kun lukee kansan (tietenkin nimettömiä) taidemielipiteitä iltapäivälehtien keskustelupalstoilta, tajuaa kansan ahdistuksen.

Se pelkää, että sitä pidetään tyhmänä. Valitettavasti kansa ei jätä muuta mahdollisuutta."

Jos tämä on sarkasmia, tunnustan olevani (edelleen)  tyhmä.  Meni ohi. Ihan täysin. Kansa on tyhmää?  No tottai!

No, mitenkäs sitten Jarkko ja Laura liittyy tähän?
Siksi, että duo, joka esitti version kappaleesta Windmills of your mind, ei, vaikka se ei koskaan saavuttanut alkuperäisen kappaleen sielukkuutta, loivat (mielestäni) kuolemattomat säkeet: " Joku seurassa kun joskus sanoo jotain typerää, sinä poispäin käännät pääsi, etsit itsehillintää..."
Jostain syystä, koko sanoitusta ei löydy netistä.

Jarkko ja Laura, tietysti. olivat "vain ystäviä". Kunnes menivät avioon.  Mutta sehän ei ole olennaista.

Varmasti itsekin sanon typeriä asioita sekä "elävässä elämässa,"  feisbukissa että blogissani.    Mutta "luoja" tai mikähyvänsä estäköön minua halveksimasta ns. taviksia. Itse kun olen yksi niistä/meistä.