Yleisurheilun maailmanmestaruuskisat ne alkoivata taas. Suomen suuruuden ajoista on kauan. Mikä käytännössä tarkoittaa että kisoihin lähdettiin taas "tekemään parhaansa, katsotaan mihin se riittää".
Toki jos oma ennätys on sekunti- tai senttikaupalla huonompi kuin parhaiden kilpailjoiden, turhaa on odottaa mitään ihmettä. Kamppailu-urheilussa tulos voi yllättää, samoin palloilulajeissa. Yleisurheilussakin joskus, jos esim. keskipitkällä matkalla ns. kytätään ja vauhti on hiljainen. Kirimies jonka ennätyksen ei pitänyt olla tarpeeksi, voittaakin taktiikkajuoksun.
Hypyissä ja heitoissa taktiikkaa ei voi käyttää. Ellei "taktiikaksi" sitten lueta sitä että tekee heti ensimmäisellä kierroksella tuloksen joka saa kilpailijat haukkomaan henkeään...
Suomen mahdollisuudet mitaliin taitavat olla lähinnä keihäässä, tuossa meille niin menestyksekkäässä lajissa.
Usain Boltin (Jamaica) uskomaton aavistuslähtö 100 metrin loppukilpailussa oli melkoinen shokki. Kisojen yksi ennakkoon ylivoimaisimmista urheilijoista tuhri mahdollisuutensa.
Koska katselen kisoja brittikanavien kautta, oli 10 000 metrin kilpailu lähinnä sen kuuntelemista kuinka somalialaissyntyinen Mohamed Farah onnistuu. Kun mies lopulta jäi kakkoseksi, kuvattiin häntä enemmän kuin voittajaa, Etiopian Ibrahim Jeilania. Brittikommentaattori hehkutteli Britannian ensimmäistä miesten 10 tuhannen metrin mitalia....
Mahtaisivatkohan suomalaisten asenteet somaleita kohtaan muuttua jos joku heistä toisi arvokisoissa mitalin Suomelle?
Kymmenottelu oli taas kerran amerikkalaisten (USA) juhlaa. Siellä päin maailmaa ottelu on todella arvostettua ja laji siksi suosittu. Huomionarvoinen seikka on että Virolla oli jälleen hyvä edustaja lajissa. Viro tuntuukin olevan "uutena" valtiona suhteellisesti ottaen parempi kuin veljeskansa Suomi.
Naisten kiekonheitossa juhlivat Kiina, Saksa ja Kuuba. Venäjä ei ole enää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hallinnut naisten heittourheilua.
Naisten pituushypyn voittaja Brittney Reese onnistui vain yhdessä eli ensimmäisessä hypyssään, mutta se riitti. Kaikki muut viisi olivat yliastuttuja. Latvian Ineta Radevica otti yllätyspronssin.
Kisat ovat vasta aluillaan. Koska suomalaisilta ei taida olla enemmälti odotettavissa, täytyy itseään viihdyttääkseen keskittyä epäolennaiseen eli pikku-ilkeilyyn; siiihenhän urheiluselostajat antavat kosolti aihetta.
Ymmärrän kyllä että kun täytyy puhua jatkuvasti ja yrittää löytää jotakin tarpeellista sanottavaa, tulee väkisinkin puhuneeksi puutaheinää.
Vai mitä sanoisitte seuraavanlaisista kommenteista? "Jos hän aikoo päästä jatkoon sadan metrin karsinnoista, hänen täytyy todella juosta lujaa! (fast)." Ilmeisesti.
Tai tästä: " Nähtäväksi jää miten hän käyttää pitkää kokemustaan hyväkseen" . Niinpä. Eli millaista taktiikkaa mahtaa käyttaä satasella...
Ja vielä yksi, pituushypystä: "No nyt hänen täytyy saada vielä valkoinen lippu, se on tietysti hyvin tärkeää". No onhan se melko tärkeää että hyppy on hyväksytty...
Toki jos oma ennätys on sekunti- tai senttikaupalla huonompi kuin parhaiden kilpailjoiden, turhaa on odottaa mitään ihmettä. Kamppailu-urheilussa tulos voi yllättää, samoin palloilulajeissa. Yleisurheilussakin joskus, jos esim. keskipitkällä matkalla ns. kytätään ja vauhti on hiljainen. Kirimies jonka ennätyksen ei pitänyt olla tarpeeksi, voittaakin taktiikkajuoksun.
Hypyissä ja heitoissa taktiikkaa ei voi käyttää. Ellei "taktiikaksi" sitten lueta sitä että tekee heti ensimmäisellä kierroksella tuloksen joka saa kilpailijat haukkomaan henkeään...
Suomen mahdollisuudet mitaliin taitavat olla lähinnä keihäässä, tuossa meille niin menestyksekkäässä lajissa.
Usain Boltin (Jamaica) uskomaton aavistuslähtö 100 metrin loppukilpailussa oli melkoinen shokki. Kisojen yksi ennakkoon ylivoimaisimmista urheilijoista tuhri mahdollisuutensa.
Koska katselen kisoja brittikanavien kautta, oli 10 000 metrin kilpailu lähinnä sen kuuntelemista kuinka somalialaissyntyinen Mohamed Farah onnistuu. Kun mies lopulta jäi kakkoseksi, kuvattiin häntä enemmän kuin voittajaa, Etiopian Ibrahim Jeilania. Brittikommentaattori hehkutteli Britannian ensimmäistä miesten 10 tuhannen metrin mitalia....
Mahtaisivatkohan suomalaisten asenteet somaleita kohtaan muuttua jos joku heistä toisi arvokisoissa mitalin Suomelle?
Kymmenottelu oli taas kerran amerikkalaisten (USA) juhlaa. Siellä päin maailmaa ottelu on todella arvostettua ja laji siksi suosittu. Huomionarvoinen seikka on että Virolla oli jälleen hyvä edustaja lajissa. Viro tuntuukin olevan "uutena" valtiona suhteellisesti ottaen parempi kuin veljeskansa Suomi.
Naisten kiekonheitossa juhlivat Kiina, Saksa ja Kuuba. Venäjä ei ole enää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hallinnut naisten heittourheilua.
Naisten pituushypyn voittaja Brittney Reese onnistui vain yhdessä eli ensimmäisessä hypyssään, mutta se riitti. Kaikki muut viisi olivat yliastuttuja. Latvian Ineta Radevica otti yllätyspronssin.
Kisat ovat vasta aluillaan. Koska suomalaisilta ei taida olla enemmälti odotettavissa, täytyy itseään viihdyttääkseen keskittyä epäolennaiseen eli pikku-ilkeilyyn; siiihenhän urheiluselostajat antavat kosolti aihetta.
Ymmärrän kyllä että kun täytyy puhua jatkuvasti ja yrittää löytää jotakin tarpeellista sanottavaa, tulee väkisinkin puhuneeksi puutaheinää.
Vai mitä sanoisitte seuraavanlaisista kommenteista? "Jos hän aikoo päästä jatkoon sadan metrin karsinnoista, hänen täytyy todella juosta lujaa! (fast)." Ilmeisesti.
Tai tästä: " Nähtäväksi jää miten hän käyttää pitkää kokemustaan hyväkseen" . Niinpä. Eli millaista taktiikkaa mahtaa käyttaä satasella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti