My Name is Earl...sorry....Bill.

Mun nimi on Billy. Tai oikeastaan se on William. Niinkuin prinssi William, sanoo iskä. Ja iskä tietää IHAN kaiken! Tuo William-nimi annettiin mulle kun mut otettiin ensin äidiltä pois ja sitten vaan laitettiin johonkin ulos. Koska olin ihan pieni niin en ihan kaikkea muista mutta jotenkin sitten jotkut kiltit ihmiset minut sitten otti hoiviinsa sellaiseen iiisooon taloon missä oli muitakin koiranpentuja. Siellä mulla oli yks kiva kaverikin jolle oli annettu nimeks Yoggi. Sen kanssa juostiin ja leikittiin päivät pitkät. Ihan kivaa aikaa se oli.

Mun iskä ei ihan oikeesti ole mun iskä. Sitä ihan oikeeta en ole koskaan nähnytkään ja äiskästäkään en kyllä muista mitään, kun mut laitettiin pois niin pienenä.  
Kun vähän kasvoin niin ne otti mulle kaverin joka oli melkein kuin mun sisko. Sen nimi oli Noor ja ne sanoi että se on cavalier king charles spaniel. Minä olen kais jonkinlainen terrieri, mun iskä sanoo. Se kans sanoo että ei sillä ole väliä mitä rotua on, oli sit ihminen (niinkuin se) tai koira.

Tää Noor tykkäs kauheesti leikkiä pallolla vaikka olikin tyttö. Minä olen poika enkä tykkää juosta pallon perässä. Iskä aina kattelee telkkarista jalkapalloa ja jääkiekkoo ja tennistä ja vaikkamitä ja toisinaan hihkuu ja toisinaan manailee. Kumma juttu. Ei se mua kiinnosta yhtään. Mut ihmiset onkin aika kummallisia joskus. 
Sen sijaan musta on kiva kun me mennään kävelylle ja varsinkin kun mennään uusiin paikkoihin missä on uusia tuoksuja. Muuten kyllä tykkään elämästä missä asiat menee tutulla tavalla.

Aamulla kun tuntuu siltä että on aika nousta, alan odottaa että iskän ja äidin makkarista kuuluu jotakin mistä voisi päätellä että ne ovat hereillä. Silloin haukahdan hieman, joskus itkaisen vähän, ja yleensä iskä silloin tulee ja päästää minut makkariin. Nuolen äidin naamaa ja heilutan häntää. Sitten iskä menee suihkuhuoneeseen, vaihtaa ulkovaatteet ja ulos mennään. Pee-mailit täytyy lukea tarkkaan, vessajutut hoitaa ja pieni lenkki tehdä. Sitten aamupalalle.

Sitten ei olekaan juuri kummempaa tekemistä ennen iltapäivää, joten otan pieniä torkkuja, joskus jos joku tulee oven taakse haukun niinkuin kunnon vahtikoiran tulee.
Ihmiset ne touhuaa kaikenlaista pitkin päivää. Itse otan melko rauhallisesti, vain silloin jos iskä käskee, mennään kävelemään tai muuten jonnekin käymään.
Iltalenkin jälkeen on aika syödä kunnolla. Joskus on kiva kun joku antaa jotakin sama ruokaa mitä ihmiset syö. Jotenkin se vaan maistuu paremmalta kuin omat koirankeksit.

Sitten taas hieman lepäillään ja iltamyöhällä vielä tehdään pieni vessalenkki. Sitten päivä onkin pulkassa, niinkuin iskä sanoo. Nukkumaan menen jo hyvissä ajoin eli kymmeneltä, kuulema. Itsellä kun minulla ei kelloa ole enkä sitä tarvitsekaan.  Noin se päivä yleensä menee. Turvallista ja rauhallista, yleensä. Iskä sanoo ettäa espanjankielessä on kuulema sellainen sanonta kuin humor de perros, koiranmieli. Se kuulema tarkoittaa että on pahalla päällä. Minä ainakaan en ole oikeastaan koskaan pahalla päällä. Häntää heilutan ja aina olen iloinen kun näen rakkaan ihmisen tai tutun ihmisen tai koiran. Saisivat muuttaa tuon sanonnan vaikka kissan mieleksi. Monet  niistä kun ovat tosi ilkeitä. Sähisevät ja kynsivät jos lähelle menee.

Iskä tämän lupasi kirjoittaa ylös kun minulle tietokoneet ja muut ei ole tuttuja enkä niistä kauheasti perusta.  Hyvää jatkoa vaan kaikille ihmisille ja kaikille lemmikkikoirille. Nyt taidan mennä ottamaan nokoset, iskä luultavasti vie minua taas ulos hiukan myöhemmin.

Terv. Billy.

P.S. Iskä yhteen aikaan aina katteli sellasta ohjelmaa  telkkarissa  kuin My Name Is Earl ja nauraa hekotteli...kais se sit oli jotenkin hauska?

Huonoja vitsejä, uskontoja ja koodeja.

Alkuun ja aasinsillaksi visainen arvoitus: Mikä on se mikä Johnny Deppillä on lyhyt, Arnold Schwarzeneggerillä  tosi pitkä, mikä Paavillakin on mutta mitä hän ei milloinkaan käytä? No, ettei jännitys kasvaisi kestämättömiin mittoihin niin niille jotka eivä tiedä kerrotaan että sehän tietty on sukunimi.
Tämä johdantona sille, että tuo vitsi on juuri ja juuri siinä kategoriassa minkä ei pitäisi loukata  kenenkään uskonnollisia tunteita, vaikka paavi siinä mainitaankin. Onko se "hyvä" tai hyvän maun mukainen on taas jokaisen pääteltävissä. Eri uskontokuntoja ja uskontoja selkeästi pilkkaavista vitseistä en pidä ja pyrin niitä välttämään.

Isäni joka ei ollut uskonnollinen mies uskoakseni, oli kuitenkin kirkkovaltuuston jäsen ajoittain. Itse en hänen kanssaan asiasta koskaan jutellut (luultavasti siksi että kumpikaan meistä ei pitänyt asiaa tärkeänä), mutta äitini kertoi isän haluavan osallistua kirkon hallintaan koska kirkolla on paljon maallista, taloudellista valtaa.
Äitini, joka oli hyvin oikeamielinen ja rehellinen ihminen, ei ollut uskonnollinen minun ollessani lapsi. Toki meidät lapset laitettiin pyhäkouluun ja äiti luki iltarukouksen: Levolle lasken luojani kun vei minut nukkumaan.  Uskonnolliseksi en voi kotiamme kuitenkaan nimittää.

Viimeisten elinvuosiensa aikana äiti koki jonkinlaisen uskonnollisen herätyksen. Hän oli aina ollut hyvin krittiinen  kirkkouskovien suhteen. Hän piti useita tekopyhinä silmänpalvojina. Jotenkin tunsin että hänellä oli jossakin olemassa taipumus hengellisyyteen, vaikka emme kirkossa käyneet kuin korkeintaa koulujen kautta tai joulukirkossa. Kirkossakävijäksi äidistä ei viime vuosinakaan ollut kun fyysinen kunto heikkeni, mutta Jeesuksesta hän alkoi puhua, kristittyjen tapaan.

Olen viime aikoina lukenut paljon kohua herättänyttä kirjaa  da Vinci -koodi.
  http://fi.wikipedia.org/wiki/Dan_Brown.
Kirja on melkoisen suuri pala purtavaksi enkä edes kuvittele kirjoittavani siitä arvostelua. Jokaisen kannattaisi tututustua kirjaan, sillä mikään ns. kupla se ei ole, kuten turhat monet best sellerit.
Jopa jokaisen itseään todellisena kristittynä pitävän "tosiuskovaisen" toivoisin kirjaan tutustuvan.
Kirja, joka ei ole historiankirja vaan fiktiivinen eli  kirjailijan mielikuvitukseen nojautuva, sisältää suuren määrän tietoa mutta aivan ilmeisesti myös perustelemattomia väitteitä ja osatotuuksia.

Kirjassa mainittua täpärää äänestystä ei käyty suinkaan Jeesuksen jumaluudesta vaan eräästä heprean sanamuodosta: tarkoittiko kyseinen sana uskontunnustuksessa "neitsyttä" vai "nuorta naista". Muoto "neitsyt" voitti äänestyksen. Lisäksi Jeesuksen jumaluus on ns. universaalinen totuus – on ollut sitä aivan alusta asti – joten siitä ei edes keskusteltu.

Edellä mainittu lainaus löytyy sivusta ttp://fi.wikipedia.org/wiki/Da_Vinci_-koodi
Eli, heprean sana on ilmeisesti sama kuin neito suomenkielessä, eli ei välttämättä tarkoita neitsyttä. Onko myytillä neitseellisestä synnytyksestä merkitystä, ei ainakaan minulle.

Mailmassa on uskomaton (sic!) määrä uskontoja. http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanuskonnot
Kun olin koulussa, uskonnontunti tarkoitti evankelis-luterilaisen papin opettamaa kristinuskoa. Joulujuhlissa oli takuuvarmasti yksi numero: Tiernapojat.  Luetteloa voitaisiin jatkaa. Usein paheksutaan sitä kuinka ns. islamilaiset maat eivät anna uskonnonvapautta muille uskonnoille. Kun olin lapsi ja nuori ei tulllut kuuloonkaan että esim. minulle olisi tarjottu vaihtoehtoja. Armeijassa olisi voinut tehdä  valan mainitsematta Jumalaa, isänmaan ja kodin ohella.

En aio kaivaa esiin historian roskakoreja ristiretkistä, inkvisitiosta. Miekalla ja verellä on uskontoa levitetty,  Tänä päivänä, enemmän kuin koskaan, tulisi mielestäni antaa jokaisen valita uskonsa tai olla valitsematta. Kaksi tuhatta vuotta ns. kristityt ovat levittäneet omaa ainoaa oikeaa uskoaan, osin todistein joita on tarpeen mukaan muuteltu.  Jos ja kun joku haluaa (vilpittömästi, kuten uskon) kritisoida joitakin kristinuskon peruspilareita, ne eivät varmasti horju mikäli ovat niin vahvoja kuin kannattajat uskovat.

Tässä vain joitakin mietteitä mitä Dan Brownin da Vinci -koodi minussa herättää. Tarkoituksena ei ole ärsyttää, provosoida tai pilkata ketään.  Kodillani ei ollut paljon perintöä jättää suuren perheen pojalle, mutta uskon (tai ainakin toivon) että jotakin sain: kunnioituksen toisia ihmisiä kohtaan, erilaisista lähtökohdista, asenteista ja maailmankuvista huolimatta (tai ehkä juuri siksi),

No tulihan se - vihdoinkin.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen saavutusta päättyneissä kisoissa on hehkuteltu varmaan jokseenkin riittävästi. Siksipä en edes yritä analysoida syitä ja seurauksia mikä sai aikaan tämän, useimmille varmasti rehellisesti sanottuna melkoisen yllättävän saavutuksen.

 Yleisesti ottaen toteasin että menneet kisat osoittivat että ero ns. suurien, perinteistest kiekkomaiden ja "uusien" kiekkomaiden välillä näyttää kaventuneen edelleen, syynä luonnollisesti se että parhaat pelaajat miltei maasta kuin maasta pelaavat kovissa ammattilaisjoukkueissa ympäri maailman. Supertähtiä vilisevät joukkueet putosivat yksi toisensa jälkeen ja Ruotsin ei ole varmasti koskaan nähty romahtavan nyt nähdyn lailla.

Ammattilaisurheiluun kuuluu suuri raha. Pelaajien siirtosummat ja palkkiot joukkuepeleissä ovat televisio- ja internetaikana nousseet pilviin. Myöskin yksilölajeissa kuten yleisurheilu, tennis ja jopa hiihto, mäkihyppy, ampumahiihto, ansiot ovat miltei käsittämättömän suuria.

Olympiakisat ja maailmanmestaruuskisat missä urheilija ei edusta vain itseään vaan maataan ovat urheilun suola. Urheilijat tuntuvat löytävän aivan uutta puhtia suorituksiinsa.
 Espanjan saavutettua jalkapalloilun maailmanmestaruus, oli selvää että siitä puhuttaisiin päivittäin viikkojen ajan. Liput liehuivat kuukausia talojen ja asuntojen parveikkeilla.  Suomen juhlinta kiekkokullan jälkeen jatkunee kauan.

 Urheilu on kyllä käytetty myös progandistisesti, esim. Neuvostoliiton ja itä-Euroopan urheiljoiden menestyksen piti osoittaman sosialismin paremmuus. Natsi-Saksan urheilijat halusivat osoittaa valkoisen rodun ylemmyyttä. Yksi maailmanhistorian kuuluisimmist nyrkkeilyotteluista Max Schmelingin ja Joe Louisin välillä kuuluu samaan kategoriaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Max_Schmeling

Vuosia sitten puhuttiin paljon jalkapallohuliganismista. Englantilaiset fanit olivat jopa pannassa useissa maissa. Nämä humalaiset tappelijat halusivat vain häiriötä, ilonpito ja reilu kannatus olivat kaukana.
Yhtä uskomattomilta kuulostavat uutiset Haaparannasta; tappeluita, Ruotsin lipun polttamisia.  Tällainen käytös ei urheiluun kuulu.

YLE näytti suorana lähetyksenä Kiekkoleijonien kotiinpaluun. Muutamat pelaajista (ja yksi valmentajista!) näyttivät olevan melkoisen liikuttuneessa tilassa. Eikä kysymyksessä ollut vain tunnekuohu vaan pikemminkin ehkä jokin muu kuohuva. No. On päiviä jolloin paljon voi antaa anteeksi. Asialliseksi humalaista solkkaamista ja kaatuilemista suorassa koko maailmassa internetin kautta nähtävissä olevassa ohjelmassa ei voida pitää.

Kaikesta huolimatta, nostan lakkia Leijonille. Hieno saavutus, pojat! Älkääpä antako fanien odottaa seuraavaa kultaa yhtä kauan kuin nyt tehtiin!

Luki luki -miehiä ja rantarolexeja.

Ostin tässä päivänä muutamana uuden Rolexin. Hinta oli kympin. Siis, ei kymmen tuhatta vaan 10 euroa. Ja myyjä ei ollut kalliille partavedelle tuoksuva lipevästi hymyilevä kello/kultakauppias vaan mies jota englantia puhuvat ihmiset kutsuvat nimellä looky looky man. 
Termi tulee tietysti englannin sanasta look, katso. 
Afrikkalainen mies myi kelloja, aurinkolaseja sekä kotikutoisia kopioita videoista (DVD) ja CD:istä.
Kellot ja aurinkolasit ovat kaikki ns. design-tuotteita eli kalliita merkkejä; tosiasiassa siis ns. piraatteja mitä ilmeisemmin Kiinasta.  DVD- ja CD-kopiot taas on valmistettu Espanjassa.
Useimmat näistä kauppiaista ovat laittomia maahanmuuttajia odottamassa oleskelunsa virallistamista. Ilman sitä pysyvää, laillista työpaikkaa ei voi saada. Ainoa vaihtoehto on siis tehdä laitonta kauppaa tai kerjätä.  
Miehet kiertävät ravintoloissa, kahviloissa  ja uimarannoilla kaupustelemassa. Monien mielestä poliisin pitäisi tiukemmmin puuttua kyseiseen toimintaan, mutta ainakaan nämä miehet eivät varasta, ryöstä tai myy huumeita. Toisinaan poliisi takavarikoi jonkun onnettoman laukun mutta muutaman päivän päästä mies on takaisin samassa puuhassa, uuden varaston kanssa.


Piraattituotteen voitto menee sen valmistajalle ja jakajalle. Kuuluisat kello- ja aurinkolasivalmistajat tuskin häviävät yhtään euroa; ainakaan minä en tule milloinkaan ostamaan aitoa luksuskelloa, ja aurinkolaseiksikin kelpaa kopio, 100 € laseista jotka todennäköisesti rikkoisin tai kadottaisin viimeistään puolen vuoden sisällä on yksinkertaisesti liikaa. 
Toisaalta miljoonapainoksina ja -latauksina myytävä musiikki tuskin tulee tappiolliseksi vaikka alkuperäisen sijasta ostaisikin kopion. Toki jos todella haluan jotakin ostaa niin tilaan vaikkapa postitse. Se että silloin tällöin tuen po. laitonta toimintaa on mielestäni eräänlaista sosiaalista toimintaa. Moraalisestikaan en koe tekeväni mitään väärin. Useimmat näistä ns. luki luki -miehistä asuvat usean henkilön kommuuneissa, ja todellinen rikollinen mielestäni on henkilö tai henkilöt jotka heille hankkivat myytävän tavaran.  Tulli kyllä  pysäyttää toisinaan kontin täynnä piraattitavaraa. 

Jokin aika sitten luin yhdestä paikallisesta ilmaisjakelulehdestä  kuinka joku britti valitti kuinka piraattikauppias ei uskonut kun hän sanoi ei-haluavansa ostaa ja kun mikään ei tuntunut auttavan, sanoi soittavansa poliisit paikalle. Myyjä oli kuulema käyttänyt rumaa kieltä ennenkuin poistui, ja britti vaimoineen oli myös poistunut ravintolasta. Omat kokemukseni ovat kyllä varsin erilaiset. Afrikkalaiset ovat ystävällisiä ja yleensä uskovat kerrasta jos sanoo ettei kiinnosta. Ravintoloitsijoilla on myös oikeus joko päästää tai olla päästämättä kaupustelijoita kiinteistöönsä. Tietenkin asiakkaalla on samoin oikeus valita ravintola tai kahvila mihin heitä ei päästetä. Satojen ja taas satojen  joukossa pitäisi helposti löytyä niitäkin.

Tuosta nimestä looky looky man vielä...en ole kahdentoista vuoden aikana kuullut yhdenkään afrikkalaisen käyttävän po. sanontaa. Muutaman espanjalaisen markkinoilla kyllä, lähinnä vitsinä.

Maapallo ei ole litteä. Kiekko on.

"Elämä on vain osa jalkapalloa" sanovat kuulema italialaiset. Toinen, luultavasti helpommin todistettavissa oleva fakta on että   " pallo on pyöreä". Sanonnan tarkoituksena on, kuten tunnettua, todeta että mikään ei jalkapallossa ole edeltäkäsin varmaa, yllätyksiä tulee.
Maailmassa tapahtuu tsunameita, sotia käydään, terrori-iskut jatkuvat. Yksi on kuitenkin aina varmaa: urheilu jatkuu.

Meneillään olevissa jääkiekon MM-kisoissa on jälleen tapahtunut niitä ns. yllätyksiä. Toki Saksan voitto Suuresta ja Mahtavasta ensimmäisen kerran koko maan jääkiekkohistoriassa on suuri saavutus. Ruotsin kompastuminen naapurimaan Norjan kanssa on melkein yhtä suuri shokki, ruotsalaisille jopa  vielä suurempi.
Ensimmäisillä kierroksilla MM-kisoissa on kuitenkin usein nähty yllättäviä tuloksia, kuten Suomen tappio Tanskalle viime vuonna. Ruotsi on monesti takkuillut alkupeleissä mutta sitten kun todellinen taisto alkaa on taitoa ja taktiikkaa löytynyt.

Ruotsin tappion jälkeen suomalaisen iltapäivälehden nettiversiossa lukijoilta kysyyttiin olivatko he onnellisia Ruotsin tappiosta. Yllätys ei liene että lukijoista 95 % klikkasi kyllä. Minäkin, täytyy tunnustaa.
Miksi Ruotsi sitten on se "rakas vihollinen"? Syyt voivat olla historiallisia. Suomea ovat nöyryyttäneet millon ruotsalaiset milloin venäläiset.

Sama ilmiö on tuttu muuallakin maailmassa; italialaiset eivät halua hävitä espanjalle jalkapallossa, Englannin pelatessa Saksaa vastaan kaivetaan miltei ne vanhat natsivitsit esiin. Ja sitten tulee taas tappio...Entinen huippujalkapalloilija ja nykyisin BBC:n kommentoija Gary Lineker totesikin joskus että "jalkapallo on peli missä 22 miestä potkii palloa 90 minuuttia ja lopulta saksalainen joukkue voittaa".

Champions League - eli mestarien liigan karsinnassa Real Madridin ja Barcelonan välillä nyrkkitappelu oli lähellä ensi puoliajan jälkeen. Jalkapallohuliganismi oli muutama vuosi sitten paha ongelma.
Kaikesta huolimatta urheilu parhaimmillaan yhdistää ihmisiä, kansoina tai joukkueen faneina, eikä jopa tietyssä kansallisessa innostuksessa ole mitään pahaa. Heilutetaan me vaan sinivalkoisia värejä ja maalataan kasvomme jos siltä tuntuu.

Tänä iltana (tiistai toukokuun 3.) puen  kuitenkin jälleen Leo Messin barcelonan väreissa olevan paidan päälle.
Vaan kun Suomi asettuu kaukaloon seuraavan kerran, istun tietsikan ääreen ja silloin olen  se suomalainen Espanjassa.  Hyvä Suomi. "Hakkaa päällä!"