Too old to rockn´roll - much too young to die?

 Tämä oli Jethro Tullin albumin nimi, http://en.wikipedia.org /wiki/Too_Old_to_Rock_%27n%27_Roll:_Too_Young_to_Die!  joskus kauan sitten.

Minä tutustuin rockiin joskus kun Elvis Presley oli vielä nuori. Aivan alkuaikojen musiikkia en muista kuunnelleeni, luultavasti Kipparikvartetti ja Rautavaara ja jopa Georg "Jori" Malmsten kiinnostivat enemmän lastenlauluineen.

60-luvulle tultaessa Elvis oli yhä enemmän siirtymässä balladilinjalle, Eddie Cochran oli kuollut auto-onnettomuudessa, Buddy Holly ja pari muuta rockstaraa lento-onnettomuudessa, Chuck Berry sai linnatuomion alaikäisen tytön kuljettamisesta osavaltiosta toiseen (!?), Jerry Lee Lewis oli pannassa monella radioasemalla avioiduttuaan alaikäisen serkkunsa kanssa jne. Rock and roll oli kuolemassa, kertoi media.http://fi.wikipedia.org/wiki/Rock_and_roll

Sitten alkoi Britanniasta kuulua kummia. Saksassa soitellut liverpoolilaisyhtye jolla oli hassu tapa kammata pitähköt hiuksensa alas otsalla (mop tops) synnytti innostusta etenkin tyttöjen keskuudessa. Levyt aloittivat kipuamisen top teniin.USA:n vierailu sai aikaan ilmiön jota kutsuttiin nimellä British invasion http://fi.wikipedia.org/wiki/British_Invasion .

Rolling Stones (linkki tuskin tarpeen?) nousi maineeseen noin vuotta myöhemmin, vaikka yhtye oli toiminut suunnilleen yhtä kauan kuin Beatles. Fanit olivat hyvin usein poikia, jotka olivat innostuneet amerikkalaisesta bluesista ja mustasta rock´n´rollista kuten Chuck Berry, Little Richard, John Lee Hooker, Muddy Waters etc. http://findarticles.com/p/articles/mi_m1077/is_n3_v52/ai_18980636/.

Paljon on vettä virrannut sen  jälkeen Missisippissä. Rock and roll, nykyisin yleisimmin vain rock, on tänä päivänä miltei vähemmistömusiikkia ja jakautunut useisiin eri tyylilajeihin. Monet tämän päivän nuoret suosivat teollisesti tuotettua, kirjaimellisesti synteettistä musiikkia. Blues on kaikkein suosituinta valkoisen eurooppalaisen kuulijakunnan keskuudessa, fanien keski-ikä lienee jossakin viidenkympin paikkeilla.  Rockia soittavat Stonesien kaltaiset teräsvaarit, mutta toki uuttakin luodaan. Jotkut yhtyeet kuten vaikkapa Kings of Leon (http://www.kingsofleon.com/) kilpailevat suosiosta Madonnojen ja LadyGagojen kanssa.  Enää ei kuitenkaan tanssita rockin tahtiin kuin ehkä jossakin rock-festivaaleilla, missä ikäjakaantuma voi olla melkoisen suuri. Heavy metal on tullut osaksi suomalaista imagoa, ja yhtyeet ovat tunnettuja kaikkialla maailmassa.

Rock and roll will never die, lauletaan monessakin "biiisissä". Monet "legendat" kuitenkin ikääntyvät ja joka vuosi siirtyy soittamaan Yläkerran Orkesteriin yhdessä muiden kuuluisuuksien kanssa.

Kuka sitten on Too old to rocknroll? En minä ainakaan! Ehkäpä joskus kerron seikkailuistani Mustan Musiikin maailmassa...ja onhan sitä olemassa myöskin kantrimusiikki, jazz....Thank You For The Music, lauloi Abba...mutta se on taas toinen juttu.

Turmiolan Tommin tarina: Hirveetä kattoo!

Kun joskus melkein ihmisikä sitten olin nuori poika ja kansakoulun alakoulussa (nykyisin peruskoulun ala-aste), meillä oli vuosittain Raittiuskilpakirjoituksia.  Meidän piti lukea kammottavia kertomuksia isistä, jotka olivat ihan kunnon suomalaisia miehiä mutta joilla oli hirvittävä pahe: himo viinaan! Tuo himo tarkoitti että jos mies oli vaikkapa tehtaan työläinen, perjantaina (taisi olla silloin lauantaina)  tilipussin saatuaan hän meni ja osti VIINAA, ja sitten kun se oli juotu, harhaili ties missä etsien lisää, kunnes koko tili oli enemmän tai vähemmän tuhottu.

Kotona odotti hyvä ja kaunis ja nuhteeton vaimo ja sinisilmäiset pellavapäiset lapset.
Kun krapulainen haiseva isä lopulta saapui, hän pyhästi vannoi ettei moinen ikinä tapahtuisi uudelleen. Eikä se tapahtunutkaan, ennen seuraavaa tilipäivää.  Jouluna sama mies joi itsensä tolkuttomaan humalaan, riiteli, heitti koko perheen lumihankeen. Todellinen hirviö. Ja kaiken syy oli tuo hirmuinen myrkky: alkoholi.
Ihmekö että me kirkassilmäiset viattomat lapset vannoimme ettei meistä KOSKAAN tulisi tuollaisia.
En edes muista kuinka monta kertaa voitin tuon raittuskirjoituskilpailun. (Kehuu taas. lat.huom.)

Nyt olen hieman vanhempi. Ikuinen raittiuslupaus särkyi jo ehkä 15 vuoden vanhana.

Olenko nyt se hirviö joka pahoinpitelee lapset ja vaimon. No en. Mutta en myöskään "sylje lasiin". Voisin kai kutsua itseäni "kohtuulliseksi käyttäjäksi". Alkoholisti juo koska se on pakkotoimintaa, usein tajuttomuuteen saakka. Juoppo juo koska nauttii siitä, kuuntelee musiikkia, menee kavereiden tai vaimon (tyttöystävän-poikaystävän) kanssa ulos, heittää "pari huurteista".

Suomalaiseen, evankelis-luterilaiseen kulttuuriin kuuluu vahva synnintunto. Kaiken mikä tuottaa iloa täytyy olla syntiä (tai sitten se on laitonta tai lihottaa...) Saksalaiset juovat olutta litrakaupalla ja laulavat noita kamalia Brüderlein trink -juttujaan...venäläinen juo vodkaa...miksi meille suomalaisille hauskanpito (en puhu kännissä örveltämisestä!) olisi kielletty? Ymmärrän että osalle ihmisistä alkoholi ON ongelma, jopa lääke joka sisältää alkoholia voi laukaista viikkoja kestävän putken. Mutta, useimmat meistä,  eiköhän sovita että ei  tehdä ongelmaa asiasta jos ei sitä ole olemassa? Kippis!

Tikulla silmään...Ja Takulla tukkaan? Tikustako asiaa?

Joskus vuosia sitten luin haastattelua jossa kirjailija Eeva Joenpelto kertoi tavastaan kirjoittaa romaaninsa. Hän kertoi että ensimmäinen asia on valita teoksen nimi.  Kun katsoo hänen kirjojensa nimiä, tämä on helppo uskoa.  Nimet ovat melkein kuin runoutta. Kirjailija kertoi myös olevansa varsin säntillinen ihminen; hän istui kirjoittamaan aamusta ja jatkoi useita tunteja. Kaukana siitä boheemikirjailijan imagosta mitä monet suomalaiset mieskirjailijat ovat ylläpitäneet.

Toki Joenpellolla oli aihe valmiina. Nimi ilmeisesti vain antoi ikäänkuin ponnahduslaudan kerronnalle.
Tämä mielessäni mietin voisinko viedä jutun astetta pitemmälle: keksiä aiheen ja alkaa kirjoittaa. Tehdä kirjaimellissti tikusta asiaa. Olen joskus yöllä unta odotellessa miettinyt, pystyisinkö pitämään ex tempore -puheen jos minulle annattaisiin sana, aihe, ja käskettäisiin puhumaan vaikkapa kymmenen minuuttia. Uskoisin että pystyisin. Poliitikkoainesta, ehkä? "Ajatus katkeaa mutta puhe ei".

Katsotaanpa. Tikku. Mikä on tikku? Puinen, ohut esine. Tikkunekku, tulitikku,  jäätelötikku. Mutta myös:  muistitikku, tikkuviina.
Lapsena tikkunekku ja jäätelötikku ovat tutuimmat, tupakoitsija (hyi hyi! paha tapa!)  käyttää luultavimmin sytytintä mutta tulen tekoon ja kynttilöiden sytyttämiseen tarvitaan tulitikkua. Tikkuviinaksi on joskus sanottu tietyntyyppistä viinaa eli sulfiittispriitä. Tietokoneen käyttäjille taas muistitikku eli memory stick on tuttu asia.
Sanonta tikulla silmään joka vanhoja muistaa ilmeisesti ehdottaa meitä unohtamaan joskus aikoja sitten kohtaamamme vääryyden tai epäoikeudenmukaisuuden. En kuitenkaan kehottaisi ryhtymään oman käden oikeudella toteuttamaan sanontaa. Seurauksena voi olla oikeusjuttu.

Sanonnoissa on usein ns. vinha perä. Mutta millainen on vinha?  Mitä on hölynpöly ja miten se eroaa vaikkapa tavallisesta huonepölystä?  Missä on umpimähkä? Kuulostaa ihan joltakin sisäelimeltä.  Jos joku katoaa Huitsin Nevadaan niin onko hän mennyt USA:han? Lähti ehkä päätäpahkaa? Tai mahdollisesti summamutikassa.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa paitsi sitä pientä kulkijaa niin myös hitaasti (?) mahdollisesti (?!) dementoituvaa.  Hm...näyttää siltä että ei tästä mitään tule. Nytkään. Parempi kuin sanon että Son moro. Jatketaan asiattomuuksia vaikka siellä feisbukin eli naamakirjan puolella.

"Siellä flamencoa kaikki karkeloivat..."

Suomalainen laulaja Marion lauloi takavuosina saksalaista alkuperää olevan Eviva España -kappaleen suomeksi. Otsikko on lainaus sanoituksesta.
Vaan miten on, tanssitaanko flamencoa kaikkialla Espanjassa? Itse asiassa ei. Kyseinen musiikin laji on syntynyt Andalusiassa, eikä tietenkään ole sattumaa että siitä (kuten monesta muustakin lähinnä andalucialaisesta asiasta) on tullut hyvin pitkälle koko Espanjan symboli.

Flamenco on musiikkia joka yleisimmin yhdistetään gitanoihin, eli mustalaisiin (nykyisin käytetään nimitystä romanit). Tosiasia onkin että po. musiikin esittäjistä valtaosa on tämän etnisen vähemmistön edustajia. Musiikki itsessä on kuitenkin saanut paljon vaikutteita arabialaisesta musiikista (ns. maurit miehittivät Espanjaa vuosisatojen ajan) sekä myös juutalaisesta perinteestä.

Flamenco on tyypillisesti kitaralla säestettyä, voimakkaasti synkopoitua musiikkia. Lyömäsoittimena on usein eräänlainen "laatikko" jonka päällä toinen soittaja istuu. Laulutapa on hyvin voimakas ja intensiivinen. Esityksissä on usein mukana kaksi-kolme näyttävästi pukeutunutta tanssijaa.
Nykyisin on flamencoa tai siitä vaikutteita ottanutta musiikkia esittävät myös monet jazz-, rock- ja fuusioyhtyeet.
Yleisön tanssimusiikkia varsinainen flamenco ei siis ole, jos kohta espanjalainen tanssimusiikki on luonnollisesti saanut myös siiitä vaikutteita

Vaikka flamenco on siis alkujaan andalucialainen ilmiö, on se luonnollisesti levinnyt myös muualle Espanjaan.
Monelle ei-espanjalaiselle ei ole kovinkaan selvää että Espanja valtiona jakaantuu useisiin automisiin alueisiin, jotka kielellisesti ja kulttuurinsa puolesta ovat hyvinkin erilaisia. Baskimaassa on oma kielensä joka on yhdessä castellanon  eli  "espanjan"  kanssa toinen virallinen kieli. Sillä ei ole mitään yhteistä espanjankielen kanssa, joitakin yhteisiä sanoja lukuunottamatta. Huolimatta siitä että maassa on voimakkaita itsenäisyyttä ajavia ryhmiä ja liikkeitä, baskin kieltä puhuu vain n. 30 % paikallisesta väestöstä.

Toinen selkeästi erottuva alue on Katalonia. Katalaani on toinen virallinen kieli, ja se poikkeaa perusespanjasta selkeästi eli yhtä paljon kuin esim. skandinaaviset kielet keskenään.
Neljäs virallinen kieli on galician kieli. Lisäksi maassa on muutama murre, joita ei ole tunnustettu virallisesti kieliksi. Castellano eli se mitä Suomessa nimitetään espanjaksi on toinen virallinen kieli kaikkialla.

Monet espanjalaiset, mukaanluettuna andalusialaiset,  kokevat olevansa ensisijäisesti oman provinssinsa kansalaisia ja vasta toissijaisesti espanjalaisia. Näin etenkin Baskimaassa ja Kataloniassa. Baskimaan jalkapallojoukkueissa pelaa enimmäkseen baskipelaajia. Katalonian ylpeys Barcelona on yhä edelleen hyvin paikallinen joukkue, kiiitos hyvän juniorityön. Toki joukkueessa pelaa useita vierasmaalaisia. Oma Jari Litmasemmekin vieraili siellä vaihtelevalla menestyksellä. Uskoakseni Jari ei oikein sopeutunut paikalliseeen julkkiskulttuuriin missä pelaajan on "markkinoitava" itsensä median kautta.

Urheilu on yhdistävä mutta myös erottava voima. Real Madridin ja Barcelonan fanit tuskin koskaa voivat olla ystäviä, mutta Espanjan maajoukkueessa ollaan edustamassa yhteistä maata.
Suomi ei oikein onnistunut tämän vuoden Euroviisuissa, mutta Espanjan menestys oli vieläkin surkeampi. Onneksi sentään molemmat maat ovat ainakin yhdessä joukkuelajissa  voimassa olevia maailmanmestareita.
Barcelona lisäksi jalkapallossa tämän vuoden seurajoukkueiden "euroopanmestari".

Monet ovat minulta kysyneet olenko milloinkaan ollut katsomassa härkätaistelua. Se kun on osa espanjalaista ja etenkin andalusialaista kulttuuriperintöä   En ole, enkä aio koskaan mennäkään.     Mm. Kataloniassa härkätaistelu on ollut kielletty  jo muutaman vuoden ajan ja sama tapahtunee vielä joskus myös muualla. Flamencoa olen ollut kuuntelemassa, tottakai. Ja suosittelen kaikille muillekin!

My Name is Earl...sorry....Bill.

Mun nimi on Billy. Tai oikeastaan se on William. Niinkuin prinssi William, sanoo iskä. Ja iskä tietää IHAN kaiken! Tuo William-nimi annettiin mulle kun mut otettiin ensin äidiltä pois ja sitten vaan laitettiin johonkin ulos. Koska olin ihan pieni niin en ihan kaikkea muista mutta jotenkin sitten jotkut kiltit ihmiset minut sitten otti hoiviinsa sellaiseen iiisooon taloon missä oli muitakin koiranpentuja. Siellä mulla oli yks kiva kaverikin jolle oli annettu nimeks Yoggi. Sen kanssa juostiin ja leikittiin päivät pitkät. Ihan kivaa aikaa se oli.

Mun iskä ei ihan oikeesti ole mun iskä. Sitä ihan oikeeta en ole koskaan nähnytkään ja äiskästäkään en kyllä muista mitään, kun mut laitettiin pois niin pienenä.  
Kun vähän kasvoin niin ne otti mulle kaverin joka oli melkein kuin mun sisko. Sen nimi oli Noor ja ne sanoi että se on cavalier king charles spaniel. Minä olen kais jonkinlainen terrieri, mun iskä sanoo. Se kans sanoo että ei sillä ole väliä mitä rotua on, oli sit ihminen (niinkuin se) tai koira.

Tää Noor tykkäs kauheesti leikkiä pallolla vaikka olikin tyttö. Minä olen poika enkä tykkää juosta pallon perässä. Iskä aina kattelee telkkarista jalkapalloa ja jääkiekkoo ja tennistä ja vaikkamitä ja toisinaan hihkuu ja toisinaan manailee. Kumma juttu. Ei se mua kiinnosta yhtään. Mut ihmiset onkin aika kummallisia joskus. 
Sen sijaan musta on kiva kun me mennään kävelylle ja varsinkin kun mennään uusiin paikkoihin missä on uusia tuoksuja. Muuten kyllä tykkään elämästä missä asiat menee tutulla tavalla.

Aamulla kun tuntuu siltä että on aika nousta, alan odottaa että iskän ja äidin makkarista kuuluu jotakin mistä voisi päätellä että ne ovat hereillä. Silloin haukahdan hieman, joskus itkaisen vähän, ja yleensä iskä silloin tulee ja päästää minut makkariin. Nuolen äidin naamaa ja heilutan häntää. Sitten iskä menee suihkuhuoneeseen, vaihtaa ulkovaatteet ja ulos mennään. Pee-mailit täytyy lukea tarkkaan, vessajutut hoitaa ja pieni lenkki tehdä. Sitten aamupalalle.

Sitten ei olekaan juuri kummempaa tekemistä ennen iltapäivää, joten otan pieniä torkkuja, joskus jos joku tulee oven taakse haukun niinkuin kunnon vahtikoiran tulee.
Ihmiset ne touhuaa kaikenlaista pitkin päivää. Itse otan melko rauhallisesti, vain silloin jos iskä käskee, mennään kävelemään tai muuten jonnekin käymään.
Iltalenkin jälkeen on aika syödä kunnolla. Joskus on kiva kun joku antaa jotakin sama ruokaa mitä ihmiset syö. Jotenkin se vaan maistuu paremmalta kuin omat koirankeksit.

Sitten taas hieman lepäillään ja iltamyöhällä vielä tehdään pieni vessalenkki. Sitten päivä onkin pulkassa, niinkuin iskä sanoo. Nukkumaan menen jo hyvissä ajoin eli kymmeneltä, kuulema. Itsellä kun minulla ei kelloa ole enkä sitä tarvitsekaan.  Noin se päivä yleensä menee. Turvallista ja rauhallista, yleensä. Iskä sanoo ettäa espanjankielessä on kuulema sellainen sanonta kuin humor de perros, koiranmieli. Se kuulema tarkoittaa että on pahalla päällä. Minä ainakaan en ole oikeastaan koskaan pahalla päällä. Häntää heilutan ja aina olen iloinen kun näen rakkaan ihmisen tai tutun ihmisen tai koiran. Saisivat muuttaa tuon sanonnan vaikka kissan mieleksi. Monet  niistä kun ovat tosi ilkeitä. Sähisevät ja kynsivät jos lähelle menee.

Iskä tämän lupasi kirjoittaa ylös kun minulle tietokoneet ja muut ei ole tuttuja enkä niistä kauheasti perusta.  Hyvää jatkoa vaan kaikille ihmisille ja kaikille lemmikkikoirille. Nyt taidan mennä ottamaan nokoset, iskä luultavasti vie minua taas ulos hiukan myöhemmin.

Terv. Billy.

P.S. Iskä yhteen aikaan aina katteli sellasta ohjelmaa  telkkarissa  kuin My Name Is Earl ja nauraa hekotteli...kais se sit oli jotenkin hauska?

Huonoja vitsejä, uskontoja ja koodeja.

Alkuun ja aasinsillaksi visainen arvoitus: Mikä on se mikä Johnny Deppillä on lyhyt, Arnold Schwarzeneggerillä  tosi pitkä, mikä Paavillakin on mutta mitä hän ei milloinkaan käytä? No, ettei jännitys kasvaisi kestämättömiin mittoihin niin niille jotka eivä tiedä kerrotaan että sehän tietty on sukunimi.
Tämä johdantona sille, että tuo vitsi on juuri ja juuri siinä kategoriassa minkä ei pitäisi loukata  kenenkään uskonnollisia tunteita, vaikka paavi siinä mainitaankin. Onko se "hyvä" tai hyvän maun mukainen on taas jokaisen pääteltävissä. Eri uskontokuntoja ja uskontoja selkeästi pilkkaavista vitseistä en pidä ja pyrin niitä välttämään.

Isäni joka ei ollut uskonnollinen mies uskoakseni, oli kuitenkin kirkkovaltuuston jäsen ajoittain. Itse en hänen kanssaan asiasta koskaan jutellut (luultavasti siksi että kumpikaan meistä ei pitänyt asiaa tärkeänä), mutta äitini kertoi isän haluavan osallistua kirkon hallintaan koska kirkolla on paljon maallista, taloudellista valtaa.
Äitini, joka oli hyvin oikeamielinen ja rehellinen ihminen, ei ollut uskonnollinen minun ollessani lapsi. Toki meidät lapset laitettiin pyhäkouluun ja äiti luki iltarukouksen: Levolle lasken luojani kun vei minut nukkumaan.  Uskonnolliseksi en voi kotiamme kuitenkaan nimittää.

Viimeisten elinvuosiensa aikana äiti koki jonkinlaisen uskonnollisen herätyksen. Hän oli aina ollut hyvin krittiinen  kirkkouskovien suhteen. Hän piti useita tekopyhinä silmänpalvojina. Jotenkin tunsin että hänellä oli jossakin olemassa taipumus hengellisyyteen, vaikka emme kirkossa käyneet kuin korkeintaa koulujen kautta tai joulukirkossa. Kirkossakävijäksi äidistä ei viime vuosinakaan ollut kun fyysinen kunto heikkeni, mutta Jeesuksesta hän alkoi puhua, kristittyjen tapaan.

Olen viime aikoina lukenut paljon kohua herättänyttä kirjaa  da Vinci -koodi.
  http://fi.wikipedia.org/wiki/Dan_Brown.
Kirja on melkoisen suuri pala purtavaksi enkä edes kuvittele kirjoittavani siitä arvostelua. Jokaisen kannattaisi tututustua kirjaan, sillä mikään ns. kupla se ei ole, kuten turhat monet best sellerit.
Jopa jokaisen itseään todellisena kristittynä pitävän "tosiuskovaisen" toivoisin kirjaan tutustuvan.
Kirja, joka ei ole historiankirja vaan fiktiivinen eli  kirjailijan mielikuvitukseen nojautuva, sisältää suuren määrän tietoa mutta aivan ilmeisesti myös perustelemattomia väitteitä ja osatotuuksia.

Kirjassa mainittua täpärää äänestystä ei käyty suinkaan Jeesuksen jumaluudesta vaan eräästä heprean sanamuodosta: tarkoittiko kyseinen sana uskontunnustuksessa "neitsyttä" vai "nuorta naista". Muoto "neitsyt" voitti äänestyksen. Lisäksi Jeesuksen jumaluus on ns. universaalinen totuus – on ollut sitä aivan alusta asti – joten siitä ei edes keskusteltu.

Edellä mainittu lainaus löytyy sivusta ttp://fi.wikipedia.org/wiki/Da_Vinci_-koodi
Eli, heprean sana on ilmeisesti sama kuin neito suomenkielessä, eli ei välttämättä tarkoita neitsyttä. Onko myytillä neitseellisestä synnytyksestä merkitystä, ei ainakaan minulle.

Mailmassa on uskomaton (sic!) määrä uskontoja. http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanuskonnot
Kun olin koulussa, uskonnontunti tarkoitti evankelis-luterilaisen papin opettamaa kristinuskoa. Joulujuhlissa oli takuuvarmasti yksi numero: Tiernapojat.  Luetteloa voitaisiin jatkaa. Usein paheksutaan sitä kuinka ns. islamilaiset maat eivät anna uskonnonvapautta muille uskonnoille. Kun olin lapsi ja nuori ei tulllut kuuloonkaan että esim. minulle olisi tarjottu vaihtoehtoja. Armeijassa olisi voinut tehdä  valan mainitsematta Jumalaa, isänmaan ja kodin ohella.

En aio kaivaa esiin historian roskakoreja ristiretkistä, inkvisitiosta. Miekalla ja verellä on uskontoa levitetty,  Tänä päivänä, enemmän kuin koskaan, tulisi mielestäni antaa jokaisen valita uskonsa tai olla valitsematta. Kaksi tuhatta vuotta ns. kristityt ovat levittäneet omaa ainoaa oikeaa uskoaan, osin todistein joita on tarpeen mukaan muuteltu.  Jos ja kun joku haluaa (vilpittömästi, kuten uskon) kritisoida joitakin kristinuskon peruspilareita, ne eivät varmasti horju mikäli ovat niin vahvoja kuin kannattajat uskovat.

Tässä vain joitakin mietteitä mitä Dan Brownin da Vinci -koodi minussa herättää. Tarkoituksena ei ole ärsyttää, provosoida tai pilkata ketään.  Kodillani ei ollut paljon perintöä jättää suuren perheen pojalle, mutta uskon (tai ainakin toivon) että jotakin sain: kunnioituksen toisia ihmisiä kohtaan, erilaisista lähtökohdista, asenteista ja maailmankuvista huolimatta (tai ehkä juuri siksi),

No tulihan se - vihdoinkin.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen saavutusta päättyneissä kisoissa on hehkuteltu varmaan jokseenkin riittävästi. Siksipä en edes yritä analysoida syitä ja seurauksia mikä sai aikaan tämän, useimmille varmasti rehellisesti sanottuna melkoisen yllättävän saavutuksen.

 Yleisesti ottaen toteasin että menneet kisat osoittivat että ero ns. suurien, perinteistest kiekkomaiden ja "uusien" kiekkomaiden välillä näyttää kaventuneen edelleen, syynä luonnollisesti se että parhaat pelaajat miltei maasta kuin maasta pelaavat kovissa ammattilaisjoukkueissa ympäri maailman. Supertähtiä vilisevät joukkueet putosivat yksi toisensa jälkeen ja Ruotsin ei ole varmasti koskaan nähty romahtavan nyt nähdyn lailla.

Ammattilaisurheiluun kuuluu suuri raha. Pelaajien siirtosummat ja palkkiot joukkuepeleissä ovat televisio- ja internetaikana nousseet pilviin. Myöskin yksilölajeissa kuten yleisurheilu, tennis ja jopa hiihto, mäkihyppy, ampumahiihto, ansiot ovat miltei käsittämättömän suuria.

Olympiakisat ja maailmanmestaruuskisat missä urheilija ei edusta vain itseään vaan maataan ovat urheilun suola. Urheilijat tuntuvat löytävän aivan uutta puhtia suorituksiinsa.
 Espanjan saavutettua jalkapalloilun maailmanmestaruus, oli selvää että siitä puhuttaisiin päivittäin viikkojen ajan. Liput liehuivat kuukausia talojen ja asuntojen parveikkeilla.  Suomen juhlinta kiekkokullan jälkeen jatkunee kauan.

 Urheilu on kyllä käytetty myös progandistisesti, esim. Neuvostoliiton ja itä-Euroopan urheiljoiden menestyksen piti osoittaman sosialismin paremmuus. Natsi-Saksan urheilijat halusivat osoittaa valkoisen rodun ylemmyyttä. Yksi maailmanhistorian kuuluisimmist nyrkkeilyotteluista Max Schmelingin ja Joe Louisin välillä kuuluu samaan kategoriaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Max_Schmeling

Vuosia sitten puhuttiin paljon jalkapallohuliganismista. Englantilaiset fanit olivat jopa pannassa useissa maissa. Nämä humalaiset tappelijat halusivat vain häiriötä, ilonpito ja reilu kannatus olivat kaukana.
Yhtä uskomattomilta kuulostavat uutiset Haaparannasta; tappeluita, Ruotsin lipun polttamisia.  Tällainen käytös ei urheiluun kuulu.

YLE näytti suorana lähetyksenä Kiekkoleijonien kotiinpaluun. Muutamat pelaajista (ja yksi valmentajista!) näyttivät olevan melkoisen liikuttuneessa tilassa. Eikä kysymyksessä ollut vain tunnekuohu vaan pikemminkin ehkä jokin muu kuohuva. No. On päiviä jolloin paljon voi antaa anteeksi. Asialliseksi humalaista solkkaamista ja kaatuilemista suorassa koko maailmassa internetin kautta nähtävissä olevassa ohjelmassa ei voida pitää.

Kaikesta huolimatta, nostan lakkia Leijonille. Hieno saavutus, pojat! Älkääpä antako fanien odottaa seuraavaa kultaa yhtä kauan kuin nyt tehtiin!