Mistä löydät sä ystävän eli elämä on joskus monimutkaisempaa kuin aina.

Ennen liittymistäni Facebookiin oli tapanani käydä IRC-kanavilla (http://fi.wikipedia.org/wiki/IRC, siinä tapauksessa että joku ei tiedä), monet niistä olivat kansainvälisiä ja käyttökieli oli yleensä englanti. Jotkut kanavat olivat hyvinkin jyrkkiä käytetyn kielen suhteen, ja jopa tervehtiminen "vieraalla" kielellä kuten suomi, saksa, italia jne saattoi aikaansaada sen että kanavan OP:t eli ne joilla oli oikeus ja taito kanavan ylläpitämiseen saattoivat antaa huomautuksen tai jopa potkaista (kick) kanavalta pois.

Kuten olettaa voi, kanavat poikkesivat varsin paljon toisistaan. Huomattavaa oli että erittäin suuri osa kanavilla olevista oli kotoisin Suomesta. Valitettavasti kielitaito tuntui joskus rajoittuvan niihin ns. nelikirjaimisiin englanninkielen sanoihin. Sisältö oli useimmiten melko tyhjänpäiväistä höpotystä. Aikuisille oli omia kanaviaan, samaten kuin tietysti "aikuiskanavia" eli adult channels (heh...englanninkielinen termi kaikelle tuhmalle...)

Jossakin vaiheessa, muutetttuani Espanjaan, eksyin muutamalle suomalaiselle irkkikanavalle. Yksi niistä vaikutti varsin mielenkiintoiselta. Se oli täynnä ihmisiä joita yhdisti rakkaus kirjoihin ja (monella) haave itse kirjoittaa jotakin. Tuolla kanavalla käytiin joskus varsin kiinnostavia mutta myös kiivaita keskusteluja aiheesta kuin aiheesta. Yksi teema tuntui sekaantuvan kaikkeen, joko suoraan tai epäsuorasti. Se oli miehet/naiset -jako ja sukupuolien joko todellinen tai kuviteltu erilaisuus.  Toistin toistamista päästyäni että mielestäni miehen ja naisen erot ovat paitsi fyysisiä myös selkeästi psyykkisiä. Tämän jotkut kanavan naiset tyrmäsivät täysin. Miehen ja naisen erilaisuus kuulema johtuu kasvatuksesta, erilaisista odotuksista. Yhteiskunta asettaa erilaiset vaatimukset miehelle ja naiselle.

Toki myönsin ja edelleenkin myönnän että lapsien erilainen kasvatus alkaa todella varhain. Vauva puetaan joko pinkkiiin tai siniseen, tyttö saa vauvanuken, poika auton...jne jne. Turha minun oli selittää että minua ei kukaan pakottanut olemaan poika. Kun kasvoin, minua kiinnosti enemmän leikkiä intiaania ja lännenmiestä (nykyisin kait jotakin hämähäkkimiestä?) kuin leikkiä kotia.
Vaikka tuon tietyn kanavan ilmeisenä tarkoituksena oli olla avaramielinen, erilaisia mielipiteitä sietävä, keskusteleva kanava, kävi ilmeiseksi että todellinen keskustelu oli sallittu vain tietyn muotin mukaan. Niinpä lähdin pois. Jotkut tuon kanavan "ystävistä" ovat nykyisin facebookissa, ja tietävät kanavan nimen mitä en kuitenkaan tahdo mainita.

Facebook on täynnä erilaisia päivityksiä. Toiset hauskoja, toiset jopa viisaita, monet naiiveja, jotkut suoraan sanottuna typeriä tai ainakin turhia.  Eri facebookprofiileista eli tietynlaisista persoonista on tehty jopa listoja. Tuskin monikaan on juuri tietty tyyppi vaan yhdistelmä useammasta.http://edition.cnn.com/2009/TECH/08/20/annoying.facebook.updaters/index.html
Yksi teema joka tuntuu tulevan esiin uudelleen ja uudelleen ovat toteamukset ja toiveet hyvästä ystävästä.  Ihmisestä joka on luotettava, rakastava, ymmärtävä, lohduttava. Kuinka kallisarvoinen tällainen Tosi Ystävä on.
Tuntuu että naisilla on kaipaus jakaa asioita ystävän kanssa. Ystävän, joka kuuntelee ja lohduttaa, tarjoaa olkapään jota vastaan itkeä. Jolle kertoa syvimmätkin salaisuudet.

En ole mikään  machomies. Silti, en ole koskaan tuntenut tarvetta tällaiseen  ystävään. Toki olen jutellut kavereiden kanssa, myös naisten (tyttöjen) kanssa muutenkin kuin pinnallisista asioista. Minusta vain tuntuu että meidän miesten tapa kokea maailma on niin paljon erilainen kuin naisten. Kun puhun vaikkapa veljieni kanssa, puhumme musiikista, jalkapallosta ja muusta urheilusta.  Kun esim. yksi veljistäni muutti asumaan uuden kumppanin kanssa, kuulin siitä siskoltani jälkikäteen...tyypillistä? Ja silti en häpeä tunnustaa että siskot ja veljet ovat molemmat rakkaita. Siskojen kanssa puhun eri asioista. Toki voidaan sanoa että nyt yksinkertaistan asioita (ehkä?) enkä väitä edustavani koko miessukukuntaa, kaukana siitä.

Toisaalta kun joskus em. irkkikanavalla sanoin jotakin naisista yleensä, vastauksena oli että tunnenko muka kaikki maailman naiset?  Myönnän auliisti että naisen/naisten kanssa keskustellessa/väitellessä me miehet  yleensä jäämme hopealle. Sen myöntäessään naiset astuvat omaan miinaansa. Eli, naiset ovat (ainakin keskimäärin) verbaalisesti lahjakkaampia.
Syynä ainakin Suomessa voi tietysti olla stereotyyppinen ajatus että suomalainen mies ei höpötä turhia, se tekee. Akkojen hommaa se jatkuva pulina...Kun ihmissuhteet menevät solmuun, mies uskoo että siitä on keino ulos jos tehdään jotakin, nainen haluaa puhua ongelmasta maailman tappiin saakka.

Kumpi on kultaa, puhuminen vai vaikeneminen? Joissakin tapauksissa taitavat olla molemmat pelkkää romurautaa...