Maailmassa monta on yhden hitin ihmettä...

Englanninkielessä on sanonta One hit wonder, joka on ollut käytössä  ehkä 50-luvulta asti. Yhden hitin "ihme". Viisikymmentäluvulla USA:ssa ja Iso-Britanniassa levytuotanto oli vähäisempää kuin nykyisin ja koko toiminta oli vähemmän teollista kuin nykypäivänä.  Hittimusiikkia etsittiin, ja jos ja kun sellainen onnistuttiin tekemään, samaa kaavaa jatkettiin usein uudelleen ja uudelleen. Siksi tältä ajalta peräsin olevasta musiikista tehtyjä Best of -kokoelmia voi olla melko puuduttavaa kuunnella; sama sointupohja, miltei sama melodia, joskus jopa jatkoa samasta teemasta: Work with me Annie, sitten Annie Had a Baby esittäjä
Hank Ballard

       Esimerkkejä olisi vaikka kuinka monta. Usein tämä ei kuitenkaan onnistunut. Se Top Teniin kivunnut hitti  jäi esittäjänsä ainoksi suureksi menestykseksi. Seuraavassa muutama esimerkki.

 50-luku.

London, Julie: Cry  Me a River
saavutti sijan 9 USA:ssa vuonna 1955. London ei kokonaan kadonnut kuvioista vaan jatkoi laulu-uraansa koko loppuelämänsä vaihtelevalla menestyksellä. Hän teki myös useita filmi- ja tv-rooleja.
 Carl Perkins: Blue Suede Shoes
On ironista että yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista rock-kappaleista säveltänyt Perkins ei tehnyt milloinkaan toista suurta hittiä. Jopa tämä  kappale muistetaan usein hänen alkuaikojen ystävänsä ja levymerkki  Sunilla aloittaneen Elvis Presleyn versiona. Vakava auto-onnetomuus ja pitkä toipumisaika keskeyttivät lupaavasti alkaneen uran eikä supertähteys (hänestä veikattiin jopa "uutta Elvistä"), koskaan toteutunut.
Perkins jatkoi laulamista lähes elämänsa loppuun saakka levyttäen mm. vuonna 1996 albumin  Go Cat, Go! yhdessä mm. Paul Simonin, John Fogertyn, Tom Pettyn ja Bonon kanssa.

The Teddy Bears: To know him is to love him.
Vaikka tämä levy jäi yhtyeen ainoaksi menestykseksi vuonna 1959, sen merkitys pop-musiikissa on suuri. Yhtyeen perustaja Phil Spector tuotti muutaman vuoden sisällä suuren määrän Top 100 -menestyksiä ja hänen musiikkinsa on vaikuttanut useisiin myöhemmin leyttäneisiin artisteihin ja yhtyeisiin. Hänen tapansa sovittaa musiikkia tunnetaan nimellä Wall of sound.

BO Diddley: Hey, Man!
Jonkun mielestä saattaa olla suoranainen solvaus kutsua rock-legenda Bo Diddley´a yhden hitin ihmeeksi. Onhan hänen kynästään lähtöisin erityisesti 60-luvun brittibändien suosimia, nyt jo klassikoiksi muodostuneita kappaleita. Lista hänen "seuraajistaan" on pitkä, Rolling Stonesista ja Animalseista tämän päivän nuoriin muusikoihin. Diddley kehitti ns. viidakkorytmin, josta tuli hänen tavaramerkkinsä.  Hämmästyttävää on että Diddley ei saavuttanut kuin yhden Top 20 -hitin elämänsä aikana. Suomessa Hurriganes levytti Diddleyn (oikealta nimeltään Elias McDaniel)  ) kappaleen Roadrunner samannimiselle albumille.

 60-luku

 Strong, Barrett: Money (1960).
Kappale joka on levytetty useita kertoja, tekijöinä mm. Beatles, Rolling Stones, Kingsmen, Searchers ja Jerry Lee Lewis. Tämä on ainoa Strongin meneystys soololaulajana, mutta hän on tehnyt pitkän ja maineikkaan päivätyön sanoittajana Motown - levy-yhtiössä saavuttaen suurta suosiota mm. Marvin Gayen, Temptations- ja Gladys Knight and the Pips -yhtyeiden kanssa koko 60-luvun.

Mann; Barry: .Who put the bomp
Tämä mainio parodia typerästä pop/doowop -laulusta nousi listamenestykseen vuonna 1961.  Barry muodosti säveltäjä/sanoittajaparin Cyntia Weilin kanssa ja pari, joka myöhemmin avioitui, kirjoitti useita 60-luvun pop-hittejä ja valittiin vuonna 1987 Songwriter´s Hall of Fame´ iin.

Tornados: Telstar.
Joe Meek tuotti tämän instrumentaalin pääasiassa itse suunnittelemassaan ja rakentamassaa studiossa Lontoossa. Yhtye soitti useilla Meekin tuottamilla levyillä, mutta tämä jäi ainoaksi hitiksi sen omissa nimissä.
Heinz: Just Like Eddie. Toinen Joe Meekin tuottama ykkoshitti. (1962).
Singing Nun: Dominique.
Soaur Sourire oli belgialainen nunna joka saavutti maailmanmaineen tällä uskonnollisella laululla vuonna 1964. Menestys sai hänet yrittämään uraa laulajana,  mikä ei koskaan onnistunut. Nainen kuoli oman käden kautta vuonna 1985 täysin unohdettuna.

McGuire, Barry: Eve of  Destruction.
Bob Dylan oli aloittanut ns. protestilaululiikkeenä tunnetun, folk-musiikkiin perustuvan tyylisuunnan. McGuren musiikki oli kaukana folkista; sen sanoma perustui pelkoon että maailma on tuhon partaalla: Vihaa Punaisessa Kiinassa. Samaa Alabamassa, Amerikan syvässä etelässä. Ydinsodan uhka... Folk-laulajana aloittanut McGuire ei itse säveltänyt suurinta menestystään eikä se koskaan toistunut.

Easybeats: Friday on My Mind.
Vuonna 1966 tämä australialaisbändi teki yhden hitin joka muodostui eräänlaiseksi klassikoksi. David Bowie teki oman versionsa albumille Pin Ups (1973). Suomeksi sen on levyttänyt Hector albumilla Hectorock 1.

Harris, Richard: McArthur Park, 1968.
Varsin erikoislaatuinen kappale, jonka sanoituksen on usein väitetty olevan seurausta huumeiden käytöstä: Jimmy Webbin kappaleessa lauletaan kakusta joka jäi sateeseen  eikä laulaja usko voivansa milloinkaan leipoa uutta samanlaista... Sen sijaan McArthur Park se näyttää niin kauniilta...
Harris oli itse asiassa näyttelijä, joka oli mukana tekemässä mm. kahta Harry Potter -elokuvaa. Tämä jai hänen ainoaksi menestyksekseen. Laulusta on tehty mm discoversio(!), laulajana Donna Summer

Leapy Lee: Little Arrows. Kirjoittajat Albert Hammond ja Lee Hazlewood. USA:n listoilla n:o 16, UK n:o 2. Myös muualla levy saavutti Top Ten -sijoituksia. Suomeksi kappaleen levytti Arto Sotavalta nimellä Pienet nuolet. Nykyisin "Leapy Lee" omistaa ravintolan Mallorcalla ja kirjoittaa Euroweekly-nimiseen, Aurinkorannikolla ilmestyvään ilmaisjakelulehteen kolumneja joissa kaipaa Britannian suuruuden aikaa ja lietsoo vihaa Britanniaan muuttavia ulkomaalaisia vastaan. Jostakin syystä hän päättää kolumninsa aina sloganiin "Keep the faith, love, Leapy" (sic).
.
Zager and Evans: In the Year 2525.
Vuonna siis kakskytviis kakskytviis...noinhan se lauloi Robin, suomalainen voimisteleva laulaja (vai oliko se toisinpäin?). Laulu kuvittelee tulevaisuutta vuosisatojen (tuhansien) kuluttua. Pilleri on korvannut ruuan. Seksiäkään ei luultavasti enää tarvita. Päinvastoin kuin suomalainen Robin joka onnistui levyttämään sarjan vähintäänkin kohtalaisesti menestyneitä käännöshittejä, Danny Zager ja Rick Evans epäonnistuivat toistamaan  menestyksensä. Molemmat ovat yhä mukana musiikkibisneksessä, Zager rakentaa kitaroita ja Evans jatkaa säveltämistä ja laulamista.

Greenbaum, Norman: Spirit in the Sky.
Greenbaum kirjoitta ja levytti kappaleen vuonna 1969, ja tänä ja seuraavana vuonna levyä myytiin yli 2 miljoonaa kappaletta. Vuosien myötä kappaleesta on tullut klassikko, ja sen kirarariffi ja -soundi on ollut vaikuttamassa moneen myöhemmin levytettyyn rock-materiaaliin. Vahvasti säröinen kitara ( fuzz ) tekee laulusta unohtumattoman.


Tässä pari vuosikymmentä rock/pop -musiikin alkuvuosikymmeniltä. Palataan ehkä asiaan ja ollaan silloin taas pari vuosikymmentä lähempänä tätä päivää!