Kaikenkarvaisia ystäviä

Pankkimatkasta tuli hieman jännittävämpi kuin tavallisesti.
 Rahan nostaminen ei yleensäkään ole mikään ns. elämys. Ja onneksi pankkiryöstöjä olen nähnyt vain elokuvissa ja sarjafilmeissä. Edes "uuden" pankkikortin saanti (ei ollut tullut vielä, eikä pitänytkään kuin vasta seuraavana päivänä) tuskin saa innosta puhkumaan.

Jotakin silti tapahtui.
Vaimo jäi istumaan parkkipaikalle autoon kun menin pankkiin. Kun tulin takasin, hänen sylissään oli pieni, valko-musta-ruskea koira! Ns. sekarotuinen, vai pitäisiköhän nykyisin sanoa monirotuinen? Kääpiöpinseri kait lähinnä.
Ihmettelin tietysti mistä tämä uusi ystävä oli tulla tupsahtanut.
Oli kuulema juossut jostakin sivukadulta ja ollut suuntaamassa vilkasliikenteiselle autopistalle eli nelikaistaiselle maantielle! Vaimo astui ulos autosta ja houkutteli hieman pelokkaan mutta koirien tapaan myös uteliaan pennun  tulemaan luokseen, ja kun se tuli, nappasi syliinsä.

Mitä sitten tehdä pikku karkulaiselle? No, lähellä on eläinlääkärin vastaanotto, sinne siis.
Onnellisimmassa tapauksessa pikkukoira on heidän "asiakkaansa". Tai ainakin korvasta tai niskasta löytyy mikrosiru joka kertoo omistajan ja osoitteen ym.
Eipä käynyt flaksi. Omistaja ei ilmeisesti ollut vaivautunut, eikä koiraa ollut vielä myöskään kastroitu. Kilkuttimet olivat pojalla tallessa. Vaimo oli jo tarkastanut että   maitohampaat olivat vaihtuneet pysyviksi ehkä yhtä lukuunottamatta, mikä merkitsisi että poikavekkuli on noin vuoden vanha.

Ei muuta kuin koira kotiin. Oma koira Billy siitä tuskin olisi kovin iloinen. Ja kissatkin katselisivat (tapansa mukaan!) nenänvarttaan myöten tunkeilijaa.  Vaimo lähti kurssilleen, minä jäin uuden ystävän kanssa kotiin. Nukuttaisiin yön yli kuten se Paavo (yksi niistä monista samannimisistä  pressakandidaateista) ja mietittäisiin mitä tehdä. Laittaako ilmoituksia kauppohin ym. vai mitä. Eläinlääkärillä oli jo meidän puhelinnumeromme jos joku kyselisi haukun perään.

Nälkä ja jano oli ressukalla. Luultavasti oli ollut karussa jo jonkin aikaa.
Ulos kävelylle yhdessä Billy-koiran kanssa. Ei oikein tuntunut pitävän narussa kulkemisesta.
Sitten hieman ruokaa ja nukkumaan. Koirat siis. Ja minä  ja vaimokin, hieman myöhemmin.

Seuraavana aamuna olimme ns. totuuden edessä (kuinkahan siellä takana muuten voisi olla?).
Nyt on päätettävä mitä tehdä. Olin sitä mieltä että viemme pojan jonnekin hylättyjen koirien suojapaikkaan.
Vaimo oli yhtä mieltä. Meillä on jo koira, joka ei vanhana mielellään ottaisi "kilpailijaa". Se että löytökoiraltamme luultavasti puuttuvat monet rokotukset, että se olisi kastroitava jne. merkitsisi lisäksi melkoista rahanmenoa. Meillä ei yksinkertaisesti olisi varaa laittaa satoja euroja uuden koiran elämään.

Siispä suuntana refugio La Cala de Mijasissa nimeltä ACE.
Odotimme kunnes sihteeri tuli työhön ja kerroimme löytökoiran tarinan. Hän lupasi koiralle hyvän hoidon ja uskoi sen löytävän hyvän ja rakastavan isännän, mikäli  "oikeaa" omistajaa ei löytyisi.
Varmuuden vuoksi nainen vielä tarkisti ettei mikosirua todellakaan ollut. Sanoimme hyvästit pikku ystävällemme toivoen parasta.

Matkalla kotiin emme voineet olla puhumatta kuinka sydäntäsärkevää oli nähdä suuri joukko koiria joista suurin osa tuli luokse ja nuoli käsiä tai hyppäsi vasten haluten nuolla kasvoja....Ota minut, vie pois! ne tuntuivat sanovan, silmät täynna rakkauden kaipuuta.
Olimme kuulleet että tarhalla on noin 300 koiraa, ja oli pikku koiramme onni että sille oli vielä tilaa. Suurelle koiralle kuuulema ei ehkä tilaa olisi ollut.  Sen kohtalona olisi ollut kunnallinen koiratarha, missä koirat tapetaan tietyn ajan kuluttua...

Muutama vuosi sitten löysin roskiksen alta pelokkaan pennun jonka etutassu oli siteessä, turvonnut ja tulehtunut. Veimme sen eläinlääkäriin joka antoi antibioottipistoksen ja puhdisti haavan. Neljän viikon ajan koira kävi viikoittain lääkärillä minkä jälkeen se oli kyllin terve menemäa ACE:n suojiin. Kuulimme myöhemmin että tuo pentu löysi kodin Belgiasta. Tuntui kivalta, ja joskus ajattelee että mitähän pikku vekkulille  (joka nyt on jo iso koira!) mahtaa kuulua. Vieläkö muistaisi, tuntisi?

Toivon että yhtä hyvä onni suosii nyt  tätä tervettä mutta muuten huono-onnista koiraa. Joko niin että omistaja saa sen takaisin tai uusi (ja ehkä jopa vastuullisempi) omistaja pitää siitä huolen.

Tärkeintä ei ole jalo kilpa vaan hyvityspisteiden saanti...?

Espanja tunnetaan urheilussa parhaiten jalkapallosta (Euroopan- ja maailmanmestarit) samoin kuin koripallosta (maailmanmestarit) lentopallosta, tenniksestä (Davis Cup, Rafa Nadal ja monet muut) etc etc. Maan menestys yleisurheilussa on ollut myös huomattava.
Useimmat menestyksekkäistä  lajeista ovat joko saliurheilua tai kesäurheilua. Eteläiselle maalle tämä lienee ymmärrettävää.

Espanja ei kuitenkaan ole tyhjä tila talviurheilun kartallakaan.
Andalusiassa, ei kovinkaan kaukana Välimeren rannoilta, on talviurheilupaikka. Sierra Nevada. Paikka missä voi hiihtää (mikä sana  tosin pohjoismaiden ulkopuolella tarkoittaa yleensä laskettelua)  ja lasketella.
Espanjan menestys laskettelussa (esqui alpino)  ja varsinkaan hiihdossa (esqui de fondo) ei tietenkään ole verrattavissa pohjoisen Euroopan saavutuksiin. Espanjalla on kaksi mitalia alppilajeissa talviolympiakisoista. Harrastuksena laskettelu on suosittu laji .
Ja, kuten matkaesitteet kertovat, esimerkiksi helmikuussa on mahdollista viettää puoli päivää laskettelemassa, puolet rannalla. Kuinka päin valitsee (aamu-ilta) riippuu siitä missä on majoitus. Matka rannalta vuoristoon ja toisinpäin on noin 2,5 tuntia.

Espanja pelaa myös jääkiekkoa kansainvälisellä tasolla. Maassa on myös oma jääkiekkoliiga. Toki Espanja ei (vielä?) aivan haasta maailmanmestari Suomea, mutta pelaa nyt II divisioonassa. Epäilemättä jos maassa olisi yhtä paljon innostusta jäakiekkoon kuin  nyt jalkapalloon (ja tarpeeksi jäähalleja!), maa saavuttaisi huipputason tai ainakin paikan ylimmältä kansainväliseltä tasolta  lopulta. Epä ole kauaakaan kun tanskalaiselle kiekolle naureskeltiin....Espanja on rankattu IIHF:n listalla sijalle 29.

Mäkihyppyyn espanjalaisia ei tietääksen vielä ole osallistunut.  Eikä kannata osallistuakaan. Koko laji kun on pilattu, totaalisesti.

Nyt ei riitä että jokainen hyppääjä saa ns. tyylipisteet. Hyppyyn joko lisätään tai siitä vähennetään metrejä  tuuliolojen perusteella. Eh???.  
No hyvä. Pitäähän jokaiselle urheilijalla olla tasavertaiset mahdollisuudet voittoon.

Seuraavaksi ns. maastohiihdossa voitaisiin ottaa käyttöön  eri painosarjat, kuten mm. painissa ja nyrkkeilyssä. Eihän se nyt ole laitaa että kaksimetriset norjalaiset jättiläiset  voittaa melkein kaikki kisat! Ja kuka se sanoo onko tuuli vastaan vai puolesta?  Ampumahiihdossa tulisi sitten myös huomioida onko ampuja ollut tuulessa ja tuiskussa. Jos juuri ampumahetkellä tuulee, pitää taulusta tarkistaa, paljonko meni hutiin ja sitten vasta joko hyväksyä tai hylätä.  Ja miten jos ja kun lämpötila muuttuu? Plussaa tai miinusta jos keli muuttuu! Samoin ladun (tai luisteluradan) muutokset tulee huomioida,  johan se on epäreilua jos viimeksi lähteneet joutuvat painelemaan kamalassa mössössä tai latu on mennyt huonoksi.

Jep. Kyllä minä vieläkin silloin tällöin katselen sitä suomalaisille niin rakasta mäkihyppyä. En vain ymmärrä keiden annettiin  pilata joskus niin mahtava laji....ja kuinka muut lajit ovat saaneet pysyä peukaloimatta, tai ainakin melkein.

Oi noita aikoja...Elämä oli Matinkin parasta aikaa. 

Arkea harmaissa eli wanha pasifisti muistelee. Osa 1 (ja varmana viimeinen)

Kun joskus hirmu kauan sitten kävi käsky kruunulta nuoren miehen astua opettelemaan kuinka Armasta Kotimaata puolustetaan, en hetkeäkään epäillyt. Ei siksi että olisin ollut huolissani siitä että se Iivana sieltä idästä ja kommunismin kurimus haluaisi tulla rakkaan maan viemään kurjuuteen vaan siksi että en kertakaikkiaan halunnut/viitsinyt/jaksanut ajatella miten pitäisi vastailla niihin ikityhmiin kysymyksiin, joita aseistakieltäytyjän täytyy vastata. Jotenkin näin se voisi mennä:
- Mitä tekisitte jos tyttöystävänne/vaimonne kimppuun hyökätään?
- Herra kapteeni, ei minulla ole vaimoa  eikä juuri nyt ole vakituista tyttöystävääkään.
(Iso herra huokaa.)
- No oletetaan etta on!
- Hm. No jos minulla olisi rynkky messissä niin kait sitten pitäis antaa  mennä läpi että raikaa?
- Teettekö te pilaa meistä?!
- En tietenkään, herra kapteeni. Eikös intissä tuota opeteta? Puolustautumista.
Kaluunaherra huokaa itsekseen: Onkohan tätä syytä jatkaa?!


No niin. Ehkä oli kaikille parempi että otin nöyrästi lusikan kauniiseen käteen ja menin armeijaan. Sinne Suomen Raskaaseen, S A Int.

Ensimmäisenä aamuna soi (edellisen ikäluokan ansiosta) radioista Johnnyn "Voiko ihanammin päivän enää alkaa". Sääliksi kävi niitä jeppejä jotka olivat juhlistaneet armeijaan astumistaan juhlimalla rankemman päälle edellisenä iltana tai jopa useampana.

No, aika kului, oppi talon tavoille: älä ole ensimmäinen mutta älä ole viimeinenkään, vältä tulla silmätikuksi.
Tietysti jotkut halusivat sinne RUKkiin eli upseeriksi. Pinkoja, niinkuin koulussa.
Meikäkin haluttiin laittaa RAuKiin eli tehdä aliupseeriksi. Heh.

Onneksi(?) jossakin alokasvaiheen aikana  jalkapöydästä murtui luu. Marssimurtumaksi sanoivat.  Olin kyllä marssinut tällä jalalla täyspakkaus selässä vaikka kipu tuntui joka askeleella. Kun saapasta ei tahtonut saada pois, kaverit sanoivat että hulluhan olin kun en hakenut VMTL:ää eli vapautusta palveluksesta. No sitten hain, ja kun jalka kuvattiin, sieltä löytyi murtuma joka oli jo lääkärin mukaan  alkanut jo  luutua....Kova jäbä?

No siihen se kariutui miehen aliupseerin ura. Vaan olinko murheen murtama? No en. Mieluummin lähtisin siviiliin 8 kuin 11 kuukauden päästä.

Komennus kävi komppanian kirjuriksi. Istua vääpelin toimistossa ja kirjoitella joskus viikko-ohjelma seitsemänä (7) kappaleena oli sekin toisinaan melkoinen koettelemus. Kalkkeeripapereita väliin ja sitten takomaan hartiavoimin että alimmaistakin vielä pystyi lukemaan. Eipä ollut kopiokoneita, ei printtereitä. Jopa kirjoituskone oli täysin "manuaalinen". Kerran yksi kalkkeeripaperi oli väärin päin....yksi kopio puuttui. Mitä silloin ajattelin/sanoin ei ole "painokelpoista", kuten sanonta kuuluu. Takomaan se yksi puuttuva kopio ja sassiin.

Olihan hommalla valoisatkin puolensa. Kun sai/joutui kirjoittaman listat ns. väijyistä eli vartiotehtävistä ym., kavereita sotkussa eli sotilaskodissa riitti. Kahvia, munkkeja,  tupakkaa. Ketään ei voinut kuitenkaan liikaa suosia. Turpiin olisi voinut tulla.Tai joku jopa kannella komppanianpäällikölle ihan virallisesti.

Joskus lomalta palatessa junassa joku vielä alokasaikaa elävä varusmies kuului kaverilleen selittävän kuinka "armeija on siitä hyvä paikka että kaikki lähtee samalta viivalta".
 Voi voi. Ns. palikkatesti kertoo kuka on upseeri-/aliupseeriainesta, ja lisäksi (siviilissä saatu)  koulutuskin ratkaisee. Vielä nytkin, vaikka peruskoulu on eroja ehkä hieman tasannutkin.

Joskus armeija-ajan  alussa komppaniamme päällikkö totesi puheessaan alokkaille  että Suomen armeija ja sen käyminen antaa nuorelle miehelle "kuvan koko Suomesta. Läpileikkauksen sen väestöstä". Tämä kuulema on rikkaus mistä mm. siviilipalvelumiehet jäävät paitsi.

No jaa. Kirjurina joka sai vastaanottaa mm. lomahakemukset, kuva suomalaisesta noin kaksikymppisestä miehestä ei kovin innostava ollut. Monille oli koettelemus, miltei mahdottomuus,   kirjoittaa edes lyhyt hakemus lomasta ja syystä siihen. Kielioppivirheet sikseen, pelkkä ajatusten paperille raapustaminen oli tosi työlästä monelle isänmaan soturille.

Kahdeksan kuukautta lusittiin. Ja mitä opin? Kirjoittamaan koneella sujuvasti. Toki kauppaopiston käyneenä sen osasin jo ennenkin. Yrittämään lintsata kaikesta minkä voi. Piereskellä, kiroilla, puhua typeriä, erityisesti naisista (tytöistä).  Armeija tekee pojista miehiä? Juntteja pikemminkin, ellei jo ole. Kukaan ei halua olla mamis.

Entä ne muistot? Yhden armeijakaverin olen tavannut Ruisrockisssa. Taisi olla seuraavana kesänä. Entä muut?  Kaipaanko heitä? Tuskin. Jos kadulla tulisi joku vastaan, tuskin tuntisin kaljuuntuvaa ja/ tai harmaata miestä. Tai he minua. Jos nyt jonkun tapaisin niin toki ohrapirtelöt nautittaisiin ja yritettäisiin muistella kapiaisten ja varusmieskaverien nimiä. Arvuutella miten on elämä mennyt armeijan harmaitten jälkeen. Onko oltu aviossa (ja nykyisin: montako kertaa...) Onko lapsia, lapsenlapsiakin?  Onko menty "kertaamaan" Itse en ole, vaikka joillekin on "iskenyt" jopa parikin kertaa. Taisivat antaa periksi. En taida olla sitä sotilasainesta...

Ei minusta armeijassa militaristia tullut. En kuitenkaan kadu sinne menoa. Isäni oli sotaveteraani ja lopulta kersantti. Isoveljeni tuli intistä alikessuna. Upseerinkin olisivat tehneet, vaan ei halunnut.  Minä tulin ulos panssarimiehenä, edes sattumakorpin jämiä en saanut vaikka monia ehdotuksia (joista useimmat hyväksyttiin)  tein vääpelille kuinka asioita voisi tehdä helpommin tai järkevämmin. Toimisto-au eli alikersantti joka oli eräänlainen vt. vääpeli sai kessun jämät.  Se kun monesti esitti ideat meidän yhteisenä ja vääpeli ilmeisesti muisti vain hänet...No. Tuskin ne kaksi väkästä kauluksessa  olisi minua elämässä  paljon auttaneet.
 Kaverit olisivat vain virnuilleet "sattumakorpille".   Kaksi nuorempaa veljeäni ovat sivareita. Laskeva suunta, mutta sanoisin että  se suunta on ihan oikea.

Poikia minulla ei ole. Jos olisi, mitä olisin heille opettanut? Että ajattelevat itse. Niin minäkin tein.  En sanoisi että pitää mennä tai olla menemättä armeijaan. Valitsin itse kyllä helpoimman tien, mutta tottavieköön minun ei ole onneksi  tarvinnut aseeseen tarttua. Mitä olisin tehnyt jos olisi? En tiedä. Luultavasti valinnut sen helpoimman tien taas eli tehnyt kuten käsketään. Turha sitä tietysti enää on miettiä. Ajattelu kun tunnetusti  on epäterveellistä.  Parasta välttää niin paljon kuin suinkin. Armeijassahan se onkin  kiellettyä.

Eli, jos/kun haluaa löytää sen positiivisen puolen armeijasta, ehkä se antaa aivoille aikaa olla lomalla?

Itse näen itsenäisyyden näin...

"- Miksi sinut kauas karkoitin?
  - Kauempaa näät ehkä paremmin?"

Näin lauloivat suomalaiset Jarkko ja Laura monesti kultaiseksi kutsutulla 60-luvulla. Silloin alettiin olla Suomessakin kansainsvälisiä. Sodanvastaisuus oli muotia. Ja yhä enmmän Vietnamin sodan laajennettua.
Tuo vanha sanonta kaukaa näkemisestä  voi pitää joskus paikkansa.

Olen ollut poissa Suomesta pian kaksi vuosikymmentä . Kun seuraan maan uutisia, mikä internetin ja television 24/7 -kanavien ym. kautta on yhä helpompaa, en voi sanoa että näkisin silti todella hyvin entisen kotimaani elämään ja ilmiöihin. Pikemminkin päin vastoin.
Maa tuntuu muuttuneen hurjaa vauhtia.
Eikä välttämättä parempaan suuntaan.

Joskus ircin aikoina ihmiset kertoivat joillakin kanavilla kuinka Suomi on menossa hurjaa vauhtia kohti ns. kovia arvoja. "Köyhät kyykkyyn". Ajattelin silloin että ehkä kysymys on vain heidän omista mielipiteistään.
Keskustelut siskojeni ja veljieni kanssa todistivat että mitään radikaalia muutosta ei ollut (ainakaan vielä) tapahtunut. No worries?

Vuosia on kulunut. Maahanmuuttajia vastaan taisteleva puolue sai suuren vaalivoiton. Onko kyseessä siis "äärioikeistolainen, populistinen puolue" kuten esim. Espanjan (ja koko muun Euroopan)
 uutisissa on annettu ymmärtää? Tuskin. Perussuomalaiset itse kutsuvat itseään ei-sosialistiseksi työväenpuolueeksi.  Jätetään se heitto saksalaisesta "työväenpuolueesta" (Arbeiterpartei) sikseen.
Eivät perussuomalaiset natseja ole. Vain (useimmiten) vähän koulutusta ja sivistystä saaneita ihmisiä jotka pelkäävät tulevaisuutensa vuoksi.

Voiko ylipäänsä  olla patriootti, arvostaa maata, kansaa ja kulttuuria olematta natsi tai äärioikeistolainen?
Varmasti. Neuvostoliitossa kutsuttiin Toista Maailmansotaa nimellä Suuri Isänmaallinen Sota.  No, taitaa olla jotakin mitä tuskin kannattaa verrata nykyaikaan?

Miten sitten itse koen suomalaisuuden, isänmaan, isänmaallisuuden?

Monet suomalaiset täällä Espanjassa  kokevat voimakkaasti itsenäisyyspäivän juhlallisuudet, jotka sattuvat samaan aikaan kuin paikallinen Dia de la Constitution eli perustuslain päivä mitä on vietetty Espanjan palattua demokratiaan Francon diktatuurista. Useat Aurinkorannikolla elävät ihmiset ovat eläneet ajan milloin Suomen tulevaisuus itsenäisenä valtiona oli vaakalaudalla. Toki ymmärrän heitä.

Olen elänyt miltei  koko elämäni maassa joka on demokraattinen. Suomessa.  Missä ihmisiä ei ole laitettu vankilaan poliittisten mielipiteiden tai "väärän" uskonnon vuoksi. Isäni on taistellut sekä talvi- että jatkosodassa.
Miksi, kuitenkin, tunnen että kun juhlitaan itsenäisyyttä, ei juhlita sitä tavalla joka (minun mielestäni) on se paras? Miksi ei juhlita itsenäisyyttä karnevaalin tapaan vaan valutetaan kyyneliä niiden puolesta jotka antoivat  elämänsä?  Kaikki kunnia heille, tietysti. Ehkä voisimme kuitenkin  julistaa Juhannuksen  (tai minkä tahansa kesäviikonlopun?) toiseksi juhlaksi Vapaalle, itsenäiselle, modernille Suomelle? Kylmä, räntäsateinen joulukuun kuudes tuskin on mikään Ilon Päivä.

Älkääkä edes yrittäkö kertoa minulle että itsenäisyys EI olisi  iloinen asia.  Sehän on! Nauttikaa siitä. Kukin tavallanne. Nostan kaljani (espanjalaisen) Suomelle. Kippis!

Sääntöja ja säätöjä

Kun suomipoika tai -tyttö muuttaa Espanjaan, seurauksena on jonkinlainen kulttuurishokki. Tai, jos sana kuulosta liaan rankalta, niin ainakin melkoinen elintapojen ja arvostuksien törmäys.
Usein tuo muutos on kait pikemminkin positiivinen: aurinko paistaa, ihmiset näyttävät iloisemmilta kuin siellä kotimaassa (ainakin jos verrataan väkeä Suomen   marraskuun räntäsateissa paikallisen parinkymmenen asteen lämmöstä nauttiviin espanjalaisiin).
 Erilaisuus kiehtoo. Positiivisia asioita tuntuu olevan paljon enemmän kuin niitä negatiivisia, joita tuskin huomaa.  Aluksi. Sitten alkaa löytyä ärsyttäviäkin asioita.
 Espanja, se eteläinenkin, on muutakin kuin aurinkoa, merta ja mukavia ravintoloita.

Aurinkorannikko ja koko Andalusia on se osa Espanjaa jonka koko olemassaolo perustuu pitkälti turismiin ja vierasmaalaisten olemassaoloon. Siksi ulkomaalaisia joskus kohdellaan silkkihansikkain.
Ulkomaalaisiin nurjasti suhtautumista olen kohdannut lähinnä vain rakennusmiesten taholta,jotka hekin ovat  usein muita kuin espanjalaisia. Pohjoismaalaisia pidetään usein rikkaina; jos jollakin on varaa asuntoon Espanjassa ja toiseen kotimaassa, ihmisen täytyy olla rikas.  Tänä päivänä se ehkä onkin totta, halpojen talojen ja asuntojen aika Espanjassa on ohi, vaikkakin lama on laskenut hintoja jyrkästi.

Elintapojen ja asenteiden erilaisuus ei välttämättä ole ongelma. Suomalainen(kin) oppii ettei niitä kuuluisia hihoja kannata polttaa turhan takia. Kesällähän niitä ei t-paidassa edes ole..

Vaikeinta minulle on ollut hyväksyä se tosiasia että Espanjassa on sääntöjä joista pidetään kiinni ja niitä joista kukaan ei tunnu välittävän, ja ulkomaalainen ei juuri koskaan tiedä mikä on mikä.

Pari esimerkkiä.
. Tuntemani suomalainen rakennutti jokin vuosi sitten talon kauniille paikalle täällä Riviera del Solilla.
. Kaikki meni hyvin. Kunnes joku kaupungin virkamies (rakennustarkastaja tai vastaava) huomasi että paikallisen puhelinyhtiön pykäämä rakennelma oli jalkakäytävällä ja "blokkasi" puolet siitä. Se piti siirtää. Kun kuulema pyörätuolilla (esim.) ei pääse ohi...No, talon omistaja sanoi että koska se on puhelinyhtiön tekemä, heidän pitää se siirtää. Soitto puhelinyhtiöön, joka totesi etteivät he sitä tee. Se on kaupungin asia.
No, lopulta Suomen mies päätti tehdä työn itse. Teki sen, asia kunnossa.

Muutama sata metriä tästä talosta on toinen omakotitalo. Se remontoitiin jokin vuosi sitten, ja  seurauksena kadulta ajetaan autotalliin mikä on pari metriä katutason alapuolella. Ainoa ongelma on että ns. luiska alkaa pari-kolmekymmentä senttiä jalkakäytävää alempaa!  Mitä tapahtuu jos joku näkövammainen tms. ei huomaa pudotusta? Puhumattakaan siitä pyörätuolipotilaasta?! Onko tätä koskaan tarkastettu?
Eivätkä nämä erikoiset luiskarakennelmat ole (valitettavasti) kovinkaan harvinaisia.

Oma lukunsa on sitten posti. Joskus vaaditaan esim. pakettia noudettaessa  henkilöllisyyden todistaminen, toisinaan taas ei.
Ovatko nämä asiat maailman tärkeimpiä? Varmasti eivät. Toisaalta, ehkä olen vain tottunut siihen että säännöt ovat olemassa ja että niitä noudatetaan.

Espanja ja espanjalaiset ovat varmasti eri maata kuin me suomalaiset.  Silti, en hetkeäkään kadu, että asun täällä. Mikään paikka maan päällä ei ole paratiisi.  Ja kuka sinne paratiisiin haluaa, muutenkaan? Sieltähän lentää ulos kuin leppäkeihäs, ja vain ja ainostaan siitä syystä että syö omenan jostakin ihme puusta!

Keisarin aatteet ja koirat

Uutinen kertoi että "Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY on huolissaan maailmankuullun koirakuiskaaja Cesar Millanin saapumisesta Suomeen."

Asialla eivät siis ole ne kuuluisat kukkahattutädit, joiden hössötykseksi yleensä kaikki "huolestuminen" yleensä laitetaan.

" Olemme huolissamme Millanin esityksestä. Suuren yleisön edessä pikaratkaisun hakeminen on mahdotonta ja koiralle stressaavaa."
- SEY:n toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.

Ymmärrän kyllä että tällainen show tuntuu väärältä paikalta, ja koirat todellakin voivat stressaantua suuren yleisön edessä. Mutta miksi sitten ns. koiranäyttelyt ovat sallittuja? Olen nähnyt joitakin näyttelyitä televisiossa, ja jotkut koirat näyttävät olevan todella sitä mieltä että ne olisivat paljon mieluummin missä tahansa muualla.

SEY:n mukaan asiantuntijat pitävät Millanin käyttämiä koulutustekniikoita haitallisina eläimille.
Keitähän ovat nämä asiantuntijat?

Olen ollut Dog Whisperer -ohjelman (El Encantador de perros) seuraaja useiden vuosien ajan. On innostavaa ja joskus miltei uskomatonta seurata miten Milan saa koirat rauhoittumaan, tottelemaan. Kuten hän itse sanoo, hän ei kouluta koiria vaan ihmisïä.  Koirien omistajia.

Jotkut ovat väittäneet että Eurooppaan tuodaan "leikattuja" versioita. Amerikkalainen facebook-ystäväni kertoo ettei ainakaan hän ole koskaan nähnyt ohjelmaa missä koiria olisi kohdeltu huonosti.

Joskus vuosikymmeniä  sitten punkyhtye Sex Pistols oli tulossa Suomeen. Sen ajan kukkahattutädit yhdessä kommunistinuorten kanssa estivät yhtyeen tulon, koska se kuulema oli natsimielinen, käytti svastikaa ym. Näiltä "hyvää tarkoittavilta" tahoilta jäi tajuamatta että kysymyksessä oli provokaatio jonka tarkoitus oli pikemminkin shokeerata, ei houkutella nuoria totalitarismiin vaan juuri päinvastaiseen. Olemaan yksilöitä. Olemaan rohkeita.

Ruotsalaisille irvisteltiin joskus että he yrittävät olla jonkinlainen Maailman Omatunto.  Suomen maine tiukkapipoisten valtakuntana ei ainakaan vahvistu jos Milanin tulo estetään.

Joskus kun kävin espanjankielen kurssia, tanskalainen "oppilas" vitsaili että Ruotsi on ihan hyvä maa, siellä on vain liian monia ruotsalaisia.
Suomeen monet eivät halua ihmisiä muualta. Olisikohan syytä?
Ehkä se tiukka ja puristava villapipo olisi hyvä ottaa välillä  pois päästä?  Jos sinne pipon alle mahtuisi enemmän ajatuksia, jotakin ihan uutta?  Ja olisiko joskus hyvä olla jonkin asian  puolesta, eikä aina vastaan?

Sota on jo täällä! Rasvasota.

Armas Suomenmaa näyttää olevan ajautumassa  sotaan. Vuosikymmenien rauhallisen ajan jälkeen.
Tällä kertaa kukaan ei ole yrittämässä maan valtaamista. Ei myöskään syynä ole Euroopan Unionin kriisi joka johtaisi konfliktiin. Kyseessä on maan sisäinen asia. Kuten joskus viime vuosisadan alkupuolella.
Vastakkain eivät ole tällä kertaa punaiset ja valkoiset.
Kyseessä ei ole myöskään perussuomalaisten tai varsinaissuomalaisten kapina laillista esivaltaa vastaan.

Kyseessä on rasvasota.


Kapinakenraaleista näkyvin on tohtorismies T.  Hänen ristiretkensä koululääketiedettä vastaan on saavuttamassa kliimaksinsa.

Joukkojen keräämisessä tärkein argumentti on että ihmisiä on vuosikymmenien ajan johdettu harhaan jakamalla vääristeltyä tai vajavaista tietoa rasvoista ja kolesterolista ja niiden suhteista.
Eläinrasvat eivät olekaan kuulema  epäterveellisiä. Eivät edes ns. kovat rasvat. Kolesteroli on tarpeellista, ja sen alhaallapitämiseksi määrätyt lääkkeet ovat tarpeettomia, jopa vahingollisia. Niiden määrääminen potilaille on lääkäreiden tapa myydä tarpeetonta lääkitystä, ainoana syynä voittojen maksimointi.

En väitä olevani asiantuntija ravinto- ja terveysasioissa. Kaikkea muuta.
Kun minut operoitiin muutama vuosi sitten, minulle kerrottiin millaista ravintoa minun pitäisi suosia, mitä välttää.
Pannassa olivat rasvat, erityisesti eläinrasvat. Punainen liha.
Kukaan ei käskenyt välttää hiilihydraatteja. Toki kautta aikain on sanottu että valkoinen leipä ja hiottu riisi ovat huonompi vaihtoehto kuin täysjyvätuotteet. Näin varmasti onkin.
Teollisesti tuotettu ruoka on aina huonompi vaihtoehto kuin tuore, itse valmistettu. Kasvikset, hedelmät, salaatit kuuluvat terveelliseen ruokavalioon.

Ns. karppaamisen  eli vähähiilihydraattisen dieetin myöta on julkisuuten tullut paljon kirjoituksia missä mm. kehutaan kuinka "tirisevän rasvaisen pihvin avulla laihtuu! " Kananmunia voi syödä mielin määrin, samoin rasvaisia makkaroita. Mutta se leipä, se pitää jättää pois, ehdottomasti.

Kun elää tarpeeksi kauan, tulee epäluuloiseksi kaikelle mikä kuulostaa liian hyvältä olemaan totta. Koska se yleensä sitä  on.  Kahvi, suola, alkoholi.  Kaikki nekin on julistettu myrkyiksi, vain jotta muutaman vuoden kuluttua kaikki tieto kumotaan. Nyt "myrkky" on hiilihydraatti.  Mistähän mahtaa johtua että kaukoidän maissa    liikalihavuus ja sydäntaudit eivät ole yleisiä, riisin nauttimisesta huolimatta? Samoin Välimeren maissa missä valkoista leipää ja pastaa syödään paljon, kansa on varsin tervettä...

Oma luku sinänsä ovat erilaiset pillerikauppiaat jotka (samalla kun arvostelevat lääkäreitä heidän yhteyksistään lääketeollisuuteen) myyvät omia ihmerohtojaan ja pillereitään sikahinnalla.  Vakuuttaen että näiden lisäaineiden käyttö on riskitöntä. Oman kokemukseni mukaan näin ei valitettavasti  ole.  En enää koskaan nauti yhtäkään pilleriä kysymättä lääkäriltäni ensin. Siitä huolimatta että hän on ns. koululääketieteen edustaja eli  ilmeisesti siis korruptoitunut ja ahne persoona...Toivottavasti hänen tietämättömyytensä ei vie minua liian aikaiseen hautaan.

Kanna minut metsään, Arto!

Pyhää vihaa ja 
Suurta rakkautta
Joo mä kaiken nään
Liput liehuu ja
Ihmiset riehuu ja
Mä kaiken nään

Mä olen mies
Mä olen mies
Jolle ei koskaan tapahdu mitään
- J.Karjalainen: Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, 1992.


Noin. Olenko mies jolle ei tapahdu mitään? Kuinka moni meistä ajattelee noin?


Irak vapautettiin tyrannista. Ja seurauksena enemmän ihmisiä kuolee kuin koskaan hänen valtansa aikana. Niitä massatuhoaseita ei koskaan löytynyt mutta mitäpä tuosta!
  Afganistan "vapautettiin" myös. Ja syynä vapauttamiseen oli se että  (tuolloin) CIA:n tukema Osama Bin Laden  auttoi maata pääsemään eroon Neuvostoliiton pystyttämästa nukkehalltuksesta  ja se nähtiin parempana vaihtoehtona kuin tuolloinen kommunistinen  hallitus. Vaan kuinkas kävi? 
Mihin hyökätään  seuraavaksi? Iraniin? Johonkin arabimaahan viemään jälleen demokratiaa ihmisille? 


Uutiset ovat sotien ja levottomuuksien lisäksi  täynnä tietoa maailmantalouden vaikeuksista, euron ja koko Euroopan Unionin mahdollisestata hajoamisesta.  Mistä siis lohtua?
 Viihteestä, totta kait. Paras unohtaa uutiset!
Nehän ovat loppukevennystä lukuunottamatta pelkästään  huonoja.




Monet uskovat että tämän päivän maailmassa demokratia senkuin kapenee, kansainvälinen kapitalismi ja pankit ovat ottaneet lopullisesti vallan ja globaalinen rahavalta johtaa maailmaa,  totisesti minä sanon teille että maailma ei ole koskaan ollut yhtä demokraattinen kun puhutaan ns. kehittyneistä länsimaista!

Ajatelkaa nyt;  koskaan ei ole ollut yhtä helppoa tulla kuuluisaksi (tai ainakin tunnetuksi) ja mahdollisesti ja toivottavasti jopa rikkaaksi. Ilman minkäänlaisia lahjoja. Ilman koulutusta, ilman sivistystä. "Tuhlaamatta" aikaa vaivalloiseen ja epävarmaan opiskeluun, jonka jälkee ei edes työpaikka ole varma! Ja kuka sitä nyt haluaa tylsää työpaikkaa ? Julkkuna on varmasti kivempaa ja ansaitseekin paremmin! Oma naama on jatkuvasti telkkarissa ja Seiskassa ja-missä-lie!

Riittää  (jos olet nuori tai nuorehko nainen ) että järjestät itsesi poliitikon, muusikon tai näyttelijän "tyttöystäväksi", sen jälkeen teet ns. paljastuksia tietyissä lehdissä. Pojat (nuoret miehet) voivat, kuten tytötkin, ottaa osaa  Big Brother -tyyppisiin ohjelmiin tai vaikkapa Maajussille sussu -ohjelmaan, ts. ns. tosiTV -ohjelmaan. Tosi On!
Jos/kun olet tämän ensimmäisen askeleen ottanut ja päässyt tarpeeksi pitkälle, voit ehkä päästä  vakituiseksi  tv-ohjelmaan missä jauhetaan muiden kakkosluokan julkkujen juoruja. Espanjan televisiossa on useita tämäntapaisia ohjelmia. Niissä "melkein kuuluisat" todellisten julkkujen Exät ja juorutoimittajat vatvovat ns,tunnettujen ihmisten asioita. Jos pääset tällaiseen ohjelmaan pian olet itsekin jo -  jos ei nyt A1 -julkku  -  niin ainakin jo A2 -luokkaa! Tsemppiä!
Suomen televisiota en tarpeeksi tunne, mutta Espanjassa on lisäksi ohjelmia joita kutsuisin paritusohjelmiksi (tuon maajussiohjelman lisäksi). Studiossa on joukko nuoria kauniita itsevarmoja ihmisiä etsimässä ja toivottavasti löytämässä kumppanin. Tai ainakin tulemassa tunnetuksi. Todellinen tai järjestetty "romanssi" varmasti myy.

Televisio ja internet ovat kuin vapaassa avio/avoliitossa elävä pari. Kumpikin tulee ja menee mielensä mukaan mutta "puolisot"ovat silti sidoksissa toisiinsa. Kolmantena pyöränä vaunussa on sitten tietynlainen lehdistö.
Kun televisiokanavat ovat lisääntyneet ja alkaneet lähettää ohjelmaa vuorokaudet ympäri, on ohjelmia tarvittu lisää. Kun elokuvia ei voi pyörittää kaiken aikaa ja ne Friendsitkin ja Simpsonit pyörivät ties kuinka monetta kertaa, tosiTV on ratkaisu. Halvalla tehtyä ohjelmaa joka ei tarvi juurikaan suunnittelua. Nimi tositv (reality tv) on tietysti yhdenlainen vitsi sinänsä. Kauempana tosielämästä nuo ohjelmat tuskin voisivat olla.

Niiden jo valmiiksi julkkuina tunnettujen ihmisten (jotka ovat  esim. jo parhaat päivänsä nähneitä laulajia, muusikoita, näyttelijöitä, urheiljoita tai poliitikkoja) laittaminen autiolle saarelle voi tuoda heille  vanhan maineen (ja rahat) takaisin. Vaimon piekseminen, juopottelu, huono käytös riittää - huonokin julkisuus on parempi kuin ei julkisuutta ollenkaan.  Laulajan uraa voi yritää - siihenhän ei lahjoja tarvita.

Katellaan siis telkkaa, seurataan  julkkujuttuja  netistä! Paetaan todellisuutta, koska se on liian paha kohdata.
"Kanna minut metsään, Artomies !Minulla on syvä"...

Tapaksia Mihaksessa...

Oman armaan Suomenmaamme kieli on tunnetusti kaunista ja sointuvaa.
Kun tuhmalle lapselle sanotaan: "Älä rääkkää sitä kissaa!" hän vastaa:" Enhän minä rääkkääkkään!"
Ja taas juhannuksesta voidaan kertoa tarinaa:
  -  Kuka kokoo kokon?
   - Kokko!
   - Koko kokonko?
 -  Kokko kokoo koko kokon.
 -  Kokkoko kokoo KOKO kokon?
  .- Kokko Kokko! Kokoo koko kokon! OK?
 -  OoKoo!

Nimien taivutus on sitten oma lukunsa.
Aurinkorannikolla on pieni ja suht. hyvin massaturismin kurimuksessa säilynyt kaupunki Mijas.

Suomalaisten suussa meno kylään (kaupunkiin) taipuu usein "mennä Mijakseen". Se on naapuri Fuengirolalle missä on suuria suomalaisten asukkaiden miehittämiä  alueita kuten Los Boliches ja Los Pacos - monet viettävät talvikaudet Espanjassa, jotkut ovat jäänet pysyvästi.
Minun mielestäni kyllä  pitäisti mennä Mijasiin. (Nimi muuten lausutaan Mihas).

Koko Espanjassa taas syödään pieniä annoksia eli Lontoon kielellä snackeja, suomeksi kai huikopaloja tai välipaloja joiden monikkomuoto on tapas. Puhekieleen suomeksi  on muodostunut nimitys tapakset, sana tapa kun suomeksi on jotain muuta. Tapojahan meillä kaikilla on...Hyviä ja huonoja.

Erisnimien taivutus suomenkielessä  vaihtelee: Sanomme että USA:ssa on Kansasin (ei Kansaksen) osavaltio. Emmen myöskään puhu Los Angeleksesta vaan Los Angelesista.  Sen sijaan kieleen on jo istunut sanonta Elviksestä, ei Elvisistä. Jotkut nimet taipuvat, jotkut eivät, ja vakiintunut käytäntö määrää.

Kuinka tärkeitä nämä asiat sitten ovat? Älkää  minulta kysykö! Jo nyt on minua "kehuttu" kielipoliisiksi!

Sen kuitenkin tiedän että tapaksista  tykkään kuin se kuuluisa henkisesti häiriinynyt (huom. poliittisesti korrekti ilmaus!) siitä puurosta. Siitä huolimatta että siinä puurossa  kuulema on liikaa hiilihydraatteja...vai onkos, jos se on kokojyvä- ?
No jos siihen laittaa ison voisilmän niin siitähän tulee terveellistä, kolesteriarvot kun kuulema voi unohtaa...(?)

Juhani "Juice" Leskinen sanoi jossakin viiimeisistä haastatteluistaan (löytyy jostakin Tuubistakin) että Suomen kieli on upea kieli. Olen samaa mieltä. Se on tuntemistani kielistä (5) kaikkein täsmällisin ja tarkoin, eikä helposti anna aihetta väärinkäsityksiin, mikäli niin halutaan.  Britit usein leikkivät sanoilla. Lehdistö harrastaa erilaisia kompia. Toisaalta, monesti sana tai sanat voidaan ymmärtää väärin, ne täytyy tavata kirjain kirjaimelta. Suomessa tätä tarvetta ei ole.

Voisitkos esimerkiksi sanoa asian selvemmin kuin tämä Juicen oivallus:
Nyt on iloinen Einari se
Kun pyörä ei narise.

Hyvä Suomi!

P.S. Jos asut Suomessa ja tulet joskus Aurinkorannikolle, käy Mijasissa! Ja kokeile niitä tapaksia!

Jos taas jo olet täällä, nauti molemmista. Siitä huolimatta mitä nimiä, ja miten, käytät.












-

Kaasua palmun alla - mutta missä on komisario?

k

Kun ajelee espanjalaisella maantiellä tai kaupungissa hämärän laskeutuessa tai  aamuvarhaisella, ei voi olla panematta merkille uskomattoman suurta joukkoa autoilijoita jotka ajavat ilman ajovaloja.
Ajovaloautomatiikkaa ei maassa myytävissä autoissa ole, toisin kuin mm. Suomessa.

Miksi espanjalaiset tuntuvat säästävän väärässä paikassa? Ajovalojen tarkoitus kun ei ole pelkästään valaista vaan tulla huomatuksi.
 Syy voi olla sähkön hinta.   Vaikka auton tekniikka kehittää sähköä jolla ajovalot ja kaikki elektroniikka toimii, espanjalainen ilmeisesti on oppinut/opetettu säästämään sähköä. Oma isäni tapasi sammutella "turhia" valoja kodissamme.
Monet  kuljettajat uskovat säästävänsä polttoainekuluista. Ehkä, mutta ottavat ilmeisen riskin.

Kun muutin Espanjaan yli vuosikymmen sitten, tyttöstävän asunto lämpisi sähköpattereilla. Muutimme suurempaan asuntoon parin vuoden sisällä mutta lämmitystapa säilyi.
Espanjan asuntobuumi oli alkamassa ja kesti vuosia. Niinpä kiinteistövälittäjänä toimiva "parempi puoliskoni" ansaitsi mukavasti, eikä energialaskuista tarvinnut olla huolissaan. Omat tuloni olivat lähinnä satunnaisia.

Sitten alkoivat huonommat ajat, ja oli syytä harkita mistä pitää säästää.

Energia.
Espanjassa sähkö  on kalllista. Maassa ei ole vesivoimaa eikä öljyä.
Monet taloudet käyttävät kaasua sekä lämmittämiseen että esim. ruuanvalmistukseen.

Syy miksi kaasu tuntui vastenmieliseltä ajatukselta oli sen olettamani  vaarallisuus. Espanjassa on tapahtunut ja yhä tapahtuu onnettomuuksia missä kokonainen asunto kirjaimellisesti räjähtää ilmaan, aiheuttaen sekä suuria taloudellisia että inhimillisiä menetyksiä .Syynä vuoto jossakin .

Taloyhtiössä eli  "pueblossa" jossa asumme, asukkaan  kaasu on ostettava painavissa säiliöissä. Keittiöissä ei ole juurikaan kaasulla toimivia uuneja/helloja.  Säiliot  kytketään polttimeen mikä
 ei  aiheuta paljoa  "käryä". Jos/kun huolehtii ettei poltin jää vartioimatta (yöksi se on ehdottomasti suljettava!), ei riskiä ole. Mikäli liekki sammuu, myös kaasun  virtaus loppuu.  Jos kuluttajalla on taipumusta unohdella asioita, ainoa riski on että  kääntää kaasu päälle mutta jättää sytyttämättä tai sytyttäminen epäonnistuu. Toinen riskitekijä on laittaa  poltin  liian lähelle syttyviä aineita, kuten esim.  puukalusteita.

Muutaman vuoden käytön jälkeen tunnen olevani "sinut " kaasun kanssa. Hellaa joka toimii kaasulla en silti halua. Pelkään että keittäisin jotakin mikä kiehuu yli ja liekki sammuu...samalla kuin sammun...eh...nukahdan soffalle...!

Suomessa kaasulla toimivat lämmttimet/polttimet eivät olisi riittäviä. Myöskään ulko-oven läpi ei voisi nähdä auringon valoa kuten täällä. Puhumattakaan että parvekkeen ovi olisi muutaman sentin  auki kissoille mennä "vessaan". (Meillä on.)

Espanja ON eri maa. Minun kuherruskuukauteni maan kanssa on ohi, huomaan jopa asioita joista en pidä kovasti.  Mutta niitä hyviä asioita on niin monta että kokonaisen blogikirjoituksen voisi täyttää niillä...

Adios, amigos. Jos luet tätä Suomen räntäsateissa, muista että joskus minäkin  nautin siitä kun voin mennä hölkkäämään siihen hirmuiseen keliin. Vaihtaisinko tuon ajan siihen mitä elän nyt kun hölkkä on jäänyt, iäksi?  Tuskin. Vuodet tekevät tehtävänsä. Muutaman vuoden iästäni voisin toki antaa pois...

Usko, toivo ja rakkaus.

Kun olin opparissa (oppikoulu, edelsi koulu-uudistusta, eli oli kansakoulua "korkeampi" oppilaitos), rinnakkaisluokalla oli kaveri jonka nimi oli Ville. Nimi selkeästi kertoi että poika oli "landelta". Toisin sanoen,  teollisuuspaikkakunnan, kauppalan, naapurista. Maalaiskunnasta. Jokin vaarin nimi pojalla, hah!

Johan tuossa oli jo irvistelemisen aihetta tarpeeksi. Jääkiekkoa pelaavat varakkaampien perheiden  joiden isät olivat pikkupomoja paperitehtaalla halusivat näyttää kaapin paikan.
Meikäläinenkin,  kirvesmiehen poika, rintamamiesomakotitalossa  viisi  kilometriä "citystä" asuvana oli tietysti myös luuseri. Duunarin kakara.

Vaan ajat muuttuvat. Ja asenteet. Onneksi.
Tänä päivänä VILLE ei olekaan enää nimi jota pitää hävetä.
Ville Valo, kansainvälinen stara, "metallimies" . Hyvä esimerkki. Muitakin toki on.

Toivoisin että muutkin vanhat ja  jo melkein unohtuneet nimet tulisivat muotiin jälleen.
Usko, Toivo, esimerkiksi.
Ja rakkauden synonyymi,  Lempi.

Te, jotka saatte lapsia tai joiden lapset saavat teille lapsenlapsia. Tuokaa nuo nimet takaisin.
Usko, toivo ja rakkaus, nehän joka tapauksessa ovat elämän perusasioita.   Ja  Rauha on kanssa ihan hyvä nimeksi.

Riemujen rikkaus ja surujen summa?

Aika: Joskus ihmiskunnan alkuhämärissä. Paikka: Jossakin Pohjois-Hämeen pienellä paikkakunnalla. Nokia on  tunnettu kumisaappaistaan ja suomalainen bändi tai artisti ei edes unissaankaan haaveile listamenestyksistä  oman maan ulkopuolella.

Nuori mies, oikeastaan poika, menee ja vääntää TV:n ääntä pienemmälle. Telkkari on mustavalkoinen, ja kuva menee aina välillä huonommaksi. Toinen mahdollisista kanavista lähettää ohjelmaa vaikka on yö... Poika haluaa  katsoa olympiakisoja, vaikka huomenna on koulupäivä..     On yö ja muut talossa nukkuvat.
Se maksaakin vaivan.
Amerikkalainen Bob Beamon hyppää aivan uskomattoman hypyn, lähes 9 metriä! Tuloksen joka säilyy maailmanennätyksenä yli kaksi vuosikymmentä.
Kahden viikon aikana tapahtuu paljon.
Naapurin miehen veli Kaarlo Kangasniemi voittaa kultaa painonnostossa.
Jorma Kinnunnen on  tuonut Suomelle hopeaa keihäänheitossa muutamaa päivää aikaisemmin, eivätkä mitalit tähän jää: Olli Laiho voimistelussa ja  Arto Nilsson  nyrkkeilyssä tuovat myös mitalit. Mexico City on suomalaiselle urheilulle menestyksen paikka, vuosi 1968 ja kuukausi lokakuu.

******

 Aika: 2011. Paikka Aurinkorannikko. Mijas Costa, paikka joka ei ole "cool" eikä täynnä kuuluisuuksia, mutta ei myöskään huumeita, diskoja, rikollisuutta... tylsä paikka?

Sama mies, nyt hieman vanhempana, harmaantuneena,  mutta edelleen  pitkätukkaisempana kuin useimmat  ikätoverinsa, on sohvalla. Kaukosäädin käytössä...brittikanavat, espanjalaiset, mitä löytyy? Vaimo on jossakin internet-kurssilla koko illan, tv on kokonaan miehen!

Tositv: espanjalaiset puolijulkut ja ns. journalistit  kerääntyvät studioon puhumaan (ja huutamaan)  julkuista jotka ovat lähinnä B-sarjaa: jonkun härkätaistelijan entisen tyttöystävän nykyinen/entinen poikaystävä...Kiinnostavaa? Big Brother... Tosi- tv? Niinkuin noissa ohjelmissa olisi pätkääkään totta!   Blaah.
Pelejä, visailuja, urheilua. Uutisia. Enimmäkseen huonoja.  Joitakin ihmisiä "autiolla saarella".

Brittikanavat: Sama juttu. Samoja ohjelmatyyppejä. Samoja filmejä.  Uutiset englanniksi, ja tietysti  paikallisia.   Ohjelmia joissa etsitään "uusia kykyjä "(?) .Huippuna, tietysti, X-factor.

Valinnan vapaus tuo lisää mielenkiintoa? Tuskin. Samantyyppiset ohjelmat täyttävät kanavat.

No mutta! Onhan olemassa internet! Jees! Ja mitäs lötyy? Urheilua, futista! Jääkiekkoa, jopa Suomen tiimi pelaa jossakin ihme turnauksessa!  Huraa!

Joku (viisas?) sanoi jo vuosia sitten että perinteinen televisio voi olla historiaa jo muutaman vuoden kuluttua. Internet tarjoaa ilmaista ohjelmaa jo nyt ja voi olla että (kuten jo nyt on olemassa internet-televisioita) ero television ja netin välillä katoaa.

Silti, mies ei voi olla ajattelematta että yhä vieläkin on maailmassa miljoonia ihmisiä joilla ei ole edes perustarpeita. kuten sähkö. Onko oikein että meillä, etuoikeutetuilla "rikkaan maailman" ihmisillä on enemmän kuin mitä tarvitsemme? Ei tuo tarvitse vastausta.   Kun se seuraava  kysymys on: Mitä MINÄ sitten voin sitten  tehdä? Eikä miehellä  ole pienintäkään mahdollisuutta vastata.

Se mies, harmaatukkainen, ja jo hieman  väsynyt, kääntää telkkarin pois päältä. Sanoo moi ihmisille feisbukissa.Sulkee tietokoneen.  The sun also rises...Eletään päivä kerrallaan...
Maailma on. Ja mitäs me sille mahdetaan, halutaanko edes?

No onkos tullut talvi?

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina Eurooppa siirtyi pois kesäajasta. Suomessa (muistini mukaan) monet sitä kutsuvat talviajaksi. Pohjoista Suomea ja Koillismaata lukuunottamatta talvi kuitenkin ilmeisesti odottaa vielä tuloaan.

Espanjassa "oikeaa" talvea  on  vain pohjoisessa sekä tietenkin vuoristossa, kuten esim. Andalusian Sierra Nevadassa,  missä hiihdetään ja lasketellaan yleensä marraskuusta maalis-huhtikuuhun. Pohjois-Espanjassa sataa ajoittain hyvinkin runsaasti lunta, mikä usein aiheuttaa vaikeuksia liikenteelle. Pysyvää lunta ei silti ole kuin korkeilla paikoilla. Osa vuoristojen kapeista teistä on jään ja lumen takia osan vuotta suljettuina.
Myös meillä aurinkorannikolla näkyy valkoista lunta "vuorilla" joinakin aamuina, Lähinnä nuo korkeat paikat ovat kuitenkin hiekkakukkuloita, jotka syntyivät jääkauden seurauksena.

Tunnin siirto taaksepäin tuntuu paljon mukavammalta kuin toisin päin. Muutaman päivän ajan aamut tuntuvat olevan "helpompia" heräämisen kannalta. Toisaalta iltojen lyheneminen ei ole yhtä mukava asia.
Eläimillä on vain "sisäinen kello", joten jonkin aikaa esim. koira voi olla ihmeissään miksi aamukävely viipyy.
Kotieläimet eivät myöskään helposti mukaudu uuteen aikaan, esim. lehmien lypsyajat (ilmeisesti) muuttuvat. 

Kesäikaan siirtymistä on arvosteltu ja sen aiheuttamaa hyötyä on vähätelty. Suomessa ja muissa pohjoismaissa hyöty on ilmeinen; eteläisessä Espanjassa kesäaika aiheuttaa sen, että aurinko laskee myöhemmin ja se taas tarkoittaa että kesä-, heinä- ja elokuussa kuumuus jatkuu pitkään. Pikemminkin pitäisi kelloja siirtää taaksepäin!
Kesäajan englanninkielinen nimi  Daylight saving time kertoo mikä on sen tarkoitus: käyttää valoisien aamujen etu hyväksi ja samalla  säästää energia. Tutkimuksia jotka osoittavat mm. prosentin säästön valaistuskuluissa on esitelty - vain jotta uusi tutkimus voi osoittaa ne epäluotettaviksi.

Jokunen päivä sitten luin että Britanniassa harkitaan siirtymistä Keski-Euroopan aikaan eli tunnilla eteenpäin.  Se ehkä helpoittaisi matkustamista ja kaupankäyntiä. Ajatus tuntuu mielekkäältä.   Pohjoisessa eli Skotlannissa tästä ei olla yhtä mieltä: päivä "lyhenisi" tunnilla.

Aurinkorannikon marraskuu on usein arvaamaton. Aurinkoa, lämmintä, leutoa tuulta. Sitten yhtäkkiä kovaa, kylmää  tuulta ja sadetta tai ukkosta. Kävelylle lähtö pelkkä t-paita ja shortsit yllä ei ole siis  suositeltavaa. Sateenvarjokin on hyvä varuste.
Pukeutumisesta voikin melko varmasti tunnistaa henkilön taustan: vähäpukeinen, viluinen henkilö on mitä ilmeisemmin  turisti joka on tullut "aurinkolomalle" Aurinkorannikolle  ottamatta mukaan muuta kuin hellevaatteita  mutta epäonnekseen saanut viikon-parin aikana muutaman kolean päivän.
Vakituisesti asuvat ulkomaalaiset pukeutuvat sään mukaan (suomalaisen tunnistaa tietysti siitä Rukan tuulipuvusta...)  ja paikalliset asukkaat (erityisesti naiset) pukeutuvat kaikkein lämpimimmin. Joskus tuntuukin että espanjalaisnaiset aivan odottavat aikaa jolloin "saavat taas pukeutua". En ihmettele; itsekin elokuun helteillä odotan aikaa jolloin saan pukea taas farkut ja nahkapusakan!

Auton ikkunoita ei tarvitse raapia aamuisin, lohkolämmittäjiä ei tarvita.  Mustaa jäätä on vain kun noustaan ylöspäin sisämaahan, eikä talvirenkaita tunneta, nastoista puhumattakaan. Pohjoisessa lumisina aikoina autoilijat käyttävät ketjuja. Näin kuitenkin vain muutamana päivänä vuodessa. Aurinkorannikon ainoa liikennettä haittaava tekijä on joskus todella rankka sade, joka voi  aiheuttaa tulvia ja  jopa vahingoittaa tiestöä. Hyvät renkaat ovat tarpeen, vesiliirto on vaarallista.

Kesä ja kesäaika ovat  täällä ohi. Onneksi, tekisi mieli sanoa.
"Talviaikaan " ei olla täällä silti siirrytty, menossa on syksy. Luonto ei näytä syksyiseltä. Päin vastoin, Aurinkorannikon syksy sateineen saa luonnon heräämään, kaikki on taas vihreää.

Ja päivän parin sateen, jopa ukkosmyrskyn, jälkeen paistaa taas aurinko. Aurinko rannikolla...

Ojos marrones

Ruskeat silmät katsovat rninua täynnä kiintymystä. Nuo kauniit silmät näyttävät pyytävän minua sanomaan ne muutamat ihanat sanat.

Ja sanonhan minä, viimein.
-OK, let´s go Billy!

Niin sitä sitten mennään, iltapäivän (illan) lenkki.
Matkalla tavataan tuttuja. Ihmisä, koiria. Koirat nuuskivat, hyppivät, pyörivät niin että remmit menevät solmuun.
Me ihmiset puhumme ilmoista, uutisista, kuulumisista,  ja - tietysti - koirista. Koirat hoitavat ns. luonnolliset tarpeensa. Matka jatkuu. Kunnes tulee seuraava tuttu pari vastaan. Ja niin edelleen.

Maailma on täynnä koiria ja niiden isäntiä ja emäntiä. Täällä Espanjassa tuntemistani  ihmisistä suuren osan olen oppinut tuntemaan  yhdestä syystä: rakkaudesta koiraan. Koiran omistajat puhuvat lemmikeistään, nuoret perheet jälkikasvustaan eli lapsistaan. Molemmat ovat - tietysti - aivan ainutlaatuisia: älykkäitä, kauniita, ihania.

Valitettavasti kaikki koiranomistajat eivät hoida lemmikkejään niille kuuluvalla rakkaudella ja huolenpidolla. On ihmisiä jotka kohtelevat karvaisiä kavereitaan väkivaltaisesti tai välinpitämättömästi.  Miksi he ovat ylipäänsä lemminkin tai useampia ottaneet, en ymmärrä. Tunteakseen olevansa hallitseva, voimakas?

En myöskään ymmärrä ihmisiä jotka eivät huolehdi koiransa jätöksistä. Kakkaa löytyy liian usein nurmikoilta, jalkakäytäviltä, jopa autojen parkkipaikoilta. Ainoa mitä tarvitaan on pieni muovipussi johon poimia jätös. Sitten pussi roskiin.  Monin paikoin on  olemassa  tähän tarkoitukseen jopa  vartavasten omia roskiksia.

Pari viikkoa sitten luin yhdestä  paikallisesta (Aurinkorannikko)   ilmaisjakelulehdestä että parinkymmenen kilometrin päässä kodistani Mijas Costalta sijaitsevassa Marbellan kaupungissa tulevat voimaan uudet asetukset koirien jätöksistä; omistaja joka ei huolehdi niiden siistimisestä voi joutua maksamaan huomattavan sakon. Tällaiset säännöt on tietysti joka paikkakunnalla, nyt perittävät summat ovat vain entistä suuremmat, erityisesti jos paikka on esimerkiksi lasten leikkipaikka tai uimaranta.
Joskus "hyvinä aikoina" Marbellan kaupungissa näkyi eräänlaisella skootterilla ajavia henkilöitä, (tai henkilö)  jotka poimivat jätökset keräysastiaan. Moiseen ylellisyyteen kaupungilla nykyisin tuskin on varaa.

Sakon suuruudella ilmeisesti halutaan pelottaa ihmiset  noudattamaan siisteyttä. Puutteena on tietysti se että esim. iltaisin kiinnijäämisen riski tuskin  on suuri. 

Koirien jätöksien jättäminen esim. lasten mutta myös aikuisten käyttämille yleisille tai yksityisille alueille ei ole pelkkä haju- ja esteettinen haitta. Se on myös terveysriski.
Jokaisen koiranomistajan täytyy tämä ymmärtää. Kysymyksessä on vain mitä suurin välinpitämättömyys ja röyhkeys joka pilaa kaikkien koiranystävien mainetta.

Olen muuten siinä onnellisessa asemassa, että oma koirani Billy (William, Willy, Silly-Billy, rakkaalla lapsella on monta nimeä) haluaa aina hoitaa tarpeensa jossakin piilossa; useimmiten paikassa missä on pitkää heinikkoa tai pensaita.

Kun nyt ruskeisa silmista aloitettiin niin lopetaanpa samalla aiheella:
http://youtu.be/958N7YBMmwc

Sohvaperunan missatut elämykset

Sohvaperuna on valmistautunut Suuren Elokuvaelämykseen: leffakanavalta on tulossa muutavan vuoden takainen kassamagneetti. Hollywoodin suurella rahalla ja supertähdillä ryyditettyä massaviihdettä.
Vatsa on vieläkin melkein täynnä maittavan lounaan jälkeen, kaffikin on nautittu. Ei tarvis nauttia sipsejä sen enempää kuin pop cornejakaan.

Puolen tunnin katselun jälkeen tapahtuu kauheita!

Ruutu menee pimeäksi! Mitä kummaa??  Jaahas. Sähkö on mennyt. No, ei hätiämitiä. Tuleehan se takaisin, joskus. Kai?
Vaan paras silti vilkaista onko huoneiston ulkopuolella sähvöä, tai josko jostain syystä automaattisulake on ponnahtanut päältä pois.
Voi kauhistuksen kanahäkki! Valo ulkopuolella syttyy! Sähkö on siis pois vain meidän asunnosta.

No, soitto vaimolle, mitäs tämä nyt on? Selviäähän se.
Ei sen kummempaa kuin että sähkölasku on ilmeisesti jäänyt maksamatta; suoralaskutuksen aikaan tilillä ei ole ollut tarpeeksi rahaa, ja lasku on palautunut sähköyhtiölle. Toista huomautusta maksamattomasta laskusta ei tule, vain seuraava lasku sitten kun sen aika on.

Niinpä sähkömies tuli ja katkaisi sähkön ja sinetöi sen ettei virtaa voi itse kytkeä päälle.  Mikään laki tai asetus Espanjassa ei tätä estä, kuten esim. Iso-Britanniassa, missä mm.  talous jossa on alaikäisiä lapsia on suojattu tällaiselta. Sähkölämmitteinen asunto tulee Etelä-Espanjassakin  talvella nopeasti kylmäksi ja kosteaksi, puhumattakaan esim. pakastimelle tapahtuvasta vahingosta.  Ruokaa ei voi laittaa ellei ole kaasua käytettävissä....valaistus, kodin elektroniikka, kaikki tarvitsevat sähköä. Kesällä ruoka pilaantuu helposti jos jääkaappi on pois päältä. Ei kiva.

Tietysti voi syytttää vain itseään ellei ole maksanut laskua ajoissa (kovin pian sähköä ei katkaista), mutta tapa jolla se tehdään ja  ennenkaikkea miten wirtasen saa takaisin on lievästi sanottuna ärsyttävä;  maksu pankkiin tai postiin ja sitten maksetun laskun kanssa sähköyhtiön konttoriin, ja jos sattuu että se ei ole auki (suljettu klo 13-17), niin eikun toista kertaa illalla tai seuraavana päivänä. Sähkön takaisin saaminen voi näin kestää pahimmassa tapauksessa 2-3 vuorokautta. Periaatteessa sähkönjakelussa on vapaa kilpailu mutta käytännössä monopoliasemassa oleva yhtiö voi kohdella asiakkaita täysin mielensä mukaan. Palvelusta ei juuri kannata puhua.

No, se leffa kyllä varmasti tulee pari-kolme kertaa uusintana kuluvan vuoden aikana. ja päivän parin aika ilman sähköä auttaa  tajuamaan  kuinka riippuvaisia olemme nykyajan mukavuuksista. Ja voihan se olla (ja tämän voin todistaa omasta kokemuksesta!) että sen paremman puoliskon kanssakin tulee juteltua enemmän kun ei ole se paholaisen silmä kaiken aikaa läsnä eikä aika kulu feisbukkailemassa...Jos vielä iltapimeällä laittaa kynttilät palamaan ja avaa sen punkkupullon ja ruokaahan saa aina vaikka kiinalaisesta take awaystä.Asioilla on aina valoisatkin  puolensa, jopa ilman sähkövirtaa.

Peltilehmä ja muut nelipyöräiset ystävämme

Maailmanlaajuisen laman suurimpia kärsijöitä Euroopassa ovat maat joiden teollisuusaste on alhainen ja joiden talous perustuu suuresti turismiin ja/tai ulkomaalaisiin jotka asuvat joko pysyvästi tai osan vuotta maassa. Tällaisia maita ovat Välimeren maat: Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali.
Näistä maista joittenkin taloudelliset lamat johtuvat osittain huonosta taloudenpidosta ja pankkien holtittomasta lainanannosta.  Näin ilmeisesti on kyse etenkin Kreikassa, missä ollaan selvästi eletty yli varojen.

Espanjan talous on ollut myös ns. kuralla. Turismi on elpynyt hitaasti, ja se buumi jolloin uusia asuntoja rakennettiin ja myytiin hurjaa vauhtia on ohi. Vielä muutama  vuosi sitten täällä Andalusiassa, tarkemmin Aurinkorannikolla ja Mijas Costalla, saatoin parvekkeelta nähdä  samanaikaisesti neljäkymmentä (!) nostokurkea, tiet olivat iltaisin täynnä pois ajavien rakennusmiesten autoja, ruuhkat olivat jatkuvia.

Jäljellä ovat enää ne ulkomaalaiset, jotka ovat hankkineet asuntonsa/talonsa jo muutama vuosi sitten, uusia asukkaita tulee hitaasti. Lama-aikanakin on olemassa varakkaita ja rikkaita, ja  heille aika on hyvä; hinnat ovat romahtaneet muutaman vuoden huippulukemista. Monet eläkkeellä oleavat britit ovat kuitenkin  palanneet maahansa kun  heikko kurssi on vienyt ostovoimaa punnalta. Espanja ei muutenkaan enää ole todella halpa maa vaikkakin  esim. pohjoismaihin verrattuna hinnat ovat paljon alhaisemmat.

Etelä-Espanja ja Andalusia erityisesti joutuu yhä enemmän perustamaan toimeentulonsa turisteihin. Britit, saksalaiset, pohjoismaalaiset, amerikkalaiset tulevat yhä Espanjaan ja Aurinkorannikolle; vaikka kilpailijoiksi ovat nousseet mm. Kroatia ja muutama muu entinen Jugoslavian osavaltio vanhojen kilpailijoiden (Italia, Kreikka, Turkki) lisäksi, on maa säilyttänyt hyvin asemansa turistien suosikkina. Syynä ehkä se että Espanjalla on pitkä perinne turismista ja se on kehittyneempi maa kuin esim. Kroatia. Maan maine paikkana missä voi syödä ja juoda hyvin, nauttia musiikista ja auringosta ja jos kiinnostaa, myös tutustua maan vanhaan historiaan ja nähtävyyksiin, on jotain mitä on vaikea panna paremmaksi. 

Espanjalaisten ihmisten (erityisesti etelässä) uskomattoman kärsivällinen ja ystävällinen asenne ulkomaalaisia kohtaan ei myöskään varmasti ole pahitteeksi. Maassa ovat vierailleet milloin roomalaiset, milloin maurit (arabit), Napoleonin joukot. "Ulkomaalaisiin" on siis totuttu, joskin hieman eri tavalla kuin nykyisin...
Kun kävin espanjankielen tehokurssia, nuori nätti opettaja tuntui uskovan että kaikki pohjoismaalaiset ovat - jos eivät rikkaita -  niin ainakin varakkaita. Ihminen jolla on varaa paitsi omaan kotiin omassa maassaan, myös asuntoon tai taloon Espanjassa täytyy olla vauras...Tällä hetkellä asia ehkä näin onkin. Halpojen asuntojen aika etelässä on ohi.

Vanhan sanonnan mukaan kolikolla on aina kaksi puolta. Espanjalaisen ystävällisyyden ja sallivuuden pimeämpi puoli on se että ulkomaalaisten edesottamuksia ei aina oteta tarpeeksi vakavasti. Auton voi usein melko huolimattomasti parkkeerata laittomaille paikalle tai jättää lappuliisan tiketin maksamatta; sakkoa ei peritä oikeusteitse. Minun kokemukseni Ruotsista on toinen: pysäköimme auton Tukholman satamassa parkkipaikan ulkopuolelle nurmikentälle mikä oli silloin täynnä autoja. Gröna Lundista palatessa olivat muut autot kadonneet, meidän automme ei. Tuulilasissa oli sitten sakkolappu...

Toki Espanjassakin voi saada sakot ja pahimmassa tapauksessa vika paikalle parkkeerattu auto on viety pois.
Grua on vienyt auton paikkaan josta sen saa ulos maksamalla kuljetusmaksun ja sen lisäksi annetaan vielä sakko. Näin etenkin  esim. markkinoitten tai muun suuren tapahtuman aikana.  Kovin usein näin ei tapahdu, ja yleensä parkkeerattu auto on ollut liikennettä haittaamassa tuntien ajan. Hiustenhalkomisesta ei poliisia voi ainakaan syyttää.


Pysäköinnin valvonnan puutetta monet varmasti pitävät ainoastaan hyvänä asiana. Kukapa siitä tiketistä ilahtuisi?  Espanjalainen piipahtaa puotiin ostamaan pikaisesti jotakin, laittaa hätävilkut päälle kun "tuplapysäköi" eli pysäköi kadun varressa olevan auton rinnalle. Täytyy myöntää että olen oppinut tuon tavan itsekin, tosin yleensä joko minä tai vaimo odottaa autossa ja siirtää auton jos poliiisetä käskee. Eli ajaa korttelin  ympäri ja pysähtyy samaan paikkaan jos ei ketään näy...tai jonnekin hieman kauemmaksi ja odottaa soittoa. Parkkihalliinkaan kun ei esim. muutaman minuutin vuoksi viitsisi mennä.

On kuitenkin toinen liikennettä ja erityisesti ulkomaalaisia koskeva asia joka ei ole varmasti kenenkään etujen mukainen.

Espanjan lain mukaan maassa residenttinä eli  vakituisesti  asuvan on rekisteröitävä auto Espanjan autorekisteriin ja vakuutettava auto paikallisesti. Tilapäisesti eli vain osan vuotta (esim. muutaman viikon kerrallaan)  maassa asuva voi pitää autonsa oman maansa rekisterissä ja vakuutuksen voimassa.  Aika minkä jälkeen rekisteröinti on tehtävä on muistaakseni vain 60 vrk. Ne jotka esim. asuvat talvikaudet "rannalla", näin tekevätkin.  Nämä asiat kannattaa selvittää jos suunnittelee muuttamista maahan osavuotisesti tai pysyvästi.  Tietoa löytyy helposti mm. netistä.

Eteläisessä Espanjassa on varmasti satoja ellei tuhansia laittomia kulkuneuvoja. Pääsääntöisesti kyseessä ovat Iso-Britanniassa rekisteröidyt autot. Joidenkin autojen tuulilasi kertoo että katsastusaika on mennyt ohi jopa vuosia sitten - tämähän merkitsee ettei autolla myöskään välttämättä  ole voimassa olevaa vakuutusta. Vielä useammasta laittomasta autosta puuttuu tuo dokumentti kokonaan.  Melkoisen outoa on että liikenteessä näkee brittirekisterissä olevia pakettiautoja joissa on jonkin firman maalaukset: auto on mitä ilmeisemmin pysyvästi käytössä Espanjassa, ja jopa ammattimaisessa käytössä!

"Alkusasukkailla" eli espanjalaisilla on laittomia autoja luultavimmin yhtä paljon kuin yleensä maan kansalaisilla eri maissa. 

Meitä suomalaisia on usein kutsuttu  (hieman naureskellen, ja monesti maanmiestemme suulla) Euroopan Unionin mallioppilaiksi; me kun kuulema teemme kaiken viimeisen päälle oikein, ja lempioppilaan tapaan jopa vielä enemmänkin. Mitä tulee liikennesääntöjen noudattamiseen ja laillisuuteen, tuo "kuuliaisuus" tuskin on pahe. Katsastamaton, rekisteröimätön auto on riski liikenteessä, kukaan ei voi taata se teknistä turvallisuutta, ja vakuutuksen puuttuminn tekee onnettomuustapauksessa syyttömän aseman turhan vaikeaksi.

Onko poliisin ilmeisen välinpitämätön suhtautuminen tahallista (turisteja ja ulkomaalaisia paijataan) vai vain välimerenmaan ihmisten luontaista löysäranteisuutta? Sitä en tiedä. Toivoisin vain että jos/kun jotakin sattuu liikenteessä, vastapuoli on liikkeellä laillisella kulkuneuvolla. 

Kun sairaalasta leikkauksen jälkeen päästyäni  kuulin lääkäriltä että liikkuessa kannattaa olla varovainen kun elimistö on vielä toipumassa ja tikkeja ja muuta ovat sisuskalut täynnä, en malttanut olla sanomatta että mitenkäs sitten jos sattuu vaikka liikenneonnettomuus. Lääkäri heitti vain huulta ja totesi että kannattaa yrittää olla ajamatta kolaria vähään aikaan!  No, noudatin neuvoa, ja onnistuinkin, useamman vuoden.  Olen  edelleen päättänyt yrittää olla törmäilemättä, tulee liikenteessä vastaan sitten rehellinen suomalainen tai epärehellinen britti tai kuka hyvänsä.