maanantai 14. marraskuuta 2011

Usko, toivo ja rakkaus.

Kun olin opparissa (oppikoulu, edelsi koulu-uudistusta, eli oli kansakoulua "korkeampi" oppilaitos), rinnakkaisluokalla oli kaveri jonka nimi oli Ville. Nimi selkeästi kertoi että poika oli "landelta". Toisin sanoen,  teollisuuspaikkakunnan, kauppalan, naapurista. Maalaiskunnasta. Jokin vaarin nimi pojalla, hah!

Johan tuossa oli jo irvistelemisen aihetta tarpeeksi. Jääkiekkoa pelaavat varakkaampien perheiden  joiden isät olivat pikkupomoja paperitehtaalla halusivat näyttää kaapin paikan.
Meikäläinenkin,  kirvesmiehen poika, rintamamiesomakotitalossa  viisi  kilometriä "citystä" asuvana oli tietysti myös luuseri. Duunarin kakara.

Vaan ajat muuttuvat. Ja asenteet. Onneksi.
Tänä päivänä VILLE ei olekaan enää nimi jota pitää hävetä.
Ville Valo, kansainvälinen stara, "metallimies" . Hyvä esimerkki. Muitakin toki on.

Toivoisin että muutkin vanhat ja  jo melkein unohtuneet nimet tulisivat muotiin jälleen.
Usko, Toivo, esimerkiksi.
Ja rakkauden synonyymi,  Lempi.

Te, jotka saatte lapsia tai joiden lapset saavat teille lapsenlapsia. Tuokaa nuo nimet takaisin.
Usko, toivo ja rakkaus, nehän joka tapauksessa ovat elämän perusasioita.   Ja  Rauha on kanssa ihan hyvä nimeksi.


Bates Motel