Kun olin lapsi, suomalaisuudesta ja isänmaasta puhuttaessa piti aina muistaa, että meillä suomalaisilla on hyvät ja luottamukselliset suhteet naapurimaahamme Neuvostoliittoon.
Sehän oli sementoitu YYA- eli ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksella. YYA-sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä allekirjoitettiin 6. huhtikuuta 1948.
Vuosien kuluessa presidentti Urho Kekkosesta tuli näiden suhteiden symboli. Näin erityisesti 60- ja 70-luvuilla.
Viisikymmentäluvun kouluissa isänmaallisuudesta puhuttiin kyllä vielä vapaammin: meidän 3-4 -luokkien nuori sijaisopettaja opetti meille Gaudeamus igitur -laulun latinaksi, laulatti myös Ateenalaisten laulua ("Kaunis on kuolla kun urhona kaadut, taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin") Laulettiin myös : "
Meidän on uudesta luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa.
Vuosina 1960–1979 muuttoja Ruotsiin tehtiin 322 000.
70-luvulla poliittinen ilmasto oli muuttunut. Monet älymystöstä ja taiteilijoista näkivät Neuvostoliiton ihanneyhteiskuntana.
Isänmaallisuus oli miltei kirosana, tärkeämpää oli puhua työväenluokan yhtenäisyydestä, solidaarisuudesta kapitalismia vastaan.
80- ja 90-luvulla puhuttiin vain rahasta. "Rahalla ei ole isänmaata".
Noista vuosista on kulunut paljon aikaa. Miten ovat asenteet muuttuneet?
Ketkä 2000-luvulla puhuvat isänmaallisuudesta?
Minulle on vuosia ollut parikin siniristilippua, jotka olen ostanut laittaakseni puseron tai takin hihaan. En ole kuitenkaan (ainakaan vielä) sitä tehnyt. Miksi?
Koska isänmaallisuuden (tai, jos halutaan "patriotismin") ovat omineet tatuoidut, nahkapäiset pilottipuserohörhöt, joiden harrastuksena on antaa turpiin erivärisille tai vika kieltä puhuville ihmisille. Tai paremman puutteessa vihervassareille ja homoille.
En enää asu Suomessa, mutta sen tulevaisuus, politiikka ja jokapäiväinen elämä kiinnostaa yhä. Internet antaa siihen mahdollisuuden.
En häpeä suomalaisuuttani. Kun katselen suomalaista urheilua, nautin menestyksestä, suren tappioita. Suomalainen kulttuuri on jotakin, mistä voi olla ylpeä.
Ehkä jonakin päivänä laitan siniristilipun hihaani. Ja kannan sitä ylpeänä. Ilman, että ajattelen olevani yhtään parempi kuin kuka tahansa muu.
m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti