Eurovaalit vs. jääkiekko. Eli mikä se onkaan tärkeätä elämässä?

En ole koskaan ollut varsinaisesti ns. poliittinen henkilö.
Isäni oli pitkän linjan sosiaalidemokraatti, ja kodissani seurattiin aktiivisesti uutisia ja päivän tapahtumia.  Kirvesmiehelle ja aktiividemarille kertyi luottamustoimia.  

Äitini oli pienen tilan tytär. Tilan, joka pilkottiin vieläkin pienempiin osiin sisarusten kesken. Äidille jäi pala metsää, joka myytiin, kun isäni rakensi rintamamiestontille omakotitalon muutamaa vuotta ennen syntymääni.

Kuusikymmentäluvulla nuoriso radikalisoitui. Olin liian nuori osallistumaan tähän, mutta seitsemänkymmentäluvulla, kun kulttuuriradikalismi monessa maassa oli valjastettu kommunistien valtaan, tunsin monia nuoria, joita alettiin nimittää taistolaisiksi (Taisto Sinisalon mukaan) tai jopa stalinisteiksi. 
He tuntuivat lähes kritiikittömästi omaksuneen  "vallankumouksellisen ideologian".  Hyvin usein he tulivat ns. hyvistä perheistä eli porvaristaustasta.

Minä en kelvannut  taistolaisten joukkoon (joskaan en sinne kovasti edes yrittänyt). Yksi syy oli se, että mm. kuuluin Vietnam voitttaa -ryhmään, eli olin siis kiinalaismielinen (!) mikä oli tuohon aikaan pahempaa kuin olla porvari...

Monet ovat sittemmin kääntäneet takkinsa. 

Tunnetuimpana tietysti "Nalle" Wahlroos.

Minun ei ole tarvinnut takkiani kääntää.

"Taistolaisuuden" suosiota on selitetty monella eri tavalla. Luonnollisin selitys on mielestäni yleiseurooppalainen radikaalin ajattelun leviäminen 60-luvulla, minkä jotkut poliitikot sitten valjastivat omaan käyttöönsä. "Ajan henki", mitä sillä sitten ymmärretäänkin.

Hieman raadollisempi on käsitys, että taistolaisnuorten bileissä riitti viinaa, ja taistolaistytöiltä "sai". Mitäpä nuori mies muuta kaipaisi? 

Sitten mennään jo salajuoniteorioiden puolelle.  Porvarisnuoret liittyivä porukkaan, tuhoamaan työväenliikettä sisältäpäin (!).

Olen etsinyt eurovaalien tuloksia netistä ja nettilehdistä.
Suomen kohdalla tuntuu olevan helpompi löytää kommentteja jääkiekon "skandaalimaisesta tuomaritoiminnasta" kuin vaaleista.

Espanjassa viikonlopun tärkein uutinen oli tietysti Champion´s Leaguen loppuottelu.  Kukapa vaaleista välittäisi? 

No, rehellisyyden nimissä on todettava, että äänestysprosentti Espanjassa oli yli keskiarvon, suurempi kuin esimerkiksi Suomessa. 

Luultavasti Suomen kulta MM-kiekossa oli suomalaisille tärkeämpi kuin mikään muu asia viime viikonloppuna. 

Ehkä se olisikin ollut, todella ?  Ainakaan "Leijonat" eivät vaaleista paljoa perustaneet, uutisten mukaan. Ruotsin (!) lähetystössä kun kuulema olisi voinut äänestää.  

No, ainakin Suomi jätti taakseen rakkaan vihollisen Ruotsin. Ja, kuulema, urheilulehtien asiantuntijoiden mukaan, B-joukkueella. Toivotaan, että seuraaviin kisoihin saadaan ihan oikea A-maajoukkue! 

Sitä odotellessa, nautitaan jalkapallon MM-kisoista, ja haaveillaan, että Suomi joskus pääsisi edes niihin pelaamaan.  Ruotsillakin on kaksi hopeaa...ainahan saa haaveilla? 

Elämä on täynnä valintoja...eli ei maksa vaivaa hankkia maksavaivaa

Joskus hyvin kauan sitten silloisen tyttöystäväni (ja myohemmin ensimmäisen vaimoni) bestis (eli paras ystävä) kuulema kertoi, että hänen äitinsä sai krapulan aina kun hänen isänsä (siis tytön isä) joi.  



Olemme joutuneet käyttämään rakasta koiraamme (15 vuotta) eläinlääkärillä, kun vanha poika ei tunnu olevan kunnossa. Testeissä ilmeni, että munuaiset eivät toimi täysillä. Lääke ja uusi dieetti tuntuivat onneksi auttavan. 

Nyt kuitenkin uudessa testissä ilmeni, että myöskään maksa ei toimi kuten pitäisi.  Kuvissa näkyi, että "rasvamaksa" oli tulos. Se voisi mennä aina kirroosiin asti. 

Olisiko niin, että minun kaljanjuontini olisi pilannut Billyn maksan? Jos kerran jonkun viinanjuonti voi aiheuttaa toiselle ihmiselle krapulan. 

Nyt täytyy pysähtyä ajattelemaan...Vähemmän kaljaa, pitempi elämä lemmikille?   Vastauksen pitäisi olla 
helppo...

Elämä on täynnä valintoja. Joskus helppoja, toisinaan vaikeita.   

Toisaalta, ehkä se kaljan kanssa läträämisen vähentäminen voisi olla ihan hyväksi minullekin?  

Ottelu on ohi - pulinat pois!

Hetki sitten päättyi La Ligan mestaruuden varmistanut ottelu FC Barcelonan ja Atletico Madridin välillä. Tasuri 1 : 1 takasi madrilaisille mestaruuden.

Olin pettynyt. Olen ollut Barca-fan koko elämäni.  

Samaan aikaan Suomi pelaa jääkiekon MM-kisoja.  Tilanne on tiukka. Paikka neljännesfinaaleissa ei riipu ainoastaan omista tuloksista.  Tulos, että Suomi olisi ulkona, olisi hyvin lähellä katastrofia. Vaikkei suuria odotuksia ole ollutkaan.

Kuinka tärkeitä asioita nämä ovat?  Monien mielestä eivät lainkaan tärkeitä. 

Olen nähnyt Suomessa käydessäni miehiä, jotka näyttävät käyttävän suuren osan ajastaan ns. salilla. Olkapäähän an tatuoitu leijona tai muu "isänmaallinen" tunnus. 

Ymmärrän kyllä, että urheilu nostaa pintaan voimakkaita tunteita.  Valko-Venäjän joukkueen menestys meneillään olevissa kiekon MM-kisoissa on merkki siitä, miten kansallinen innostus voi auttaa menestymään. 

Samaan aikaan itäisessä Euroopassa oleva kehitys pelottaa. 

Kansallinen ajattelu, kansallisten maiden olemassaolo on vain hieman yli sata vuotta ollut olemassa. Ensimmäinen ja toinen maailmansota alkoivat  tämän ajattelun perusteella.  Nyt osassa itäistä Eurooppaa lietsotaan ajattelua, joka voi johtaa uuten maailman paloon. 

Pelottaa. Ihan todella.  Toivottavasti olen väärässä.   

Revolvereita, haastatteluja, broilereita ja EU-vaalit

Kahdeksankymmentäluvulla Suomen  televisiossa (YLE) oli toimittajia, joiden tavasta haastatella käytettiin nimeä "revolverihaastattelu". Terävä toimittaja yritti (ja usein onnistui) saamaaan haastattelemansa henkilön (poliitikko, kunnan-/kaupunginjohtaja, suuren yrityksen johtaja tms.) paljastamaan jotakin tai ainakin lopettamaan kiertelyn. Yksi tunnetuimpia (ilmeisesti tunnetuin, ja usein jopa tämän haastattelutyylin kehittäjäksi mainittu) oli Antero Kekkonen.

Samoihin aikoihin  Suomessa (ja mahdollisesti muuallakin eri termeillä) puhuttiin poliittisista broilereista. Tällä tarkoitettiin nuorta tai nuorehkoa poliitikkoa (yleensä miestä) joka oli tullut politiikkaan mukaan miltei kirjaimellisesti suoraan koulun penkiltä, esim. aikoinaan Teiniliiton ja/tai jonkin  poliittisen nuorisojärjestön kautta.  

Monet näistä (esimerkkeinä vaikkapa Paavo Väyrynen, Erkki Liikanen  ja Ilkka Kanerva) ovat jatkaneet uraansa vuosikymmenien ajan. Vaihtelevalla menestyksellä, voisi joku sanoa.

Poliittinen broileri oli halventava nimi. Sillä viitattiin siihen, että kysymyksessä oli nuori, jolla ei välttämättä ollut lainkaan "oikeaa" työkokemusta, vain halu ja kyky nousta valtaan politiikan avulla. Broileri tarkoitti, että henkilö oli kasvatettu politiikkaan samaan tapaan kuin kananpojat.  
  Olen katsellut netistä YLEn ohjelmaa, missä neljän minuutin aikana haastatellaan Europarlamenttiin pyrkiviä ehdokkaita. 
On miltei tullut ikävä noita "revolverihaastattelijoita".

Toimittajat kyllä kysyvät ennalta kirjoitetut kysymykset, joskus toistavat niitä, kun ehdokas ei anna suoraa vastausta, mutta ote on kaikkea muuta kuin hyökkäävä.

Siitä huolimatta- vaiko siksi? - ehdokkaiden erilaisuus on silmiinpistävä (vai pitäisikö sanoa korvin kuultava?).

Neljän lyhyen minuutin aikana esim. erään suurehkon puolueen alueellisen nuorisojärjestön  puheenjohtaja pystyy vastaamaan asiallisesti kysymyksiin, sekoamatta sanoissaan tai  sortumatta puhumaan  ristiriitaisesti.

Toisaalta, sosiaalisessa mediassa bloggaava anti-EU/maahanmuuttajakriitikkona tunnettu nuorehko mies on välillä miltei sanaton, "siis, eh, niinku..." Välillä näyttää, kuin hän haluaisi sanoa: hei, lopetetaan.
Paniikki on lähellä...

Ikääntyvä, lähes  samaa linjaa mutta eri puoluetta edustava ehdokas taas ei osaa muuta kuin toistella samaa mantraa, miten Suomen pitää erota EU:sta. Jatkokysymyksiin hän ei osaa vastata, vaan jankuttaa samaa ei-EU-litaniaa. Millään muulla kielellä (mikä on varattu viimeiseksi) kuin Suomi, hän ei edes halua vastata.

Voin vain kuvitella, mitä näille facebook-"poliitikoille" olisi tapahtunut kasaritoimittajien kynsissä...

Politiikka on kuitenkin melko omalaatuinen alue. Omat mielipiteet (ja kannatus) tahtovat säilyä vaikka se "oma ehdokas" olisi kuinka huono tahansa julkisuudessa.  

Facebookin yksi muotisanontoja on (ainakin ollut) sanahirviö "myötähäpeä". En tunne kenenkään kohdalla myötähäpeää. Pikemminkin jonkinlaista sääliä. Hieman samaan tapaan, kuin niitä ihmisiä kohtaan, jotka menevät erilaisiin uusien kykyjen etsintäkilpailuihin omia kykyjään (tai paremminkin niiden puutetta) tiedostamatta.

Jos joskus aikoinaan paheksuttiin, että poliittiset broilerit eivät olleet tehneet "rehellistä työtä", ainakin he olivat joutuneet ottamaan selvää asioista. Faktoista, taloudesta, poliittisista toimintatavoista. Toimiminen kokeneempien jäsenien kanssa opetti. Monet olivat hankkineet kannuksensa mm. nuorisojärjestöissä. 

Tänä päivänä osalle politiikkaan pyrkivistä tuntuu olevan tärkeämpää, mitä he vastustavat kuin minkä puolesta he haluavat toimia.

 Yleissivistys ja ylipäänsä asioista selvän ottaminen on aina tärkeää. Poliitikolle se on välttämättömyys. Pelkkä uho ja jonkin asian vastustaminen ei riitä. Se riittää ehkä sosiaalisessa mediassa, mutta Suomen tai Euroopan hyväksi toimimiseen se ei riitä. Haastattelu TV:ssä paljastaa armottomasti puutteet tiedoista. "No, mä en nyt oikeestaan tiedä tota juttua...".
 "No siis. Minä nyt haluan saada lisää  kokemusta, kun politiikka on mulle melko vielä melko uusi juttu." 

Kannattaa silti äänestää. Muuten on turha urputtaa. 
Ehkä kuitenkin niitä, joilla on jotakin sanottavaa ja tietoa sen takana. Sekä halu toimia ihmisten puolesta, ei ketään vastaan.

Kotimaa kun taakse jäi...

Ei, en ole käynyt Suomessa viime kesän (2013)
jälkeen.  Otsikko on lainattu Jukka Kuoppamäen kappaleesta Sininen ja valkoinen. 

Minulta ei tosin ole montaakaan kertaa kysytty Suomesta. Espanjaa meille kurssilla opettanut nuori tyttö (no, minulle jokainen alle 30-v on nuori) kyllä uskoi, että suomalaiset ovat varmasti  rikkaita, tai ainakin tosi  varakkaita, kun voivat ostaa ja omistaa taloja/asuntoja kahdessa maassa. Tanskalainen opiskelija taas sanoi, että jos kapakissa on joukossa suomalainen, se vain "häipyy" jossakin vaiheessa, toivottamatta hyvää yötä tms...

Useimmat espanjalaiset tuntuivat tuolloin tuntevan Mika Häkkisen  ja sekaannus oli valmis: joskus heitin herjaa, että olen Mikan isoveli.  (Häkkinen/Hakanen...).
Toki kaikki tunsivat Nokian ja ralliajajat myös. 

Suomalaisten maine pahimpina  rankkoina ryyppääjinä on tainnut mennä briteille ja irlantilaisille.  Etenkin nuoret britit tuntuvat "kunnostautuvan" tässä lajissa. 

Jukka Kuoppamäki halusi köyhyyden sijasta puhua valkoisista pilvistä, sinisestä taivaasta. "Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden!"  

En ole asunut Suomessa viiteentoista vuoteen.  Maailmalla (myös Espanjassa) joskus  ihmetellään, miten maassa, joka on tunnettu pohjoisena demokratiana, missä tasa-arvo on itsestäänselvyys, hyvinvointi jakautuu tasa-arvoisemmin kuin useimmissa Euroopan tai maailman maissa, äärikansallinen puolue voi mennä eteenpäin jokaisessa vaalissa.
Mitä  siitä kertoisin? Kysyjille vastaisin?  

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.


Siinähän se. Ihan selvää. 

Aurinkorannikko - herkkusuun paratiisi.

Kävin tänään ostoksilla - nykytyyliin 
pitäisi kait sanoa:  shoppailemassa .

Ensin divariin: itse ostin kymmenkunta pokkaria, vaimo muutaman vähemmän.  

Sitten pariin  suomalaiskauppaan: niistä Reissumiestä, karjalanpiirakkaa, nakkeja, lihapiirakkaa, Väinämöisen pompannappeja.  Venäläisestä puodista maustekurkkuja (maailman parhaita!). Lidlistä ei tarvinnutkaan sitten ostaa kuin jugurttia ja sämpylää ja jotain muuta "pientä" kuten Head&Shoulders -shampoota ym. Ja toki pari olutta...

Ruokaostoksia tehdessä tuli mieleen, miten paljon ruokatottumukseni ovat vuosien myötä muuttuneet. Kun joskus aikoinaan Suomessa  ruoka oli minulle miltei  vain  "polttoaine" (jota tarvitsin tosi paljon, koska hölkkäsin, hiihdin, pyöräilin, kävin salilla jne.),  se nykyisin on jotakin paljon enemmän. 

Lieneekö ikääntymisen merkki? Kun synnymme, ensimmäisten kuukausien ajan se on tärkein asia.  Ravinto. Unen lisäksi.  Ja vanha totuushan on, että vanhetessamme ikäänkuin menemme sinne "kelan" tai "nauhan" alkuun. 

Aurinkorannikolla on yhä enemmän pohjoismaisia ja suomalaisia kauppoja ja ravintoloita.  Suomalaisessa ravintelissa en ole käynyt. En kaipaa suomalaista ravintolaruokaa, joka toki on  - niin täällä kuin Suomessa - korkeatasoisempaa kuin joskus aiemmin (sen olen huomannut Suomessa käydessäni). Ns. seisova pöytä eli buffet voisi hyvinkin olla hyvä valinta täälläkin. Kaupoista sen sijaan olen ostanut suomalaisia tuotteita.

 "Kahta en vaihda, Turun Sinappia ja kalsareita!"  Tuo slogan voisi olla totta, facebookissa kiertäneen uutisen mukaan suomalainen mies käyttää samoja alushousuja vuosia (toki pesee tai pesettää - ainakin toivottavasti - useammin...). Nykyisinhän Turun Sinappi kuulema tehdään Puolassa. Auran Sinappi tuli tilalle.

Aurinkorannikolla on tunnetusti tuhansia ravintoloita, kaikkien makuun. Britit voivat mennä syömään jotakin tyypillisesti brittiläistä, kuten chicken tikka masalaa...eli intialaista, tai kiinalaista. 

Täällä voi toki mennä myös Burger Kingiin, jonottamatta. Amerikkalaiset fast food -ravintolat kun ovat - valitettavasti - rantautuneet tännekin jo kauan sitten. 

Tietysti löytyvät myös pizzapaikat (ja muut italialaiset), kebab-paikat jne jne. 

Parasta ehkä ovat kuitenkin

tapas-ravintolat.  Kolme- neljä annosta

"tapaksia" vastaa täyttä ateriaa.  Palan painikkeeksi tietysti tuoppi olutta. 

Varmasti voi ilman epäilyä sanoa, että Aurinkorannikko on gourmét-paikka. No, valitettavasti sen huomaa myös sieltä, missä vyötäröni joskus sijaitsi...

Tervetuloa nautiskelemaan!  Ellet jo ole täällä...