Samoihin aikoihin Suomessa (ja mahdollisesti muuallakin eri termeillä) puhuttiin poliittisista broilereista. Tällä tarkoitettiin nuorta tai nuorehkoa poliitikkoa (yleensä miestä) joka oli tullut politiikkaan mukaan miltei kirjaimellisesti suoraan koulun penkiltä, esim. aikoinaan Teiniliiton ja/tai jonkin poliittisen nuorisojärjestön kautta.
Monet näistä (esimerkkeinä vaikkapa Paavo Väyrynen, Erkki Liikanen ja Ilkka Kanerva) ovat jatkaneet uraansa vuosikymmenien ajan. Vaihtelevalla menestyksellä, voisi joku sanoa.
Poliittinen broileri oli halventava nimi. Sillä viitattiin siihen, että kysymyksessä oli nuori, jolla ei välttämättä ollut lainkaan "oikeaa" työkokemusta, vain halu ja kyky nousta valtaan politiikan avulla. Broileri tarkoitti, että henkilö oli kasvatettu politiikkaan samaan tapaan kuin kananpojat.
Olen katsellut netistä YLEn ohjelmaa, missä neljän minuutin aikana haastatellaan Europarlamenttiin pyrkiviä ehdokkaita.
On miltei tullut ikävä noita "revolverihaastattelijoita".
Toimittajat kyllä kysyvät ennalta kirjoitetut kysymykset, joskus toistavat niitä, kun ehdokas ei anna suoraa vastausta, mutta ote on kaikkea muuta kuin hyökkäävä.
Siitä huolimatta- vaiko siksi? - ehdokkaiden erilaisuus on silmiinpistävä (vai pitäisikö sanoa korvin kuultava?).
Neljän lyhyen minuutin aikana esim. erään suurehkon puolueen alueellisen nuorisojärjestön puheenjohtaja pystyy vastaamaan asiallisesti kysymyksiin, sekoamatta sanoissaan tai sortumatta puhumaan ristiriitaisesti.
Toisaalta, sosiaalisessa mediassa bloggaava anti-EU/maahanmuuttajakriitikkona tunnettu nuorehko mies on välillä miltei sanaton, "siis, eh, niinku..." Välillä näyttää, kuin hän haluaisi sanoa: hei, lopetetaan.
Paniikki on lähellä...
Ikääntyvä, lähes samaa linjaa mutta eri puoluetta edustava ehdokas taas ei osaa muuta kuin toistella samaa mantraa, miten Suomen pitää erota EU:sta. Jatkokysymyksiin hän ei osaa vastata, vaan jankuttaa samaa ei-EU-litaniaa. Millään muulla kielellä (mikä on varattu viimeiseksi) kuin Suomi, hän ei edes halua vastata.
Voin vain kuvitella, mitä näille facebook-"poliitikoille" olisi tapahtunut kasaritoimittajien kynsissä...
Politiikka on kuitenkin melko omalaatuinen alue. Omat mielipiteet (ja kannatus) tahtovat säilyä vaikka se "oma ehdokas" olisi kuinka huono tahansa julkisuudessa.
Facebookin yksi muotisanontoja on (ainakin ollut) sanahirviö "myötähäpeä". En tunne kenenkään kohdalla myötähäpeää. Pikemminkin jonkinlaista sääliä. Hieman samaan tapaan, kuin niitä ihmisiä kohtaan, jotka menevät erilaisiin uusien kykyjen etsintäkilpailuihin omia kykyjään (tai paremminkin niiden puutetta) tiedostamatta.
Jos joskus aikoinaan paheksuttiin, että poliittiset broilerit eivät olleet tehneet "rehellistä työtä", ainakin he olivat joutuneet ottamaan selvää asioista. Faktoista, taloudesta, poliittisista toimintatavoista. Toimiminen kokeneempien jäsenien kanssa opetti. Monet olivat hankkineet kannuksensa mm. nuorisojärjestöissä.
Tänä päivänä osalle politiikkaan pyrkivistä tuntuu olevan tärkeämpää, mitä he vastustavat kuin minkä puolesta he haluavat toimia.
Yleissivistys ja ylipäänsä asioista selvän ottaminen on aina tärkeää. Poliitikolle se on välttämättömyys. Pelkkä uho ja jonkin asian vastustaminen ei riitä. Se riittää ehkä sosiaalisessa mediassa, mutta Suomen tai Euroopan hyväksi toimimiseen se ei riitä. Haastattelu TV:ssä paljastaa armottomasti puutteet tiedoista. "No, mä en nyt oikeestaan tiedä tota juttua...".
"No siis. Minä nyt haluan saada lisää kokemusta, kun politiikka on mulle melko vielä melko uusi juttu."
Kannattaa silti äänestää. Muuten on turha urputtaa.
Ehkä kuitenkin niitä, joilla on jotakin sanottavaa ja tietoa sen takana. Sekä halu toimia ihmisten puolesta, ei ketään vastaan.
