Jalkapallo, elämä ja kaikki muu

Katselin jokin aika sitten Barcelonan paikallismatsia La Ligassa.  Vastakkain maineikas, niin liigan kuin muitakin arvoturnauksia useampaankin kertaan voittanut, maineikas FC Barcelona ja sen paikallisvastustaja, Espanyol. Vaikka jälkimmäisen joukkueen nimi viittaisikin siihen, että kysymyksessä  on joukkue, joka samastuu enemmän Espanjaan kuin Kataloniaan, ei näin kuitenkaan välttämättä ole. Itse asiassa, joukkueen perustivat nimenomaan katalonialaiset eivätkä Espanjassa asuvat ulkomaalaiset (eli lähinnä britit) , kuten esim. Barçan kyseessä oli.

FC Barcelonasta muodostui kuitenkin eräänlainen Katalonian symboli. Diktaattori Franco tuki Real Madridia.
 Sisällissodan - jonka voittivat Francon johtamat falangistit - jälkeen Katalonian kieli oli kielletty. Samoin kävi Baskimaalle.  "Yhtenäinen Espanja" ei sallinut muita kieliä kuin kastilian.

Francon diktatuurin aikana Baskimaa oli miltei ainoa alue Espanjassa, missä ilmeni diktatuurin vastaista toimintaa.  Baskit olivat vähemmistö, ja heidän kielensä on yhtä kaukana euroopan kielistä kuin suomi.

Baskimaan väestösta suurin osa tänä päivänä ei puhu baskin kieltä. Tämä johtuu siitä, että Baskimaa on ollut (yhdessä Katalonian kanssa) Espanjan teollistuneinta seutua ja tarjonnut työpaikkoja koko Espanjalle.

Nyt, sen jälkeen  kun Kataloniassa järjestettiin (Espanjan hallituksen mukaan laiton) kansanäänestys itsenäisyydestä (äänestysprosentti oli tosi alhainen), näyttää siltä, että separatistiset liikkeet ovat vähenemässä.

Siinä missä monet Itä-Euroopan maat ovat halunneet mukaan (ja jotkut niistä päässeet)  Euroopan Unioniin,  toisaalta monissa jo EU:ssa jo olevissa maissa epäilyt ovat vahvistuneet.  Euroopan tilanne on epävarma.

Hajoaako Euroopan Unioni? Tuskin.

Tämän päivän Espanjan ongelma on pitkälle ulottuva korruptio.  Hallituspuolue Partido Popular ei ole halunnut (tai pystynyt) selvittämään sotkuja, vaan pikemminkin rajoittanut ihmisoikeuksia, kuten mielenosoituksia.

Mihin Espanja on menossa? Joidenkin jalkapallohuligaanien tappelut eivät anna kuvaa Espanjan tilasta. Jos - ja kun - ihmiset eivät saa osoittaa mieltään silloin, kun pankki vie omaisuuden, johon on käytetty koko elämän aikana ansaitut tulot...ollaanko todella menossa Francon aikaiseen diktatuuriin? Mitä tekee EU?

Vai tapahtuuko sama koko Euroopassa?



 

Tupakat pois ja piiput piiloon?

Kaksi vanhaa miestä istui puiston penkillä. Toinen sytytti savukkeen. Vierustoveri sanoi:
 - Tiedätkö, sillä rahalla, minkä käytit tupakkaan elämäsi aikana, olisit voinut  ostaa vaikka tuon suuren, komean  talon tuolla! 
 - Poltatko itse? kysyi tupakoitsija. 
 - En.
-  No missä on sinun talosi?
-  Ei  minulla ole taloa.
-  No, minulla on. Tuo talo on nimittäin minun.

Internet, kuten tunnettua, on paikka, missä jotkut kirjoitukset, olivat ne sitten tärkeitä  tai ei, säilyvät vuosia ja vuosia. Kukaan kun ei vaivaudu niitä perkaamaan. Joskus jopa tarpeellinen informaatio vanhenee, ilman että sitä poistetaan tai uusitaan.

Onnistuin jotenkin eksymään yhdelle vanhoista keskustelupalstoista. Ihmiset muistelivat kadonneita tuotemerkkejä. Joukossa mm. tupakkatuotteita.

Joku muisteli Boston-savukkeita. Lainasi mainos-slogania: "Tyttö poltti sydämens´ mut poika Bostonin". Koska juttu oli vuosia vanha, en viitsinyt huomauttaa, että itse asiassa tuo savukemerkki oli (myös kadonnut) Bristol.
Alkuperäinen riimi on tietystikin Rosvo-Roopesta; tyttö poltti sydämens´, mut Roope: sikarin.

Boston oli savukemerkki, jota myös minä silloin aikoinaan poltin suht. usein.(Tosin yleensä poltin vain yhden tai kaksi savuketta päivässä)  Siitä kun oli olemassa eräänlainen koululaispakkaus, "Pikku-Boston".  Se oli normaalia, 20 savuketta sisältävää pakkausta puolta pienempi, eli siinä oli kymmenen savuketta, hinta tuolloin  80 penniä. Sopi oppikoululaisen laihalle kukkarolle. (Silloin kun ei pihistänyt röökiä isän Armiro-askista.)

Tupakan haittavaikutuksista oli silloin puhuttu yleisesti jo ainakin pari
vuosikymmentä. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut ottavan niitä kovin vakavasti. "Eihän sodassakaan joka mies kuole." Tupakkamainoksissa oli kuusikymmentäluvulla yhä nuoria, terveitä, urheilullisia ihmisiä. Erityisesti menthol-savukkeita mainostettiin raikkaina ja niissä oli mm. laskettelijoita, selvä viittaus raikkaisiin tuuliin.

40- ja 50-lukujen diivat, eli upeat naislaulajat ja -näyttelijät tupruttelivat savukkeita esityksissään  ja elokuvissa. Tupakointi oli  cool ja sexy.
 60- ja 70-lukujen filmeissä (ja näistä ajoista kertovissa dokumenteissa) tupakointi on yleistä kaikkialla julkisissa tiloissa ja kodeissa. Rikosfilmeissä ja  tv-sarjoissa poliisit tarjoavat kuulusteltavalle savukkeen heti alkuun...

Kesti vuosikymmeniä ennenkuin mikään muuttui. Tupakkateollisuus yritti kiistää tilastot tupakan aiheuttamista sairauksista ja kuolemista. "Kohtuullinen tupakointi" ei kuulema ollut vahingollista...

Tänä päivänä tupakan haitat tunnetaan ja yleensä myös tunnustetaan, ja joidenkin tilastojen mukaan jopa lähes 80 prosenttia tupakoitsijoista on huolissaan terveydestään ja haluaisi lopettaa.

Monenlaisia keinoja auttaa tupakoitsijaa lopettamaan on kehitetty.

Omakohtaisesti sanoisin, että paras (ja lähes ainoa) keino on oma päätös. Toki esim. erilaisia "kikkoja" kuten nikotiinipurukumi voi käyttää apuna.  Erilaisten sähkötupakoiden vaikutuksista ei ole vielä paljonkaan tietoa.  Itse en niihin koskisi.

Monet tupakoitsijat kokevat, että heitä vainotaan, syrjitään ja  jopa halveksitaan. Tästä tuskin on kysymys. Kiellot ja rajoitukset ovat olemassa, jotta ns. passiivisen tupakoinnin  haitoista päästäisiin.  Eikä tupakan haju vaatteissakaan ole kovin kiva juttu. Tarjoilijat varmasti tietävät tämän.

Tumppaaminen, se lopullinen, kannattaa aina. Lykkyä tykö! Miten olisi vaikkapa uudenvuoden lupaus, joka pitää? Tupakaton tammikuu? Ja sen jälkeen koko loppuelämä. Joka tupakan kanssa voi olla aiottua lyhempi tai sairaalloisempi...

https://www.facebook.com/pages/Savuton-Suomi/447186345378229

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tupakat_pois_ja_piiput_piiloon_76752.html#media=76757

Tipaton tammikuu - miksi, ja miksi ei? Päivitetty 2018 versio.

Suomessakin on ilmeisesti jo eräänlaiseksi perinteeksi ( mm. sosiaalisessa mediassa)  muodostunut  Tipaton tammikuu.

Suomessa, kuten monissa Euroopan ja maailman ns. kristityissä maissa, joulukuussa vietetään monia pikkujouluja. Näissä ihmiset yleensä syövät jouluun kuuluvia perinneruokia, juovat glögejä ja muita alkoholipitoisia juomia. Olutta, viiniä, schnapseja eli ruokaryyppyjä.  Espanjassa (ja muualla espanjaa puhuvassa maailmassa) sitä kutsutaan nimellä chupito.

Monet  ihmiset kuuluvat useisiin eri seuroihin ja yhdistyksiin, joten  pikkujouluja voi riittää koko kuukaudeksi, jopa parikin yhteen viikonloppuun. Tai viikolla.

Onko sitten ihme, että kun joulu (se ihan oikea "iso joulu") kotona, mihin voi mahdollisesti myös kuulua alkoholi (perinneruuathan sinne aivan varmasti kuuluvat!)  on ohi, vyö kiristää. Jos maksa tai haima ei ole oireillut, hyvä. Mutta parasta taitaa olla  antaa niidenkin levätä.

Tyypilliseen suomalaiseen tapaan jotkut ovat arvostelleet Tipatonta tammikuuta:  "Kyllä täytyy olla ongelmia alkoholin kanssa, jos tuollaiseen täytyy mennä! Itse olen viinaa juonut viimeksi kun join lasillisen kuohuviiniä serkun pojan häissä kaksikymmentä vuotta sitten!" No ehkä näin. Mutts miksi kaikkea/kaikkia arvostellaan  oman elämän ja kokemusten perusteella?

Espanjassa alkoholi on useille ihmisille enemmän tai vähemmän jokapäiväinen asia. Lasi tai pari punaviiniä tai valkoviiniä ruuan kanssa. Olut tai pari illalla  lähiravintolassa. Viikonloppuna etenkin nuoret aikuiset voivat juoda enemmänkin.

Jouluun kuuluu tapa nauttia ruokaa ja juomaa, ehkä hitusen enemmän kuin pitäisi. Niin Espanjassa kuin Espanjassakin. 

En näe mitään syytä, miksi tammikuuta ei voisi ajatella kuukautena, jolloin annamme elimistöllemme aikaa "huilata".

Jos ei jollakulla ole tarvetta (kuten varmasti monella ei ole), hyvä niin.

Valinta on jokaisen oma. 

Olenkohan kulttuurimarxisti?

Jos joku kysyy: mikä ihme on kulttuurimarxisti, niin samaa kysyn minäkin.

Siispä guuglaamaan! Löytyy 38.000 tulosta. Wikipediassa suomeksi  kulttuurimarxismi.
Jokseenkin epämääräinen määritelmä, joten ei ihme, että perussuomalaisten johtaja Timo Soini on liittänyt käsitteen homoseksualismiin (eli homoseksuaalien ja homoseksualismin levittämiseen "suomalaisen kulttuurin ja perheen tuhoamiseksi.") 

Mennään siis eteenpäin: mitä on kulttuuri? Tässä eräs määritelmä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri#Kulttuuri-k.C3.A4sitteen_m.C3.A4.C3.A4rittely

Entäpä marxismi? http://fi.wikipedia.org/wiki/Marxilaisuus

Eihän noista mitään selvää saa. Eikä kai
 ole tarkoituskaan.

Eiköhän tämä riitä: "Käsite kulttuurimarxilaisuus ja kulttuurimarxilaiset saivat paljon huomiota Norjan vuoden 2011 terrori-iskuissa, jossa Anders Behring Breivik näki kulttuurimarxilaiset yhdeksi suurimmista vihollisistaan."

Nyt siis plokimies Soini on viimeinkin myöntänyt olevansa samaa porukkaa demarinuoria listineen uusfasistin kanssa.  Jokainen, joka on eri mieltä Soinin ja perussuomalaisten kanssa, on ilmeisesti kulttuurimarxisti. Aamen. MOT. 

Siis olen minä. Vaikka en marxisti olekaan. 

Pussikaljaa ja muita ihmeitä

Kun joskus aikoinaan aloin kirjoittaa tätä blogia, tarkoitus oli kertoa suomalaisen miehen kokemuksista uudessa kotimaassa, Espanjassa. Unohtamatta sitä "vanhaa kotimaatakaan". 

Kokemuksiin ja elämyksiin kuuluvat luonnollisesti myös musiikki, kirjat, elokuvat. 

Espanja (ja erityisesti Aurinkorannikko) on kuluneen yli 15 vuoden aikana muuttunut melkopisesti. Ulkoisesti kehitys on ollut suurta: vuosien ajan rakennustoiminta oli rajua, nostureita näkyi kaikkialla. Rakennnusmiehiä näki työssä ja kaduilla matkalla työhön ja sieltä pois. Ruokatunneilla ostamassa syötävää marketeissa tai syömässä halvoissa ravintoloissa.  Rahaa oli liikkeellä, kaikki näytti kasvavan vauhdilla.

Kunnes tuli yleismaailmallinen lama, joka alkoi Yhdysvalloista. 

Yhä vieläkin rahaa tuntuu riittävän esim. Mijasin kunnalla. Julkiset paikat ovat siistiytyneet, kaikki näyttää paremmalta (kadut, pienet puistot ym) kuin vuosia sitten. Rakennustoiminta on kuitenkin yhä miltei olematonta.

 Supermarketeissa ja erilaisissa ostoskeskuksissa lamaa ei juurikaan huomaa; ehkä siksi, että alueen asukkaista suuri osa on joko varakkaita tai ainakin suhteellisen hyvin toimeentulevia (ulkomalaistaustaisia) eläkeläisiä tai muuten työelämän jättäneitä.

Kirpputoreilla myyjiä on yhä enemmän ja hinnat ovat pudonneet. Monet ilmeisesti  luopuvat "ylimääräisestä" tavarasta saadakseen rahaa jokapäiväiseen elämään. 

Myös Suomi tuntuu muuttuneen paljon. Taloudellinen tilanne on ilmeisesti huonontunut vuosien ajan. Vielä enemmän on ehkä muuttunut poliittinen ilmasto.  Huonoina aikoina asenteet kovenevat. 

Myös kieli muuttuu. Sosiaalinen media ja Facebook ovat auttaneet minua pysymään "ajan tasalla". Joskus olen ns. kantapään kautta oppinut uusia sanontoja. Kun joku puhui pussikaljasta, minä hölmönä kysyin, myydäänkö Suomessa todellakin olutta pussissa (kuten esim. maitoa aikoinaan). Selvisi, että sanonta tulee siitä, että olutta kannetaan muovipussissa ja nautitaan jossakin ulkona.  Kun joku ei voi hyvin, hän on huonossa hapessa.  Tietokone, puhelin tai mikä tahansa hilavitkutin taas pelittää tai ei.  Joskus ihmistä ei jaksata tehdä jotakin. Tietokonekieli (ja ylipääsä enkku)  on sitten luku sinänsä; suomi on täynnä sanoja, kuten ignoorata, (vaikkapa exää), inside läppä. Kalkulaattori, mailata (tai meilata), näillehän ei loppua ole. 

Mutta, nyt ihan aikuisten oikeesti taitaa riittää. 

Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elamä on eli lyhyt vilkaisu Juha Vainion tuotantoon

Olen ollut Juha Vainion (joka varsinkin uransa alkuvuosina käytti nimeä Juha Watt Vainio) ihailija, nykykielellä fani, vuosikymmeniä.

Aikanaan Suomessa oli vain kaksi eri radiokanavaa: Yleisradion yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma. YLE soitti kiitettävästi suomalaista iskelmämusiikkia. Ei varmasti mennyt päivääkään vuoden 1964 jälkeen, ettei radiossa olisi soinut jokin J.Vainion esittämä, sanoittama tai säveltämä (tai kaikkia näitä) kappale.

"Suomalaisen (miehen) sielun tulkki". Tätä fraasia on käytetty kyllästymiseen asti. Ei siis käytetä sitä kuvailemaan Vainiota. Todetaan vain, että Juha Vainion laulut kertovat suomalaisesta (miehestä) parhaimmillaan ja pahimmillaan. Joskus hauskasti, joskus traagisesti, joskus (harvoin) mennen huonon maun puolelle. Etenkin uran alkuaikoina, jolloin suomalainen juopottelukulttuuri (?) oli mestarille omakohtaista.

• Paras rautalankayhtye / Kaulittu twist (1964)   Humoristinen, hieman sarkastinen laulu "pitkätukista" jotka "hylkäsivät    vaikeat ja hankalat nuotit jo varhain".  
•  
• Jos vain saisin nastahampaaan takaisin / Joulupukin hipat (1964   Spike Jonesin tunnetuksi tekemä laulu, miltei suora käännös.
• Junnu haluaa nastahampaansa joululahjaksi.
• 
  
• Tangokauppias / Juhannustanssit (1965) (A-puoli: + Matti Kuusla)
•  Klassikko! Janatuisen jazziyhtye svengaa!
• 
  
• Sellanen ol' Viipuri / Turistit Tuppukylään (1965)  Molemmat puolet olivat "hittejä". A-puoli on nostalgiaa, B-puoli parodiaa.
• 
  
• Herrat Helsingin / I remember Janatuinen (1966)
•  Surullisenhauska tarina minihameiden ajalta. Lyyli Leväperä kokee Helsingin  herrojen  petollisuuden.

        Regina Rento / Pummi (1966)  

•  YLE ei soittanut tätä levyä, kaksimieliset sanat olivat liikaa tuohon  aikaan. Alkuperäinen kappale on ruotsalaisen Cornelis Wreswijkin käsialaa. 
•      .     
• Vanha herra Igor / Lahjomaton Elias Nessinen (1966)
• Suositun tv-sarjan inspiroima laulu.
• 
  
• Seuramatkat / Ölman (1967) (A-puoli: Reijo Tani, B-puoli: Vainio + Reij    Tani. Jälleen molemmat puolet suosittuja. A-puolen tarina örveltävistä             suomalaisturisteista on onneksi enimmäkseen historiaa

• Muistatkos kun... / Rukouslauantai (1967) (+ Reijo Tani)
•  Kuusikymmentäluvulla oli vielä tällainenkin kummajainen, lauantai,    jolloin tanssien järjestäminen oli kielletty. Tämä laulu kritisoi huumorin   keinoin tätä
•  perinnettä, joka johti usein ns. ryyppäjäisiin.
•  
• Kauhea kankkunen / Lepakkomies (1967)
• Juha Vainion omakohtaisia kokemuksia, huumorin kautta välitettynä.
• 
  
• Sua muistan / Vanha salakuljettaja Laitinen (1967)

        Haikea, nostalginen balladi menneestä ajasta  kieltolain ajalta.

• Slussenin sissit / Ei pohjan poikia palele (1968)
•  Tukholman siltojen alla eläneiden elämää huumorin kautta
•  romantisoiva sinkku. Ei ehkä julkaistaisi nyky-Suomessa! 
• 
  
• Tulta päin! / Roskis (1968) 
•  "Mullon kylän suurin kypärä ja letku letkeä!" VPK:n tunnari?

• Suomi–Ruotsi / Ei maha mittää (1968) 
•  Yleisurheilumaaottelun kuvaus. Huutosakki riimittelee hieman   heikosti:
•  Esimerkiksi huutosakki huutaa ”Hakkaa päälle meidän Jaska  -  
•  Ruotsi on taas täysin lyöty” ja ”Pimeäksi meni vintti  - hiljaisena hiipii Nilsson.
• Tämän päivän poliittisen korrektiuden aikana ainakin  jälkimmäinen taitaisi olla liikaa?
•   
• Varsinaiset Seiväsmatkat / Soita mulle Sorpas (1969)
•  Seuramatkat-kappaleen uudelleenlämmitys ei oikein kanna.
•       .
• Matkarakastaja / Koltta (1971)
•               
•  Muutaman vähemmän onnistuneen sinkun jälkeen taas täyttä  Junnua, jos kohta aika on tainnut ajaa ohi tämän "sovinistisen" rallin?
•       
• 
  
•   Käyn ahon laitaa / Mesenaatti Montonen (1979)
•   Junnu herkistelee. Suomen kesän ylistyslaulu.
•              
• 
  
• Albatrossi / Siitä on jo aikaa (1980)
•   Symboliikka toimii. Kertomus miehestä, jonka
•   unelmat jäävät toteutumatta.  Laulu viiltää syvältä. 
•   Mielestäni paras Vainion itse esittämä kappale ja sanoitus.
• 
  
• Matkalla pohjoiseen / Jaska ja Eetu ja Eikka (1981)
•  Junnun kevyempää puolta, pikkutuhma laulu matkasta pohjoiseen.
• 
  
• Yleisessä saunassa / Kotkan poikii ilman siipii (1982)
•  Raitistumisen  jälkeen (1976) Vainion sanoitukset  muuttuivat yhä syvällisemmiksi. Kotkan poikii...on kunnianosoitus kotikaupungille ja sen "pojille".              
•                       
• Vanhojapoikia viiksekkäitä / Eräänlainen sotaveteraani (1982)
• Vainio yhdistelee ihmiskohtalon ja ympäristönsuojelun  haikeaan ralliin.
•             
• Ei ole Kööpenhamina kuin ennen / Lentoemäntä (1983 Nostalgia ei taida olla kuin ennen?  

        Elämää ja erotiikkaa / Mä voisin olla amerikkalainen (1984)

         Monet Junnun kappaleista kertovat elämästä, menetyistä  

         tilaisuuksista ja siitä, miten joku tai jotkut tuntuvat aina tekevän 

         parempia ratkaisuja elämässään....

        Lisäksi Vainion kappaleista on ehdottomasti mainittava Sellaista elämä on,  

        mitä ei sen suosiosta huolimatta koskaan julkaistu sinkkuna, vaan vain  

        samannimisellä LP-levyllä.

        Omien kappaleidensa lisäksi Juha Vainio sanoitti satoja kappaleita, joista 

        parhaimpia ja tunnetuimpia lienevät Pepe Wilbergin ja Jormas-yhtyeen 

        Rööperiin  ja Fredin kappale Kolmatta linjaa takaisin.

        Juha Vainion koko tuotanto on julkaistu 10 CD:n boxina.  Hieman 

        vähempään tyytyvälle riittänee 2 CD:n boxi.

          http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Vainio

       https://www.facebook.com/pages/Juha-Watt-Vainion-fanisivu/761487583874109

Todellisuus on tarua tylsempi : urbaanit tarinat eilen, toissapäivänä ja tänään

 Jo paljon ennen sosiaalista mediaa ja facebookia oli olemassa eräänlainen moderni kansanperinne, jota englanniksi kutsuttiin nimellä urban legends. 

Muistan ensihätään  ainakin pari-kolme "kaupunkilegendaa". Tosiasiassahan niitä on varmasti Suomessakin kymmeniä ellei satoja. Ja lisää varmasti keksitään kaiken aikaa.

Suksiboksi
Yhdessä tarinassa  perhe on lomamatkalla jossakin Keski-Euroopassa. Vanha rouva kuolee yllättäen, ja isoäidin (eli  anopin) toimittamiseksi takaisin Suomeen sovitaan, että hänet pakataan mukana olleeseen "suksiboksiin" ja muut tavarat laitetaan tavaratilaan.
Matka jatkuu läpi Euroopan. Jossakin vaiheessa pysähdytään huoltikselle  tankkaamaan auto ja ihmiset.  Palataan autolle. Ja voi mahoton! Auto on varastettu!
Suksibokseineen kaikkineen.

Sitten tulee kliimaksi: kertoja kysyy: Voitteko kuvitella niiden varkaiden ilmettä kun avaavat boksin!

No joo... Tosi hauska.

Nainen parkkipaikalla
Toinen "hauska" tarina taas kertoo naisesta, joka on ollut supermarketissa ostoksilla, ja mies on palannut autolle jo jokin aika sitten.
Nainen on tuntenut ns. painetta jo jonkin aikaa. Kiirehtii ostoksiensa kanssa tutun näköiselle autolle, avaa oven, istuu etupenkille ja antaa palaa...eli suomeksi sanottuna pieree sydämen kyllyydestä. Sanoo: Huh, johan helpotti!
Vasta sitten hän katsoo miestä, joka istuu vasemmalla puolella. Ei se olekaan aviomies! Eikä oikea auto!

Ehe ehe...

Sitten mennään jo melkein vanhan kansanperinteen pariin.

Nainen mustissa
Mies ajaa autolla jossakin ns. hevonkuusessa, pitkin asumatonta taipaletta. On yö, mustaa ja pimeää, sataa tihuttaa.  Yhtäkkiä tien sivussa näkyy kokonaan mustiin pukeutunut hahmo. Mies pysäyttää, kysyy onko kaikki OK. Haluaisiko nainen ehkä kyydin? Nainen vain nyökkää ja istuu miehen viereen etupenkille.
Muutamaan kilometriin kumpikaan ei puhu mitään, vaikka miehen tekee mieli kysyä mihin nainen on menossa. Jotenkin vain naisen olemus kertoo, että on parempi olla kysymättä mitään.

Lopulta mies ei malta olla hiljaa, hän kääntyy naisen puoleen kysyäkseen, milloin nainen haluaa pois kyydistä. Seuraavaan kaupunkiinkaan  ei ole enää pitkälti.

Nainen on poissa. Kadonnut!

Varsin erilaisia kaupunkitarinoita/urban stories on myös  olemassa.

Monista niissä kerrotaan maahanmuuttajista.

Maahanmuuttajat 
Näissä tarinoissa maahanmuuttaja tulee Suomeen.

 Ensimmäiseksi Suomi ostaa hänelle kalliit adidas- tai Nike-verkkarit (mihin suomalaisella köyhällä ei edes ole varaa!). Sen jälkeen hänelle etsitään asunto, jossa on 4-5 huonetta. Vaikka asuntojono on pitkä.  Mistä hän ei tietenkään maksa, koska hänellä ei ole tuloja.  Perhe tulee maahan myöhemmin, ja ajokortti-ikäisille (kuten myös vanhemmille, tarvittaessa) kustannetaan ilmainen ajokortti ja hankitaan kaikille ilmainen auto, yleensä vähintään BMW tai Audi. Poltttoaineen maksaa tietysti sossu. Kuten kaiken muunkin.

Edellä olevien  legendojen välillä ei näyttäisi olevan paljoakaan yhteistä.

Yksi yhteinen pìirre niillä kuitenkin on. Vain hölmö uskoo niihin.

Saksa on paska maa, sanoi Seppo Räty

Miten jutun otsikko tähän kirjoitukseen kuuluu? No, ei oikeastaan mitenkään, kun en halua puhua sen enempää Saksasta kuin Seppo Rädystäkään.

Vaan antaas olla. Ehkä yhteys löytyy.

Sosiaalisen median Suomea koskevat kirjoitukset ja kommentit muutaman viime viikon (kuukauden) ajalta ovat suurelta osalta pyrkineet osoittamaan, että SUOMI ON PASKA MAA.

Ja miksi? Kun kaikki kiva kielletään, kaikkea rajoitetaan, etc etc. EDES SANAA VISKI EI SAA MAINITA BLOGISSA!

No, mitäs siitä, vaikka ilmeni, että ei se noin ollut. Blogissa vain ei saanut mainita (lue: mainostaa) jotakin olut- JA - viskifestivaalia.  Väkevien alkoholijuomien mainota kun Suomessa on kielletty.

Jostain syystä Suomessa on aina (?) vähätelty omaa maata ja suomalaisuutta. "Me pieniä ollaan ja kainoja vaan".  Nyt, kun Neuvostoliitttokin kaatua rojahti, luulisi sellaisen TERVEEN kansallismielisyyden kasvavan. 
Vaan ei.
Ainoastaan PerSut osaavat kalastaa tällä. 

Hallitus sitä, hallitus tätä. Ja lopusta pitä EU huolen. 

Kamalaa, kun yökerhot suljetaan JO kello 01.30. "No ei se mua haittaa, mutta en tykkää, että hallitus päättää mun puolesta!" 

"Musta ois kiva ostaa viiinipullo vaikka puolen yön aikaan, jos haluan".  No, esimerkiksi "vapaan alkoholin"  Espanjassa alkoholia ei myydä supermarketeissa ym. klo 22 jälkeen. 

Olen kirjoittanut alkoholista ennenkin.  Ja, muuten, minusta Saksa ei ole paska maa. Mutta ei ole Suomikaan.

Espanjasta nyt puhumattakaan. 

Suomalaisen kulttuurin rikastuttajat.

Olen ollut poissa Suomesta nyt puolisentoista vuosikymmentä. Eli yli 15 vuotta. 

Alkuun ainoa kontakti entiseen kotimaahan (puhelimen lisäksi) oli irc eli irkki.  Puhuttiin chat roomeista ja kanavista, missä samanmieliset tai muuten paikalle eksyneet juttelivat tekstillä. Kuvia  alkuperäin irc ei välittänyt, musiikkilinkkejä kyllä. Myöhemmin syntyi Irc-Galleria, jossa kuvien välittäminenkin onnistui. Silloin olin jo muualla. Facebookissa!

Sosiaalisen median (Facebook, Twitter etc) onnistuikin  syrjäyttää irc melkein totaalisesti, tosin nyt Irc-Gallerian kehittäjät uskovat sen uuteen tulevaisuuteen. 

Sosiaalinen media on minun kohdallani auttanut pysymään selvillä mm. entisen kotikaupunkini  tapahtumista (toki lehtiä netistä lukemalla myös) sekä pitämään yhteyttä perheenjäseniin ja ystäviin, ja myös luomaan uusia, fb-ystävyyssuhteita. Suomen uutiset kun  toki edelleen kiinnostavat. 

Some on myös auttanut pitämään kielellisen ilmaisuni "päivitettynä". Luultavasti? 
Sosiaalinen mediahan  luo erilaisia uudissanoja, muodikkaita uusia ilmaisuja ja fraaseja. Jopa poliitikot käyttävät näitä (istuva pääministeri taitaa twiittailla melko runsaasti?) ja toisaalta politiikan termit tarttuvat puhekieleen: "näillä mennään", "loppupeleissä", "kansan syvät rivit", näitähän riittää.  

Suomalaisen poliittisen ilmaston ja puoluekentän "maahanmuuttokriittiset"ovat laittaneet "kulttuuurin rikastuttajat" sitaatteihin ja pyrkineet liittämään sanonnan ainoastaan negatiivisiin (tai sellaisiksi tarkoitettuihin) uutisiin ulkomaalaistaustaisista. 

Perussuomalaiset ovat itse käyttäneet (varsinkin heidän kannattajansa) sanontoja "viherpiiparit", "vihervasemmisto", "punavihreät". Puolueen puheenjohtaja kutsui menestystä vaaleissa "jytkyksi".  Ehkäpä onkin niin, että Perussuomalaiset ovat rikastuttaneet suomalaista kulttuuria enemmän kielellisesti, kuin  vaikkapa haikailemalla
 aikaa, jolloin suomalainen maalaustaide kukoisti. Tuosta ajasta kun on jo puolitoista vuosisataa!

Ja heidän kuvauksensa olemisesta  "ei-sosialistinen  työväenpuolue" kilpailee korniudessaan vain istuvan presidentin Sauli Niinistön julistautuminen vuoden 2006 ehdokkaana "työväen presidentiksi". (No, silloin ei ihan valinta  onnistunut, mutta seuraavassa vaalissa sitten. )

"Aika velikultia!" voisi Väinö Linna sanoa, jos eläisi. Tai, ei ehkä sittenkään. Linna kuului maailmaan, jota ei enää ole. Ja jonka minäkin koen päivä päivältä vieraammaksi. 

TYÖTÖN TYÖNHAKIJA TEKEE TYÖTÄ ILMAN PALKKAA?

Suomalaiseen sosiaaliturvaan on ilmestynyt aivan uusi ulottuvuus: työttömän työhön sopeuttaminen.

Työtön, raukka, kun helposti syrjääntyy. Kokee itsensä tarpeettomaksi luuseriksi, halveksituksi hylkiöksi, jonka kintuille koiratkin kuseksivat.

Ei huolta! Hallitus on suuressa viisaudessaan luonut järjestelmän, millä nämä elämässään epäonnistuneet  saadaan jälleen uskomaan itseensä, valoisaan tulevaisuuteen.

Laitetaan nämä urpot maalle duuniin! Maksetaan heille 9 euroa päivässä plus jotakin kulukorvausta.
Järjestelmän puolustajat laskevat, että työskentely korvausten kanssa tietää jopa yli tonnin tienestiä! No niin! Mitäs orjatyötä se sitten muka on?!

Mutta hei...eikös työttömyyskorvaus ole korvaus työttömyydestä?

Jos tekee työtä, saa palkkaa.  Jos siis työtön on työssä vaikkapa maatilalla, hän ei ole työtön , siksi hänelle pitää maksaa palkkaa. Työttömyyspäiväraha ei ole palkkaa. Eikä yhdeksän euron kulukorvauskaan.

Suomessa oli viime sotien aikaan tuhansia venäläisiä sotavankeja. Nämä olivat usein suomalaisilla tiloilla työssä, ruokapalkalla. 

Onko suomalainen työtön myös järjestelmän vanki?  Kuinka moni olisi edes voinut kuvitella vaikkapa 60-70 -luvuilla, että jonakin päivänä hyvinvointi-Suomessa teetetään ilmaista työtä? Mikseivät  ammattiyhdistysliike tai vaikkapa uusi ei-sosialistinen työväenpuolue (sic!) Perussuomalaiset vastusta?


Sitä saa mitä tilaa, ne luultavasti ajattelevat? 

Turhuuksien turhuus

Billy-koiran kanssa kävellessä tuli vastaan kaksi nuorta poikaa. Kymmenen - yhdentoista, ehkä yhdeksän vuotta vanhoja.
Toinen ajoi pyörällä, toinen käveli. Molemmilla oli kädessä pieni purkki. Ei limsaa vaan energiajuomaa.
Entä sitten?

No, ensinnäkin minun muistini mukaan nuorilla pojilla on yleensä energiaa liiaksikin asti. Jotkut kun keksivät kaikenlaista hölmöä aikansa kuluksi. Vielä eivät tytöt kiinnosta, päin vastoin; ne vain kikattelevat, tirskuvat,  ovat kaikin tavoin ärsyttäviä.

Toisekseen, monien lääkärien mielestä energiajuomia ei pitäisi myydä lainkaan lapsille, ja esimerkiksi Suomessa kauppiaille on annettu suositus, ettei juomia myytäisi alle 15-vuotiaille. Pelkkä suositus tuskin riittää.

Miksi lasten ei pitäisi nauttia po. juomia? Samasta syystä kuin aikuisten: erittäin suuri kofeiinipitoisuus, sokeripitoisuus (sokerittomia vaihtoehtojakin kyllä on), Yleisimmin käytettyjä ainesosia ovat kofeiini, tauriini, guarana, glukuronilaktoni ja maltodekstriini. Energiajuomissa käytettävä tauriini on synteettistä. Näiden lisäksi juomia on usein täydennetty vaihtelevalla määrällä erilaisia B-ryhmän vitamiineja, inositolia ja koliinia.

 Energiajuomia ei suositella myöskään  raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille.  

Kuka niitä sitten tarvitsee? Eivät ainakaan urheilijat. Energiajuomat kun eivät ole mitään urheilujuomia. Ne eivät auta nestetasapainon palauttamisessa, vaan päinvastoin, kuivattavat elimistöä. 
Nuoret aikuiset ovat ottaneet juomat omikseen; alkoholin nauttimisen yhteydessä energiajuoma voi auttaa jaksamaan bailaamista aamuun saakka. Terveydelliset haitat ovat kuitenkin olemassa. 

Ainoa "järkevä" tapa nauttia energiajuomaa on ehkä automatka; kahvin sijaan nautitttu purkki/pari juomaa voi auttaa kuljettajaa pysymään virkeänä. Taukojen ohella. 

Kuten kaikkien kaupallisten tuotteiden kohdalla, mainonta ja markkinointi pitää usein  huolen siitä, että tuote, "brändi" saa muodikkaan, menevän imagon. Siinä monet energiajuomamerkit ovat onnistuneet. Valitettavasti tässäkin asiassa lapset ovat niitä, jotka oppivat huonoja, turhia tapoja liian varhain.  

Kuka pelkää mustaa miestä?

"Karttu kotona, miehet metsässsä, mutten tiedä missä ne ovat!"

Karttu tai karttupiilo oli lapsuuteni suosituimpia leikkejä. Samantapaisia olivat 10 palikkaa laudalla tai viisi tikkua (saman leikin kaksi eri versiota.  

Mentiin piiloon, karttu yritti löytää ja laittaa "nimet kirjoihin", se joka oli ensimmäinen kiinni jäänyt, joutui kartuksi.  "Omat nimet kirjoihin!" huudettiin, jos ehdittiin juoksemaan tietyn puun tms. luokse ennen karttua ja sitä koskettaa. 

Paljon juostiin, ja posket palaen sitten kotiin, kun tuli myöhä.

Kuka pelkää mustaa miestä oli myös leikki. Kukaan ei luultavasti ajatellut mustana miehenä afrikkalaista. Kuten ei Musta Pekka -korttipeliäkään tajunnut "rasistiseksi". Kaikki tuon korttipelin parit olivat koomisia "·hullunkurisia perheitä". 

Viimeinen pari uunista ulos! oli myös yksi liikunnallinen leikki. Vasta 70-luvulla muistan kuulleeni  ensi kertaa vitsin, kuinka se oli Hitlerin lempileikki...ehe ehe...

Nelimaali oli yksinkertaistettu versio pesäpallosta.

Varmasti muutama muukin leikki tai peli oli.  Juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja muutenkin urheiltiin, omaksi iloksi.

Omat lapseni eivät (luullakseni?) ole edellä mainitsemiani leikkejä leikkineet, ensinnäkin ne vaativat melko paljon osallistujia ja perheet olivat jo silloin pienentyneet. Omat leikkinsä heillä silti varmasti oli: tyttöjen "visti" ja ruutuhyppy. Naruakin ovat varmasti hypänneet.  Hieman isompana tuli mukaan urheilu: hiihto ja yleisurheilu, jonkin verran myös lentopallo.

Tämän päivän lapsien väitetään olevan fyysisesti liian passiivisia. Ellei ole  liikuntaharrastusta (jalkapallo- tai muu pallopeli, jääkiekko), liikunta voi jäädä vähiin. Tilalla ilmeisesti erilaiset videopelit ja muut elektroniset vempaimet. 

On väitetty, että suuri osa Suomen armeijan alokkaista on fyysisesti surkeassa kunnossa. Koulutus alkaa hitaasti; ensimmäisen parin viikon aikana alokkaita ei kuulema laiteta lainkaan juoksemaan...

Omat "lapseni" ovat olleet jo kauan aikuisia, enkä tunne useitakaan lapsia. Espanjalaisilla lapsilla on usein ylipainoa: suklaata on niin juomissa kuin kekseissä kuin aamiaismuroissakin. "Lapset kun tarvitsevat energiaa!" kuten mainos sanoo. Toki tarvitsevat, mutta ei enempää kuin käyttävät. 

Ovatko tämän päivän lapset sitten todella paljon passiivisempia kuin mitä aikaisemmat sukupolvet? En tiedä. Jos joku asiaa tuntee, mieluusti ottaisin tietoa vastaan.  Tämän päivän lapset ovat huomispäivän aikuisia. Liikunta on  ravinnon ohella tärkeä tekijä tulevaisuuden aikuisten terveyden kannalta. 

Voisivatkohan mummot ja vaarit opettaa noita vanhoja leikkejä uudelle lapsisukupolvelle? Tai ne vanhemmat, jotka ovat niitä mahdollisesti vielä leikkineet? Kysymyksessä ovat perinne ja jopa kuluttuuriarvot, niin mahtipontiselta kuin se voi kuullostaakin. Ehkäpä jossakin päin Suomea noita leikkejä vieläkin leikitään, ja hyvä niin, jos näin on.

Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi!

Joku valitti torstai-iltana Facebookissa, että YLE Puhe lähettää suorana KHL:n pelistä selostusta (Jokerit - Dinamo Minsk) eikä "eurooppalaista CHL-kiekkoa", missä oli monta suomalaista joukkuetta pelaamassa.  Kommenttien mukaan "tämähän ei ole mikään yllätys, YLEenhän mennään jäsenkirjalla." Ryssä-sanakin mainittiin. 

 Siis, eh? Joiltakin on tainnut jäädä huomaamatta, että Neuvostoliittoa ei ole ollut pitkään aikaan. Vai tarkoittikohan Jokerien jäsenkirjaa? 

Olen lukenut otsikon sanonnan  ryssistä ja paistamisesta sosiaalisessa mediassa (facebook ym) viimeisten puolen vuoden/vuoden aikana varmaankin  useammin kuin kuulin tai luin kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen sitä ennen. 

Ensimäisen kerran kuulin sen joskus lapsuudessani. Monta vuosikymmentä sitten siis. Välillä se tuntui miltei unohtuneen. Suomella ja Neuvostoliitolla  kun oli "ystävällismieliset suhteet", YYA-sopimus, ja presidentti Urho Kekkonen tuntui hoitavan vaikeatkin tilanteet Suomen etujen mukaisesti. 

Saksan yhdistyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen saivat aikaan YYA-sopimuksen raukeamisen tarpeettomana vuonna 1992.   

Venäjän demokraattinen kehitys ei ole ollut ongelmatonta. 
Viimeisimmät tapahtumat  Ukrainassa ja muissa Venäjän naapurimaisa osoittavat, että Venäjällä ilmeisesti ei ole todellista pyrkimystä olla vaikuttamatta  maihin ympärillään.

Samaan aikaan Suomessakin näyttävät asenteet koventuneen. 

Joillekin Venäjä on yhä vihollinen, siitä huolimatta, että kommunismilla ei enää pelotella.  

Tuntuu, että Venäjä ja venäläiset ovat monelle lännessä ja Suomessa mysteeri. Myytti. Jonkinlainen täysin ennustamaton, pelottava maa ja kansa. Kansa, jota on helppo manipuloida, joka haluaa vahvoja johtajia. Sivistymätön, brutaali.  Ryssä!

Minä en halua paistaa ketään, en venäläistä, en suomalaista. En ole kannibaali. Enkä syö muutakaan lihaa liiemmin. 

 En kyllä  usko, että ihminen on arvioitavissa pelkästään siksi, että on syntynyt tiettyyn kansaan tai etniseen ryhmään. Silmien, hiusten, ihon väri on vain pintaa. 

Venäjällä on tällä hetkellä johtaja, joka pelaa kovaa peliä.  Mihin se johtaa, emme tiedä.  En kuitenkaan tahtoisi tiedemiesten mittaavan hänen kalloaan tai tulkitsevan hänen poskiensa muotoa arvioidessaan, mikä on hänen pyrkimystensä takana.  

Jos paistetaan voissa, valitaan jotakin muuta kuin naapurimaan kansalaisia?  Ja yritetään selvittää asiat asioina.  Oli sitten kysymys vaikkapa "vain" jääkiekosta.  

MIKSI NAISET AINA RAKASTUVAT RENTTUIHIN?

Ei, ei kannata hermostua, en aio miettiä tuota ilmeisesti joillekin tärkeää kysymystä lähemmin.  Vaikka, toisaalta jos sana renttu tarkoittaa itsekeskeistä paskiaista, ilmeistä on, että heidän suosionsa naismaailmassa on yllättävän suuri.

http://youtu.be/iL6oLsikLQo


Sen enempää asiaan paneutumatta tuntuu, että (monilla) naisilla on tarve yrittää tehdä miehestä "parempi".  

Se, mikä sai minut ajattelemaan asiaa, on kirjasarja norjalaisesta Harry Holesta (valitettavasti suomenkielistä sivua ei ollut).

Luin minulle ensimmäisen Jon Nesbön kirjoitttaman rikosromaanin muutama vuosi sitten. Se oli nimeltään Lumiukko, seitsemäs sarjassa. Romaani oli hyvin kirjoitettu, juoni kiinnostava (jos kohta ilmeisesti sarjamurhaajia Norjassa tuskin on montaakaan). 

Seuraavaksi luin ensimmäisen Harry Hole -romaanin, joka valittiin maassa vuoden parhaaksi jännitysromaaniksi ja vuotta myöhemmin koko Pohjolan parhaaksi. "Lepakkomies" ei vakuuttanut. Se oli, ylistävistä arvoisteluista huolimatta, selkeästi esikoisteos, jossa kirjoittaja ei vielä ollut valmis. Kirjassa on mielestäni turhan paljon väkivaltaa ja machoilua. Ilmeisesti tietty määrä seksiä (tosin ihan "siistiä") oli tarpeen.  Harry is a real man!

Kolmas, toista maailmansotaa ja nykyaikaa sivuava Punarinta nousee jo paremmalle tasolle. Kerronta on sujuvaa, jännitys säilyy. 

Harry Hole on alkoholisti. Hän ei ole kovinkaan miellyttävä henkilö. Hän mm.  toteaa Lepakkomiehessä erään naisen olevan "valtavasti ylipainoinen" ja myöhemmin nimittää naista  "läskivuoreksi".  Toisaalta, hän vastustaa uusnatsismia ja miettii usein oikean ja väärän loputonta taistelua niin yhtesikunnassa kuin yksilön ajattelussa.  Hän näkee, miten monet kolleegat poliisissa pystyvät vaivoin (jos ollenkaan) peittämään rasistiset asenteensa sosiaalidemokraattisessa Norjassa. 

Harry Hole on ehkä renttu. Siinä mielessä, että hän ei pysty kontrolloimaan juomistaan.  

Hän on myös vahvasti tunteva, ajatteleva mies. Ehkä siksi hänestä on helppo pitää, kaikkine puutteineen ja virheineen.

Shoppailemassa.

Käytiin tänään IKEAssa.
Piti ostaa (ja ostettiinkin) sohvapeti.
Saa anoppi eli vaimon äiti siinä nukkua, kun tulee kylään. 
Ja muuna aikana siis toimii soffana. Siihen asti kun joku muu kyläilee.

Mitäs, komia paikkahan tuo on, Malagan IKEA.  Ennenkuin se avattiin, tuhannet ihmiset hakivat sinne työhön. On kuulema hyvä työnantaja. 

Siellä kun kävelee päivän, on kävellyt yhtä pitkään kuin pienen paikkakunnan kaduilla.  

Nähtävyydet toki ovat aika vähissä.  Mutta himoshoppailijalle toki aivan "ihana" paikka. Onko kaikki "edullista" (varsinkin laatuun verrattuna) jääköön jokaisen päätettäväksi.

No, se sohvapeti saatiin, ja muutakin. 

IKEA on ruotsalainen firma, ja pitää tästä imagosta kiinni. Luultavasti monet asiakkaat Ruotsin ulkopuolella pitävät käsittämättömiltä kuullostavia nimiä eksoottisina.

IKEA myy ruotsalaista ruokaa. "Köttbullar" toki, ja koko päivän kuumassa vedessä kelluneita nakkeja...ja paljon muuta. 

Kun vaeltelee jossakin Aurinkorannikon ostosparatiisissa, on melkein mahdoton uskoa, että maa on vasta hitaasti toipumassa lamasta. Ehkä syynä ovat ne tuhannet (ja sadat tuhannet) ulkomaalaiset, jotka asuvat alueella joko osan vuotta tai pysyvästi. Varmasti  tutustuminen johonkin pieneen paikkakuntaan hieman pohjoisemmassa antaisi toisen kuvan. 

Totta toinen puoli. Jos sitäkään?

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebook, törmää päivittäin kysymykseen todesta, totuudesta.  

Sen ensimmäinen muoto on puhdas  fakta.  Tosiasia, jota on vaikea tai jopa mahdoton kiistää. Perusteeksi riittää, yleensä,  esim. numerotieto. Mutta senkin aitous voidaan toki kyseenalaistaa.  

Seuraavana on puolitotuus. Se perustuu näkijän/kokijan omaan maailmankuvaan. Haluun nähdä tai kokea asia. Esimerkkinä vaikka "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?". Poliikassa tätä käytetään esimerkiksi muodossa "puolet ihmisistä vastustaa" /puolet ihmisistä kannattaa".  Sen mukaan, mitä halutaan korostaa. Ja niin edelleen. 

Seuraavana on väritetty totuus. Halutaan antaa jostakin tietty kuva. Kertomalla jotakin, mutta (usein samalla) jättämällä kertomatta jotakin olennaista. 

Viimeisenä on suoranainen  valhe. Ruma sana. Mutta varsin usein käytetty.  Kuten vaikkapa kerrottaessa, miten mm.  Suomessa maahanmuuttajille maksetaan ajokortti.  Annetaan ilmaiseksi (loisto)auto. Annetaan 3-4 huoneen asunto ilman jonotusta. Lista jatkuu. 


Uutisissa maailmalta toden ja "ei-toden" erottaminen on usein vaikeaa. Joskus lähes mahdotonta. Toisinaan kun totuus on riippuu tulkinnasta. Otetaanpa vaikka monet itsenäisyyspyrkimykset.


Palestiina. Pohjois-Irlanti.
 Ukraina. Onko venäläisvähemmistöllä oikeutta vaatia itsenäisyyttä tai liittämistä Venäjään? Kuinka paljon Venäjä osallistuu taisteluihin ja tukee kapinaa?  

Espanjassa baskit ovat (tarkemmin sanottuna, osa heistä) haaveilleet itsenäisyydestä jo kenraali Francon aikana.
  Katalonian  itsenäisyyspyrkimykset ovat (sitten sisällissodan) nousseet vasta muutaman viime vuoden aikana uudelleen esiin. Espanjan perustuslaki ei hyväksy kansanäänestystä aiheesta, silti se aiotaan järjestää. 

Maailmassa mikään (kuten ei elämässä yleensäkään) ole niin pysyvää kuin muutos. Kansat liittyvät Euroopan Unioniin tai NATOon, ja samaan aikaan toiset haluavat erota niille luonnollisesti kuuluvasta liitosta tai valtiosta.  Tärkeintä on muutos? Siltä vaikuttaa. 

Tämän päivän tiedonvälityksessä on usein vaikea  tietää, mikä uutinen tai kuva (video) on aito.  

Ihmiset, jotka uskovat, että  heidän käsityksensä maailmasta ja oikeudesta on oikea, voivat välittää tietoa, jonka he tietävät väritetyksi tai jopa valheeksi. Joskus tämä voi olla tahatonta; kun  espanjan televisio kertoo, että islamistit ovat tehneet jotakin, kokonainen uskonnollinen yhteisö on leimattu. Jos puhuttaisiin ääri-islamilaisista tai jihahisteista, asia saisi toisen merkityksen.  Lähes yhtä usein sekoitetaan käsitteet muslimi ja arabi. Jokainen arabi ei ole muslimi, ja muslimeista suurin osa on ei-arabeja. 

Suomessa maahanmuuttajista on kehitetty ongelma. Todellista tietoa esim. maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista on vaikea jakaa. 
Pelko, viha, epäluulo. Ne kaikki tuntuvat istuvan suomalaisessa kansanluonteessa.   Jopa sivistyneet, akateemiset ihmiset ruokkivat niitä. Poliittisista syistä. Populismi kannattaa. 

Miksi Saksa, länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen tukipilareita, aikanaan vajosi natsismiin?  Miksi natsismi on jälleen nousussa ympäri Eurooppaa? Muukalaisviha kasvaa.
 Opimmeko me mitään historiasta?  

Rumaa sanaako ei enää sanota niinkuin se on?

Eilen illalla olin taas kerran kävelyllä Billy-koirani
 kanssa.
Vastaan tuli jossakin vaiheessa nuorehko pariskunta noin 12-vuotiaan tytön kanssa.  Tytöstä näki jo melko kauas, että hänen kulkunsa oli melko vaivalloista, ja kun jalkakäytävällä oli epätasainen kohta (niitä täälläpäin riittää vanhahkoilla asuntoalueilla, joskus jalkakäytävän katkaisee esimerkiksi autotallin ajoluiska!) jolloin (ilmeisesti) lapsen vanhemmat auttoivat hänet pahan kohdan yli.

Katsoin tyttöä ja hänen seuralaisiaan, mutta käänsin katseeni pois kohtuullisen ajan kuluttua. En halunnut tuijottaa.  Mieleen tuli kummallinen, miltei syyllinen olo.

Kukaan ei halua tuijottaa toista ihmistä, oli syy mikä hyvänsä. Jonkinlainen vamma saa ihmiset kääntämään päänsä pois, mutta ei liian pian, ettei tulisi tunnetta, että ei halua nähdä.
  Joskus puhutaan kolmen sekunnin säännöstä; esimerkiksi baarissa pitempi katse kahden ihmisen välillä voidaan kokea flirtiksi tai haluksi tutustua.
Entä sitten tilanteessa, missä näkee esimerkkini tytön kaltaisen ihmisen? Onko edes oikein puhua vammaisuudesta? Kaikelle kun tuntuu olevan tänä päivänä kiertoilmaisu.

George Orwell  julkaisi vuonna 1949 kirjan Vuonna 1984, jossa hän kuvaa totalitaarista maata nimeltä Oseania. Mielenkiintoista on - paitsi että "isoveli valvoo" kaikkea ja kyse on selkeästi diktatuurista - että myös kieli  on otettu osaksi ihmisten hallitsemista. Uuskieli pyrkii ohjaamaan  ihmisten ajattelua haluttuun suuntaan.

Kun vuosi 1984 tuli, voitiin todeta, ettei orwellilainen skenario ollut  onneksi toteutunut länsimaissa (Itä-Eurooppa ja Neuvostoliitto olivat aina olleet sitä hyvin lähellä). Päinvastoin, kahdeksankymmentäluvulla lännessä rahaa tuputettiin kaikille, "vanhat" pankkitavat kuten takuut ja vakuudet unohdettiin.  Jokaisesta voi tulla rikas ja menestynyt!  Seurauksen tietävät kaikki. 
 Vasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin kadut ovat täynnä kameroita, ihmisten tulemista seurataan mm. kännyköiden käytöllä jne. 

Orwellilainen sanoilla manipulointi  näyttää tapahtuneen myös pikkuhiljaa. Kaikelle ikävälle on kiertoilmaisu. Siistimpi (?) tai neutraalimpi sana korvaa vammaisuuden tai muun puutteen, esimerkiksi  alkoholisti on "sosiaalisesti rajoitteinen", henkilö on mieluummin liikuntarajoitteinen kuin -vammainen  jne.  Itse olen usein ollut maksurajoitteinen...eihän sitä saa sanoa että on ihan pers ....tai no saa sanoa tietysti että PA. Vanha kiertoilmaisu sekin.

On varmasti oikein, ettei ihmisiä enää viedä vaivaistaloon vaan erilaisiin hoitokoteihin. Ihmiset eivät ole hulluja, joita hoidetaan hullujenhuoneessa. 
Osa sosiaali- ja terveydenhuollon termeistä tuntuvat kuitenkin turhan byrokraattisilta ja "siistityiltä". Varsinkin, kun  toisaalta mm. sosiaalisessa mediassa monet melskaavat käyttämällä kieltä, jossa - kuten laulussa joskus todettiin - "ruma sana sanotaan niinku se on!"
Yksi viimevuoden suosituimpia blogeja kuului "Jospa lastasi vituttaa?" (En ole ihan varma oliko otsikkko noin, v-sana ainakin siihen sisältyi.)  Alatyylinen ilmaisu   (onko tämä kiertoilmaisu?) ei mielestäni kuulu asiatekstiin, mitä blogi kokonaisuudessaan oli.

Poliittinen korrektius voi olla - ja usein on - tarpeen. Ikävien asioiden kaunisteleminen uusilla sanoilla tuskin on.  Pysyttäisiinkö siis asiassa?  

Jälleen on yksi poissa

Aamulla noin kello yhdeksän tänään 12.8.2014 halusin katsoa BBC:ltä aamun tärkeimmät uutiset. 
Kun avasin telkkarin, joku puhui jonkinlaisia muistosanoja Robin Williamsille. Tiesin heti, mitä oli tapahtunut. Mies oli kuollut. Miehen kuolinsyyksi ilmoitettiin tukehtuminen, mikä viittasi hirttäytymiseen. Tämä vahvistettiin myöhemmin.
Williams oli pitkään kärsinyt masennuksesta, ja oli tunnetusti myös kärsinyt alkoholismista. 

En halua arvioida Williamsin uraa. Toki olen nauttinut monista hänen elokuvistaan, joiden kirjo on komedioista (joista hän oli tunnetuin), vakavampiin rooleihin. Jätän tämän kriitikoille. 

Mikä minua kiinnostaa, on se kuinka monet meistä alkavat ajatella "tuntevansa" näyttelijän tai vaikkapa roolihenkilön jossakin saippuasarjassa. Joskus aikoinaan Kauniiden ja rohkeiden edesottamuksia puitiin mm.  vanhainkotien ja sairaaloiden tv-huoneissa, ikäänkuin kyseessä olisivat olleet oikeat henkilöt.  Dallas-tv-sarjan henkilö JR:n ampumisesta kertoivat USA:ssa  jopa kansalliset tv-yhtiöt. 
Suomessa lääkäriä Metsolat-nimisessä, erittäin suositussa tv-sarjassa lääkärinä esiintyneeltä Katriina Honkaselta tulivat jotkut (hänen itsensä mukaan) kyselemään sairauksista.

Robin Williams on poissa. Ja, pakko myöntää, on kuin olisin menettänyt jotakin enemmän kuin vain kasvot valkokankaalla tai tv-ruudussa. 

R.I.P.