Zen ja moottoripyörän kunnossapito - tai jotain sellaista

Näin tänään Billy-koirani kanssa kävellessäni jotakin, johon rakastuin ensi silmäyksellä.

Ei ollut yksikään Andalusian upeista naisista.  (No, minähän olenkin naimisissa.) Upeita ne kyllä ovat...ne naiset. Kun vain malttavat olla blondaamatta hiuksiaan!

Moottoripyörä. Menin lähemmäksi. Harley Davidson, täynnä kromia.  Omistaja oli siellä, jutteli jonkun brittiläisen miehen kanssa. Ainakin puhuivat englantia. 

Mies (prätkän ilmeinen omistaja) näytti olevan  melkein kalju. Sitten huomasin  melkein puoli metriä pitkän, harmaan poninhännän.

Jälleen siis yksi niitä miehiä, joiden unelma nuorena oli ilmeisesti  ajaa maantiellä, pitkät hiukset  kypärän alapuolella  liehuen, kuin merkkinä vapaudesta. 

60- ja 70-luvun nuoria.  Nyt tulossa vanhaksi, toteuttamassa unelmiaan...aurinkorannikolla. 

Mikä minä sitten olen?  Toteutinko minä nuoruuteni unelmia?  

Kuinka moni voi? Ovatko parhaat unelmat sittenkin  niitä, jotka eivät koskaan toteudu? "Kas unelmista parhaat on unta vain" lauletaan suomalaisessa iskelmässä. 

En minä  tiedä, mitä esimerkiksi tämän päivän nuori haluaa. Jokin aika sitten vaikutti siltä, että se oli Bemari, iso palkka, mahdollisuus nousta yhä ylemmäs, ansaita yhä enemmän. Puhuttiin jupeista.

Kun minä olin nuori, minä, kuten monet muut silloin,  halusin uskoa siihen, että maailma muuttuu. Paremmaksi. Inhimillisemmäksi.  ME muuttaisimme sen.
 Sen ajan nuoret pääsivät myöhemmin  valtaan, ja muuttuivat aivan samanlaisiksi kuin heidän vanhempansa. Mikään tuskin muuttui, ei ainakaan paremmaksi. Idealismi kuoli.

En  tarkoita (eikä uskonut silloinkaan) ettei jonkun elämän suurimpia  tavoitteita  voisi ja saisi olla vaikkapa omistaa Harley Davidson- moottoripyörä,jonka hinnalla tänään  voisi helposti  ostaa vaikkapa halvan korealaisen perheauton. Ehkäpä edellä mainitulla miehelläkin on  jo  sellainen. Tai Mersu? 

Enhän minä todellaan voi tietää. Paljon mahdollista, että  tuo kalju mies niskaponinhäntineen on mitä parhain persoona.   60-luvun lapsia. Geriatrinen hippi? Uskoi rauhaan ja rakkauteen? 
 Unelmat yhteiskunnasta, jossa me kaikki rakastaisimme toisiamme, sotia ei olisi  ja jakaisimme toisillemme kukkia, on kuitenkin poissa.  Lapsellinenhan se toki olikin.

Tuleeko onni sitten siitä, että ostaa ja omistaa? Vai onko se, ostaminen ja omistaminen,  pikemminkin polku, jolle  loppua ei ole? 

No, minulle onnen tunteeseen riittävät lähinnä  pienet asiat.  Eikä onnellisuus muutenkaan   ole koskaan pysyvä. Pikemminkin ohikiitävä tunne.   

Kun näin tuon kauniin moottoripyörän, tuntui hyvältä. Omistaa sitä en voi enkä haluakaan.
 Mutta...kyllä minä lottoan, ja ehkä jonakin päivänä Espanjan Eno ajelee kromikaunottarella. Mutta japanilainenkin riittää. Yamaha, vaikka. Ne kun ovat luotettavia ja kohtuuhintaisia ja (kuten jotkut asiantuntijat sanovat) helpompia käsitellä. 

  No, tiistaina siis  taas lottoa ostamaan! Born to be wild!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Zen_ja_moottoripy%C3%B6r%C3%A4n_kunnossapito