Maanantaina, kesäkuun 24. päivänä, mikä aikoinaan oli "oikea juhannus" eli Jussinpäivä, kaksi miestä, toisistaan tietämättä, matkusti Taidekaupunki Mänttään.
Toinen heistä sai hänelle kuuluvan huomion.
Toista media (siis se julkinen media) ei noteerannut. No jaa. Nojaa?
Espanjan Eno käväisi pikakäynnillä entisessä kotikaupungissaan.
Äidilläni oli, kuten tuon ajan ihmisillä yleensäkin, sanonta joka tilanteeseen. Yksi oli : Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.
Kun vuosi sitten (2012) kävin Suomessa, ihmiset jotka tapasin, tuntuivat vanhentuneen aivan ihmeesti. No, yhdeksän vuotta; siinä ajassa mm. Mäntän Valon ja Vilppulan Tähden juniorit, Kuoreveden Kärjen hiihtojuniorit, kaikki nuoret olivat kasvaneet aikuisiksi. Monella on omia lapsia.
Monet aikoinaan tuntemani aikuiset olivat eläkkeellä, joko varhais- tai normaalilla. Tuskin minäkään enää olisin se "kirjaston nuori mies"?
Nyt en suuria muutoksia huomannut. Yhtä lukuun ottamatta.
Siskon poika, jonka muistin hieman ylipainoisena, kitaraa soittavana "äidin poikana", näytti muuttuneen uskomattoman komeaksi, upearaamiseksi nuoreksi mieheksi. Häntä kun en viime vierailulla nähnyt. Kahvakuula taitaa olla ihmelaite? No, tekeehän tämä nuori mies muutakin.
Käyntiä voisi nimittää ranskalaiseksi visiitiksi. Paitsi, että tulin Espanjasta.
No, syy miksi kävin, oli, että on edelleenkin joitakin asioita, ,joita ei voi tehdä netin kautta. Ja hyvä niin. On olemassa maita ja veroparatiiseja, joihin riittää e-maili, eikä kysymyksiä esitetä. Yksi syy, miksi niin monet maat menettävät uskomattoman määrän verotuloja.
Hommat hanskassa. Eivätkä hanskat ole hukassa.
Ja muuten. En ehtinyt sinne taideviikoille. Mutta: minä tulen takaisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti