"Eihän ne köyhiä ihmisiä ole - niillä on i-padit ja kaikki!"

Kun on vuosia elänyt "kädestä suuhun", ja toisinaan jopa joutunut pyytämään sukulaisilta apua  pärjäämään jokapäiväisessä elämässa, osaa arvostaa sitä, että elämä (ainakin hetkeksi) on turvattu.

 Luin juuri brittiläisestä ilmaisjakelulehdestä, että 2 % (kaksi prosenttia) ihmisistä omistaa maailman varoista puolet (50%) . Enää ei tarvitse (sic!) olla kommunisti, että toteaa tämän. Suuri osa tuosta rahasta ei mene koskaan veroihin eli auta tavallisia ihmisiä. Se on piilotettu erilaisiin peiteyhtiöihin ja veroparatiiseihin.

Espanjan talous on "kuralla" ja miljoonia kulkee ulos, missä ne ovat "turvassa". Eli pankkeihin maissa, missä ne ovat nimettömän omistajan tilillä.

Rikas ihminen ei ajattele kansaa. Rahalla ei ole isänmaata.

Espanja on ollut (jälleen)  esillä viime aikoina korruptio-ja lahjontajuttujen vuoksi. Mitään uutta niissä ei ole.

"Maan tapa" ei ilmeisesti muutu nopeasti. Francon diktatuuri on ohi, mutta osa sen aikaista rakennetta tuntuu olevan silti olemassa.   Raha ohittaa demokratian.

Espanjan, ja erityisesti Andalusian uutisissa näkee päivittäin ihmisiä osoittamassa mieltä pankkien politiikkaa vastaan. Kysymys ei ole vain yksinkertaisesti siitä, että ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa ja sen kautta mahdollisuuden hoitaa velvoitteensa velallisina.

Takavuosina, kun oli rakennusbuumi ja asuntojen kysyntä tuntui jatkuvasti kasvavan niin kotimaassa (Espanja) kuin koko Euroopassa, hinnat kohosivat pilviin.  Pankkien, joilla oli mahdollisuus rahoittaa asuntoa vaikkapa 80 prosenttiin asti, tapana oli "arvioida" asuntojen hinta reilusti yläkanttiin. Niinpä asunnon, jonka todellinen hinta oli vaikkapa 200 000 euroa, arvo laitettiin esim. 240 000 euroon, ja ostaja sai lainaksi tästä 80 prosenttia. Näin hän sai melkein koko hinnan lainaksi, ja oli tyytyväinen. Vaan eipä ole useinkaan enää.

Sitten iski yleismaailmallinen lama.

Espanjaa lama on koetellut erityisen kovasti. Andalusia on kirjaimellisesti täynnä myymättömiä asuntoja.
Asunto, joka myytiin vaikkapa tuolla mainitulla 200 000 eurolla, saattaa nyt olla 150 000 arvoinen. Jos se myydään, entiselle omistajalle jää yhä suuret velat. Pankki ei ota asuntoa omiin nimiinsä, koska silloin verot ja muut kulut tulisivat sen maksettaviksi. Monet britit ja muut ulkomaalaiset ovat yksinkertaisesti lähteneet  maasta ja jättäneet omaisuutensa myymättä.  Pankki odottaa esim.  kaksi vuotta ennenkuin ottaa asunnon haltuunsa, ja jos se onnistuu myöhemmin  myymään asunnon, kulut ovat vain kahdelta vuodelta, ja ne  maksaa uusi omistaja kauppahinnassa. Nykytilanteessa ostajia vain on vähän; useimmat ei-espanjalaisia.

Espanjalaiset ovat syyttäneet pankkeja harhauttamisesta. Hinnat ovat olleet ylihintoja, ja nyt, niiden romahdettua, asunnon omistaja on menettänyt kotinsa ja jäänyt velkavankeuteen. "Maksaa kuollutta hevosta" , kuten äidilläni oli tapana sanoa.

Kun Suomessa ja muualla Euroopassa arvostellaan Espanjaa ja espanjalaisia, on hyvä muistaa, että syyllisiä eivät ole tavalliset kansalaiset vaan pankit ja vastuuttomat pankinjohtajat, jotka kymmenien  tuhansien eurojen kuukausipalkkoineen eivät ole välittäneet "pienistä ihmisistä".