Espanjan Enollako kukkahattu?

Kun asun  Aurinkorannikolla, se tarkoittaa että käytän aurinkolaseja suurimman osan vuotta.  Jopa pilvisinä päivinä kirkkauttta on enemmän kuin esim. Suomessa puolipilvisenä.  

Tummien lasien käyttö, huolimatta siitä, että (kalliimmatkin) tummentavat  näkemistä, se ei - uskoakseni? -  saa ketään näkemään maailmaa synkempänä kuin se on. 

Ainakaan ei näe maailmaa "ruusunpunaisten" lasien läpi. 

Viime aikoina olen kuitenkin joutunut kysymään itseltäni (ilman vastausta), olenko sittenkin tulossa vanhaksi kiukkuiseksi mieheksi, josta aika on ajanut tai ajamassa ohi. Näenkö maailman synkempänä kuin se todella on? 

Luin jokin aika sitten blogia, jossa (ilmeisesti) nuori isä kertoi, kuinka nuoret vanhemmat helposti eivät tajua, kuinka lapsi, joka herätetään aikaisin aamulla, kiikutetaan päiväkotiin ja haetaan vasta pitkän päivän jälkeen, voi olla todella stressaantunut. No, tottahan toki.

 "Lastasi saattaa vituttaa" oli blogin otsikko. Myöhemmin monet facebook-ystäväni ovat jakaneet samaa blogia eteenpäin. Ja kehuneet sitä. Voin olla samaa mieltä.

Mutta. Hetkinen. Lapsi, joka ei ole vielä koulussa, tuskin (tai sanoisinko toivottavasti?) ei edes tunne sanontaa.  No, hyvä. Tuntee tai ei, toivottavasti EI.  Kysymys: Onko blogin otsikko ns. hyvän tavan mukainen? Mikä on hyvä tapa? Onko niitä, enää, edes?   Hyviä tapoja? 

Laitoin kommentin blogista facebookin sivulle, mihin se oli jaettu.

Vastauksi tuli (erään lukijan taholta, ei kirjoittajan) että Uusi Suomi oli hyväksynyt kirjoituksen, "eikä siinä rikottu lakia". Lisäksi  kommentoija (joka kertoi myös itse kirjoittavansa blogia) sanoi, että "ruman kielen käyttö on usein taidetta". Eh? Taidetta? No, onhan näitä. Juhavuorisia.  Jaritervoja.  

Kun totesin, että ns. ruman kielen käyttö voi saada jotkut ihmiset päättämään olla seuraamatta blogia, tämä nuori nainen totesi, että hän ei voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat kirjoittaa blogia joka ei ärsytä ketään vain saadakseen mielistellä mahdollisimman useita lukijoita.  Täh? 

Tässä vaiheessa annoin periksi. Minun vanhempieni kodissa ei kiroiltu. Itsekin vältin ns. voimasanojen käyttöä omassa kodissani, kun lapset olivat pieniä, enkä niitä nykyisinkään käytä sanojen höystönä. En ainakaan julkisuudessa. Kiroaminen on keino purkaa pahaa mieltä, kun vaikkapa lyö varpaansa.  Tai muuten asiat menevät päin...tiedätte mitä.

Tiedän kyllä, etteivät esim.monet  ulkomaalaiset aina tajua millaista kieltä käyttävät. Muistan, kuinka mm. joskus uutisissa ranskalainen ministeri käytti sanontaa "helluva lot". Eli "helvetin paljon".

 Ehkä jonakin päivänä Suomen pääministerikin voi sanoa: "Kyllä siis totta puhuen vituttaa tämä tilanne." Sehän on vain sanonta. Vai onko? 

Ei minulla ole kukkahattua. Ei edes kukikasta paitaa.  Joskus kyllä on voinut olla. Se kukikas paita.

http://www.rumba.fi/artikkelit/kolumni-vittumaisuus-ammattitaitona/