Taidekaupunki Mänttä - muutakin kuin jotain, millä pyyhkiä- krhm-

Maanantaina, kesäkuun 24. päivänä, mikä aikoinaan oli "oikea juhannus" eli Jussinpäivä, kaksi miestä, toisistaan tietämättä, matkusti Taidekaupunki Mänttään.

Toinen heistä sai hänelle kuuluvan huomion.

Toista media (siis se julkinen media) ei noteerannut. No jaa. Nojaa?

Espanjan Eno käväisi pikakäynnillä entisessä kotikaupungissaan.

Äidilläni oli, kuten tuon ajan ihmisillä yleensäkin, sanonta joka tilanteeseen. Yksi oli : Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.  

Kun vuosi sitten (2012) kävin Suomessa, ihmiset jotka tapasin, tuntuivat vanhentuneen aivan ihmeesti. No, yhdeksän vuotta; siinä ajassa mm. Mäntän Valon ja Vilppulan Tähden juniorit, Kuoreveden Kärjen hiihtojuniorit, kaikki nuoret olivat kasvaneet aikuisiksi. Monella on omia lapsia.

Monet aikoinaan tuntemani aikuiset olivat eläkkeellä, joko varhais- tai normaalilla. Tuskin minäkään enää olisin se "kirjaston nuori mies"? 

Nyt en suuria muutoksia huomannut. Yhtä lukuun ottamatta.

Siskon poika, jonka muistin hieman ylipainoisena, kitaraa soittavana "äidin poikana", näytti muuttuneen uskomattoman komeaksi, upearaamiseksi  nuoreksi mieheksi. Häntä kun en viime vierailulla nähnyt. Kahvakuula taitaa olla ihmelaite?  No, tekeehän tämä nuori mies muutakin.

Käyntiä voisi nimittää ranskalaiseksi visiitiksi. Paitsi, että tulin Espanjasta. 

No, syy miksi kävin, oli, että on edelleenkin  joitakin asioita, ,joita ei voi  tehdä netin kautta. Ja hyvä niin. On olemassa  maita ja veroparatiiseja, joihin riittää e-maili, eikä kysymyksiä esitetä. Yksi syy, miksi niin monet maat menettävät uskomattoman määrän verotuloja.

Hommat hanskassa. Eivätkä  hanskat  ole hukassa.

Ja muuten. En ehtinyt sinne taideviikoille. Mutta: minä tulen takaisin!

Can´t buy me love. Eh?

Melkoisen tunnettu, brittiläinen, Liverpoolista oleva yhtye the Beatles lauloi joskus 60-luvulla naiivisti, ettei rahalla voi ostaa rakkautta.  No, pojat olivat nuoria, ja oppivat, että vaikka rakkautta ei ehkä aina voinut ostaa, monet naiset olivat usein kyllä valmiita myymään. Paul McCartney erityisesti tuli tämän huomaamaan, ns. kantapään kautta. 

Uutisissa on kerrottu, miten James Woods, 66, esitteli White House Down -elokuvansa ensi-illassa New Yorkissa punaisella matolla uuden tyttöystävänsä Kristen Bauguessin, 20.

No, kymmenen-viidentoista vuoden kuluttua olisi tietysti mukavaa, että ikääntyvällä tähdellä on omaishoitaja.

Vai olenko vain kateellinen? Eikös ole ihan selvä juttu, että kaikki miehet, joilla siihen on mahdollisuus, vaihtavat vaimoa kuin autoa. Nuorempaan, paremman näköiseen? 

Mikä minä olen ketään tuomitsemaan, enkä sitä teekään.  Rikkaat ja/tai kuuluisat miehet ovat jostain syystä (?) aina onnistuneet läytämään uuden rakkauden  vanhoilla päivillään.  Olivat sitten talousmiehiä tai poliitikkoja tai molempia.  

Onnea nuorelle (?)  parille . Hääkellot tuskin soivat.  Rikas tähti luultavasti vaihtaa nuorempaan, kun aika koittaa.  

Mutta. Miksi ihmeessä minun (tai kenenkään?) pitäisi välittää?  

En minä ihan aikuisten oikeesti välitäkään.

Tulkoon kuitenkin sanotuksi, että mies on kyllä kelpo näyttelijä. 

Espanjan Enollako kukkahattu?

Kun asun  Aurinkorannikolla, se tarkoittaa että käytän aurinkolaseja suurimman osan vuotta.  Jopa pilvisinä päivinä kirkkauttta on enemmän kuin esim. Suomessa puolipilvisenä.  

Tummien lasien käyttö, huolimatta siitä, että (kalliimmatkin) tummentavat  näkemistä, se ei - uskoakseni? -  saa ketään näkemään maailmaa synkempänä kuin se on. 

Ainakaan ei näe maailmaa "ruusunpunaisten" lasien läpi. 

Viime aikoina olen kuitenkin joutunut kysymään itseltäni (ilman vastausta), olenko sittenkin tulossa vanhaksi kiukkuiseksi mieheksi, josta aika on ajanut tai ajamassa ohi. Näenkö maailman synkempänä kuin se todella on? 

Luin jokin aika sitten blogia, jossa (ilmeisesti) nuori isä kertoi, kuinka nuoret vanhemmat helposti eivät tajua, kuinka lapsi, joka herätetään aikaisin aamulla, kiikutetaan päiväkotiin ja haetaan vasta pitkän päivän jälkeen, voi olla todella stressaantunut. No, tottahan toki.

 "Lastasi saattaa vituttaa" oli blogin otsikko. Myöhemmin monet facebook-ystäväni ovat jakaneet samaa blogia eteenpäin. Ja kehuneet sitä. Voin olla samaa mieltä.

Mutta. Hetkinen. Lapsi, joka ei ole vielä koulussa, tuskin (tai sanoisinko toivottavasti?) ei edes tunne sanontaa.  No, hyvä. Tuntee tai ei, toivottavasti EI.  Kysymys: Onko blogin otsikko ns. hyvän tavan mukainen? Mikä on hyvä tapa? Onko niitä, enää, edes?   Hyviä tapoja? 

Laitoin kommentin blogista facebookin sivulle, mihin se oli jaettu.

Vastauksi tuli (erään lukijan taholta, ei kirjoittajan) että Uusi Suomi oli hyväksynyt kirjoituksen, "eikä siinä rikottu lakia". Lisäksi  kommentoija (joka kertoi myös itse kirjoittavansa blogia) sanoi, että "ruman kielen käyttö on usein taidetta". Eh? Taidetta? No, onhan näitä. Juhavuorisia.  Jaritervoja.  

Kun totesin, että ns. ruman kielen käyttö voi saada jotkut ihmiset päättämään olla seuraamatta blogia, tämä nuori nainen totesi, että hän ei voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat kirjoittaa blogia joka ei ärsytä ketään vain saadakseen mielistellä mahdollisimman useita lukijoita.  Täh? 

Tässä vaiheessa annoin periksi. Minun vanhempieni kodissa ei kiroiltu. Itsekin vältin ns. voimasanojen käyttöä omassa kodissani, kun lapset olivat pieniä, enkä niitä nykyisinkään käytä sanojen höystönä. En ainakaan julkisuudessa. Kiroaminen on keino purkaa pahaa mieltä, kun vaikkapa lyö varpaansa.  Tai muuten asiat menevät päin...tiedätte mitä.

Tiedän kyllä, etteivät esim.monet  ulkomaalaiset aina tajua millaista kieltä käyttävät. Muistan, kuinka mm. joskus uutisissa ranskalainen ministeri käytti sanontaa "helluva lot". Eli "helvetin paljon".

 Ehkä jonakin päivänä Suomen pääministerikin voi sanoa: "Kyllä siis totta puhuen vituttaa tämä tilanne." Sehän on vain sanonta. Vai onko? 

Ei minulla ole kukkahattua. Ei edes kukikasta paitaa.  Joskus kyllä on voinut olla. Se kukikas paita.

http://www.rumba.fi/artikkelit/kolumni-vittumaisuus-ammattitaitona/

"Eihän ne köyhiä ihmisiä ole - niillä on i-padit ja kaikki!"

Kun on vuosia elänyt "kädestä suuhun", ja toisinaan jopa joutunut pyytämään sukulaisilta apua  pärjäämään jokapäiväisessä elämässa, osaa arvostaa sitä, että elämä (ainakin hetkeksi) on turvattu.

 Luin juuri brittiläisestä ilmaisjakelulehdestä, että 2 % (kaksi prosenttia) ihmisistä omistaa maailman varoista puolet (50%) . Enää ei tarvitse (sic!) olla kommunisti, että toteaa tämän. Suuri osa tuosta rahasta ei mene koskaan veroihin eli auta tavallisia ihmisiä. Se on piilotettu erilaisiin peiteyhtiöihin ja veroparatiiseihin.

Espanjan talous on "kuralla" ja miljoonia kulkee ulos, missä ne ovat "turvassa". Eli pankkeihin maissa, missä ne ovat nimettömän omistajan tilillä.

Rikas ihminen ei ajattele kansaa. Rahalla ei ole isänmaata.

Espanja on ollut (jälleen)  esillä viime aikoina korruptio-ja lahjontajuttujen vuoksi. Mitään uutta niissä ei ole.

"Maan tapa" ei ilmeisesti muutu nopeasti. Francon diktatuuri on ohi, mutta osa sen aikaista rakennetta tuntuu olevan silti olemassa.   Raha ohittaa demokratian.

Espanjan, ja erityisesti Andalusian uutisissa näkee päivittäin ihmisiä osoittamassa mieltä pankkien politiikkaa vastaan. Kysymys ei ole vain yksinkertaisesti siitä, että ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa ja sen kautta mahdollisuuden hoitaa velvoitteensa velallisina.

Takavuosina, kun oli rakennusbuumi ja asuntojen kysyntä tuntui jatkuvasti kasvavan niin kotimaassa (Espanja) kuin koko Euroopassa, hinnat kohosivat pilviin.  Pankkien, joilla oli mahdollisuus rahoittaa asuntoa vaikkapa 80 prosenttiin asti, tapana oli "arvioida" asuntojen hinta reilusti yläkanttiin. Niinpä asunnon, jonka todellinen hinta oli vaikkapa 200 000 euroa, arvo laitettiin esim. 240 000 euroon, ja ostaja sai lainaksi tästä 80 prosenttia. Näin hän sai melkein koko hinnan lainaksi, ja oli tyytyväinen. Vaan eipä ole useinkaan enää.

Sitten iski yleismaailmallinen lama.

Espanjaa lama on koetellut erityisen kovasti. Andalusia on kirjaimellisesti täynnä myymättömiä asuntoja.
Asunto, joka myytiin vaikkapa tuolla mainitulla 200 000 eurolla, saattaa nyt olla 150 000 arvoinen. Jos se myydään, entiselle omistajalle jää yhä suuret velat. Pankki ei ota asuntoa omiin nimiinsä, koska silloin verot ja muut kulut tulisivat sen maksettaviksi. Monet britit ja muut ulkomaalaiset ovat yksinkertaisesti lähteneet  maasta ja jättäneet omaisuutensa myymättä.  Pankki odottaa esim.  kaksi vuotta ennenkuin ottaa asunnon haltuunsa, ja jos se onnistuu myöhemmin  myymään asunnon, kulut ovat vain kahdelta vuodelta, ja ne  maksaa uusi omistaja kauppahinnassa. Nykytilanteessa ostajia vain on vähän; useimmat ei-espanjalaisia.

Espanjalaiset ovat syyttäneet pankkeja harhauttamisesta. Hinnat ovat olleet ylihintoja, ja nyt, niiden romahdettua, asunnon omistaja on menettänyt kotinsa ja jäänyt velkavankeuteen. "Maksaa kuollutta hevosta" , kuten äidilläni oli tapana sanoa.

Kun Suomessa ja muualla Euroopassa arvostellaan Espanjaa ja espanjalaisia, on hyvä muistaa, että syyllisiä eivät ole tavalliset kansalaiset vaan pankit ja vastuuttomat pankinjohtajat, jotka kymmenien  tuhansien eurojen kuukausipalkkoineen eivät ole välittäneet "pienistä ihmisistä".

Kilon poliisi eli maailman pisin(?) aasinsilta.

Yksi 70- ja 80-luvun hittejä Suomessa  oli kirjasarja peruskouluikäisten vitseistä:  "Mikä on maailman pienin poliisi? - Kilon poliisi".

"Isä: Onko siellä autoja tulossa? 
- Ei. 
Bang....kolari.
Isä: Miks sanoit, että ei ole autoa tulossa!  - No, kun tuli Lada!"

Lisää. "Tauno Palo, mutta housut jäi, samaten Jerry Lewis".

Aletaan päästä jo lähelle.

"Linnoissa kreivien häät vietetään, on morsiammel´ kruunattu pää. 
- Tauno Palo, Kulkurin valssi, suomalainen iskelmä, myös tunnettu elokuva. 

Suomen arvostetussa kansallisessa televisioyhtiössä nimeltä YLE, Ruotsin kuninkaalliset häät kuulema näkyivät "live". Eli suorana.
Espanja, jolla on myös kuningashuone, näytti häistä nauhoitettuja pätkiä.

 Espanjan kuningas oli kauan hyvin arvostettu, koska hän oli hyvin tärkeä torjumaan fasistien yrittämää vallankaappausta  Francon kuoleman jälkeen. Sittemmin kuningashuoneen maine on rapistunut, lähinnä kuninkaan vävyn raha- ja korruptiosekoilujen vuoksi.

Miksi yksi maailman demokraattisimpia maita, Ruotsi, yhä pitää yllä instituutiota, joka kuuluu historiaan?  Kolumnistit (naiset!) lukevat hääparin "ruumiinkieltä" ja ennustavat, ettei liitto kestä.  

Blah Blah. Kuka siitä välittää?! 50 % avioliitoista useimmissa maissa, purkautuu. 

Kuninkaat  kuuluvat korttipakkaan, lasten satuihin, historiaan.  Samoin prinsessat, jotka (kumma kyllä) aina löytävät rikkaan pankkiirin. Tai jonkun omasta "sosiaaliluokastaan", jopa sosialidemokraattisessa, Ruotsin kansankodissa. 

Vanhoissa saduissa sentään (vai muistanko väärin?) se paimenpoika voi voittaa sen prinsessan. Mutta, se taisikin olla todellisuudessa kuninkaan poika. Ihan kuten se Tauno Palo, joka sai sen rikkaan talontyttären, olikin itse asiassa ylioppilas Helsingistä. 

Vai miten se meni?  Duunarin taitaa olla paree vain katella tarpeeksi  fiksua naista. Onnitttelen itseäni.    

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...

Olipa kerran jossakin pohjoisessa valtio, joka oli onnellisten Maa.

Melkein kaikki ihmiset olivat sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia, kaikilla oli vaalea iho ja he puhuivat, pientä vähemmistöä lukuunottamatta, samaa, isiltä perittyä, monimutkaista mutta kaunista kieltä.

Maassa oli demokratia, sitä johtivat viisaat poliitikot ja taitavat talousmiehet ja yrittäjät. Tästä johtuen hyvinvointi ja ihmisten tyytyväisyys kasvoi vuosi vuodelta. 

Maassa oli puolustusvoimat, joita ei onneksi tarvittu, koska viisaat valtiomiehet olivat onnistuneet solmimaan hyvät ja hedelmälliset suhteet naapurivaltioihin.

Poliisikin oli olemassa, mutta se oli miltei tarpeeton, Maassa  kun ei ollut rikollisia (köyhyyskin kun oli jo kauan sitten poistettu) eikä väkivaltaa ollut. Naiset voivat kävellä öiseen aikaan pelkäämättä. Lapsiin kohdistuvaa ahdistelua ei edes tunnettu.

Lapset kävivät kaikki mieluusti  koulua ja halusivat hankkia hyvän ammatin, jotta voivat jatkaa maansa hyvinvoinnin  kasvua. Järjestysongelmia ei ollut - koulukiusaaminen oli jo aikoja sitten unohdettu asia.

Taide, musiikki, kirjallisuus kuului kaikkien harrastuksiin.  

Alkoholia käytettiin sivistyneesti.  Huumeita ei Maasta löytynyt.
Lavatansseissa käytiin joka lauantai.  

Ihmiset olivat onnellisia. He rakastivat isänmaataan ja sen ihania ihmisiä. Kaikki tuntui jatkuvan hyvin loputtomiin.

Ajat kuitenkin muuttuivat. Suuri joukko  kansan johtajista halusi Maan liittyvän johonkin suurempaan, eurooppalaiseen liittoon. Niin tapahtuikin. Koska kansa oli tottunut luottamaan johtajiinsa, se äänesti kuten toivottiin. Mitään suurta muutosta se ei näyttänyt tuovan, alkuun.

Sitten jotakin hirvittävää tapahtui.
Jossakin päin maailmaa sivistymättömät ihmiset aiheuttivat ongelmia, järjestyshäiriöitä ja sotia ja muita selkkauksia.

Sen seurauksena Maahan alkoi muuttaa ihmisiä maailmalta. Monilla oli tumma iho, mustat silmät, eivätkä nämä olennot puhuneet yleensä sanaakaan Maan kieltä! Joillakin oli omituisia pukeutumistapoja, ja uskontokin oli aivan omituinen. 
Rikollisuutta alkoi ilmetä. Naisia ahdisteltiin! Kaikenlainen levottomuus kasvoi.  

Maan isänmaalliset voimat eivät luonnollisestikaan voineet tällaista sietää, vaan yrittivät kaikin tavoin saada isiensä maan takaisin onnellisiin aikoihin. He halusivat herättää nukkuvan kansan karmeaan todellisuuteen: maa oli melkein jo menetetty!

Tämä näytti kuitenkin olevan jo melkein liian myöhäistä.  

Mitä sitten tapahtui?  Heräsivätkö Maan asukkaat lopulta todellisuuteen? 

Valitettavasti monet eivät ole heränneet vieläkään.  Ja siksi he haluavat kaikkien uskovan siihen uneen, satuun jossa he elivät vuosien ja vuosikymmenien ajan. 

Sen pituinen se. 

Pahan akseli...onko maailma todella parempi ilman Saddam Husseinia?

Kymmenen vuotta sitten (tarkemmin sanottuna 20. maaliskuuta 2003) amerikkalaiset aloittivat Irakin sodan. Syy oli väitetty massatuhoaseiden olemassaolo sekä väitetty tuki terroristijäjestöille kuten  al Qaida. 

Joukkotuhoaseita ei koskaan löydetty.

Yhdysvallat sijoitti jo  alkuvuonna 2002 Irakin pahan akselille,

Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Espanjan johtavat poliitikot sopivat Azoerien huippukokouksessa 16. maaliskuuta 2003 toimista Irakia vastaan. George Bush antoi tämän jälkeen YK:lle vuorokauden aikaa hyväksyä voimankäyttö Irakia vastaan, mikä tarkoitti sitä, että liittouma alkoi toimia YK:n ohi. Tämä merkitsi YK:n vaikutusvallan kutistumista olemattomiin.

Rest is history, sanoo kulunut sanonta. 

Nyt, vuonna 2013 Irakin tilanne Irakissa  on pahempi kuin  koskaan. Uutisista se ei näy.  

Irakin pommi-iskut  eivät enää ades ylitä uutiskynnystä.  

"Man with mission" , George W. Bush uskoi että" maailma on parempi ilman Saddamia". Ehkä on, ja ehkä amerikkalaiset uskovat nukkuvansa paremmin ilman tuota "pahaa miestä".  Amerikkalaisten ja heidän sylikoiransa Britannian sota on ajanut Irakin kaaokseen, missä enemmän ihmisiä tänään kuolee, kuin koskaan diktaattori Saddamin aikana. Mutta ehkä  ainoa  hyvä musilimi on kuollut muslimi, niinkuin  ainoa  "hyvä intiaani (native American) on  kuollut intiaani."  

Vaimoni on irakilainen. Hän tietää, millaista oli elää Saddamin Irakissa.  Hänen isänsä, ja koko perhe joutui maampakoon, jossa he yhä ovat. Hänellä ei ole harhakuvia sen enempää islamista kuin demokratiastakaan. 

Monille (useimmille?) länsimaisille ihmisille arabi = muslimi = terroristi.  Ensinnäkin, enemmistö muslimeista ei ole arabeita. Ja, valitettavasti, suurin osa ns. äärimuslimeista on ei-arabeita.  Hyvin usein Pakistanista. 

Islam voi olla (ja on) vaikea uskonto ymmärtää.  Saudi.-Arabia, missä nainen on alistettu, on TÄYSIN erilainen maa verrattuna moniin muihin  islamilaisiin maihin. Iran on, ehkä, yhtä paha. 

Irak, jopa Saddamin  aikana, oli maa missä koulutus ja sivistys oli tärkeä asia. Samoin Iran, ennen "islamilaista vallankumousta", jonka syy oli pitkälti Britannian ja muiden länsimaiden  halu saada Iranin öljy hallintaan tukemalla operettihallitsija Shaahia. 

En väitä olevani islamin ja islamilaisen maailman tuntija.  Uskoisin kuitenki tietäväni asiasta enemmän kuin keskiverto suomalainen, joille MaMut ovat  kaikki samaa jengiä. Jotakin, jonka olisi pitänyt pysyä pois sinivalkoisesta, maitolaiturien Suomesta. Jota ei ole edes ollut olemassa. Pitkään aikaan.

Nyt amerikkalaiset ovat puhuneet Iranin uhkasta.

Pitäisikö amerikkalaisten hyökätä Iraniin? EI!!