Leipä oli (tietenkin!) täysviljaa. Juusto sen päällä havarti light. Paté sen sijaan oli "normaalia" eli siinä oli 19 prosenttia rasvaa. Löytyy myös 0-rasvaista.
Kun olin sairaalassa, toipumassa sydänleikkauksesta, minulle tarjottiin ruokaa, jossa ei ollut rasvaa eikä suolaa. Ruoka sisälsi paljon vihanneksia. Kahvi oli kofeiinitonta. Paino putosi kymmenkunta kiloa.
Pääsin pois sairaalasta. Parin kuukauden sisällä olin, vaikkakin toipunut leikkauksesta, aina väsynyt. Minulla todettiin anemia.
Anemia hoidettiin, mutta aloin kuumeilla. Minulla todettiin jonkinlainen infektio. Jouduin uuteen leikkaukseen. Kävin läpi ohitusleikkauksen. Jo toisen kerran vaimolle kerrottiin, että voisin kuolla.
Selvisin siitäkin.
Nyt noista leikkauksista on vuosia.
En tunne itseäni todella terveeksi. Pystyn kuitenkin elämään jokseenkin normaalia elämää: voin kävellä koiran kanssa, tehdä normaaliin elämään kuuluvat rutiinit.
Aikoinaan juoksin lenkkejä kaksi-kolme kertaa viikossa, talvella hiihdin pari-kolmekymmentä kilometriä joka viikko. Punttisali oli vuorossa ainakin kaksi kertaa viikossa.
Kaikki tuo on jäänyt.
Kun luen ihmisten päivityksiä sosiaalisessa mediassa kun he pohtivat kaikkea mahdollista ruuasta ja kuntoilusta ja painon pudottamisesta, en voi olla ajattelematta, että he murehtivat turhaan. Täytyy vain valita oikeat vanhemmat, jotta saa ne parhaat geenit. Terveellinen elämä on tietysti arvo sinänsä, mutta se ei takaa pitkää elämää ja hyvää, koko elämän jatkuvaa terveyttä.
Vanha kulunut fraasi sanoo, että ehkä ei ole syytä toivoa lisää päiviä elämäänsä, vaan lisää elämää päiviinsä.
Myöskin on sanottu, ettei kuntoilu ehkä auta elämään pitempään, mutta kuolee terveempänä.
Allekirjoitan molemmat.
