La cucaracha - ja kuka rahat saa?

Muusikko on ihminen joka soittaa instrumenttia tai laulaa.

Ulkoisesti hän yleensä muistuttaa paljon ns. tavallista ihmistä (homo sapiens). Ulkonäön ei kannata kuitenkaan antaa johtaa harhaan.

Muusikon lapsuus on lähellä tavanomaista. Jotkut ovat ylivilkkaita, jotkut hiljaisia. Monet kuitenkin rummuttavat pöytää tai ovat laulavinaan, pitäen mikrofonina mm. hiusharjaa tms. Näitä oireita ei vanhempien kannata kuitenkaan säikähtää.  

Jos kysymyksessä on rock-muusikko, olemukseen voi kuulua hyvin pitkät hiukset, joskus parta ja/tai pulisongit. Rockmuusikon eli rokinsoittajan instrumentti on yleensä kitara tai rummut. Henkilöä, joka rokkiorkesterissa soittaa bassoa, kutsutaan usein muusikon parhaaksi ystäväksi, mikä ei luonnollisestikaan aina pidä paikkaansa. Varsinkin rock-yhtyeissä veljekset ovat usein  toistensa suoranaisia vihollisia, jotka tuskin sietävät toisiaan, paitsi silloin, kun rahoja jaetaan.  Silloin he tappelevat kuten vain veljekset voivat.

Jazz-muusikko taas on ns. älykkö, joka vihaa yleisöä. Se kun ei yleensä tiedä (siis yleisö) musiikista enempää kuin sika hopealusikasta. Siksi jazz-muusikko joskus sydän verta itkien alkaa soittaa esimerkiksi  iskelmää tai humppaa. Kerää rahat ja palaa kotiin kuuntelemaan John Coltranea.

Muusikoille ominaista on ns. huumori, jota tavallisen ihmisen on vaikea ellei jopa mahdotonta ymmärtää.

Suomessa aikoinaan oli tavallista, että keikkaa tekevät muusikot, jotka eivät pystyneet maksamaan hotellien korkeita maksuja, joutuivat yöpymään milloin minkäkinlaisissa murjuissa.  Niinpä jotkut keksivät nimikseen sellaisia  hauskoja juttuja, kuten Topi Sorsakoski.  
Yksi heistä ikäänkuin adoptoi tuon nimen, rockin sijaan alkoi imitoida Olavi Virtaa,tuli hyvin suosituksi  ja pystyi näin  ns. kusettamaan ihmisiä. Ihan hyvä! Sehän on muusikon elinehto!

Oma lukunsa on muusikoiden hauskanpito työssä. Se tapahtuu esimerkiksi laulamalla La Cucaracha -kappale ihan omilla sanoilla:

La cucaracha, la cucaracha,

ya no puede caminar =

Ja kuka rahat saa ja kuka rahat saa?

Ja kuka kusi kaminaan. 

Muusikon elämä on vaihtelevaa, ja usein he (jos onnistuvat elämään vanhaksi) muistelevat mieluusti uransa huippuaikoja.

"Niin paljon olis muisteltavaa, kun vaan muistais" totesi muuankin, kun istuimme olusilla. "Niih", vastasin tähän, "nii olis!"

Alte Kameraden

Kävin kouluni aikana, jolloin peruskoulua ei vielä ollut.
Oli kansa- ja kansalaiskoulu sekä oppikoulu, jonne piti pyrkiä kokeilla yleensä neljän kansakoululuokan jälkeen.

Käymäni koulu oli ns. yhteiskoulu, eli luokissa oli sekä tyttöjä että poikia. 
Tuolloin ensimmäinen opiskeltu vieras kieli oli toinen kotimainen, eli ruotsi, joka aloitettiin ensimmäisellä luokalla. Kukaan ei vielä  puhunut pakkoruotsista...
Toisella luokalla alettiin opiskella toista kieltä. Meidän koulussamme se oli saksa. Englanti tuli vasta lukiossa.
Toisesta Maailmansodasta oli kulunut vasta pari vuosikymmentä, ja Saksa oli edelleen tärkeä kauppakumppani ja entinen aseveli. 

Alte Kameraden on vanha saksalainen sotilasmarssi. Sävelletty jo 1800-luvulla. Kuluneen vitsin mukaan suomennos on "vanhat kamerat". Samaan muusikkovitsien sarjaan kuuluu tietenkin myös Take The A Train -jazzstandardi, joka suomeksi on saanut muodon Ota atrain. Onhan noita...

Tämän todella pitkän aasinsillan vihdoin  asiaan. 

Naapurilla oli myynnissä kirpputorilla kamera. Praktica super TL .
Kyseistä kameraa valmistettiin DDR:ssä eli Itä-Saksassa. Siinä oli maineikkaat Carl Zeiss Jena -objektiivit.
Kyseinen ns. järjestelmäkamera (tai SLR) oli ensimmäinen ns. läpimittaava kamera, eli siinä oli sisäänrakennettu valotusmittari, ja valotus säädettiin manuaalisesti valitsemalla ensin joko aika tai ns. aukko. Nämä taas vaikuttivat kuvan syvätarkkuuteen, eli siihen, mikä osa kuvasta oli "terävä", mikä jäi epäselväksi, kuten esim. henkilökuvissa. Maisemakuvissahan yleensä haluttiin koko kuvan olevan terävä.  Käsisäätöinen kamera vaati siis jonkin verran opiskelua, ja aikana jolloin ostin kameran, markkinoilla olikin useita oppaita valokuvaajille.

Ensimmäinen järjestelmäkamerani oli tämä kamera. Painava kuin mikä.  Myöhemmin omistin mm. Canonin, Konican ja Yaschican kameroita.  Kehitys oli kehittynyt. Ja DDR:kin  siirtyi historiaan. 

Sanotaan,  ettei ensirakkauttaan koskaan unohda.
No, nähtyäni Praktican tuntui kuin olisin tavannut ensirakkauteni.
Halusin sen! Siispä ostin. Tai, no, sovittiin vaihtokaupoista. Vaihdossa meni DVD-boxi.

En tiedä, tulenko koskaan ostamaan filmiä tähän kameraan, joka toimii edelleen. Ehkä ostan mustavalkofilmiä.  

En ole koskaan oikein  päässyt "sisälle" digitaaliaikaan. Ne kuvat, joita otan, ovat "puhelinkuvia" eli kännykällä otettuja. Ne ovat vähintään  samaa tasoa, kuin ns. idioottivarmojen näppäilykameroiden kuvat aikoinaan. Toki tarkkuus on - kiitos nykytekniikan - toista luokkaa. Mutta valokuvaukseksi niitä ainakaan omalta kohdaltani ei voi kutsua. Näppäilyä.

Nostalgia ei ole kuin ennen, sanotaan (jälleen vanha fraasi!). Voi olla, että "uusi" kamerani jää hyllyn koristeeksi. Muistoksi ajoista, jotka eivät palaa.

Ihan hyvä etteivät palaa. Vaikka jotkut asiat olivatkin paremmin kuin tänään. 

Kiekkoa palmun alla?

Mitä yhteistä on maailmanlopulla ja Tampereen Ilveksen kiekkoilun Suomen mestaruudella?  Kumpikin tapahtuu joskus,  ei vain voi tietää kumpi tapahtuu ensin. 

Tampereen Ilves on maineikas kiekkoseura. Viimeiset vuodet menestys on ollut kuitenkin suoraan sanottuna surkeaa.  Viimeisestä mestaruudesta on niin pitkä aika, että sitä muistellaan lähinnä eläkeläisten tapahtumissa. 

Miksi mietin jääkiekkoa täällä, melkein kirjaimellisesti, palmun alla?
No, ensinnäkin Aurinkorannikolla voi monessa suomalaisravintolassa seurata liigakiekkoa livenä.  Isolta ruudulta. Tai, kuten itse teen, internetistä.
Toisekseen, jääkiekko eli hockey sobre hielo ei ole täysin  outo asia espanjalaisille, kuten ei talviurheilu yleensäkään. Onhan maalla  ollut menestystä esim.  taitoluistelussa ja pujottelussa.  

Maassa ei luonnollisesti ole suurta määrää jäähalleja, luonnonjäistä puhumattakaan. Jäähalleja on   Madridissa, Barcelonassa ja Baskimaalla. Yhteensä halleja on 16. Kansallisessa liigassa pelaa kuusi joukkuetta. Barcelona on menestynyt hyvin tässäkin lajissa.
Maan maajoukkue sijoittui neljänneksi Divisioona II A:ssa vuonna 2015.
Naiset osallistuivat Divisioona II Group B:hen tänä vuonna.
Hieman statistiikkaa:

ABOUT SPANISH HOCKEY

Member Since	10 March 1923
Total Players	923
Male Players	197
Junior Players	521
Female Players	205
Total Referees	31
Indoor Rinks	16
Outdoor Rinks	0
Nation Population	48,146,134
President	Frank Gonzalez
Men's World Ranking	31
Women's World Ranking	26

Sattuneesta syystä rullakiekko eli hockey sobre patines on Espanjassa suurempi laji kuin jääkiekko. Menestys on ollutkin todella hyvä maailmanmestaruus- ja euroopanmestaruustasolla. 

 

Kauhun hetkiä Aurinkorannikollla!

Tänään puolenpäivän aikaan koin todellisia kauhun hetkiä.

Ei, ei järissyt tällä kertaa maa (kuten jokin aika sitten, silloin se tapahtui yöllä, emmekä edes heränneet). 

En katsonut painoani vaa´alla (no se ei nyt enää edes shokeeraa).
Peiliinkin katson vain korkeintaan aamulla, jos vaivaudun ajamaan partaani.  

Myöskään en ollut ajaa kolaria. Pankistakaan  ei soitettu tai mailattu, että tili on miinuksilla.  

Se mitä tapahtui, oli että koiramme, neljä viikkoa kanssamme asunut Ella, päätti karata. 

Olimme olleet koirien puistossa leikkimässä ja viettämässä muutenkin kivaa aikaa. Ella, ns. sekarotuinen (kauniisti sanottuna kai monirotuinen) koiramme, vaimoni ja minä.

Vaimo lähti asioille, me lähdimme kävelemään parin kilometrin matkaa.   Kaikki meni hyvin. Sitten, vajaa kilometri kotoa, Ella pääsi jotenkin irti. Panta oli liian löysä. 
Alkuun sain houkuteltua koiran takaisin. Se ei kuitenkaan halunnut minun laittavan sitä takaisin remmiin.
 Vaikutti siltä, että koira halusi leikkiä kanssani. Se lähti takaisin sinne, mistä olimme tulleet.  Kovan juoksemisen jälkeen se käveli, katsoi välillä taakseen; tulee se...

Sitten tapahtui paljonkin. Kadulla oli joukko espanjalaisia työmiehiä, joista yksi halusi auttaa. Käveli kanssani, yritti houkutella koiraa luokseen. Uhrasi jopa eväänsä: Ella söi leikkeleet, mutta ei antanut ottaa kiinni.

Pari koiranomistajaa pysäytti autonsa ja yritti houkutella koiraa.

Lopulta onnistuimme. Brittiläinen pariskunta onnistui lopulta saamaan Ellan kiinni. He jopa halusivat ottaa (ja ottivat) meidät kyytiinsä viedäkseen meidät kotiin. 

Olin kävellyt ylimääräisen tunnin. Nähnyt koiramme juoksevan autojen eteen kerran toisensa jälkeen. Kerran miltei jäävän skootterin alle. 

No, ne kauhun hetket olivat ohi.  Koira onnellisesti kotona. Huh.

Toivottavasti en koskaan joudu kokemaan vastaavaa. 

Ella rentoutuu Fuengirolassa.