Koirani kuoli - entä sitten?

Billy aka William Williamsson

Tänään noin kello 1 ip pitkäaikainen kaverini, koirani William eli Billy kuoli.  Kolme erilaista pistosta tarvittiin: rauhoittava, nukuttava, ja lopulta sydämen pysäyttävä.

Billyn terveys oli mennyt alaspäin jo pari vuotta. 
Kuusitoista ja puoli vuotta lopulta  eläneen, ns. monirotuisen (sekarotuisen) koiran maksa ja munuaiset eivät toimineet enää  hyvin, oireet ilmenivät jo pari vuotta sitten.  Yhdessä eläinlääkin kanssa valitulla erikoisdieetillä  ja lääkityksellä pystyimme pitämään Billyn  kuitenkin hyvässä kunnossa pitkään. Koira oli iloinen ja aktiivinen.

Billy oli pentuna  ns. hylätty koira. Koska se ei ollut puhdasverinen terrieri, omistajat hylkäsivät.  Triple A oli pelastanut eläväisen pennun. Olen kertonut Billystä aiemminkin. Parikin kertaa.

Melkein koko Espanjassa elämäni ajan Billy oli kanssani. Ennen Billyä en tuntenut ketään, mutta  kuukausien aikana opin  Espanjan kielen perusteet. Tutustuin jatkuvasti uusiin koiranomistajiin, mikä oli minulle uusi kokemus. Koiranomistajat (tai ainakin suurin osa) tuntuivat olevan myös melkein "oma rotunsa": oli kansallisuus mikä hyvänsä, aina riitti juttua lemmikeistä. Oltiin kuin samaa perhettä.

Vuosien aikana olemme (minä ja Billy) menettäneet monta ystävää.

Sekä koirissa että ihmisissä 

Nyt Billy on poissa. Joku voi sanoa: naurettavaa surra VAIN KOIRAA. Kun maailmassa niin monta ongelmaa, nälkäisiä ihmisiä, pakolaisia, sotia.  "Sun koiras söi parempaa ruokaa kuin monet ihmiset". Tosihan  se on.

Antaa heidän sanoa. Suulla suuremmalla voisin sanoa: Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.

R.I.P. Billy.  En unohda sinua koskaan.