Olen elämässäni tuntenut monia ihmisiä, jotka eivät ole olleet "lukuihmisiä". Monet heistä (kuten nykyisen vaimoni isä) elivät elämän, josta olisi helposti voinut kirjoittaa kirjan tai pari tai tehdä elokuvan. Kuten vaimoni elämästäkin.
En usko että oma isäni luki montakaan romaania. Tuntemattoman sotilaan varmasti, samoin Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Hän kuitenkin seurasi uutisia ja osallistui politiikkaan ja ay-liikkeeseen koko elämänsä ajan, eläkeikään saakka. Tietokirjoja (lähinnä muistelmia ym. hän kyllä luki. Äitini luki paljon, ja vanhempana lähinnä historiaa ja muistelmia. Kaikki siskot ja veljet ovat olleet lukuihmisiä.
Olen aina lukenut. Siitä asti kun opin tuon taidon. Joskus nuoruudessani kun juttelin kaverini kanssa, totesimme, että esimerkiksi aamiaispöydässä luemme vaikka tekstiä maitopurkin kyljestä, ellei muuta ole saatavissa...
Onko lukeminen tärkeää? Antaako se enemmän kuin esimerkiksi elokuvan tai sarjaohjelman tai dokumentin katsominen?
Katselen paljon myös elokuvia. Luen joka ikinen päivä. Kumpi antaa enemmän? En osaa sanoa. Kuva voi vaikuttaa vahvasti. Järkyttää. Innostaa. "Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa". Propagandaan on aina käytetty kuvia. Tänä päivänä, kun kuvien manipulointi on helppoa, ehkä enemmän kuin koskaan.
En halua luokitella ihmisiä. Jos (ja kun) joku ei halua lukea "tarinoita" tai katsella filmejä jotka ovat "satuja", hyvä on. Maailma on varmasti tarpeeksi jännittävä ilman keksittyjä tarinoitakin. Nykyisen vaimoni ja hänen perheensä elämästä voisi kirjoittaa vaikka useammankin tarinan. He kaikki asuvat syntymämaansa ulkopuolella. Ovat siis ollet maahanmuuttajia. Asuvat kolmella mantereella.
Minä haluan elää maailmassa, missä todellisuuden rinnalla on olemassa myös "todellisuus" joka on kirjoittajan luoma. Niin kauan, kuin tuota keksittyä todellisuutta ei esitetä totena. Kuten nykyisin yhä enemmän tuntuu tapahtuvan.
