Que será será -kokemuksia pienessä andalusialaisessa café-grillissä

Meitä aikaamme internetissä käyttäviä hemmotellaan melkein joka päivä uudella tutkimustuloksella. Raportilla, joka kertoo meille miten asiat todella ovat.  Eilen voit huoletta syödä tiettyä ruokaa, tänään se on no-no.  Omasta tai muiden seksuaalisuudesta (tai sen puutteesta) kerrotaan jatkuvasti.  

Muutama vuosi sitten julkaistiin täällä Andalusiassa tutkimustulos (maksaja oli muistaakseni Malagan kaupunki), joka kertoi, että syynä liikenneruuhkiin on  se, että autoja on tiellä liikaa tiettyinä aikoina. Näin ainakin lehtitiedon mukaan. No, toki, jos vaivautui lukemaan pitemmälle, selvisi, ettei tämä ollut syy vaan seuraus: ihmiset lähtevät lounas- ym. tauoille kaikki samaan aikaan. 

Suomessa taas julkaistiin jokin aika tutkimus, jossa todettiin, että jos henkilö asuu alle 2 km päässä ns. anniskeluravintolasta, hän mitä todennäköisemmin piipahtaa siellä useammin, kuin henkilö, jolla on matkaa samaan tai vastaavaan paikkaan vaikkapa 10 tai 20 km.
Suomalaiseen, alkoholiin pääsääntöisesti kielteisesti suhtautuvaan politiikkaan tämä sopii: saatavuus lisää kulutusta. 

No, minulla lähin "kapakka" on noin 100 metrin päässä. Aikaisemmin, kun paikka oli melkein aina tyhjä, en juurikaan käynyt siellä. Uuden omistajan mukana paikka ja sen imago on parantunut: ruoka on mainiota, hinnat kohtuulliset. Jos matkaa olisi kymenen kilometriä, en varmaankaan olisi useinkaan siellä. Kapakoita ja baareja löytyy pilvin pimein parin kilometrin säteellä.

Pari iltaa sitten piipahdin juomaan tinton tai pari. Koska Espanjan tupakkalaki on tiukka, sisällä pienessä ravintolassa ei saa tupakoida. Useimmiten istun koirani Billyn kanssa ulkona, jos sisällä on ruokailijoita. Paikka on katettu, siellä on mukavia sohvamaisia istuimia, mutta myös pöytiä ja tuoleja.
Ihmiset tulevat tupakalle, kysyvät joskus voivatko istua, ja vastaan että tottahan toki.
Yhtenä iltana juttelin naisen kanssa, joka näki Stones-t-paitani, ja puhe meni musiikkiin. Hän kertoi olleensa joskus työssä levy-yhtiössä. Ujo nuori mies halusi levyttää heille, mutta tuli torjutuksi. Miehen nimi oli Reginald Kenneth Dwight, myöhemmin tunnettu nimeltä Elton John.

Eräänä iltana taas pöytääni istuutui nainen, joka kertoi olevansa käymässä ns. bank holiday-lomalla, kotoisin Newcastlesta. No, futisfanina tietty kysyin, onko suosikkitiimi Newcaste United. Toki. No, entä, tunteeko Jimmy Nailin? 
Sanoi tuntavansa, miehensä eritoten. Totesimme että maailma on pieni.

No, tämän name droppingin jälkeen palataanpa maanpinnalle.

Pari iltaa sitten istuin taas (olenkos aina siellä?) kuppilassa. Nainen kysyi voisiko istua, sanoin että toki. Englannin aksentista tiesin olevan skandinaavi.  Juttelimme, hän kertoi olevansa norjalainen kustannustoimittaja.  Kaksi lasta, sinkku.  Kerroin, kuinka olisin aina halunnut kirjoittaa jotakin. -No kirjoita, hän sanoi. Joi jotakin punaista, olisiko ollut tinto veranoa.

Nainen tilasi ruokaa itselleen ja lapsille. Sitten hän sanoi, että minun pitää katsella muualle. Hän ei voi muuten syödä. Hän kertoi olleensa anorektikko.  

Siirryin juttelemaan muiden ihmisten kanssa. 
Myöhemmin naisen käytös muuttui yhä oudommaksi. 
Hän syytti muita, kuinka he olivat olleet tylyjä, aggressiivisia.Hän kysyi minulta, väitänkö että hän on muka humalassa...Lapset loivat minuun katseita; taas se on tuollainen...

Alkoholi muutta ihmistä. Hiljainen, ujo ihminen voi avautua. Puhua pulputtava ihminen tulee hiljaiseksi. Valitettavasti monet muuttuvat aggressiivisiksi. Ongelmat eivät ainakaan ratkea.

Ihmiset tulevat etelään nauttimaan auringosta, rennosta olosta, hyvästä ruuasta. Joillekin se ei onnistu.

Vahinko. Varsinkin, kun tiedän että tämäkin tietty nainen on älykäs, sivistynyt.  Ja vaikka ei olisikaan. 

Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole...

Herään aikaisin, mutta vaikka minulla ei ole kelloa, tiedän että on aamu; on jo valoisaa.

Kävelen keittiöön, missä isoveli ja äiti istuvat vakavan näköisinä  pöydän ääressä. Isosiskot nukkuvat vielä, koska on kesä eikä ole koulua. Itse en ole vielä aloittanut koulua, aloitan vasta syksyllä.
Isä on jo lähtenyt työhön.

"Mummu on kuollut", sanoo äiti. "Se valitti päänsärkyä illalla, lieneekö verisuoni katkennut päästä."
  Mummo oli isän äiti, minusta tosi vanha, ja oli aika kärttyinen, vaikkei läheskään niin kiukkuinen kuin kaverini mummo, joka aina marmatti ja komensi.

Mummo oli ensimmäinen ihminen, jonka kuoleman koin. Hän oli ainoa isovanhempi, joka oli vielä elossa, kun olin lapsi.
 Olin tarpeeksi vanha käsittämään, että jokainen kuolee joskus, joko vanhuuttaan tai muuten.

Kun kasvoin aikuiseksi, kuolemaa ei juurikaan ajatellut. Toki aina joskus se kävi melko lähellä; kaverini työtoveri kuoli tapaturmaisesti ollessaan alle kaksikymppinen, myöhemmin veljeni kaveri (ja osittain myös minun) kuoli autokolarissa saamiinsa vammoihin.

Vuosien kuluessa on kuullut yhä useamman ihmisen poistuneen tästä maailmasta. Omat vanhemmat, kavereiden vanhemmat, entiset naapurit. 

Osa ikäisistäni on myös siirtynyt rajan taakse. Yksi lapsuuden ystäväni kuoli lähinnä viinaan. Toisen vei hautaan liian myöhään diagnosoitu eturauhassyöpä.

Viimeisin viesti kertoo miehestä, jonka entisellä kotipaikkakunnallani tunsivat useimmat kai vain nimellä Hemppa. Hänenkin terveytensä tuhosi alkoholi. "Urheilu on monta hyvää viinamiestä pilannut!" sanovat ns. koiranleuat. Näin melkein kävi Hempallekin; mies oli aikoinaan jääkiekkomaalivahti.
Vaikka Hemppa oli viinamäen miehiä, en koskaan nähnyt häntä aggressiivisena, tungettelevana tai kerjäämässä rahaa.  Hänellä oli lempeä luonne ja huumorintajua.  Hyvä mies, heikkouksineen
 Kävi  kirjastossakin ja lainasi kirjoja, toisin kuin jotkut siinä kulmilla pyörivät, jotka tulivat vain lämmittelemään tai sateensuojaan.

Kuolema pysäyttää. Aina.  Sairaus samoin. Ne auttavat ehkä muistamaan, kuinka jokainen päivä pitäisi elää kuin viimeinen; ei niin että "lentää kuin viimeistä päivää", kuten sanonta kuuluu, ei yrittämällä epätoivoisesti kokea jotakin mahtavaa, vaan arvostamalla nykyhetkeä. Läheisiä, rakkaita ihmisiä. Ystävyyttä, kauneutta, luontoa, taidetta, musiikkia, kirjallisuutta;   kaikkea hyvää (mutta myös vähemmän hyvää) mitä elämä voi tarjota.  

Lepää rauhassa, Hemppa.  Olit hyvä jäbä...


http://youtu.be/g0zSB2WEtwU

Kiekkohuumaa Aurinkorannikolla?

Jokakeväinen kiekkohuuma on Suomessa tältä vuodelta ohi.


Espanjan Enokin on tänä  vuonna jälleen seurannut internetin kautta jääkiekon MM-kisoja. Kaikkea urheilua kun on saatavissa vuorokauden ympäri kaikkialta maailmasta. Ja täysin ilmaiseksi.

Jääkiekon seuraaminen Aurinkorannikolla ei ole niin eksoottista kuin voisi ajatella. Ensinnäkin, säät ovat olleet koko talven todella vaihtelevia, ja siihen huonompaan suuntaan.  Kun Suomi pelasi arkkivihollista Ruotsia vastaan, lämpötila Suomessa oli ajoittain korkeampi kuin "rannikolla". Normaalisti tähän aikaan on ns. shortsikeli.

Jääkiekko ei ole täysin tuntematon laji Espanjassakaan. Maajoukkue pelaa  IIHF:n II-divisioonassa ja maassa pelataan myös kansallista liigaa. Rullakiekko on myös suosittua.

Tulos  kisoissa on kaikille kiekkofaneille selvillä.  Katsotaanpa.

Monet Isot Kiekkomaat olivat ulkona yllättävän pian. Venäjän supertähtien esitys oli odotettua heikompi, samoin kovaksi ennustettu Kanada ei sitten ollutkaan niin hyvä, ja Tsekki ja Slovakia olivat melkoisia pettymyksiä.

Entäpä sitten Suomi? Ennen kisoja monet kiekkojohtajat arvostelivat kovin sanoin pelaajia, jotka " eivät olleet valmiita taistelemaan isänmaansa puolesta."  Todellisuudessa, monet pelaajat olivat joko loukkaantuneita, puolikuntoisia tai tunsivat tehneensä jo osansa maajoukkueessa. Tähän jokaisella pelaajalla varmasti on oikeus.

Jääkiekon MM-kisat käydään joka vuosi samaan aikaan kun pohjoisamerikkalainen ammattilaisliiga  NHL yhä jatkaa mitaliotteluitaan. Tämän vuoksi pienet maat kuten Suomi ja Ruotsi, osittain myös Tanska, Norja ja Saksa sekä Tsekin tasavalta ja Slovakia, eivät koskaan saa jalkeille parasta joukkuetta.En voi kuvitella tilannetta, missä jalkapallon MM-kisoista puuttuisivat maailman parhaat pelaajat.

Sveitsin joukkue, joka voitti hopeaa, oli käsittääkseni paria pelaajaa lukuunottamatta koottu kansallisista joukkueista.  Kenellekään ei kuitenkaan ilmeisesti tullut mieleenkään kutsua joukkuetta "puulaakijoukkueeksi", kuten Suomea kutsuttiin.

Jääkiekko on suosituin urheilulaji Kanadassa ja Suomessa.   Onhan se vauhdikas laji. Ja pelaajat varmasti huippu-urheilijoita, vaikka (kuten suomalaisuuteen kuuluu?)  esim. Suomen maailmanmestaruuksia on usein vähätelty.

Suomelta ei odotettu  paljoa. Menestyksen myötä ruokahalu kasvoi, ja pronssi olisi ollut hieno saavutus.
Se jäi hiuskarvan päähän.   Usein sanotaan "he olisivat ansainneet voiton" yms. Urheilussa ei ansaita voittoja, ne otetaan.  Leijonat ansaitsevat koko kansan arvostuksen.   Ensi vuonna on uusi pakka, uudet pelit.

Uusi Suomi

Kun näyttää siltä, että KESÄ-2013 Espanjassa on joko peruutettu, tai ainakin se viivästyy, taitaa olla paras hehkutella viime vuotta.

Siellä entisessä kotomaassa. 

****** 

On elokuu 2012. Seison Tampereella, Koskikeskuksen ulkopuolella, odottamassa tyttäriäni, jotka ovat kadun toisella puolella. Käymässä putiikissa, joka myi kaikille naisille (ja varsinkin nuorille naisille) kaikenlaista kivaa, mitä  kukaan mies tuskin tarvitsee, mutta mistä naiset tykkäävät (hei, en ole sovinisti!).

Ohi kävelee kaikennäköisiä ja -värisiä  ihmisiä, melkein  kuin "kotona" Espanjassa.

Kaksi vietnamilaiselta näyttävää naista kävelee ohi. Toinen työntää lastenvaunuja. He puhuvat niin vahvalla Tampereen murteella, että minä en naapurikaupungissa  asuneenakaan ja Kummeleita fanittavana pystyisi samaan.

Tampereelle on ilmestynyt lisää  erilaisia "etnisiä"  ravintoloita. Jopa entisellä kotipaikkakunnallani Mäntässä on kiinalainen ravintola, jossa tietysti kävin.

Maassa kaikki hyvin?  Siltä vaikuttaisi. Tamperelaiset ja hämäläiset yleensä ovat vakaata väkeä.  Helposti ei innostuta hötkyilemään ja uhoamaan. Tampere on lisäksi paljolti  opiskelijakaupunki, ja nuoret ovat usein (ainakin omasta mielestään) kansainvälisiä. 

Kun joskus ennen viimeisiä eduskuntavaaleja netti- ja muu keskustelu tuntui kuumenevan ja keskittyvän paljolti ns. maahanmuuttokysymyksiin, informaatio  jota sain oli enimmäkseen ns. iltapäivälehtien ja erilaisten blogien kautta.

Kun juttelin skypessä tai puhelimessa siskojeni ja veljieni kanssa, he eivät pitäneet poliittisen ilmaston muutosta kovin suurena. Perussuomalaisten ja muiden maahanmuuttoon (kauniisti sanottuna) kriittisesti suhtautuvien kannatuksen kasvua he eivät pitäneet hälyttävänä.

Viime aikoina on mediassa kuitenkin joukkoon liittynyt  mm. nuoria kokoomuksen kannattajia. He maalailevat kauhukuvia Suomesta, joka on muutettu islamilaiseksi ja suomalainen kulttuuri tuhottu. 

Espanja oli islamilaisen vallan alla vuosisatoja.  Valloitus tapahtui väkivältaisesti, koska maa oli hajanainen, vailla yhtenäistä johtoa.
Suomeen ei ole hyökätty, sinne on muuttanut yksilöitä. Lienee turhaa luulla, että pienet etniset vähemmistöt voisivat muuttaa demokraattisen maan.

 On varmasti totta, että  maahanmuuttajien keskuudessa rikollisuutta esiintyy prosentuaalisesti enemmän kuin kantaväestön keskuudessa, mutta syyt ovat moninaiset. Sopeutuminen uudenlaiseen kulttuuriin ja erittäin vaikean kielen oppiminen ei ole helppoa. Suomalaiset - anteeksi vain - eivät myöskään ole kovin helposti lähestyttäviä. Erilaisuus pelottaa vieläkin monia.

On hyvä muistaa, että kun suomalaiset muuttivat sankoin joukoin Ruotsiin työhön 2. maailmansodan jälkeen, erityisesti 50- ja 60-luvuilla, ruotsalaisissa lehdissä tuli tavalliseksi fraasi "en finne igen!"  Taas oli finnjävel tappanut tai tehnyt muun vakavan rikoksen! Sopeutuminen uuteen maahan, jonka kieltä ei hallitse, ei ole koskaan helppoa. Edes silloin, kun työpaikka on jo selvä, mitä se ei  useimmiten ole niille jotka pakenevat esim. diktatuuria ja/tai sotaa Suomeen.

Monet  suomalaiset  eivät   sopeutuneet, vaan alkoholi, joka parakin yksinäisyydessä ehkä ensin toi unohduksen, voitti lopulta, ja tuloksena oli  vaipuminen "Slussenin sissiksi". 

Ilmeisesti suurin osa Ruotsiin muuttaneista ihmisistä kuitenkin  sopeutui yhteiskuntaan, ja uudet, maassa syntyneet sukupolvet ovat ilmeisesti miltei täysin "ruotsalaistuneet".  Myös muualta tulleet siirtolaiset ovat sopeutuneet yleensä yhteiskuntaan ja kunnioittavat maan lakeja. Toki Ruotsissakin on äärioikeistolaista, muukalaisvihaa lietsovaa  liikettä, kuten -valitettavasti - miltei koko Euroopassa.

Mikään maa ei mielestäni voi vaatia maahanmuuttajalta uuden kotimaan arvomaailman ja tapojen täydellistä hyväksymistä. Yhteen ja yhtenäiseen muottiin pakottaminen on diktatuuria. Euroopassa on useita maita, jonka väestö koostuu eri kansallisuuksista  joilla on oma kieli, oma kulttuuri ja tavat. Suomalaisten pelko oman kulttuurin "tuhosta" on lähinnä naurettava. Ainakin se on osoitus joko ihmisten aliarvioimisesta tai halveksunnasta, tai sitten epämääräisestä pelosta. Itseensä luottava, tasapainoinen ihminen ei pelkää erilaisuutta.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia. 

Keltainen Stihl ja punainen Honda

Iltana muutamana jokin aika sitten olin (taas) koirani Billyn kanssa kävelemässä täällä aurinkoisella rannikolla, Mijas Costalla.  Aurinko tosin oli jo  laskenut, koska oli vielä ns. talvi, mikä paikallisesti tarkoitttaa ehkä Suomen lokakuuta vastaavaa ilmastoa.

. "Läks´ olutta ostelemaan!" sanotaan laulussa. No, ostin olutta mutta toki jotakin muutakin, vaan   sillä ei taida tällä kertaa  olla väliä.

Sain ostokset tehdyksi, ja sitten oli suunta kotia kohti. Jostakin pimennosta ilmestyi vierelleni mies kantaen keltaista (vai oliko väri appelsiini?)  moottorisahaa. Mies puhui murtaen  espanjaa; tarjosi tuliterää sahaa "hyvällä hinnalla". 

Uusi saha maksaa liikkeessä kuulema kolmisensataa euroa, tämä lähtisi mukaan satasella. Mukana olivat paperit ja kaikki. No, takuuta hän ei sentään luvannut.

Katsoin sahaa: Stihl. Mies kehui sahan olevan laatumerkki, nyt olisi mainio tilaisuus  saada se edullisesti. Tuliterä. Voisin toki vetää sen käyntiin, tankissa oli sen verran bensiiniä.

Tunsin kyllä  merkin, tunnettu saksalainen tuote, maailman eniten myyty moottorisaha.

Tuumasin , että naapurini voisi olla kiinnostunut, hänellä kun on takka,  meidän takkamme taas ei ole käytössä. Tästä mies tietysti innostui tuputtamaan sahaa, ostamaan sen ja sitten myymään naapurille.

Oli miltei mahdotonta saada mies uskomaan, etten kyllä  ostaisi. Sanoin, että viisikymppiä maksaisin, jos olisi mukana käteistä. Vaan kun ei ole. 

No, pääsin miehestä lopulta eroon, kun kävelin eteenpäin, eikä hän halunnut kauemmaksi supermarketista ja ravintoloista sen ympärillä. Hän jäi ilmeisesti etsimään uutta "uhria".

Seuraavana sunnuntaina olimme, vaimo ja minä, tavalliseen tapaan kirpputorilla myymässä. Ja, kukapa se sieltä  ilmestyy: sama marokkolainen ystäväni saha kädessään. Hän tuli jälleen luokseni kauppaamaan laatusahaansa.  Oliko kysymyksessä sama vai jo toinen tai kolmas saha, en tiedä. 

Vieressä kauppaa käyvä myyjä näki ja kuuli keskustelumme, ja kysyi, voisiko hän nähdä sahan. Hän otti sen käteensä, nosteli ylös ja alas, ja totesi että se ei ole aito vaan väärennös; aito Stihl painaa enemmän, eikä hänen edes tarvinnut tarkemmin tutkia. Mies kertoi myyneensä itse  joskus ammatikseen sahoja.  Hän kertoi, että näitä "feikkejä" on liikkeellä Espanjassa melkoisia määriä, jotkut myydään jopa 50 eurolla. Myyjinä useimmiten marokkolaiset.  Alkuperämaa - yllätys ylläys -  PRC, People´s Republic of China. Myös aivan aitoja Stihl-sahoja valmistetaan nykyisin myös Kiinassa. Tämä ei kuitenkaan ollut aito.

Sahakauppias liukeni pois nopeasti. 

Valitettavan usein näkee ja kuulee esim. erilaisissa kuluttajaohjelmissa kiinalaisista piraattituotteista. Markkinoilla on ollut mm. kännyköiden latureita, jotka ovat olleet käytössä hengenvaarallisia mahdollisten sähköiskujen vuoksi, samoin on löytynyt kaikenlaista  muuta väärennettyä viihde- ja kodinkone-elekroniikkaa. Viimeisimmässä näkemässäni ohjelmassa (BBC)  kerrottiin Hondan aggregaatista, joka oli räjähtänyt. Tuote ei ollut aito Honda, vaan kopio. Onneksi pahoilta loukkaantumisilta tai kuolemantapauksilta on ilmeisesti toistaiseksi vältytty.

Miksi sitten tällaisia tuotteita tehdään? Usein niistä puuttuu jokin tietty osa, joka tekee käytön turvalliseksi (esim. moottorisahan ketjun pysäyttävä automatiikka) , koska näin valmistaminen tulee halvemmaksi tai sitten kysymys on vain yksinkertaisesti  huonosta laadusta; sähkökytkennät on tehty niin huolettomasti, että sähköiskun vaara on ilmeinen, tai käytetty materiaali murtuu  tai jopa sulaa. 
Aitona ostettu "desing"-kello ei  taas aiheuta vaaraa, mutta on petos.  Näitä kaupataan useimmiten internetissä, ja sivut on usein tehty hyvin, logoineen kaikkineen.  Tuotteen mukana seuraa jopa aidon näköinen serfikaatti, mikä todistaa sen aidoksi.

Internetissä tarjotaankin kaikenlaista tavaraa Uskomattomaan Tarjous Hintaan:  Käytä nyt hyväksi tämän uskomaton tarjous sinulle!" (käännös on usein robotilla tehty). Jos tuo uskomaton hinta vaikuttaa uskomattomalta, se mitä todennäköisimmin ON parasta olla uskomatta. 

Merkkituote yleensä takaa sen, että tuote on laadukas. Aina kannattaa varmistaa, että myyjä on valtuutettu kauppias.  Kadulla sitä ei voi tehdä, ja niinpä sieltä ei kannata uutena kaupattavaa tarjous-"merkkituotetta" hankkia.

 Kirpputorilla myytävä käytetty tuote todennäköisesti taas on aito, ja hintakin on vain murto-osa uudesta. Radio, cd-, dvd-soitin, leivänpaahdin, grilli.  Muutamalla eurolla voi löytää kelpo laitteen.

Kestävyys ja  toimintavarmuus on kuitenkin aina arvoitus. Takuita kun ei ole.

Olen kerran-pari ostanut jonkin laitteen 5 tai 10 eurolla todetakseni ettei se toimi kunnolla tai lainkaan. Menetys ei kuitenkaan ole ollut suuri eikä hengenvaaraa ole ollut, kuten "feikkituotteiden" kohdalla joskus on laita. Suurin osa kauppiaista haluaa olla myymässä tulevaisuudessakin, jotan asiakkaiden pettäminen ei pitkän päälle kannata. Kotonamme on yhä käytössa useita laitteita kirpparilta; pienoisuuni, pölynimuri, kakkos-tv, dvd-soitin, levysoitin, etc.

Kaikkihan me haluamme ostaa edullisesti. Mutta, kuten Tekniikan Maailmassa  jo  vuosia sitten useinkin todettiin: Jos haluat hyvän ja halvan, sinun on parasta ostaa molemmat. Näin se useimmiten valitettavasti on uusien laitteiden kohdalla.. Rehelliset alennusmyynnit ovat asia erikseen.

Ja jos niin onnekkaasti käy, että löydät molemmat ominaisuudet samassa (uudessa)  tuotteessa, varmista että tuote on aito, takuut tulevat mukaan ja huolto pelaa. Ja että myyjä on valtuutettu myyjä.

"Köyhän ei kannata ostaa halpaa" sanoi joskus aikoinaan  ns. vanha kansa. Silloin puhuttiin huonosta laadusta, nyt kyse on usein petoksesta.
Nouseva teollisuusmaa Kiina tuottaa valtavat määrät laadukkaita tuotteita, sekä tunnettuja maailmanmerkkejä että omia merkkejään. Valitettavasti maasta tulee myös paljon tavaraa, joka on laadultaan suorastaan ala-arvoista. Jos se lisäksi on naamioitu tunnetuksi merkkituotteeksi, se pilaa rehellisten yritysten mainetta. Niin Kiinassa, kuin se ulkopuolella. Tarkkana  kannattaa olla. 

Tärkeintä on jalo kilpa...urheilua eilen ja tänään

Kuusikymmentäluku, ehkä vuosi 1965. Olen katselemassa paikallisottelua.  Pienen kaukalon ympärillä muutama sata kiekkofania.  Kiihkeä tunnelma. Tunnelma miltei  kuin  luokkataistelussa.
Ilmeisesti kuulua paikkakunnan parhaaseen joukkueeseen  merkitsee pelaajalle paljon . Jos taas pelaaja haluaa liittyä "oikeaan " seuraan, se saattaa tarkoittaa parempaa palkkaa. Mahdollisuutta nousta hierarkiassa.  Paperitehdas antaa mahdollisuuden ylenemiseen. Joillekin se riittää.

********

Asuin elämäni ensimmäiset vuosikymmenet pienellä teollisuuspaikkakunnalla Suomessa, Pohjois-Hämeessä.
Urheilussa, kuten elämässä yleensäkin, oli tuolloin vielä olemassa  selvä jako kahteen.
Olit joko porvari tai duunari.  Porvarin pentu tai duunarin kakara. Jopa eläkeläiset ja sotaveteraanit olivat kahdessa "leirissä".

Urheiluseurojakin (yleisseuroja)  oli kaksi. Toinen kuului SVUL:ään eli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon.
Toinen Työväen Urheiluliittoon, TUL:ään.
Jako johtui siitä, että kansalaissodan aikana "punaisten" puolella olleet

erotettiin SVUL:stä, ja näin TUL syntyi. Pakosta.

50- ja 60-luvuillakin luokkaerot olivat vielä selvät.

60-luvun lopulla  paikallinen tullilainen seura alkoi olla vahvempi mm.  jääkiekossa, jalkapallossa, ja lentopallossa. Jäsenmäärän suhteenhan  se oli aina ollut paljonkin  suurempi.
  Molemmat seurat  pelasivat tuolloin jääkiekossa  Suomen  toiseksi korkeimmalla tasolla, ns. Suomi-sarjassa,  mikä n. 6000-7000 asukkaan paikkakunnalle oli varsin hyvä saavutus.
Jossakin vaiheessa syntyi ajatus yhteisestä kiekkoseurasta.  Se syntyi, ja uuden  seuran paras saavutus oli karsia mestaruussarjaan. Rahkeet eivät aivan riittäneet.  "Uusi" joukkue Helsingin Jokerit ja  perinteikäs  Turun TPS nousivat karsinnoita. Pienellä paikkakunnalla ei tuolloin ollut edes jäähallia. Luonnollisesti on olemassa tarinoita maksetuista otteluista. Siihen tuskin oli tarvetta?

Jo aikaisemmin jotkut olivat yrittäneet yhdistää jalkapalloilijoita, mutta uuteen seuraan eivät liiittyneet tullilaisen seuran pelaajat, ja seura kuivui kokoon parissa vuodessa.
Suunnistuksessa sen sijaan yhteinen sävel löytyi jo vuosia aiemmin, uusi seura perustettiin,  ja seurauksena oli useita SM- ja PM- mitaleita sekä yksilö- että joukkuetasolla. Myös  kaksi MM-mitalistia löytyy. Joukkue tekee edelleen kiitettävästi mm. juniorityötä.

Nuo ajat ovat kaukana takana. Niin jääkiekossa, lentopallossa,  kuin jalkapallossakin. Suunnistuskaan  ei enää ole yhtä menestykäs laji kuin joskus ennen.

Urheiluseurojen toimintaa nuorison aktivoimiseksi ja saamiseksi terveellisten elämäntapojen pariin ei voi liikaa  arvostaa.  Onneksi pienissä seuroissa on yhä omaa aikaansa, jopa rahaansa uhraavia ohjaajia ja valmentajia yhä löytyy.  Itsekin olin mukana seuratoiminnassa useita vuosia.

Tämän päivän urheilua   hallitsee raha.  Niin Suomessa kuin koko maailmassa. Pieneltä paikkakunnalta ei enää helposti  ylletä kansalliselle huipputasolle, maailman tasosta puhumattakaan.   Näin on ainakin useimmissa joukkuelajeissa.

Paluuta aikaan jolloin urheilu oli pelkkä harrastus, tai (kuten esim. jalkapallossa)  ammatti jolla voi  ansaita pari-kolme kertaa enemmän kuin tekemälla töitä tehtaassa, kuten  oli vielä 60-luvulla,  ei ikinä palaa.
 TV- sponsori- ym. sopimukset takaavat  joukkueille ja yksittäislle urheilijoille, kuten esim.  tennispelaajille, uskomattoman suuret ansiot. Siitä huolimatta, ehkä (ainakin silloin tällöin?) kansallinen ylpeys, halu "näyttää" voittaa Suuren Rahan?
Ne kyyneleet mitä näkee palkintopallilla  urheijoiden silmissä voiton hetkellä ovat varmasti aitoja, niiden takana ei ole pelkkä tieto sadoista tuhansista euroista jotka tulevat pankkitilille? Näin haluan ainakin uskoa.

Nautin urheilusta. Se on parasta viihdettä, voittaa kirkkaasti vaikkapa valmiiksi nauretut sit comit ja sellaiset elokuvat joissa on väkivaltaa ja/tai uskomatonta tuhoa tai lälläriromantiikkaa

Vaikka on helpompaa kuin koskaan löytää urheilua esim. internetin kautta, kaipaan joskus mennytta aikaa joka oli, monellakin tapaa, viattomampaa, ehkä aidompaa.

Nostalgia ei ole kuten ennen. Niinhän se on.